Orastavaa kevätmieltä

Lämmin kasviscouscous
Viime viikolla huomasin sen todella. Vaikka lunta on tullut viime aikoina sakeanaan, synkin sydäntalvi on kääntynyt kevään merkkien puolelle. Keho alkaa huutaa kevyempää.

Aamuinen valoilmiö työmatkalla. Pitkän hiljaisen kauden jälkeen linnunlaulua. Basilika kestää matkan kaupasta kotiin ja melkein viikon ikkunalaudallakin. Kyllä se on taas selvästi lähempänä. Kevät.

Patojen ja soppien jälkeen alkaa tehdä mieli jotain kevyempää. Lämmin kasviscouscous on vastaus virtaa kaipaavalle mielelle, mutta talven rajoitteet huomioiden. Paahtaminen sitruunapedillä ja mausteet aateloivat talven hiukan apeat kasvikset. Mukana myös minttua, sitä tekee mieli erityisesti kesäisin. Lähestyvän kevään merkki sekin.

Salaatille kaveriksi hain satsin Fafa’sin falafelejä ja munakoisotahnaa Anton&Antonista. Niitä on siellä saatavilla perjantaisin. Parhaita ne ovat kyllä Fafa’sissa tuoreena, mutta kyllä ne perusvalmisruoan kepittävät kotiin haettunakin mennen tullen. Kasviscouscousin kanssa toimii ihanasti myös feta.

Lämmin kasviscouscous
kahdelle-kolmelle

2-3 porkkanaa
6-8 pienehköä nuppua kukkakaalia
1 pieni punasipuli
1 1/2 dl täysjyväcouscousta
3/4 dl kurpitsan- ja pinjansiemeniä
1/4 dl öljyä
1/2 tl jeeraa
1/4 tl jauhettua korianteria
1/2 tl garam masalaa
kuivattuja chilihiutaleita
1 luomusitruuna
2 valkosipulin kynttä
yrttejä esim. lehtipersiljaa, minttua
suolaa
mustapippuria

Jogurttikastike
1 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
2 valkosipulin kynttä (uunissa kasvisten joukossa paahdettuna)
yrttejä

1. Kuori porkkanat ja punasipuli. Pilko ne ja kukkakaali krouveiksi palasiksi. Kuori valkosipulin kynnet, halkaise ne kahti. Sekoita öljyn joukkoon kaikki mausteet yrttejä lukuunottamatta ja purista hiukan sitruunamehua. Pyörittele kasvikset öljy-mausteseoksessa. Viipaloi sitruuna (säästä molemmista päistä pienet palat, joista voit puristaa mehua).

2. Levitä sitruunaviipaleet uunivuoan pohjalle ja kaada kasvikset päälle. Paahda 200 asteessa puolisen tuntia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä ja saaneet väriä.

3. Sekoita sillä välin kastikeainekset valkosipulia lukuunottamatta, paahda siemenet kuivalla pannulla ja keitä couscous paketin ohjeen mukaan.

4. Kun kasvikset ovat valmiita, ota erikseen paahtuneet valkosipulin kynnet ja pieni ne kastikkeen joukkoon.

5. Sekoita couscousin joukkoon kasvikset (jätä sitruunat vuoan pohjalle) ja siemenet. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon reilusti yrttejä.

 

suolaa & hunajaa myös Facebookissa. Tule sinäkin!

Suolaisia suupaloja

Punasipuli-vuohenjuustopiiraset
Pienet suolaiset piiraset illanistujaisten suupaloiksi.

Ajatuksissani olen ehtoisa emäntä ja kutsun ystäviä patojen ääreen. Oikeasti teen sen ihan liian harvoin. Aina on yhtä mukavaa, kun saa aikaiseksi. Uuden vuoden toive: Uusi isompi koti ja isompi ruokapöytä. Ottaisikohan oikein tavoitteeksi?

Juuri nyt astianpesukone ja pesukone laulavat eilisten illanistujaisten jälkipyykkiä. Pieninä suupaloina tarjosin mm. näitä jo muutamaan kertaan leivottuja punasipuli-vuohenjuustopiirasia. Ohje on Kotilieden Jouluelämää-lehdestä, mutta ei niissä mitään erityisen jouluista ole. Ne sopivat oikein hyvin iltapalaksi talvi-iltoihin vaikkapa teekupillisen kanssa.

Pienet punasipuli-vuohenjuustopiiraat
12 piirasta

Ruis-rahkavoitaikina
125 g voita tai margariiniä
1 1/2 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
125 g maitorahkaa

Täyte
6 pientä punasipulia
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl ruokokidesokeria
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
4 rkl punaviinietikkaa
150 g pehmeää vuohenjuustoa
timjamia

1. Valmista ensin taikina. Nypi kaikki muut aineet paitsi rahka nopeasti tasaiseksi. Lisää maitorahka ja sekoita tasaiseksi, mutta vältä vaivaamista. Painele taikina levyksi, kääri tuorekelmuun ja nosta jääkaappiin tunniksi.

2. Kuori ja halkaise punasipulit. Kuumenna oliiviöljy ja ruokosokeri pannulla. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä leikkuupinta alaspäin öljyssä, kunnes ne saavat vähän väriä.

3. Lisää pannulle etikka ja timjaminoksat, peitä pannu kannella ja anna hautua muutama minuutti. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna jäähtyä.

4. Voitele muffinipellin kolot tai vuoraa ne leivinpaperilla. Jaa taikina kahteentoista osaan ja painele taikinapalat muffinipellin pohjalle ja reunoille. Nosta nokare vuohenjuustoa jokaisen piirasen pohjalle. Nosta päälle puolikas punasipuli leikkuupinta ylöspäin.

5. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 12-15 minuuttia.

suolaa&hunajaa myös Facebookissa

Härkäpaputahna

Härkäpaputahna
Muistin perusteella olen yrittänyt rakentaa hyvää härkäpaputahnareseptiä. Muutaman kierroksen se otti, mutta resepti onneksi parani uusintakierroksella.

Maistoin härkäpaputahnaa syksyllä ravintola Nokan pientuottajatorilla. Se oli ihanan samettista ja yrttistä. Nappasin torilta mukaan pussillisen Gobbas Gårdin kuivattuja härkäpapuja ja tahna on tässä kypsytellyt tuloaan jo useamman kuukauden. Muistin perusteella hain samanoloista lopputulosta.

Ensimmäisen kerran tein tahnaa Chez Jasun bloginyyttäreihin, mutta se ei ollut vielä ihan optimaalista. Miten noloa tämän vaativan yleisön edessä. Mutta siitä sisuuntuneena hain vähän suhteita uudestaan.

Olennaista on, että laitat joukkoon t-o-d-e-l-l-a paljon yrttejä ja riittävästi suolaa. Tuorejuuston sijaan voit pehmentää makua myös esimerkiksi ranskankermalla. Vegaanisen version saat jättämällä tuorejuuston pois.

Härkäpapu-tuorejuustotahna
noin kuudelle

1 1/2 dl kuivattuja härkäpapuja
100 g tuorejuustoa
1 valkosipulin kynsi
vähintään kaksi puskaa erilaisia yrttejä (esim. ruohosipulia, basilikaa, lehtipersiljaa)
2-3 rkl sitruunamehua (aloita pienemmällä määrällä ja maistele matkan varrella)
mustapippuria
suolaa
keitinlientä

1. Liota kuivattuja härkäpapuja 30-45 minuuttia. Huuhtele huolellisesti ja keitä kevyesti suolatussa vedessä 15 minuuttia. Valuta ja huuhtele, mutta ota hiukan keitinlientä talteen.

2. Soseuta härkäpavut kevyesti. Soseuttamista helpottaa huomattavasti, kun laitat joukkoon hiukan tuorejuustoa tai keitinlientä.

3. Laita joukkoon pieniksi pilkotut yrtit, valkosipulin kynnet, sitruunamehu ja tuorejuusto.  Soseuta ihan tasaiseksi, mausta suolalla ja mustapippurilla. Ohenna tarvittaessa keitinliemellä. Maistele ja lisää tarvittaessa sitruunamehua, yrttejä, suolaa tai pippuria.

Jos nyt vielä vähän lisää…

Vihreä talvipasta paahtopaistilla tai ilman
Voisiko tätä saada vielä lisää – edes ihan vähän? 

Iskin silmäni tähän reseptiin heti, kun yksi suosikeistani Chez Jasu julkaisi sen blogissaan. Ja kuulkaa kyllä kannatti. Kun kalastelimme laitakokin kanssa viimeisiä pennepastoja lautasilta, sohvannurkasta (joo meillä syödään myös sohvalla, älkää kertoko äidille) kuului: ”Minä voisin nuolla tämän lautasen, eikö siellä todella ole enää yhtään jäljellä? Tästä tuli juuri kaikkien aikojen suosikkipastani”.

Sen jälkeen meillä on syöty tätä usein sekä alkuperäisenä kasvisversiona että paahtopaistilla tuunattuna. Paahtopaistiversio syntyi vahingossa, kun kerran piti upottaa jämät jääkaapista johonkin ja pastahan on kuin pizza, johon Heikki Hietamiestä lainatakseni voi laittaa kaiken muun paitsi tiskipöydän.

Ohje oli jo alunperin jokseenkin täydellinen, joten mitäpä sitä ehjää korjaamaan? Olen hiukan muutellut suhteita ja useimmiten paahdan pinjansiemenet, mutta muuten olen ollut todella uskollinen alkuperäisreseptille. Hienon reseptin lisäksi toinen avain onnistumiseen on Martellin pasta. Martellin pastassa seinämät ovat ihananpaksuja, siitä on helppo keittää täydellisen al denteä ja pastan pintaan tarttuu reilusti kastiketta. Pastansalaisuus on pronssisuuttimissa, joka tekee pastan pintaan täydellisen karhean pinnan. Hifistelyäkö? Nimenomaan, mutta testaa itse, olenko väärässä. Varoitan, jäät koukkuun.

Olen varmasti hehkuttanut Martellia väsymiseen asti, mutta teen sen vielä kerran, koska Soppaa ja silmukoita-Marja vinkkasi, että sitä saa nyt myös Helsingistä, tarkalleen ottaen Mumusta Munkkiniemestä. Tähän asti olen aina usuttanut kaikki Tampereen kävijät Keittiöelämää-liikkeeseen pastaostoksille. Pussi on toki aika paljon barilloja ja muita kalliimpi (5,90 euroa/500 g), mutta olen todennut, että tästä pastojen rollsroycesta maksan mielellään pienemmäänkin erikoistilaisuuteen. Kipaisin samantien Mumuun ja sain kaupan päälle myös hyvät naurut. Mumussa myydään kahta pastamerkkiä, kysyin myyjältä: ”Onko näissä molemmissa samanlainen valmistusmenetelmä?” Vastaukseksi sain: ”Joo, ne molemmat keitetään”. Siitäs sain hifistelyssäni. Emme edenneet pronssisuutin- tai optimaalinen kuivauslämpötilakeskusteluun.

Chez Jasun vihreä talvipasta paahtopaistilla tai ilman
kahdelle

25 g pinjansiemeniä
1/2 ruukkua lehtipersiljaa
1 ruukku basilikaa
noin 1-2 tl raastettua sitruunankuorta
2 rkl sitruunamehua
1 valkosipulin kynsi
1/4 – 1/2 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa
mustapippuria

250 g kirsikkatomaatteja
1 tl ruokosokeria
1 tl suolaa

noin 75 grammaa paahtopaistia

200 g pastaa
parmesania

1. Laita pastavesi kiehumaan.

2. Paahda pinjansiemenet, revi yrtit mortteliin tai huhmareeseen ja lisää joukkoon pinjansiemenet. Murskaa hienoksi. Lisää sitruunankuoriraaste, oliiviöljy ja valkosipuli ja hiero tahnaksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

3. Kuumenna öljy pannulla kuumaksi, lisää öljyyn suola ja sokeri. Aseta halkaistut kirsikkatomaatit leikkuupinta alaspäin pannulle. Paista kohtuullisen kovalla lämmöllä 5-7 minuuttia. Kunnes tomaatit saavat väriä leikkuupinnalle.

4. Siirrä tomaatit syrjään pannulta ja kuumenna suikaloitu paahtopaisti pannulla tomaattien öljyssä.

5. Kaada pasta pannulle, lisää tomaatit ja yrttitahna, sekoita. Nosta lautasille ja raasta reilusti parmesania päälle.

suolaa&hunajaa myös Facebookissa

Päärynätaivaassa

Karamellisoidut päärynät
Miten mikään näin helppo ja yksinkertainen voi olla näin taivaallista?

Tämä alkoi ihan viattomasti hedelmäkoriin jääneiden päärynöiden pelastamisena ja johti pahemman luokan riippuvuuteen. Ihan samalla metodilla koukuttavia tulee myös vaikkapa omenoista. Vähän nahistuneita jo? Ei haittaa, kyllä tämän ohjeen voi, sokeri, kaneli ja vanilja puuteroivat ne uuteen uskoon.

Ohje on Fanni & kaneli -blogista, josta olen viime aikoina kokannut toinen toistaan parempia ruokia. Juuri sellaisia, joista pidän: Riittävän yksinkertaisia, jotta maut pääsevät loistamaan, mutta aina niissä on joku juju. Karamellisoitujen päärynöiden lisäksi olemme ihastuneet mm. ihaniin lohileipiin, joiden salaisuus on kokojyväsinapissa.

Fanni & kanelin Tiina on käyttänyt ohjeessa granaattiomenaa ja niin minäkin tein ensimmäisellä kerralla. Sittemmin olen vaihtanut granaattiomenan kevyesti sokeroituihin puolukoihin. Ne tuovat hyvää happamuutta voissa ja sokerissa makeaksi paahtuneiden päärynöiden ja omenoiden rinnalle. Turkkilainen jogurtti on välttämätön osa annosta: Maun lisäksi kaupan päälle saa vielä valheellisen terveellisyyden tunteen.

Karamellisoidut päärynät (ohje Fanni & kaneli)
kahdelle

2 päärynää
2 rkl voita
2 rkl sokeria ja 1 rkl vaniljasokeria (tai 3 rkl sokeria ja 1/2 vaniljatanko)
1/2 dl vettä
kanelia
ripaus sokeria päärynän päälle

lisäksi
kevyesti sokeroituja puolukoita tai granaattiomenan siemeniä
turkkilaista jogurttia

1. Halkaise päärynät kahtia, poista lusikalla siemenkota ja säikeet. Sirottele päälle kanelia ja sokeria.

2. Sekoita vesi, sokeri ja vaniljasokeri siten, että sokeri sulaa veden joukkoon.

3. Sulata voi pannussa. Nosta päärynät pannulle leikkuupinta alaspäin ja paista, kunnes ne alkavat karamellisoitua (noin viisi minuuttia). Käännä päärynät ympäri, kaada vesi-sokeriseos pannuun ja laita pannun päälle tiivis kansi. Hauduta päärynät pehmeiksi (viitisen minuuttia).

4. Nosta päärynät pois, ota kansi pannun päältä ja keitä sokeri-vesi-voiseosta pannulla, kunnes se paksuuntua ja saa kevyesti paahteisen värin (muutama minuutti).

5. Nosta päärynät lautaselle, valuta päälle kastiketta pannusta, lisää lautaselle turkkilaista jogurttia ja granaattiomenan siemeniä tai puolukoita.

Hillasoilta

Lakkamarenkijäädyke ja marinoidut lakat
Viime kesänä oli onnekkaasti niin hyvä lakkavuosi, että sen sadosta riitti myös meille etelän hetelmille. Ensimmäinen erä, jonka raaskin kaivaa pakkasesta, päätyi takaisin pakastimeen ja lautaselle lakkajäädykkeenä.

Ellet omista keittiövaakaa ja lämpömittaria, jolla saat mitattua sokerin lämpötilan, kannattanee vaihtaa toiseen reseptiin. Välillä on kiva haastaa itseään ja tämä on juuri sellainen ruokalaji, jossa se kannattaa: Ei ylivoimaisen vaikea, mutta hiukan tarkkuutta vaativa. Kaltaiselleni lakanystävälle aukeaa taivas jo ensimmäisistä lusikallisista.

Jäätelökoneen saamisen jälkeen jäädykkeet ovat jääneet meillä aika vähiin, koska jäätelökoneella saa niin paljon paremman rakenteen. Tässä jäädykkeessä on kuitenkin marengin ansiosta tavallista jäädykettä parempi rakenne, varsinkin jos annat sen pehmentyä hetken ennen tarjoilua. Tässä olisi kyllä myös ainekset jäätelökehittelyyn, lakkajäätelö on kuitenkin kaikkien aikojen jäätelömakusuosikkini.

Ohje on peräisin Christer Lindgrenin, Mikko Kauton ja Hannu Heikkisen joulun alla ilmestyneestä Parasta Maatiaisruokaa -kirjasta. Sain kirjasta arvostelukappaleen ja sormia syyhyttää päästä toteuttamaan kauniita annoksia. Kirjan avulla halutaan tuoda suomalaiset maatiaisrodut ja -lajikkeet nykypäivään ja avata niiden käyttömahdollisuuksia tämän päivän keittiössä. Osa lajikkeista on edelleen helposti saatavissa: Vuosienkaan varrella kotimaiset karviaiset, luumut, omenat ja kirsikat eivät ole kadonneet suomalaisten ruokapöydistä. Moni lajeista on kuitenkin kadonnut kaupan hyllyltä. Muna-kanailmiö: Ilman kysyntää ei ole tarjontaa ja tässä asiassa myös toisinpäin. Suurin osa nykykuluttajista ei ole koskaan maistanut, eikä siten osaa edes kaivata Lemin punaista perunaa, sitruunaomenaa tai suomalaisten maatiaiseläinten lihaa – ehkä kyyttöä lukuunottamatta. Kirjan ohjeet voi toteuttaa myös muilla kuin maatiaisraaka-aineilla eli sinänsä kirja on on käyttökelpoinen, vaikka ei harvinaisempia lajikkeita jaksaisikaan metsästää. Olisin kaivannut kirjaan enemmän vinkkejä siihen, mistä raaka-aineita on edes mahdollista saada.

Kirjan ohjeissa minua on häirinnyt yksi asia: Niistä kaikista puuttuu tieto siitä, kuinka monelle ruokailijalle ohjeen annos on tarkoitettu. Monen reseptin yhteydessä sen voi helposti arvioida, mutta aina se ei ole niin suoraviivaista ja tieto olisi ainakin kaltaiselleni harrastelijakokille olennainen. Tein lakkajäädykkeen varmuuden vuoksi alunperin 1,5-kertaisena, kun syöjiä oli viisi. Jäädykkeitä tuli aika paljon seuruettamme isommalle joukkueelle. Alla oleva ohje on yksinkertainen ja siitä riittää helposti ainakin kuudelle.

Kirjassa grammamitat on muunnettu myös desilitroiksi ja kappaleiksi. Totesin, että esimerkiksi kananmunia on niin monenkokoisia, että kirjassa ohjeistettu yksi keskikokoinen kananmunanvalkuainen vastasi grammoiltaan kolmea pientä valkuaista. Päädyin laittamaan oheiseen ohjeeseen desit niiden ainesten osalta, joiden ostamista se helpottaa. Resepti on aika lailla uskollinen kirjan versiolle. Ainoastaan marinoiduissa lakoissa muuntelin hiukan mausteita ja niiden suhteita. Ohjeen kirjoitin siten, kun itse jälkiruoassa onnistuin.

Lakkamarenkijäädyke
kuudelle

Lakkamousse
2 dl lakkasosetta (tarvitset noin 1/2 litraa lakkoja)
100 g marenkia (ks. ohje alla)
2 liivatelehteä
175 g kermaa (1 3/4 dl) kuohukermaa

Marenki
110 g sokeria
30 g vettä
60 g kananmunanvalkuaista (1-2 kananmunaa)

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi.

2. Soseuta lakat sauvasekoittimella tai blenderillä ja paseeraa sose siivilän läpi, jotta saat siitä kivet pois. Jos mahdollista käytä sokeroimattomia lakkoja, marengissa on jo makeutta.

3. Lämmitä pieni määrä lakkasosetta ja sulata puristetut liivatteet joukkoon. Sekoita liivateseos lopun lakkasoseen joukkoon. Nosta kylmään.

4. Ala valmistaa marenkia. Yhdistä vesi ja sokeri kattilaan, erottele tarkasti valkuaiset keltuisista.

5. Lämmitä sokeriliemi 121-asteiseksi. Mittasin lämpötilaa digitaalisella paistolämpömittarilla.

6. Kun laitat sokeriliemen lämpiämään, ala vatkata valkuaisia kevyesti alhaisimmalla teholla sähkövatkaimella. Kun sokeriliemi on 116-asteista, jatka vatkaamista täydellä teholla. Vatkaimien ja liesien tehossa on eroja, joten ihan näin suoraviivaisesti se ei tietenkään ole. Lopetin itse vatkaamisen hiukan ennen kuin sokeriliemi oli valmista. Valkuaisvaahdosta ei saa tulla liian jämäkkää ennen kuin lisäät sokeri-vesiliemen.

7. Kaada sokeriliemi valkuaisvaahdon joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Jatka vatkaamista, kunnes marenki on huoneenlämpöistä (käytännössä siihen menee jokunen minuutti). Marengin tulee olla kuohkeaa ja kiiltävää.

8. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi.

9. Kun lakkamousse alkaa jähmettyä, nostele joukkoon kevyesti marenki ja sen jälkeen vatkattu kerma. Jos marenkia jää, voit paistaa siitä koristeita annoksiin.

10. Nostele massa annosvuokiin tai tarjoiluastiaan. Laita pakastimeen jäätymään. Jäätyminen riippuu siitä, kuinka suuriin astioihin laitat massan jäätymään. Jäädyke kannattaa valmistaa vaikkapa jo edellisenä päivänä tai viimeistään neljä-viisi tuntia ennen tarjoilua.

11. Tarjoa marinoitujen lakkojen kanssa.

Marinoidut lakat

3 dl lakkoja
1 dl vettä
1 dl sokeria
1 vaniljatanko puolitettuna
1 kanelitanko
(halutessasi lakkalikööriä)

1. Yhdistä kaikki ainekset lakkoja ja likööriä lukuunottamatta kattilaan. Keitä kunnes liemestä on jäljellä 2/3.

2. Lisää joukkoon lakat (ja likööri), nosta kylmään maustumaan.

3. Tarjoa esimerkiksi jäädykkeen tai jäätelön kanssa. Muista hyödyntää annoksissa myös ihana mausteliemi.

Psst… Nähdäänkö myös Facebookissa?

Miten avokadopastasta tuli vuoden SE resepti?

Suhtauduin avokadopastaan todella epäluuloisesti. Ajatus pastasta ja avokadosta yhdessä ei herättänyt minkäänlaista mielihalua ja synnynnäisenä skeptikkona voin huoletta jättäytyä hypetyksen äärellä viimeiseksi reliikiksi. Kun resepti kuitenkin levisi viruksen tavoin ja nosti samalla koko kirjan mahtaviin myyntilukemiin, minua alkoi kiinnostaa avokadopasta ilmiönä: Miten yhdestä ruokaohjeesta voi tulla tällainen hitti? 

Syksyn mittaan olen lueskellut lähes klassikoksi noussutta Malcolm Gladwellin The Tipping Point -kirjaa, jossa avataan ilmiöiden, trendien ja epidemioiden syntyä ja pohditaan, miksi toiset ilmiöt lentävät ja toiset jäävät jalkoihin, miten pieni joukko ihmisiä voi nostaa asioita muiden huulille tai ostoskoreihin. Suurimmat ilmiöt syntyvät aina osittain onnenkantamoisena, mutta  Gladwellin kirjassaan nostamat tekijät ovat helposti tunnistettavissa myös avokadopastan nousussa.

Ilmiöt ovat aina nousseet yksittäisistä ihmisistä ja pienistä edelläkävijöiden ryhmistä. Hanna ja Alexander Gullichsenin kirjoittaman Safkaa-kirjan taitavassa markkinoinnissa on luotettu verkostojen voimaan. Suositussa Chicling-blogissa on seurattu kirjan syntyä alkumetreiltä saakka, kirja sai ensimmäiset seuraajansa blogin ansiosta paljon ennen kuin painokoneet käynnistyivät. Bloggaajana Hanna tunsi omansa:  Mitään toista ruokakirjaa ei ole tuotu yhtä kattavasti ja systemaattisesti esille ruokabloggaajille. Se tuotti hedelmää: Ensimmäiset kirjoitukset ilmestyivät heti julkkareita seuraavana päivänä ja sen jälkeen niitä on tullut kymmeniä ja kymmeniä. Käsi ylös, kuka ei ole kirjoittanut Safkaa-kirjasta tai avokadopastasta blogissaan tai Facebook-päivityksessään?

Maailmaan mahtuu nykyään paljon ruokapuhetta. Ruoasta puhutaan, ruokaa kuvataan, ruokavalokuvia jaetaan sosiaalisessa mediassa. Harva vietti aikaa keittiössä tai ravintolassa muutama vuosi sitten kameran kanssa tai ainakaan levitti syömänsä ruoan ilosanomaa tuttavapiirissään. Avokadopastan leviäminen perustui juuri tähän: Pakkohan se oli kokeilla, saako tämä pasta minutkin itkemään. Ei saanut, mutta läheltä piti -viestit levisivät kuvineen Facebook-seinillä.

Avokadopasta on varmasti osoitus sosiaalisen median voimasta ilmiöiden alullepanijana, edelleen kuitenkin massamedia näytti mahtinsa juuri siinä, mihin se nimensä mukaisesti sopii – massojen tavoittamisessa. Olisiko kirjasta otettu painosta toisensa jälkeen, jos massamedia ei olisi tarttunut sosiaalisessa mediassa nousseeseen ilmiöön?  Aamutelevisio, naistenlehdet, media toisensa jälkeen on nostanut joko kirjan tai sen tekijät esille avokadopastan siivittämänä. Ilmiö sai ehkä alkunsa sosiaalisesta mediasta, mutta itse uskon, että käännekohta, joka räjäytti pankin oli ensimmäinen artikkeli laajalevikkisessä sanomalehdessä. Onnekkaasti se oli erittäin positiivinen juttu maan luetuimmassa päivälehdessä. Hesarin artikkelin jälkeen Stockalla myytiin ei-oota pecorinon suhteen. Sen jälkeen uutisten kierre sai pontta itsestään: Pecorinon, lehtipersiljan ja avokadon loppumisesta saatiin uutinen. Suuren yleisön tavoittamiseen tarvittiin edelleen joukkoviestimiä.

Gladwellin mukaan ilmiön leviämisessä kriittistä on siihen liittyvien viestin tarttuvuus. Onko mitään tarttuvampaa kuin rakkaustarinat? Avokadopastaan liitetty tarina, jonka mukaan pasta liikutti maukkaudellaan Hannan ensitreffeillä lähes kyyneliin, on varmasti ollut kriittisessä asemassa viestin leviämisessä. Rakkaus, tuo ikiaikainen kassamagneetti. Mikään määrä onnenkyyneleitä ei kuitenkaan olisi tehnyt maailman parhaasta tomaattikastikkeesta avokadopastan kaltaista hittiä. Avokadon ja pastan yllättävä ja outo liitto oli juuri se viimeinen kierre, joka teki asiasta kiinnostavan. Tätähän on pakko kokeilla. Lähtökohtaisesti sen ei pitänyt olla hyvää, mutta se on yllättänyt monet positiivisesti. Omastakin tuttavapiiristäni löytyy niitä, jotka lappavat sitä suoraan kattilasta ja niitä, joiden mielestä siitä vouhkaaminen on lähinnä paljon melua tyhjästä. Niitä, jotka ovat ihastuneet on keskustelun perusteella paljon, paljon enemmän.

Resepti on myös riittävän helppo, jotta se voi levitä kulovalkean tavoin. Muutama ainesosa, vähän pilkkomista ja pastan keittämistä. Siihen pystyy suurin osa suomalaisista kotikokeista. Ainekset ovat helposti saatavilla, eivätkä maksa maltaita. Murun taivaallinen tryffelirisotto, joka aloitetaan liemen keittämisestä ja sisältää kalliita, hankalasti saatavia raaka-aineita ei koskaan valloittaisi samassa mittakaavassa suomalaisia keittiöitä.

Gladwell muistuttaa, ettei yksikään ilmiö ei synny erillisenä ympäröivästä todellisuudesta. Avokadopastan synnyssä avainasemassa onkin nähdäkseni ollut yllättävä taho, jota ei tässä yhteydessä ole juuri esiinnostettu, nimittäin useimpien naapurustosta tuttu K. Taikasana on syöntikypsä avokado. Muutama vuosi sitten Pohjolan perällä oli avokadojen kehitysmaa, jossa vaihtoehtoina olivat raaka ja mätä, pahimmassa tapauksessa yhdistyneenä samassa hedelmässä. Avokadon ystävät kypsyttivät hedelmiä sanomalehtiin käärittyinä ja mieliteko piti osata aavistaa jo päiviä etukäteen, silti kypsyminen oli tuurissaan. Avokadopastasta olisi tuskin syntynyt hittiä, jos ensimmäiset kokeilijat olisivat hampaat irvessä syöneet puoliraa’asta tai puolimädästä avokadosta kokattua pastaa. Tuskinpa Facebookissa ja blogeissa olisi kauaa intoiltu kitkerästä ja tympeästä pastasta. Markkinointi & mainonta -lehden mukaan Keskossa oli haistettu Ruotsin vahva avokadotrendi jo huomattavasti ennen avokadopastaa. Markkinoille tuotiin syöntikypsät Pirkka-avokadot, joiden myynnin kasvu oli eksponentiaalinen jo ennen tätä syksyä. Tänä syksynä ne onkin sitten viety käsistä. Ilmiön synnylle olivat ajan lisäksi kypsiä myös avokadot.

Siinä vaiheessa kun äitini kysyi: ”Oletko kuullut uudesta keittokirjasta, jonka on tehnyt joka bloggaaja? Se voisi olla mukava joululahja”, ajattelin, että suuri yleisö on nyt saavutettu. Seuraukset ovat olleet sen mukaiset: Viides painos keittokirjasta puolen vuoden sisällä julkaisusta, vakiopaikka ostetuimpien tietokirjojen joukossa, paikka suuren kirjakauppaketjun joulumainonnassa, avokadopastasta Googlen Zeitgeist-raportin mukaan hauissa eniten nousussa ollut ruokaresepti.

Kirja on toki hyvä ja vakiinnuttanut paikkansa meidänkin keittokirjahyllyssämme, mutta tällaisessa menestyksessä on ollut onni myötä. Onnea on avitettu taitavalla markkinoinnilla ja lisäksi aika oli kypsä avokadopastan kaltaiselle uudelle yllättävälle ruoalle. Miten tuollainen menestysresepti toistetaan? Odotan mielenkiinnolla seuraavaa yllättäjää. Mitä syitä te keksitte sille, miksi se tällä kertaa oli juuri avokadopasta?

***

Pakkohan nyt viimeistään oli sitten testata myös se itse pasta. Ei meilläkään kyyneliä vuodatettu – ei lähimainkaan, mutta epäilevä tuomas joutui kyllä kääntämään takkinsa: Hyvä, virkistävän erilainen pasta, jota on ehditty kokkaamaan jo useampaan otteeseen. Olen lisännyt hiukan chilin määrää ja valikoin aina pienehkön limetin, jotta limetti ei lyö kaiken muun yli. Ilman limettiä pastasta tulee todella löysä eli liikaa sitä ei kannata vähentää. Muuten mennään uskollisesti alkuperäisen ohjeen mukaan.

Avokadopasta 
kahdelle

1 avokado
1 pieni valkosipulin kynsi
puolikas chili (siemenet poistettuna)
1/4 dl oliiviöljyä
1/2 limetin mehu
kourallinen lehtipersiljaa
kourallinen basilikaa
1/2 dl pecorinoa
1/2 dl parmesania
suolaa
mustapippuria

200-250 g spaghettia

1. Laita pastan keitinvesi kiehumaan. Mausta se kunnolla suolalla, kun se kiehuu. Lisää pasta kattilaan ja keitä ohjeen mukaan al denteksi.

2. Pastan kiehuessa pilko avokado, valkosipulit, chili ja yrtit kulhoon. Erityisesti valkosipuli kannattaa vetää todella pieneksi, valkosipulin palaset eivät maistu raakana erityisen hyvälle. Raasta joukkoon juustot, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja maista, että kastike on riittävän suolaista.

3. Ota noin desin verran pastan keitinvettä sivuun. Valuta pasta. Kaada se kastikkeen joukkoon ja sekoita kunnolla sekaisin. Lisää keitinvettä tarpeen mukaan (noin 1/2 desiä).

 

Ruokapuheita myös suolaa&hunajaa Facebook-sivulla.

Kuivakaapin uumenista

Spaghetti aglio, olio & peperoncino
Tyhjyyttään kumiseva jääkaappi pakottaa luovuuteen. Mitä teillä syödään sellaisina päivinä?

Tiedättehän naistenlehtien vakiojuttutyypin ”Mitä sinulla on aina jääkaapissasi?”. Ette halua kurkistaa jääkaappiini, juuri nyt se pursuaa mm. epäonnistuneita marmeladeja – kasoittain epäonnistuneita marmeladimakeisia. Sen sijaan aloin pohtia, mitä hätävararuokaa meidän ruokavarastoistamme syntyy aina. Pohdintaa saneli pakko. Jos käyttää lauantain pikkujouluhuumassaan sen pohtimiseen, pystyykö goottikynsillä kääntämään huomion juurikasvusta, eikä sunnuntaina jaksa vääntäytyä edes lähikauppaan ”kun siellähän tuulee vaakasuoraan”, on tyydyttävä vakiovaraston antimiin. Mitä teillä syödään, jos jääkaappi ammottaa tyhjyyttään?

Rehellisyyden nimissä meillä tilanne ei yleensä ole kovin huono. Yritän välttää hamstraamista, sillä keittiössämme on yksi paha puute: Vähäinen kaappitila. Jokusen ruokalajin saan silti aina syntymään kuivakaapin uumenista löytyvistä raaka-aineista. Spaghetti aglio, olio & peperoncino on yksi vakiovaihtoehdoistani tiukoissa tilanteissa. Ei ehkä kovin jouluinen vaihtoehto tähän hetkeen, mutta juuri siksi niin hyvää. Jaksaa sitten syödä lanttulaatikkoa aattona.

Saku Tuomisen mainiosta Aglio & olio -kirjasta olen oppinut 1:10:100-muistisäännön: Litra vettä, 10 g suolaa (n. 1 rkl) ja 100 g pastaa per ruokailija, silloin kun pasta syödään pääruokana. Jos keität vain yhden tai kahden hengen annosta, vettä kannattaa laittaa reilummin. Suolan määrä kuulosti aluksi minusta aika hurjalle. Italiaisten kokkien mukaan pastan keitinveden pitäisi muistuttaa lähes merivettä suolaisuudessaan. Suurin osa suolasta päätyy keitinveden mukana viemäriin, sen vuoksi sitä tarvitaan paljon antamaan makua pastaan.

Laitan tässä pastaruoassa pastaa normaalia annosta enemmän, koska käytännössä kastikkeena on lähinnä oliiviöljy. Muuten laitan noin 100 g pastaa jokaiselle, tässä pastaa tarvitaan nälkäiselle 125 g, jos muuta ei ole tarjolla. Alkuperäisessä ohjeessa ei käytetä lehtipersiljaa, mutta itse lisään sitä joukkoon usein. Välillä käytän tuoretta chiliä, välillä chilihiutaleita, kumpia kaapista sattuu löytymään.

Kuivakaapeista syntyviin aarteisiin aion jatkossa poimia ideoita myös Kivistössä-blogin arjen avuksi tarkoitetusta Syömään!-sarjasta, jossa on ehditty keittämään tätä samaa pastaa sekä tymäkkää nuudelilientä.

Pastaa aglio, olio & peperoncino
kahdelle

250 g pastaa – mieluiten spaghettia
3 valkosipulin kynttä
reilu loraus oliiviöljyä
kuivattuja chilihiutaleita tai 1 tuore chili (määrä riippuu vahvuudesta, mutta laita niin, että saat makua)
noin 1-2 rkl silputtua silolehtipersiljaa
mustapippuria
reilusti raastettua parmesania

1. Laita pastavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu lisää reilusti suolaa. Jos laitat suolan aiemmin, se valuu vain turhaan pohjalle, eikä anna makua.

2. Laita pasta kiehumaan ja ala valmistaa kastiketta. Laita öljy kylmälle pannulle ja lisää joukkoon valkosipulit pienenä silppuna ja chilihiutaleet. Kun öljy on kuumaa, valkosipulit ovat kauniisti kuullottuneita. Tämä on aika helppo keino estää niiden palaminen. Tämän ruokalajin voi nimittäin pilata ainoastaan polttamalla valkosipulin kitkeräksi.

3. Kaada keitetty pasta pannulle kastikkeen joukkoon ja kääntele öljy ja mausteet huolellisesti pastan joukkoon. Lisää joukkoon persilja ja reilusti parmesania. Rouhi joukkoon mustapippuria.

Arjen helpot ohjeet ja muut suosikit myös Facebookissa

Sunday roast

Peruna-palsternakkagratiini
Helppo juustoinen juuresgratiini paahtopaistin ja vihreiden papujen kanssa. Klassikkokamaa.

Kutsumme aivan liian harvoin ruokavieraita sunnuntaisin, vaikka oikeasti leppoisampaa  tapaa valmistautua seuraavaan viikkoon ei olekaan. Ainakin jos valitsee riittävän leppoisan menun. Tämä on vierasmenu parhaimmillaan. Oikeastaan kaiken voi tehdä etukäteen, ketään ei ole sidottu lieden ääreen ja silti pöydässä on lämmintä ja maistuvaa ruokaa. Eikä tiskivuorikaan ole valtava. Paitsi jos lataa vuoan liian täyteen ja joutuu kaapimaan gratiinin uunin pohjasta. Kokemusta on.

Saimme vieraaksi tennisleskenä olleen sisareni ja kummipoikani, joka tyytyi nakertamaan spelttipatonkia muutamalla hampaallaan. Pöytään nostettiin kukkakaalikeittoa ja sunnuntaipaahtopaisti peruna-palsternakkagratiinin kera. Kaiken muun paitsi vihreiden papujen keittämisen pystyi tekemään etukäteen. Pavutkin siivosin valmiiksi, joten lieden vieressä tarvitsi ruokailun aikana käväistä vain kääntämässä se kerran päälle.

Palsternakkagratiini on alunperin Feasting at home -blogista, mutta olen muokannut ohjetta mm. merkittävästi kevyemmäksi. Alkuperäisessä ohjeessa on nimittäin 7 desilitraa kuohukermaa. Kuulin Pekka Puskan syvän huokaisun korvissani ja vaihdoin puolet kermasta täysmaitoon. Sekään ei taida olla Pekan suosikkeja, mutta on se nyt kuohukermaa kevyempää. Olen muutenkin vähentänyt nesteen määrää, alkuperäisessä ohjeessa oli sitä turhankin paljon. Juureksia voit varioida mielesi mukaan: Mustajuurta, perunaa, palsternakkaa, juuriselleriä, maa-artisokkaa. Kätevä vihanneslaatikon tyhjennys.

Juureksissa riittää siivuttamista, mutta mandoliinilla se hoituu viidessä minuutissa. Veitsellä leikatessa yritä saada mahdollisimman ohuita siivuja. Turhaa ei kuitenkaan kannata stressata, kypsennät sitten vain gratiinia kauemmin, jos siivut jäävät paksummiksi.

Peruna-palsternakkagratiini
kuudelle

vajaa 900 g perunoita (noin 600 g) ja palsternakkaa (noin 300 g) (tai maa-artisokkaa, mustajuurta, juuriselleriä). Paino kuorineen.
3 dl kuohukermaa
2 dl täysmaitoa
3 kynttä valkosipulia
1 pieni sipuli
175 g gruyereä (tai emmentalia tai muuta voimakasta juustoa)
1 ruukku tuoretta timjamia
1 rkl vehnäjauhoja
valkopippuria
muskottipähkinää
suolaa
voita vuoan voiteluun

1. Kuori perunat ja palsternakat. Viipaloi ne ohuenohuiksi siivuiksi mandoliinilla. Jos sinulla ei ole mandoliinia, voit viipaloida ne toki myös veitsellä, mutta huomioi, että paksummat viipaleet tarvitsevat pidemmän ajan kypsyäkseen.

2. Siivuta sipuli ohuiksi siivuiksi ja silppua valkosipuli.

3. Raasta juusto.

4.Voitele vuoka voilla ja ala pinota juuressivuja. Laita kerrosten väliin sipuli, valkosipuli, tuoretta timjamia sekä noin puolet juustoraasteesta. Säästä kauneimmat siivut päällimmäiseksi. Älä täytä piripintaan, tai muuten gratiini kuohuu yli uunissa.

5. Sekoita kerma-maitoseoksen joukkoon vehnäjauho, suola, valkopippuri, muskottipähkinä ja tuoretta timjamia. Aloita maustaminen maltillisesti, sekä valkopippuri että muskotti ovat voimakkaita. Kuumenna kiehuvaksi, maista kastiketta ja lisää tarvittaessa mausteita.

6. Valuta kerma-maitokastike varovasti vuokaan. Ripottele gratiinin päälle ripaus muskottipähkinää ja tuoretta timjamia. Peitä gratiini foliolla tai kannella ja paista 50 minuuttia 200 asteessa uunin keskitasolla.

7. Ota kansi tai folio pois, ripottele gratiinin pinnalle loput juustoraasteesta ja paista ilman kantta noin vartti tai kunnes juusto on kullanruskeaa. Tarkista, että kasvikset ovat kypsiä.

8. Peitä gratiini taas kannella tai foliolla ja anna vetäytyä pöydällä puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Seuraa suolaa&hunajaa Facebookissa

Koukussa

Vuohenjuustomoussea ja marinoituja punajuuria
Jonkun totuuden mukaan seitsemän maistamiskerran jälkeen makuun tottuu ja siitä alkaa pitää. Uskokaa pois, tässä vanhassa viisaudessa on totuuden siemen.

Joku teistä saattaa muistaakin alkuvuodesta alkaneen ihmiskokeeni vuohenjuuston kanssa. En miellä itseäni kovin nirsoksi, mutta vuohenjuustoa välttelin kaikin mahdollisin tavoin. Päätin tarttua härkää sarvista: Jos ei seitsemän kerran jälkeen edelleenkään sovellu makunystyröilleni, jätän sen myös vastedes muille. Maailmassahan onneksi riittää makuja.

Henkilökohtaisen ihmiskokeeni perusteella makuaisti on tottumiskysymys. Omalla kohdallani ei tarvittu edes sitä seitsemää kertaa, kun olin koukussa. Kesällä yllätin itseni napostelemasta ruoanlaiton ohella merkittävän osan anopin ostamasta mahtavasta tuhkavuohenjuustosta ihan puolihuolimattomasti ja sen jälkeen se on ollut menoa.

Tämän annoksen innoittaja on ensimmäinen ravintolassa tilaamani vuohenjuustoa sisältänyt annos. Näin pitkälle on siis päästy, kaikista ihanista vaihtoehdoista valitsin Murussa vapaaehtoisesti vuohenjuustomoussea ja haudutettua päärynää – ja nautin jokaisesta haarukallisesta. Murulaisten taidonnäytteen innoittama rakensin tämän yksinkertaisista yksinkertaisimman alkuruoan. Simppeliä vuohenjuustomoussea rucolan ja marinoitujen punajuurten kanssa. Idean marinadiin sain Ruokahommista, jossa punajuuria oli marinoitu piirakkaan. Kokosin koko komeuden leivän päälle. Aktiivinen ruoanvalmistus ei tässä kestä kauaa, mutta punajuurien keittäminen ja marinointi vie yli tunnin eli kannattaa aloittaa ajoissa ja sitten vain koota annokset juuri ennen tarjoilua.

Vuohenjuustomousseleipä ja marinoituja punajuuria
neljälle

150 g pehmeää vuohenjuustoa
1/2 dl kuohukermaa
mustapippuria, (suolaa)

4 pienehköä punajuurta
balsamicoa
öljyä
hunajaa
suolaa
mustapippuria
tuoretta timjamia

Lisäksi
pienehkö palaa hyvää leipää jokaiselle ruokailijalle
1 ruukku rucolaa
pinjansiemeniä (paahdettuna)

1. Pese punajuuret ja keitä ne puolikypsiksi. Omiani keittelin noin 40 minuuttia. Ne saavat olla vielä napakoita, mutta haarukan pitää upota melkein puoliväliin.

2. Sekoita marinadin ainekset. Maista, että maut ovat omaan makusi balanssissa, mutta annostelussa toimii ihan hyvin loraus yhtä ja kaksi toista periaate.

3. Kuori keitetyt punajuuret, lohko ne ja laita marinoitumaan noin puoleksi tunniksi.

4. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon vuohenjuusto. Mausta ja laita jääkaappiin vetäytymään.

5. Kuumenna uuni 150 asteeseen ja laita punajuuret uuniin noin vartiksi tai kunnes ne ovat kypsiä. Punajuuret ovat minusta parhaimmillaan annoksessa, kun annat niiden jäähtyä haaleiksi.

6. Paahda ohuet leipäpalat, pinoa päälle rucolaa ja nosta kahdella lusikalla vuohenjuustomoussepallo rucolan päälle. Nostele lautaselle myös punajuurilohkoja ja paahdettuja pinjansiemeniä.

suolaa&hunajaa myös Facebookissa