Savolaisen karjalanpiirakkakurssi

Rukiiset karjalanpiirakat
Karjalanpiirakoilla on ihan turhaan vaikea maine. Ei niistä toki aina tanssiaisten kaunottaria tule, mutta useimmiten sellaisia sieviä naapurintyttöjä kuitenkin. 

Ymmärrätte varmaan, kenellä on vastuu, jos osallistutte savolaisen karjalanpiirakka-opastukseen? Mutta ei kannata ihan vielä lopettaa lukemista, olen mummoni koulima. Kävin myös juuri joulun alla anoppini kertauskurssin asiassa. Molempien suonissa virtaa karjalaisverta. Haastattelin vielä ennen aloittamista sisareni, joka savolaisjuuristaan huolimatta leipoo lähes maailman parhaita piirakoita. Sellaisia rapeakuorisia ja rukiisia. Pätevyydet ovat siis kunnossa. Vahvana suosituksena loppuun totean, että lankoni (kolmannen polven karjalainen) kehui piirakoitani erinomaisiksi. Luulen, että hän olisi halunnut sanoa, että ne olivat kaikkien aikojen parhaita, mutta eihän sellaista voi sanoa itseään piirakkamestarina pitävän vaimon kuullen.

Ensimmäisenä keitetään puuro, jotta se ehtii jäähtyä kunnolla. Minä keitän sen aina kevytmaitoon, mutta monet vetävät raskaamman kautta täysmaitoon. Tasoitan tätä eroa nokareella voita heti keittämisen alussa. Siten puuro ei ota pohjaan – ainakaan useimmiten. Kun puuro on jäähtynyt, vatkataan sekaan kananmuna (1 kananmuna/litra puuroa).

Karjalanpiirakkataikinaa helpompaa taikinaa ei olekaan: Kaikki aineet vaivataan kunnolla sekaisin ja se on siinä. Ruis- ja vehnäjauhojen suhde vaihtelee tekijältä toiselle. Tämä ohje on enemmän rukiiseen kallellaan, minusta taikinassa on silloin enemmän makua. Taikinan ohjeen olen kopioinut suoraan siskoltani, joka tosin saattaa tehdä taikinasta vielä tätäkin rukiisemman. Vehnäjauho helpottaa tällaisen kokemattomamman piirakantekijän mielestä taikinan käsittelyä.

Rullaa valmis taikina tangoksi reilusti jauhotetulla pöydällä. Leikkaa siitä noin sormenlevyisiä palasia, taputtele pala soikeaksi ja ala kaulia: Anoppieni oppien mukaan kaulitaan ensin pituussuunnassa sen pituiseksi, kun piirakka halutaan ja sen jälkeen leveyssuunnassa. Kääntele välillä, jauhota ja kauli ohuenohueksi. Käytän leivonta-alustalla pääsääntöisesti ruisjauhoja, mutta lisään joukkoon myös hiukan vehnää. Avainasia taikinan käsittelyssä koko kaulimisen ajan on runsas jauhon käyttö. Se estää taikinan tarttumisen alustaan ja pystyt kaulimaan hienoja ohuita pohjia repimättä hiuksia päästäsi.

Nosta lusikalla kuoren päälle riisipuuroa. Lusikka kannattaa säilyttää vedellä täytetyssä lasissa. Puuro irtoaa siitä silloin helposti, kun nostelet sitä pohjan päälle. Jätä riittävästi tilaa reunoihin, jotta piirakka on helppo rypyttää.

Keskeltä vai päästä, mistä aloittaa rypyttäminen? Tämä lienee se ikuinen kiistakapula. Savolaisena sanon, että sillä ei ole mitään väliä, kummallakin menetelmällä saa kyllä aikaan niitä sieviä naapurintyttöjä. Saatan saada tästä karjalaiset kimppuuni. Itse aloitan keskeltä, aloita minun puolestani, mistä haluat, olennaisempaa on käsitellä taikinaa hellästi ja rypyttää kevyin sormin.

Sitten vaan piirakat pellille ja pelti uuniin. Koska taikinassa ei ole yhtään hiivaa, piirakat voi asetella pellille lähekkäin, ne ovat uunista tullessaan juuri samankokoisia kuin mennessään. Älä käytä leivinpaperia, se ei kestä piirakoiden leipomiseen tarvittavia asteita. Piirakat paistetaan nimittäin todella kuumassa uunissa: 275-300 astetta sen mukaan, mitä uunista irtoaa.

Lopuksi voitelen piirakat vesi/maito-voiseoksella. Ja sitten me vain syömme heti, kun vain suinkin kärsii.

Karjalanpiirakat
noin 20 keskikokoista piirakkaa

Taikina
3 dl vettä
4 dl ruisjauhoja
1 desilitra vehnäjauhoja (lisää 1/2 dl, jos taikina jää kovin löysäksi)
1 tl suolaa

varaa riittävästi ruis- ja vehnäjauhoja kaulimiseen

Riisipuuro
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 litra kevytmaitoa
nokare voita
suolaa
1 kananmuna

voita ja vettä voiteluun

1. Keitä puuro: Kiehauta ensin vesi kattilassa, lisää puuroriisi. Keitä viitisen minuuttia. Lisää maito ja nokare voita. Hauduttele kypsäksi noin tunti. Mausta suolalla ja anna jäähtyä. Vatkaa jäähtyneen puuron sekaan kananmuna.

2. Tee taikina: Vaivaa kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi. Pyörittele taikinasta tasainen tanko. Leikkaa noin sormenlevyisiä palasia ja kauli ne kuoriksi. Katso ohjeet yltä, jos ei tule selkärangasta.

3. Nosta kuoren päälle puuroa, rypytä piirakoiksi ja paista piirakat 275-300 asteessa kypsiksi (noin 10 minuuttia). Voitele maito-voiseoksella tai vesi-voiseoksella.

Vielä ehdit äänestää suklaakookoskakkuani Cocovin reseptikilpailussa

Sunday roast

Peruna-palsternakkagratiini
Helppo juustoinen juuresgratiini paahtopaistin ja vihreiden papujen kanssa. Klassikkokamaa.

Kutsumme aivan liian harvoin ruokavieraita sunnuntaisin, vaikka oikeasti leppoisampaa  tapaa valmistautua seuraavaan viikkoon ei olekaan. Ainakin jos valitsee riittävän leppoisan menun. Tämä on vierasmenu parhaimmillaan. Oikeastaan kaiken voi tehdä etukäteen, ketään ei ole sidottu lieden ääreen ja silti pöydässä on lämmintä ja maistuvaa ruokaa. Eikä tiskivuorikaan ole valtava. Paitsi jos lataa vuoan liian täyteen ja joutuu kaapimaan gratiinin uunin pohjasta. Kokemusta on.

Saimme vieraaksi tennisleskenä olleen sisareni ja kummipoikani, joka tyytyi nakertamaan spelttipatonkia muutamalla hampaallaan. Pöytään nostettiin kukkakaalikeittoa ja sunnuntaipaahtopaisti peruna-palsternakkagratiinin kera. Kaiken muun paitsi vihreiden papujen keittämisen pystyi tekemään etukäteen. Pavutkin siivosin valmiiksi, joten lieden vieressä tarvitsi ruokailun aikana käväistä vain kääntämässä se kerran päälle.

Palsternakkagratiini on alunperin Feasting at home -blogista, mutta olen muokannut ohjetta mm. merkittävästi kevyemmäksi. Alkuperäisessä ohjeessa on nimittäin 7 desilitraa kuohukermaa. Kuulin Pekka Puskan syvän huokaisun korvissani ja vaihdoin puolet kermasta täysmaitoon. Sekään ei taida olla Pekan suosikkeja, mutta on se nyt kuohukermaa kevyempää. Olen muutenkin vähentänyt nesteen määrää, alkuperäisessä ohjeessa oli sitä turhankin paljon. Juureksia voit varioida mielesi mukaan: Mustajuurta, perunaa, palsternakkaa, juuriselleriä, maa-artisokkaa. Kätevä vihanneslaatikon tyhjennys.

Juureksissa riittää siivuttamista, mutta mandoliinilla se hoituu viidessä minuutissa. Veitsellä leikatessa yritä saada mahdollisimman ohuita siivuja. Turhaa ei kuitenkaan kannata stressata, kypsennät sitten vain gratiinia kauemmin, jos siivut jäävät paksummiksi.

Peruna-palsternakkagratiini
kuudelle

vajaa 900 g perunoita (noin 600 g) ja palsternakkaa (noin 300 g) (tai maa-artisokkaa, mustajuurta, juuriselleriä). Paino kuorineen.
3 dl kuohukermaa
2 dl täysmaitoa
3 kynttä valkosipulia
1 pieni sipuli
175 g gruyereä (tai emmentalia tai muuta voimakasta juustoa)
1 ruukku tuoretta timjamia
1 rkl vehnäjauhoja
valkopippuria
muskottipähkinää
suolaa
voita vuoan voiteluun

1. Kuori perunat ja palsternakat. Viipaloi ne ohuenohuiksi siivuiksi mandoliinilla. Jos sinulla ei ole mandoliinia, voit viipaloida ne toki myös veitsellä, mutta huomioi, että paksummat viipaleet tarvitsevat pidemmän ajan kypsyäkseen.

2. Siivuta sipuli ohuiksi siivuiksi ja silppua valkosipuli.

3. Raasta juusto.

4.Voitele vuoka voilla ja ala pinota juuressivuja. Laita kerrosten väliin sipuli, valkosipuli, tuoretta timjamia sekä noin puolet juustoraasteesta. Säästä kauneimmat siivut päällimmäiseksi. Älä täytä piripintaan, tai muuten gratiini kuohuu yli uunissa.

5. Sekoita kerma-maitoseoksen joukkoon vehnäjauho, suola, valkopippuri, muskottipähkinä ja tuoretta timjamia. Aloita maustaminen maltillisesti, sekä valkopippuri että muskotti ovat voimakkaita. Kuumenna kiehuvaksi, maista kastiketta ja lisää tarvittaessa mausteita.

6. Valuta kerma-maitokastike varovasti vuokaan. Ripottele gratiinin päälle ripaus muskottipähkinää ja tuoretta timjamia. Peitä gratiini foliolla tai kannella ja paista 50 minuuttia 200 asteessa uunin keskitasolla.

7. Ota kansi tai folio pois, ripottele gratiinin pinnalle loput juustoraasteesta ja paista ilman kantta noin vartti tai kunnes juusto on kullanruskeaa. Tarkista, että kasvikset ovat kypsiä.

8. Peitä gratiini taas kannella tai foliolla ja anna vetäytyä pöydällä puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Seuraa suolaa&hunajaa Facebookissa

Laiskan köksän vispipuuro

Vispipuuro mehusta
Valmiista mehusta vispipuuro syntyy vaivatta. Jääkaapin mehuhyllyn vajuttamisen voi aloittaa jo hyvissä ajoin ennen seuraavaa satokautta. 

Jos katsoo koko valmistusprosessia, on tämän vispipuuron synnyttämiseen käytetty aika paljon energiaa. On haettu mustaherukat Kuopion torilta bussilla (äiti), perattu marjat (äiti), keitelty mehut (äiti), tuotu mehupullot junalla Helsinkiin (äiti) ja tehty mehusta vispipuuro (minä). Jos omistaa ahkeran äidin, loppuosa on  kuitenkin laiskalle kokille sopivan vaivaton satsaus vispipuuroon. Nykyään mustaherukka- ja puolukkamehutiivistettä saa onneksi kaupanhyllystäkin. Vielä vajaa kymmenen vuotta sitten niin ei aina ollut.

Meillä vispipuuro melkein poikkeuksetta keitetään mehusta. Omat suosikkini syntyvät musta-tai punaherukkamehusta tai niiden sekoituksesta. Olen pohtinut myös seljankukka- ja raparperimehujen testaamista puuron tekoon. Minulla on aina jääkaapissa se muutama pullo mustaviinimarjamehua flunssan karkoitukseen, niistä liikenee riittävästi myös vispipuuroon. Mehuversio on vaivaton, ei marjojen keittelyä eikä siivilöintiä. Siitä tulee myös aina takuuvarmasti samettisen pehmeää. Puuron voi toki tehdä myös ihan oikeista marjoista, vilkaise vaikka Vatsasekaisin Kilinkolin Riikan marja-aronia-omenavispipuuroa.

Meillä vispipuuro tunnettiin lapsuudessani marjapuurona. Google-haun perusteella vispipuuro menee rinnanmitalla ohi yleisempänä muotona, mutta valmistustapa vaikuttaa olevan sama. Liekö murrevaikutusta sitten. Kummalla nimellä tämä herkku teillä tunnetaan?

Vispipuuro
neljälle

1 litra tiivisteestä laimennettua vahvaa mehua (esim. mustaherukka-, punaherukka-, puolukkamehu)
1 1/2 dl mannasuurimoita
ripaus suolaa

1. Laimenna mehutiivisteestä vahva mehu. Juotava, mutta hiukan normaalia vahvempi on vispipuuroon hyvä. Silloin puurossa on makua.

2. Kuumenna mehu kiehuvaksi. Vatkaa joukkoon mannaryynit ja ripaus suolaa. Keittele puoli tuntia – kolme varttia miedolla lämmöllä. Siinä mannaryynipaketissa lukee viisitoista minuuttia, mutta usko pois, tässäkään asiassa maltti ei ole pahitteeksi, vaan puuroa voi ihan hyvin haudutella rauhassa.

3. Anna jäähtyä ihan viileäksi ja vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella. Vatkaa perusteellisesti, jotta saat kunnolla kuohkean puuron. Malttia tarvitaan tässäkin, äitini on opettanut, että olennaista on jäähdyttää puuro kunnolla. Prosessia voi nopeuttaa laittamalla kattila kylmään veteen lavuaariin.

Puuroa ja pullantuoksua myös Facebookissa

Eettistä luksusta

Äitini hirvipata on suvussamme haluttua herkkua. Kaltaiselleni kaupunkilaiselle se edustaa syksyistä luksusta.

Vaikka olen vasta ensimmäisen polven kaupunkilainen, ei suvussamme ole koskaan metsästetty. Laitakokki, joka on syntymähelsinkiläisyydestään huolimatta sukujuuriltaan heinähattu, jakaa saman kohtalon. Se Suomi, jossa kuulutaan hirviporukoihin ja metsästetään on meille helsinkiläislähiöläisille kovin kaukainen.

Täällä eivät pakastimet pullistele tässä vaiheessa vuotta hirvenlihaa, vaan useille hirvi on todellista luksusta. Kahden kilon vuosittainen keskikulutus taitaa jakautua aika epätasaisesti Suomenniemellä.Vuosittaisesta noin 8 miljoonasta kilosta (esim. vuonna 2010 8,2 kiloa) Etelä-Suomen kauppoihin päätyy pieni osa. Ja hintakin on sitten hirvittävä. Kilo kulmapaistia maksoi lähikaupassamme kolmisenkymmentä euroa. Ainakin meidän perheessämme se on korkeintaan kerran vuodessa ostettavaa luksusta.

Lompakon kannalta kallis ratkaisu, mutta omatunnon kannalta aika edullinen. Viimeaikainen keskustelu eläinten hyvinvoinnista ja tuotanto-olosuhteista on saanut minut pohtimaan omia kulutusvalintojani. Olisinko valmis luopumaan lihan syönnistä? Ostoskorimme on muuttunut jonkin verran kasvis- ja kalavoittoisemmaksi ja eettisistä syistä olemme alkaneet välillä ostaa myös luomulihaa. Edelleenkään en kuitenkaan ole valmis luopumaan kokonaan lihan syönnistä, eikä kaikki syömämme liha todellakaan ole luomua. Olisipa edes vapaana kasvanutta, mutta rehellisyyden nimissä siitäkin välillä lipsun. Riistan kohdalla minun on helppo antaa synninpäästö itselleni: Vapaana kasvanut eläin, joka on saanut elää lajilleen tyypillisellä tavalla. Mielikuvia tai ei, mutta omatunnon kannalta valinta on minulle helppo: Lisää riistaa, kiitos. Lompakko tosin toteaa, että se on jatkossakin aika harvinaista herkkua.

Tämä pata on juuri sellaista kuin ruoka äitini keittiössä tyypillisimmällään on: Yksinkertaiset, hyvät maut ja pitkä haudutus. Pata hautuu uunissa tuntikausia ja maut muhivat parhaimmilleen. Niin hyviksi, että tiedän useamman suvussamme odottavan jo kovasti reseptin julkaisua. Tässä se siis on: Äitini oppien mukaan hauduteltu herkku, mutta äitini tekemänä tietenkin parempaa. Tällä kertaa padassa oli hirven lisäksi muutakin luksusta: Sain nimittäin työkaveriltani lahjaksi omin käsin poimittuja katajanmarjoja. Niistä viimeiset päätyivät tähän pataan.

Hirvipata

800-1000 g hirvenpaistia
1 pkt savupekonia
170 g aurajuustoa
2 isoa sipulia
reilusti kokonaisia mustapippureita ja katajanmarjoja
1 laakerinlehti
1 dl kermaa
voita ja öljyä paistamiseen

1. Leikkaa paisti ohuehkoiksi pihveiksi ja nuiji ne lihanuijalla ohuemmiksi (lihanuijan puutteessa paukuttelen itse lihat ohueksi kaulimella). Rouhaise päälle mustapippuria. Ripottele leveään päätyyn aurajuustoa, rullaa kääryleiksi ja kääräise ympärille siivu pekonia. Kiinnitä tikulla tai lihanarulla, jotta kääryle pysyy koossa.

2. Paista kääryleisiin paistinpannussa voi-öljyseoksessa kaunis pinta ja nosta ne pataan. Kaada paistinpannuun vettä, jotta maut irtoavat. Laita pataan isoiksi lohkoiksi lohkotut sipulit, mustapippurit, katajanmarjat ja sen verran kuumennettua vettä, että lihat peittyvät. Murustele loppu aurajuusto liemen joukkoon.

3. Laita uuniin 200 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi ja laske sen jälkeen lämpötilaa 150 asteeseen. Anna hautua kolme-neljä tuntia. Laita kansi päälle noin tunnin kohdalla. Tarkista välillä, että padassa on riittävästi nestettä (lihojen tulisi olla lähes nesteen peitossa koko haudutusajan). Lisää tarvittaessa vettä, etteivät lihat pääse kuivumaan. Lisää kerma loppuvaiheessa ja anna hautua vielä 30-45 minuuttia.

Aurajuustossa ja pekonissa on suolaa, siksi sitä ei lisätä muutoin ollenkaan pataan. Kun lisäät kermaat, voit samalla maistaa, kaipaako liemi suolaa tai muita mausteita.

Nostalgiatrippi

Munakastike kalalle
Joskus vanhat tutut ovat parempia kuin pussillinen uusia. Munakastike on maukasta ja helppoa nostalgiaruokaa.

Enpä muista, milloin olisin viimeksi syönyt munakastiketta, mutta kun huomasin sen Hovkonditorn-blogissa läikähti välittömästi lämmin tunne rinnassa. Se on ihanaa nostalgiaruokaa lapsuudesta.  Kävin samantien laskemassa ahvenverkot lähikaupan kalatiskillä. Paistettuja ahvenia, kesäperunoita ja munakastiketta sunnuntailounaaksi. Se oli juuri niin hyvää, kuin muistinkin.

Ohje on siis Hovkonditornin. Lisäsin kastikkeeseen vain reilusti ruohosipulia. Se toimii minusta hyvin munan kanssa ja antaa hiukan särmää kastikkeeseen. Kastikkeessa ei ole mitään kikkoja, se on suoraviivainen valkokastike. Kauhan varressa pysyminen palkitsee: Kastiketta kannattaa sekoittaa koko keittoajan, ettei se maitopohjaisena pala pohjaan. Tein kastikkeen täysmaitoon, koska olin ostanut sitä jäätelöä varten. Kastikkeesta tuli ihanan täyteläinen, mutta hyvän lopputuloksen saa myös kevytmaidosta.

Munakastike
kolmelle-neljälle

2 kananmunaa
2 rkl voita
1 1/2 rkl vehnäjauhoja
3 1/2 dl täys- tai kevytmaitoa
suolaa
valkopippuria
reilusti tuoretta tilliä ja ruohosipulia

1. Keitä munat melko koviksi (8 minuuttia sen jälkeen, kun vesi alkaa kiehua).

2. Sulata voi kasarissa, sekoita joukkoon jauhot. Kypsennä jauhoja muutama minuutti voissa, mutta älä anna ruskistua.

3. Lisää maito. Kannattaa lisätä ensin pieni erä maitoa ja sekoittaa voi-jauhosuurus siihen huolellisesti. Saat helpommin tasaisen kastikkeen ilman paakkuja.

4. Keitä maltillisella lämmöllä, kunnes kastike sakenee. Kannattaa sekoittaa ahkerasti, ettei maito pala pohjaan.

5. Kuori kananmunat ja hienonna ne kastikkeen kiehuessa.

6. Kun kastike on riittävän sakeaa, mausta se suolalla ja valkopippurilla, lisää hienonnettu muna ja reilusti yrttejä.

Kaalimaan vartijana

Varhaiskaalipiirakka
En ole ilmeisesti ollut tarpeeksi pelottava kaalimaan vartija, sillä citykanit olivat tehneet selvää kukkakaalin taimestani. Lohdutukseksi paistoin kaalipiirakan varhaiskaalista. Sen jälkeen viritin kaniaidat viljelylaatikoitteni ympärille, puput pysyköön poissa palstaltani.

Kun olin Saksassa au pairina, samalla kielikurssilla kanssani oli venäläinen Valentina, joka paistoi maukasta kaalipiirakkaa. Se oli venäläistyyppinen, ilmeisesti hiivaleipätaikinaan leivottu piirakka, jota parempaa en ole sittemmin saanut. Voi toki olla, että aika kultaa muistot.

Valentina oli miehensä työn perässä Saksaan muuttanut kemian tohtori, joka täytti päivänsä kielikurssilla ja lastenhoidolla, kun he rakensivat vauraampaa tulevaisuutta lännessä. Neuvostoliitto oli hajonnut muutamia vuosia aikaisemmin ja koko itä-länsiasetelma oli muuttunut merkittävästi aika lyhyen ajan sisällä. Tämä näkyi kielikurssillamme, samoin kuin kurdikysymys ja Bosnian sota. Samalle kurssille ei mahtunut turkkilaisia ja kurdeja. Maailmanpolitiikka näytti aika erilaiselta lähietäisyydeltä katsottuna. Kielikouluni oli tosin yksityinen ja sen vuoksi opiskelijakunta oli Volkhochschuleen nähden valikoidumpaa: Akateemisten siirtolaisten puolisoja, saksalaisten kanssa naimisiin menneitä rouvia ja Saksaan yrittäjäksi halajavia.

Kaalipiirakan lisäksi muistan Valentinasta hänen suorapuheisuutensa. Oma osuuteni Suomi-kuvan rakentamiseen oli palautteen perusteella surkea. Valentina nimittäin totesi kerran kaikkien meidän skandinaavien olevan kauhean tylsiä ja tosikkoja, kun taas venäläiset vastapainoksi ovat kekseliäitä ja iloluontoisia. En tiedä, perustuiko mielipide laajempaan otokseen vai olimmeko me kurssin muutamat skandit (syy on siis osittain myös ruotsalaisten kurssikavereitteni) pohjana tälle johtopäätökselle. Sen voisi kääntää myös muotoon, että olemme järkeviä ja käytännöllisiä. Paljon miellyttävämpi mielikuva kuin totinen tylsimys.

Kaalipiirakka syntyi tällä kertaa yrityksen ja erehdyksen kautta. Treenasin muutaman kierroksen ja opin läksyni. Ensinnäkin täytettä on huomattavasti helpompi käsitellä, kun valuttaa siitä ylimääräisen nesteen pois. Toisekseen taikinalevy kannattaa kaulita niin, että reunat menevät reilusti täytteen yli. Silloin saattaa onnistua leipomaan irvistelemättömän piirakan, joka ei vuoda. Kokeilin myös erilaisia versiota kuoresta ja omaan makuuni paras oli kermaviili-voitaikina, jonka ohjeen löysin Maku-lehdestä. Voit tehdä taikinan myös kermaviilin sijaan rahkasta.

Täytteen osalta on ymmärtääkseni ainakin kaksi koulukuntaa. Toisen mielestä voissa hauduttaminen riittää ja mausteeksi tarvitaan vain suolaa. Itse olen siirapin ja yrttien kannattaja eli vaikka haluankin, että varhaiskaalin hieno maku jää pääosaan, lisään joukkoon myös siirappia ja timjamia tai meiramia. Maltillisesti tosin.

Varhaiskaalipiirakka

Taikina
200 g voita
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 dl kermaviiliä

Täyte
1 pienehkö varhaiskaali (noin 700 g kaalia)
1-2 sipulia
75 g voita
3 rkl siirappia
pari oksaa tuoretta timjamia/kuivattua tai tuoretta meiramia
suolaa

1. Aloita tekemällä taikina. Nypi jauhot, suola ja sokeri voin joukkoon tasaiseksi massaksi. Lisää kermaviili ja sekoita palloksi. Laita jääkaappiin vetäytymään useammaksi tunniksi.

2. Silppua sipuli ja varhaiskaali. Sulata voi suuressa kattilassa. Pyörittele kaalia ja sipulia voisulassa ja anna hautua noin tunti.

3. Mausta ja anna hautua vielä puolisen tuntia.

4. Ota liedeltä, valuta ylimääräinen neste ja anna jäähtyä ennen leipomista.

5. Kauli taikina noin puolen sentin paksuiseksi levyksi.  Laita täyte keskelle, käännä reunat keskelle sulje huolellisesti eli nypi saumat kiinni huolella. Sulje myös päädyt. Voitele munalla ja pistä haarukalla piirakkaan muutama reikä.

6. Paista 175 asteessa noin 45-50 minuuttia. Anna vetäytyä.

Jos tarkasti katsoo, tuhotussa kukkakaalissa voi melkein nähdä hampaanjäljet. Luulenpa, että jollain on nyt maha pullollaan. On nimittäin ollut pienelle kanille syötävää, jos vertaa viereiseen ruusukaaliin. Pupuparat eivät tienneet, kenen kasveihin kajosivat. Toivottavasti verkkoni ovat kanin kestäviä, tänään niitä pyöri tilusten liepeillä taas kokonainen pesue. New Yorkissa citykanalat ovat lukemani mukaan trendien aallonharjalla, minä voisin harkita citykettulaa.

Ruutuhyppyjä ja makaronilaatikkoa

Makaronilaatikko
Pullan leipomisen, ruutuhyppelyn ja katuliitutaiteilun jälkeen maistuu makaronilaatikko.

Kummityttöni oli kylässä ja kävimme läpi elämän perusasiat.

– Miksi sinä kuvaat pullia, kysyy ihana Sara kohta 4 v.
– Minä tykkään kovasti valokuvaamisesta, vastaan.

Palaamme asiaan tunnin päästä kuvaushetkestä.

– Jos sinä kerran tykkäät niin paljon valokuvaamisesta, kannattaisiko sinun kokeilla leikkimistä? Voisit tykätä siitä vielä enemmän.

Pettämätön logiikka ja vastaanpanemattomat argumentit tällä nokkelalla melkein nelivuotiaalla. Hyvä syy hypätä vielä pari kierrosta ruutua ja piirtää valtava maisema katuliiduilla.

Sen jälkeen maistui makaronilaatikko. Ketsupilla tietenkin.

Tämä on perusresepti, johon olen perinyt lapsuudenkodistani juustokuorrutuksen. Laitakokki lisää puolestaan oman annokseensa murusteltua sinihomejuustoa ennen paistamista. Puolivälissä menee raja ja toisen puolta ei sorkita.

Makaronilaatikko

400 g naudan jauhelihaa
vajaa 1 pss makaronia
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
3 kananmunaa
noin 3 dl maitoa
mustapippuria
suolaa
paprikajauhetta
chilijauhetta
öljyä (paistamiseen ja vuoan voiteluun)

150 g juustoraastetta

1. Voitele vuoka.

2. Laita makaronien keitinvesi kiehumaan, lisää makaronit kiehuvaan veteen ja keitä pussin ohjeen mukaisesti kypsiksi. Älä päästä yhtään yli, mieluummin hiukan ali, ettei laatikosta tule mössöä.

3. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulia öljyssä, lisää jauheliha ja valkosipuli ja ruskista jauheliha. Mausta. Kun sekoitat mausteet jauhelihaan, saat ne helposti tasaisesti koko laatikkoon. Toinen vaihtoehto on maustaa munamaito.

4. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää maito. Lisää ensin vain osa maidosta.

5. Sekoita makaronit ja jauheliha. Maista, että mausteet ovat kohdallaan. Kaada seos vuokaan ja kaada munamaito päälle. Lisää tarvittaessa maitoa. Vuoassa on oikea määrä nestettä, kun nesteen pinta tulee näkyviin, kun kallistat hiukan vuokaa.Maidon määrä reseptissä on arvio, aloita siis pienemmällä määrällä ja lisää tarvittaessa.

6. Paista 175-200 asteessa noin tunti. Noin vajaa kymmenen minuuttia ennen paistoajan loppumista, ota vuoka uunista ja ripottele juusto pinnalle. Paista kunnes pinta on saanut sopivasti väriä.