Viikonloppureissu Pietariin hurmasi hyvällä ruoalla ja seurakin oli mitä mainiointa, mutta kaupungille joudun antamaan vielä toisen mahdollisuuden ennen lopullista arviota. Harva paikka on sumuisena ja sateisena houkuttelevimmillaan.
Minun on häpeäkseni pakko tunnustaa, etten ole aiemmin astunut itärajan ylitse. On ollut koko ajan helpompaa suunnata kauas kuin katsoa lähelle naapuriin. Viikonlopussa väkimäärältään melkein koko Suomen kokoisesta kaupungista saa toki irti vain pintaraapauksen. Varsinkin kun liikkeellä oli kaksi tautista.
Yllättävintä minulle oli se, miten vähän kaupungin valtava asukasmäärä näkyi kaduilla. Kaaottista liikennettä lukuunottamatta heti pääkadun ulkopuolella oli hämmentävän autiota. Missä kaikki kuhina ja suuren kaupungin syke? Tuttavani mukaan kaupunki herää eloon kunnolla vasta kesällä ja kehnohko sääkin saattoi toki vaikuttaa asiaan. Samaan aikaan kun Helsinkiä hellittiin auringonpaisteella, Pietarissa kärvisteltiin vetisemmissä tunnelmissa. Kaupunki oli kuin sumussa, välillä satoi ja hyytävä tuuli saattoi yllättää minkä tahansa nurkan takaa. Aurinko näyttäytyi koko viikonlopun aikana vain puolisen tuntia. Ehkä minun täytyy siis antaa kaupungille vielä yksi mahdollisuus ennen lopullista tuomiota. Tänä viikonloppuna siellä varmasti helmat heiluu jo ihan eri tahtiin - luvassa on auringonpaistetta ja paljon lantioposeerauksia – sillä poseerata venäläissisaremme todella osaavat pienestä pitäen.
Todelliset pietarilaiset ovat legendan mukaan sumun keskellä ja ruskeanharmaan joen äärellä asumisen seurauksena kalmankalmeita eli ilmeisesti aurinko ei helli kaupunkia liian usein. En tunne kuin yhden aidon pietarilaisen ja vaikka hänellä onkin maidonvalkea iho, sitä ei voine vielä käyttää luotettavasti legendan ja säätilan vahvistuksena. Esiintyväthän kaupungin omat pojat Putin ja Medjevevkin imagokuvissa terveen- tai epäterveenpäivettyneinä, mutta ehkä päivetys tarttuu heihin kansakunnan aarteita esille sukeltaessa tai metsästysretkillä.
Viikonloppureissussa ilahduttavinta oli ehdottomasti hyvä ravintolatarjonta. Vaikka tällä tautipesäkkeiden luokkaretkellä luotimme välillä vain puhtaasti nenään, kun suunnitelmia uusittiin voimien mukaan, saimme poikkeuksetta erinomaista ruokaa, kerta toisensa jälkeen parempaa. Laskutkin olivat kaupungin kalliista maineesta huolimatta kohtuullisia, hintahaitari on ravintolatarjonnassa kuitenkin lavea. Jos siis haluat pelata varman päälle, tarkista hintataso etukäteen. Tässä muutama keskihintainen tärppi Pietariin valtavasta ravintolatarjonnasta. Näistä lähdimme aterian jälkeen tyytyväisyyttä hyristen.
Pectopah Jerômé
Gorokhovoya ulitsa 11 (tai 13, talon numero ei löytynyt selkeästi, mutta ravintolan huomaa varmasti)
Olimme matkalla monien tuttujen kehumaan Sadkoon, kun toinen matkaseurueesta alkoi näyttää huolestuttavan heikkovointiselta. Jerômé, jossa yhdistyy ruokaravintola ja pieni baari, tuli vastaan pelastavana keitaana. Tunnelmallisen näköinen bistro, jossa näytti olevan paljon muitakin asiakkaita ja yllätyksenä vielä elävää musiikkia voitti kilometrin kävelyn siinä olotilassa.
Ruokalista oli sekoitus italialaista ja Välimeren keittiötä yhdistettynä muutamaan venäläiseen klassikkoon modernisti toteutettuna. Tämä eri keittiöiden yhdistely näytti olevan tyypillistä useammassakin suositellussa paikassa. Se ei yleensä ole kovin lupaava laadun tae, mutta täällä sain koko reissun parhaan ruokalajin, Kievin kanan. Kana oli mehukasta ja kypsyydeltään täydellistä, paneeraus sopivan rapea ja perunamuussi samettisen pehmeää. Lautasella ei ollut yhtään turhaa elementtiä. Konstailematonta hyvää ruokaa ja reilut annokset. Matkaseuralaiseni kehui kovasti omaa parsa-annostaan, sen sijaan oma bruschettani oli pilattu ylenpalttisella kapriksella.
Lasku kahdelta noin 3000 ruplaa/75 euroa (kaksi ruokalajia, lasit cavaa ja pari lasia viiniä).
Pectopah Teplo
Bolshaya Morskaja 45, lähellä Iisakin kirkkoa
Teplossa halutaan sinun tuntevan, kuin tulisit vierailulle ystävien luo. Sisustus on monimuotoinen sekoitus erilaisia tyylejä, mutta neljästä-viidestä pienestä huoneesta koostuvassa ravintolassa on todentotta kodikas tunnelma. Tarjoilijat ovat omissa siviilivaatteissaan, jokainen huone on erilainen, ulko-oven viereen seinälle on koottu korttiterveisiä maailmalta ja toiselle seinälle sekä ruokalistaan polaroid-kuvia “perheenjäsenistä”. Ruokalistat oli askarreltu käsin ja kuvissa esiintyi koko suku – ja Audrey Hepburn. Kesäisin sisäpihalla olevassa ravintolassa on myös suuri rauhallinen terassi.
Ravintola on ilmeisen suosittu, ilman pöytävarausta sinne on turha yrittää ja mekin saimme pöydän vasta seuraavalle päivälle. Ravintola oli täynnä paikallisia ja monellakin seurueella tuntui olevan jonkin sortin juhlapäivä. Useammassa pöydässä pelattiin aterian lomassa post-it-laput naamalla seurapelejä ja nostettiin maljoja, mutta riehakkaaksi tunnelma ei yltynyt, vaan asiakkaat olivat selkeästi tulleet ennenkaikkea syömään hyvin.
Ruokalista oli jälleen sekoitus italialaista, länsimaista ja venäläistä keittiötä. Alkuperästä viis saimme huolella, hyvistä raaka-aineista valmistettua ruokaa. Laatuun nähden hintataso oli erittäin kohtuullinen – kahden hengen illallinen (2-3 ruokalajia/per henkilö, kolme lasia viiniä ja teetä) noin 2400 ruplaa/noin 60 euroa. Lasku tuntuu vieläkin kevyemmältä, kun sen saa piirroksella kuvitetussa kirjekuoressa. Söimme tukevan alkupalan jälkeen kevyesti keittoa ja salaattia, mutta raskaammillakin valinnoilla lasku jää erittäin kohtuullisesti. Älkää jättäkö väliin käsittämättömän hyvää minttuteetä, johon on annosteltu reilulla kouranmitalla tuoreita mintunlehtiä. Parasta koskaan juomaani teetä.
Pectopah Idiot
Moika-kanava 82 (Nab Reki Moyki 82)
Päädyimme tänne puoliksi sattumalta, kun aika ei riittänyt alkuperäisen suunnitelman mukaiseen ravintolaan kävelemiseen lähtöpäivänä. Astuimme sisään tukevasti epäluuloisena, koska Pietarista ei varmaankaan ole kirjoitettu ainoatakaan matkaopasta, jossa tätä ravintolaa ei olisi mainittu mahdollisuutena kokea autenttinen venäläinen tunnelma. Dostojevskin innoittama kulttiravintola täyttää kaikki venäläiskliseet sisustuksensa ja ruokalistansa osalta, mutta jouduin nielemään epäluuloni. Söimme vain pelmenit, mutta ne olivat kaikessa koruttomuudessaan ja yksinkertaisuudessaan todella maukkaita. Ehdottomasti reissun parhaat pelmenit ja todella ystävällinen palvelu. Pelmenit ja juomat kahdelta noin 1000 ruplaa/25 euroa.
Idiotissa ensimmäinen snapsi elämän vettä on ilmainen. Vodkasnapsi siis saapui pöytään, vaikka meidän käyntimme ajoittui varhaiseen lounasaikaan. Elämän vesi on aika ironinen lempinimi tälle venäläisten lempilapselle ottaen huomioon, että venäläiset miehet kuolevat keskimäärin yli 10 vuotta naisia nuorempina vähän kuudenkympin jälkeen. Suurimpana syynä alhaiseen elinajanodotukseen pidetään nimenomaan alkoholia, erityisesti väkevän viinan juomista.
PS Jos haluat viettää tunnetun juomalaulun mukaista elämää Venäjällä, juo toki vodkaa ja rakasta venäläisiä naisia. Samovaariinkin voit periaatteessa oksentaa, mutta jätä uhanalaisen luonnonsammen mäti rauhaan. Laji on ryöstökalastettu kaviaarista saatavan hinnan vuoksi uhanalaiseksi ja kannan palautuminen vie vielä parhaassakin tapauksessa vuosia. Ei sillä, että monikaan lompakko tähän lajiin taipuisi, mutta muistutanpa nyt kuitenkin, jos lukijakuntaani kuuluu raharikkaita. Kasvatettu versio onkin sitten eri tarina.
Liput Taste of Helsinki -tapahtumaan lahjoitti Lihatukku Tamminen.
