Orastavaa kevätmieltä

Lämmin kasviscouscous
Viime viikolla huomasin sen todella. Vaikka lunta on tullut viime aikoina sakeanaan, synkin sydäntalvi on kääntynyt kevään merkkien puolelle. Keho alkaa huutaa kevyempää.

Aamuinen valoilmiö työmatkalla. Pitkän hiljaisen kauden jälkeen linnunlaulua. Basilika kestää matkan kaupasta kotiin ja melkein viikon ikkunalaudallakin. Kyllä se on taas selvästi lähempänä. Kevät.

Patojen ja soppien jälkeen alkaa tehdä mieli jotain kevyempää. Lämmin kasviscouscous on vastaus virtaa kaipaavalle mielelle, mutta talven rajoitteet huomioiden. Paahtaminen sitruunapedillä ja mausteet aateloivat talven hiukan apeat kasvikset. Mukana myös minttua, sitä tekee mieli erityisesti kesäisin. Lähestyvän kevään merkki sekin.

Salaatille kaveriksi hain satsin Fafa’sin falafelejä ja munakoisotahnaa Anton&Antonista. Niitä on siellä saatavilla perjantaisin. Parhaita ne ovat kyllä Fafa’sissa tuoreena, mutta kyllä ne perusvalmisruoan kepittävät kotiin haettunakin mennen tullen. Kasviscouscousin kanssa toimii ihanasti myös feta.

Lämmin kasviscouscous
kahdelle-kolmelle

2-3 porkkanaa
6-8 pienehköä nuppua kukkakaalia
1 pieni punasipuli
1 1/2 dl täysjyväcouscousta
3/4 dl kurpitsan- ja pinjansiemeniä
1/4 dl öljyä
1/2 tl jeeraa
1/4 tl jauhettua korianteria
1/2 tl garam masalaa
kuivattuja chilihiutaleita
1 luomusitruuna
2 valkosipulin kynttä
yrttejä esim. lehtipersiljaa, minttua
suolaa
mustapippuria

Jogurttikastike
1 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
2 valkosipulin kynttä (uunissa kasvisten joukossa paahdettuna)
yrttejä

1. Kuori porkkanat ja punasipuli. Pilko ne ja kukkakaali krouveiksi palasiksi. Kuori valkosipulin kynnet, halkaise ne kahti. Sekoita öljyn joukkoon kaikki mausteet yrttejä lukuunottamatta ja purista hiukan sitruunamehua. Pyörittele kasvikset öljy-mausteseoksessa. Viipaloi sitruuna (säästä molemmista päistä pienet palat, joista voit puristaa mehua).

2. Levitä sitruunaviipaleet uunivuoan pohjalle ja kaada kasvikset päälle. Paahda 200 asteessa puolisen tuntia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä ja saaneet väriä.

3. Sekoita sillä välin kastikeainekset valkosipulia lukuunottamatta, paahda siemenet kuivalla pannulla ja keitä couscous paketin ohjeen mukaan.

4. Kun kasvikset ovat valmiita, ota erikseen paahtuneet valkosipulin kynnet ja pieni ne kastikkeen joukkoon.

5. Sekoita couscousin joukkoon kasvikset (jätä sitruunat vuoan pohjalle) ja siemenet. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon reilusti yrttejä.

 

suolaa & hunajaa myös Facebookissa. Tule sinäkin!

Suolaisia suupaloja

Punasipuli-vuohenjuustopiiraset
Pienet suolaiset piiraset illanistujaisten suupaloiksi.

Ajatuksissani olen ehtoisa emäntä ja kutsun ystäviä patojen ääreen. Oikeasti teen sen ihan liian harvoin. Aina on yhtä mukavaa, kun saa aikaiseksi. Uuden vuoden toive: Uusi isompi koti ja isompi ruokapöytä. Ottaisikohan oikein tavoitteeksi?

Juuri nyt astianpesukone ja pesukone laulavat eilisten illanistujaisten jälkipyykkiä. Pieninä suupaloina tarjosin mm. näitä jo muutamaan kertaan leivottuja punasipuli-vuohenjuustopiirasia. Ohje on Kotilieden Jouluelämää-lehdestä, mutta ei niissä mitään erityisen jouluista ole. Ne sopivat oikein hyvin iltapalaksi talvi-iltoihin vaikkapa teekupillisen kanssa.

Pienet punasipuli-vuohenjuustopiiraat
12 piirasta

Ruis-rahkavoitaikina
125 g voita tai margariiniä
1 1/2 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
125 g maitorahkaa

Täyte
6 pientä punasipulia
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl ruokokidesokeria
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
4 rkl punaviinietikkaa
150 g pehmeää vuohenjuustoa
timjamia

1. Valmista ensin taikina. Nypi kaikki muut aineet paitsi rahka nopeasti tasaiseksi. Lisää maitorahka ja sekoita tasaiseksi, mutta vältä vaivaamista. Painele taikina levyksi, kääri tuorekelmuun ja nosta jääkaappiin tunniksi.

2. Kuori ja halkaise punasipulit. Kuumenna oliiviöljy ja ruokosokeri pannulla. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä leikkuupinta alaspäin öljyssä, kunnes ne saavat vähän väriä.

3. Lisää pannulle etikka ja timjaminoksat, peitä pannu kannella ja anna hautua muutama minuutti. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna jäähtyä.

4. Voitele muffinipellin kolot tai vuoraa ne leivinpaperilla. Jaa taikina kahteentoista osaan ja painele taikinapalat muffinipellin pohjalle ja reunoille. Nosta nokare vuohenjuustoa jokaisen piirasen pohjalle. Nosta päälle puolikas punasipuli leikkuupinta ylöspäin.

5. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 12-15 minuuttia.

suolaa&hunajaa myös Facebookissa

Jos nyt vielä vähän lisää…

Vihreä talvipasta paahtopaistilla tai ilman
Voisiko tätä saada vielä lisää – edes ihan vähän? 

Iskin silmäni tähän reseptiin heti, kun yksi suosikeistani Chez Jasu julkaisi sen blogissaan. Ja kuulkaa kyllä kannatti. Kun kalastelimme laitakokin kanssa viimeisiä pennepastoja lautasilta, sohvannurkasta (joo meillä syödään myös sohvalla, älkää kertoko äidille) kuului: ”Minä voisin nuolla tämän lautasen, eikö siellä todella ole enää yhtään jäljellä? Tästä tuli juuri kaikkien aikojen suosikkipastani”.

Sen jälkeen meillä on syöty tätä usein sekä alkuperäisenä kasvisversiona että paahtopaistilla tuunattuna. Paahtopaistiversio syntyi vahingossa, kun kerran piti upottaa jämät jääkaapista johonkin ja pastahan on kuin pizza, johon Heikki Hietamiestä lainatakseni voi laittaa kaiken muun paitsi tiskipöydän.

Ohje oli jo alunperin jokseenkin täydellinen, joten mitäpä sitä ehjää korjaamaan? Olen hiukan muutellut suhteita ja useimmiten paahdan pinjansiemenet, mutta muuten olen ollut todella uskollinen alkuperäisreseptille. Hienon reseptin lisäksi toinen avain onnistumiseen on Martellin pasta. Martellin pastassa seinämät ovat ihananpaksuja, siitä on helppo keittää täydellisen al denteä ja pastan pintaan tarttuu reilusti kastiketta. Pastansalaisuus on pronssisuuttimissa, joka tekee pastan pintaan täydellisen karhean pinnan. Hifistelyäkö? Nimenomaan, mutta testaa itse, olenko väärässä. Varoitan, jäät koukkuun.

Olen varmasti hehkuttanut Martellia väsymiseen asti, mutta teen sen vielä kerran, koska Soppaa ja silmukoita-Marja vinkkasi, että sitä saa nyt myös Helsingistä, tarkalleen ottaen Mumusta Munkkiniemestä. Tähän asti olen aina usuttanut kaikki Tampereen kävijät Keittiöelämää-liikkeeseen pastaostoksille. Pussi on toki aika paljon barilloja ja muita kalliimpi (5,90 euroa/500 g), mutta olen todennut, että tästä pastojen rollsroycesta maksan mielellään pienemmäänkin erikoistilaisuuteen. Kipaisin samantien Mumuun ja sain kaupan päälle myös hyvät naurut. Mumussa myydään kahta pastamerkkiä, kysyin myyjältä: ”Onko näissä molemmissa samanlainen valmistusmenetelmä?” Vastaukseksi sain: ”Joo, ne molemmat keitetään”. Siitäs sain hifistelyssäni. Emme edenneet pronssisuutin- tai optimaalinen kuivauslämpötilakeskusteluun.

Chez Jasun vihreä talvipasta paahtopaistilla tai ilman
kahdelle

25 g pinjansiemeniä
1/2 ruukkua lehtipersiljaa
1 ruukku basilikaa
noin 1-2 tl raastettua sitruunankuorta
2 rkl sitruunamehua
1 valkosipulin kynsi
1/4 – 1/2 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa
mustapippuria

250 g kirsikkatomaatteja
1 tl ruokosokeria
1 tl suolaa

noin 75 grammaa paahtopaistia

200 g pastaa
parmesania

1. Laita pastavesi kiehumaan.

2. Paahda pinjansiemenet, revi yrtit mortteliin tai huhmareeseen ja lisää joukkoon pinjansiemenet. Murskaa hienoksi. Lisää sitruunankuoriraaste, oliiviöljy ja valkosipuli ja hiero tahnaksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

3. Kuumenna öljy pannulla kuumaksi, lisää öljyyn suola ja sokeri. Aseta halkaistut kirsikkatomaatit leikkuupinta alaspäin pannulle. Paista kohtuullisen kovalla lämmöllä 5-7 minuuttia. Kunnes tomaatit saavat väriä leikkuupinnalle.

4. Siirrä tomaatit syrjään pannulta ja kuumenna suikaloitu paahtopaisti pannulla tomaattien öljyssä.

5. Kaada pasta pannulle, lisää tomaatit ja yrttitahna, sekoita. Nosta lautasille ja raasta reilusti parmesania päälle.

suolaa&hunajaa myös Facebookissa

Ehtymätöntä kalaonnea

Kuhaa tomaattikastikkeessa
Viikko toisensa perään olemme syöneet tammikuun ajan hyviä kalaruokia. Tällä kertaa kuhaa vahvan tomaattisessa kastikkeessa.

Kalaruokahaaste saattoi olla paras päähänpistoni. Sain lukuisia hyviä ohjeita, joita olen tasaisesti testikokkailut. Nyt vuorossa oli hymyilyttävästi nimetyn Hälften spydde, resten dog -blogin Sofian tomaattikastikkeessa kypsennetyt ahvenet. Jouduin tosin vaihtamaan ahvenet kuhaan, koska ahvenia ei ollut saatavilla.

Kalan kanssa tarjosin risoton tapaan valmistettuja kokonaisia tattarisuurimoita. Tattarisuurimot löysin, kun kävimme Soul Kitchen-Annan ja Masutoaitemu-Riitan kanssa ravintola Askissa menettämässä sydämemme. Yksi kaikkien meidän suosikeista oli yrttinen tattarilisuke jota tarjoiltiin lantun ja ranskankerman kanssa. Kaavimme lautasemme viimeiseen suurimoon. 

Harkitsin hetken, että uuden vuoden tavoitteena kokeilisin joka kuukausi koko vuoden ajan jotain uutta raaka-ainetta tai valmistustekniikkaa. Ainakin tammikuussa tavoite on saavutettu, koska kokonaisia tattarisuurimoita en ole koskaan käyttänyt. Lopputulema ei tosin vastannut vielä ihan hakemaani, joten jatkan harjoittelua ennen reseptin julkaisua.

Sen sijaan Sofian kalaresepti oli mainio. Tomaattinen kastike on toki vahvaa vaalean kalan rinnalla, mutta pidin reseptistä juuri siksi. Muuntelin kastiketta jonkin verran, koska tähän aikaan vuodesta esimerkiksi Muttin ja Bionan kirsikkatomaattisäilykkeet hakkaavat usein tuoreet tomaatit mennen tullen. Toisaalta myös hävikin kannalta on helpompaa hyödyntää puoli rasiaa kirsikkatomaatteja kuin avattu säilyketomaattipurkki. Pyöristin kastiketta myös hiukan ruokosokerilla ja jätin oliivit pois, koska minulle ne maistuvat parhaiten öljynä. Jos suinkin pidät kapriksista, pidä niistä kiinni, sillä niistä kastike saa särmänsä. Oma kastikeannokseni oli hiukan Sofian reseptin annosta suurempi, jämät syötiin seuraavana päivänä pastan ja jättikatkarapujen kanssa.

Kuhaa tomaattikastikkeessa
kahdelle (jos teet ruoan neljälle, ota enemmän kalaa, kastike kyllä riittää)

1 keskikokoinen kuhafilee

loraus oliiviöljyä
2 isoa valkosipulin kynttä
noin 1 tl kuivattuja chilihiutaleita
noin 125 g kirsikkatomaatteja
1 prk säilöttyjä kirsikkatomaatteja (esim. Mutti tai Biona)
1/2 rkl ruokosokeria
loraus balsamicoa
suolaa, mustapippuria
1 rkl kapriksia
kourallinen tuoretta basilikaa

1. Kuumenna öljy, mutta älä kovin kuumaksi. Kuullota ohuiksi siivuiksi leikatut valkosipulin kynnet ja chilihiutaleita öljyssä. Älä päästä ruskistumaan.

2. Lisää puoliksi leikatut tuoreet kirsikkatomaatit ja paista hetki.

3. Lisää säilötyt tomaatit ja ruokosokeri. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna kastikkeen hautua kannen alla noin 20-30 minuuttia.

4. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Poista kuhasta ruodot ja mausta se suolalla.

5. Mausta tomaattikastike lorauksella balsamicoa, sekoita joukkoon kaprikset ja kaada kastike uunivuoan pohjalle. Nosta päälle kala. Paista noin 10 minuuttia tai kunnes kala on kypsää.

suolaa&hunajaa myös Facebookissa. Käy poimimassa parhaat palat.

Päärynätaivaassa

Karamellisoidut päärynät
Miten mikään näin helppo ja yksinkertainen voi olla näin taivaallista?

Tämä alkoi ihan viattomasti hedelmäkoriin jääneiden päärynöiden pelastamisena ja johti pahemman luokan riippuvuuteen. Ihan samalla metodilla koukuttavia tulee myös vaikkapa omenoista. Vähän nahistuneita jo? Ei haittaa, kyllä tämän ohjeen voi, sokeri, kaneli ja vanilja puuteroivat ne uuteen uskoon.

Ohje on Fanni & kaneli -blogista, josta olen viime aikoina kokannut toinen toistaan parempia ruokia. Juuri sellaisia, joista pidän: Riittävän yksinkertaisia, jotta maut pääsevät loistamaan, mutta aina niissä on joku juju. Karamellisoitujen päärynöiden lisäksi olemme ihastuneet mm. ihaniin lohileipiin, joiden salaisuus on kokojyväsinapissa.

Fanni & kanelin Tiina on käyttänyt ohjeessa granaattiomenaa ja niin minäkin tein ensimmäisellä kerralla. Sittemmin olen vaihtanut granaattiomenan kevyesti sokeroituihin puolukoihin. Ne tuovat hyvää happamuutta voissa ja sokerissa makeaksi paahtuneiden päärynöiden ja omenoiden rinnalle. Turkkilainen jogurtti on välttämätön osa annosta: Maun lisäksi kaupan päälle saa vielä valheellisen terveellisyyden tunteen.

Karamellisoidut päärynät (ohje Fanni & kaneli)
kahdelle

2 päärynää
2 rkl voita
2 rkl sokeria ja 1 rkl vaniljasokeria (tai 3 rkl sokeria ja 1/2 vaniljatanko)
1/2 dl vettä
kanelia
ripaus sokeria päärynän päälle

lisäksi
kevyesti sokeroituja puolukoita tai granaattiomenan siemeniä
turkkilaista jogurttia

1. Halkaise päärynät kahtia, poista lusikalla siemenkota ja säikeet. Sirottele päälle kanelia ja sokeria.

2. Sekoita vesi, sokeri ja vaniljasokeri siten, että sokeri sulaa veden joukkoon.

3. Sulata voi pannussa. Nosta päärynät pannulle leikkuupinta alaspäin ja paista, kunnes ne alkavat karamellisoitua (noin viisi minuuttia). Käännä päärynät ympäri, kaada vesi-sokeriseos pannuun ja laita pannun päälle tiivis kansi. Hauduta päärynät pehmeiksi (viitisen minuuttia).

4. Nosta päärynät pois, ota kansi pannun päältä ja keitä sokeri-vesi-voiseosta pannulla, kunnes se paksuuntua ja saa kevyesti paahteisen värin (muutama minuutti).

5. Nosta päärynät lautaselle, valuta päälle kastiketta pannusta, lisää lautaselle turkkilaista jogurttia ja granaattiomenan siemeniä tai puolukoita.

Kalaa pöytään yhden vuoan taktiikalla

Raikas uunikuha sitruunaisella peruna-sipulipedillä valmistuu hiukan reilussa puolessa tunnissa. Enää en keksi yhtään syytä, miksi arkena ei jaksaisi tehdä kalaa.

Olen ottanut itselleni mahdottoman tehtävän. Joulukuussa pyysin apua uusiin kalaruokaresepteihin ja lupasin palkita parhaan. Nyt olen ihmeissäni, miten ihmeessä valita paras, kun hyviä on niin monta. Miten päättää, ohittavatko vaikka bouillabaissen vai kuhaa Walewskan tapaiset klassikot nopeasti arkeen pyöräytettävät lohinuudelit?

Sen vuoksi tein kärkeen ensimmäisen linjauksen: Valitsin kokattavaksi ja testattavaksi ne ehdotetut kalaruoat, joissa käytettiin WWF:n kalaoppaassa suositeltuja kalalajeja (vihreä valo). Hyödynnän siis meidän kotoperäisiä aarteitamme. Jäljelle jää tämänkin jälkeen monenmonituista mielenkiintoista reseptiä ja lähiviikkoina tulen hakemaan kalatiskiltä ainakin ahvenia, silakoita, kuhaa ja haukea.  Lohtakin toki saa luomumerkittynä, jolloin se läpäisee WWF:n seulan, mutta luomun osuus kokonaismyynnistä on edelleen pieni. Tammikuun lopussa olen täynnä D-vitamiinia ja kalojen hyviä rasvoja.

Ensimmäinen testiin päätynyt resepti oli Johannan suosittelema Tinan keittiöstä mukailtu uunissa valmistettava kuha. Koko ateria valmistuu yhdessä vuoassa lisäkkeenä tarjottavaa aiolia lukuunottamatta. Muuntelin reseptiä sen verran, että oliivien sijaan käytin kapriksia tuomaan suolaisuutta ruokaan ja lisäsin kalan päälle myös reilusti tilliä ja ruohosipulia uunista ottamisen jälkeen.

Suhtauduin etukäteen epäluuloisesti kuhan paistamiseen perunoiden päällä. Kalan rasvassa pyöritetyt perunat eivät ajatuksena sytyttäneet. Kuha on kuitenkin niin vähärasvainen, ettei siitä juurikaan valu mitään kasvisten joukkoon. Kaikkien kykyjenetsintäformaattien tulosten lukua mukaillen: Ehdottomasti jatkoon. Erinomainen, raikas kalaruoka, joka syntyy todella helposti. Laiska tiskaaja antaa lisäpisteitä vähäisestä tiskistä.

Kuhaa ja peruna-sipulipaistosta
kahdelle

1 pieni kuhafilee
3-5 perunaa koosta riippuen
1 sipuli
1 sitruuna
pari oksaa rosmariinia
1 rkl kapriksia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
tilliä ja ruohosipulia

Lisäksi
aiolia

1. Pese perunat huolellisesti, kuori sipulit ja lohko perunat, sipuli ja puolet sitruunasta.

2. Laita ne uunivuokaan, valele päälle öljyä, mausta suolalla ja pippurilla. Nosta vuokaan myös rosmariininoksat.

3. Paista 225 asteessa noin vartti tai kunnes perunat ovat lähes kypsiä. Halutessasi voit lopussa ottaa väriä pintaan grillivastuksen alla.

4. Mausta perunoiden kypsyessä kuhafilee suolalla, pippurilla ja sitruunalla. Laita peruna-sipulipaistoksen sekaan kaprikset, nosta kuhafilee päälle, laske uunin lämpö 200 asteeseen ja paista, kunnes kuha on kypsää (noin 10 minuuttia).

5. Silppua päälle reilusti ruohosipulia ja tilliä. Tarjoa aiolin kanssa.

Suklaakookoskakkuni kilpailee muiden superruokaresepteiden joukossa Cocovin reseptikilpailussa. Vielä ennättää äänestää, vink vink.

Miten avokadopastasta tuli vuoden SE resepti?

Suhtauduin avokadopastaan todella epäluuloisesti. Ajatus pastasta ja avokadosta yhdessä ei herättänyt minkäänlaista mielihalua ja synnynnäisenä skeptikkona voin huoletta jättäytyä hypetyksen äärellä viimeiseksi reliikiksi. Kun resepti kuitenkin levisi viruksen tavoin ja nosti samalla koko kirjan mahtaviin myyntilukemiin, minua alkoi kiinnostaa avokadopasta ilmiönä: Miten yhdestä ruokaohjeesta voi tulla tällainen hitti? 

Syksyn mittaan olen lueskellut lähes klassikoksi noussutta Malcolm Gladwellin The Tipping Point -kirjaa, jossa avataan ilmiöiden, trendien ja epidemioiden syntyä ja pohditaan, miksi toiset ilmiöt lentävät ja toiset jäävät jalkoihin, miten pieni joukko ihmisiä voi nostaa asioita muiden huulille tai ostoskoreihin. Suurimmat ilmiöt syntyvät aina osittain onnenkantamoisena, mutta  Gladwellin kirjassaan nostamat tekijät ovat helposti tunnistettavissa myös avokadopastan nousussa.

Ilmiöt ovat aina nousseet yksittäisistä ihmisistä ja pienistä edelläkävijöiden ryhmistä. Hanna ja Alexander Gullichsenin kirjoittaman Safkaa-kirjan taitavassa markkinoinnissa on luotettu verkostojen voimaan. Suositussa Chicling-blogissa on seurattu kirjan syntyä alkumetreiltä saakka, kirja sai ensimmäiset seuraajansa blogin ansiosta paljon ennen kuin painokoneet käynnistyivät. Bloggaajana Hanna tunsi omansa:  Mitään toista ruokakirjaa ei ole tuotu yhtä kattavasti ja systemaattisesti esille ruokabloggaajille. Se tuotti hedelmää: Ensimmäiset kirjoitukset ilmestyivät heti julkkareita seuraavana päivänä ja sen jälkeen niitä on tullut kymmeniä ja kymmeniä. Käsi ylös, kuka ei ole kirjoittanut Safkaa-kirjasta tai avokadopastasta blogissaan tai Facebook-päivityksessään?

Maailmaan mahtuu nykyään paljon ruokapuhetta. Ruoasta puhutaan, ruokaa kuvataan, ruokavalokuvia jaetaan sosiaalisessa mediassa. Harva vietti aikaa keittiössä tai ravintolassa muutama vuosi sitten kameran kanssa tai ainakaan levitti syömänsä ruoan ilosanomaa tuttavapiirissään. Avokadopastan leviäminen perustui juuri tähän: Pakkohan se oli kokeilla, saako tämä pasta minutkin itkemään. Ei saanut, mutta läheltä piti -viestit levisivät kuvineen Facebook-seinillä.

Avokadopasta on varmasti osoitus sosiaalisen median voimasta ilmiöiden alullepanijana, edelleen kuitenkin massamedia näytti mahtinsa juuri siinä, mihin se nimensä mukaisesti sopii – massojen tavoittamisessa. Olisiko kirjasta otettu painosta toisensa jälkeen, jos massamedia ei olisi tarttunut sosiaalisessa mediassa nousseeseen ilmiöön?  Aamutelevisio, naistenlehdet, media toisensa jälkeen on nostanut joko kirjan tai sen tekijät esille avokadopastan siivittämänä. Ilmiö sai ehkä alkunsa sosiaalisesta mediasta, mutta itse uskon, että käännekohta, joka räjäytti pankin oli ensimmäinen artikkeli laajalevikkisessä sanomalehdessä. Onnekkaasti se oli erittäin positiivinen juttu maan luetuimmassa päivälehdessä. Hesarin artikkelin jälkeen Stockalla myytiin ei-oota pecorinon suhteen. Sen jälkeen uutisten kierre sai pontta itsestään: Pecorinon, lehtipersiljan ja avokadon loppumisesta saatiin uutinen. Suuren yleisön tavoittamiseen tarvittiin edelleen joukkoviestimiä.

Gladwellin mukaan ilmiön leviämisessä kriittistä on siihen liittyvien viestin tarttuvuus. Onko mitään tarttuvampaa kuin rakkaustarinat? Avokadopastaan liitetty tarina, jonka mukaan pasta liikutti maukkaudellaan Hannan ensitreffeillä lähes kyyneliin, on varmasti ollut kriittisessä asemassa viestin leviämisessä. Rakkaus, tuo ikiaikainen kassamagneetti. Mikään määrä onnenkyyneleitä ei kuitenkaan olisi tehnyt maailman parhaasta tomaattikastikkeesta avokadopastan kaltaista hittiä. Avokadon ja pastan yllättävä ja outo liitto oli juuri se viimeinen kierre, joka teki asiasta kiinnostavan. Tätähän on pakko kokeilla. Lähtökohtaisesti sen ei pitänyt olla hyvää, mutta se on yllättänyt monet positiivisesti. Omastakin tuttavapiiristäni löytyy niitä, jotka lappavat sitä suoraan kattilasta ja niitä, joiden mielestä siitä vouhkaaminen on lähinnä paljon melua tyhjästä. Niitä, jotka ovat ihastuneet on keskustelun perusteella paljon, paljon enemmän.

Resepti on myös riittävän helppo, jotta se voi levitä kulovalkean tavoin. Muutama ainesosa, vähän pilkkomista ja pastan keittämistä. Siihen pystyy suurin osa suomalaisista kotikokeista. Ainekset ovat helposti saatavilla, eivätkä maksa maltaita. Murun taivaallinen tryffelirisotto, joka aloitetaan liemen keittämisestä ja sisältää kalliita, hankalasti saatavia raaka-aineita ei koskaan valloittaisi samassa mittakaavassa suomalaisia keittiöitä.

Gladwell muistuttaa, ettei yksikään ilmiö ei synny erillisenä ympäröivästä todellisuudesta. Avokadopastan synnyssä avainasemassa onkin nähdäkseni ollut yllättävä taho, jota ei tässä yhteydessä ole juuri esiinnostettu, nimittäin useimpien naapurustosta tuttu K. Taikasana on syöntikypsä avokado. Muutama vuosi sitten Pohjolan perällä oli avokadojen kehitysmaa, jossa vaihtoehtoina olivat raaka ja mätä, pahimmassa tapauksessa yhdistyneenä samassa hedelmässä. Avokadon ystävät kypsyttivät hedelmiä sanomalehtiin käärittyinä ja mieliteko piti osata aavistaa jo päiviä etukäteen, silti kypsyminen oli tuurissaan. Avokadopastasta olisi tuskin syntynyt hittiä, jos ensimmäiset kokeilijat olisivat hampaat irvessä syöneet puoliraa’asta tai puolimädästä avokadosta kokattua pastaa. Tuskinpa Facebookissa ja blogeissa olisi kauaa intoiltu kitkerästä ja tympeästä pastasta. Markkinointi & mainonta -lehden mukaan Keskossa oli haistettu Ruotsin vahva avokadotrendi jo huomattavasti ennen avokadopastaa. Markkinoille tuotiin syöntikypsät Pirkka-avokadot, joiden myynnin kasvu oli eksponentiaalinen jo ennen tätä syksyä. Tänä syksynä ne onkin sitten viety käsistä. Ilmiön synnylle olivat ajan lisäksi kypsiä myös avokadot.

Siinä vaiheessa kun äitini kysyi: ”Oletko kuullut uudesta keittokirjasta, jonka on tehnyt joka bloggaaja? Se voisi olla mukava joululahja”, ajattelin, että suuri yleisö on nyt saavutettu. Seuraukset ovat olleet sen mukaiset: Viides painos keittokirjasta puolen vuoden sisällä julkaisusta, vakiopaikka ostetuimpien tietokirjojen joukossa, paikka suuren kirjakauppaketjun joulumainonnassa, avokadopastasta Googlen Zeitgeist-raportin mukaan hauissa eniten nousussa ollut ruokaresepti.

Kirja on toki hyvä ja vakiinnuttanut paikkansa meidänkin keittokirjahyllyssämme, mutta tällaisessa menestyksessä on ollut onni myötä. Onnea on avitettu taitavalla markkinoinnilla ja lisäksi aika oli kypsä avokadopastan kaltaiselle uudelle yllättävälle ruoalle. Miten tuollainen menestysresepti toistetaan? Odotan mielenkiinnolla seuraavaa yllättäjää. Mitä syitä te keksitte sille, miksi se tällä kertaa oli juuri avokadopasta?

***

Pakkohan nyt viimeistään oli sitten testata myös se itse pasta. Ei meilläkään kyyneliä vuodatettu – ei lähimainkaan, mutta epäilevä tuomas joutui kyllä kääntämään takkinsa: Hyvä, virkistävän erilainen pasta, jota on ehditty kokkaamaan jo useampaan otteeseen. Olen lisännyt hiukan chilin määrää ja valikoin aina pienehkön limetin, jotta limetti ei lyö kaiken muun yli. Ilman limettiä pastasta tulee todella löysä eli liikaa sitä ei kannata vähentää. Muuten mennään uskollisesti alkuperäisen ohjeen mukaan.

Avokadopasta 
kahdelle

1 avokado
1 pieni valkosipulin kynsi
puolikas chili (siemenet poistettuna)
1/4 dl oliiviöljyä
1/2 limetin mehu
kourallinen lehtipersiljaa
kourallinen basilikaa
1/2 dl pecorinoa
1/2 dl parmesania
suolaa
mustapippuria

200-250 g spaghettia

1. Laita pastan keitinvesi kiehumaan. Mausta se kunnolla suolalla, kun se kiehuu. Lisää pasta kattilaan ja keitä ohjeen mukaan al denteksi.

2. Pastan kiehuessa pilko avokado, valkosipulit, chili ja yrtit kulhoon. Erityisesti valkosipuli kannattaa vetää todella pieneksi, valkosipulin palaset eivät maistu raakana erityisen hyvälle. Raasta joukkoon juustot, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja maista, että kastike on riittävän suolaista.

3. Ota noin desin verran pastan keitinvettä sivuun. Valuta pasta. Kaada se kastikkeen joukkoon ja sekoita kunnolla sekaisin. Lisää keitinvettä tarpeen mukaan (noin 1/2 desiä).

 

Ruokapuheita myös suolaa&hunajaa Facebook-sivulla.

Kuivakaapin uumenista

Spaghetti aglio, olio & peperoncino
Tyhjyyttään kumiseva jääkaappi pakottaa luovuuteen. Mitä teillä syödään sellaisina päivinä?

Tiedättehän naistenlehtien vakiojuttutyypin ”Mitä sinulla on aina jääkaapissasi?”. Ette halua kurkistaa jääkaappiini, juuri nyt se pursuaa mm. epäonnistuneita marmeladeja – kasoittain epäonnistuneita marmeladimakeisia. Sen sijaan aloin pohtia, mitä hätävararuokaa meidän ruokavarastoistamme syntyy aina. Pohdintaa saneli pakko. Jos käyttää lauantain pikkujouluhuumassaan sen pohtimiseen, pystyykö goottikynsillä kääntämään huomion juurikasvusta, eikä sunnuntaina jaksa vääntäytyä edes lähikauppaan ”kun siellähän tuulee vaakasuoraan”, on tyydyttävä vakiovaraston antimiin. Mitä teillä syödään, jos jääkaappi ammottaa tyhjyyttään?

Rehellisyyden nimissä meillä tilanne ei yleensä ole kovin huono. Yritän välttää hamstraamista, sillä keittiössämme on yksi paha puute: Vähäinen kaappitila. Jokusen ruokalajin saan silti aina syntymään kuivakaapin uumenista löytyvistä raaka-aineista. Spaghetti aglio, olio & peperoncino on yksi vakiovaihtoehdoistani tiukoissa tilanteissa. Ei ehkä kovin jouluinen vaihtoehto tähän hetkeen, mutta juuri siksi niin hyvää. Jaksaa sitten syödä lanttulaatikkoa aattona.

Saku Tuomisen mainiosta Aglio & olio -kirjasta olen oppinut 1:10:100-muistisäännön: Litra vettä, 10 g suolaa (n. 1 rkl) ja 100 g pastaa per ruokailija, silloin kun pasta syödään pääruokana. Jos keität vain yhden tai kahden hengen annosta, vettä kannattaa laittaa reilummin. Suolan määrä kuulosti aluksi minusta aika hurjalle. Italiaisten kokkien mukaan pastan keitinveden pitäisi muistuttaa lähes merivettä suolaisuudessaan. Suurin osa suolasta päätyy keitinveden mukana viemäriin, sen vuoksi sitä tarvitaan paljon antamaan makua pastaan.

Laitan tässä pastaruoassa pastaa normaalia annosta enemmän, koska käytännössä kastikkeena on lähinnä oliiviöljy. Muuten laitan noin 100 g pastaa jokaiselle, tässä pastaa tarvitaan nälkäiselle 125 g, jos muuta ei ole tarjolla. Alkuperäisessä ohjeessa ei käytetä lehtipersiljaa, mutta itse lisään sitä joukkoon usein. Välillä käytän tuoretta chiliä, välillä chilihiutaleita, kumpia kaapista sattuu löytymään.

Kuivakaapeista syntyviin aarteisiin aion jatkossa poimia ideoita myös Kivistössä-blogin arjen avuksi tarkoitetusta Syömään!-sarjasta, jossa on ehditty keittämään tätä samaa pastaa sekä tymäkkää nuudelilientä.

Pastaa aglio, olio & peperoncino
kahdelle

250 g pastaa – mieluiten spaghettia
3 valkosipulin kynttä
reilu loraus oliiviöljyä
kuivattuja chilihiutaleita tai 1 tuore chili (määrä riippuu vahvuudesta, mutta laita niin, että saat makua)
noin 1-2 rkl silputtua silolehtipersiljaa
mustapippuria
reilusti raastettua parmesania

1. Laita pastavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu lisää reilusti suolaa. Jos laitat suolan aiemmin, se valuu vain turhaan pohjalle, eikä anna makua.

2. Laita pasta kiehumaan ja ala valmistaa kastiketta. Laita öljy kylmälle pannulle ja lisää joukkoon valkosipulit pienenä silppuna ja chilihiutaleet. Kun öljy on kuumaa, valkosipulit ovat kauniisti kuullottuneita. Tämä on aika helppo keino estää niiden palaminen. Tämän ruokalajin voi nimittäin pilata ainoastaan polttamalla valkosipulin kitkeräksi.

3. Kaada keitetty pasta pannulle kastikkeen joukkoon ja kääntele öljy ja mausteet huolellisesti pastan joukkoon. Lisää joukkoon persilja ja reilusti parmesania. Rouhi joukkoon mustapippuria.

Arjen helpot ohjeet ja muut suosikit myös Facebookissa

Nyyttikestit

Rustiikkiset omenanyytit
Hei kaverit, pidettäisiinkö nyyttikestit? Otan kainaloon nämä omenanyytit, jotka paremmissa piireissä tunnetaan myös nimellä omenagalette. 

Olen oppinut Kivistön Marilta hyvän vinkin piirakkataikinaan. Laita kulho pieneen määrään kylmää vettä tiskialtaaseen, ainekset kulhoon kylmänä, voi pienenpieninä kuutioina ja nypi taikina nopeasti tasaiseksi. Kaikki ainekset säilyvät kylmänä koko prosessin ajan ja lopputulema on huomattavasti kaulittavampi. Oma toimintani ei ole vielä ihan jalostunut Marin opetusten tasolle, mutta parantaa joka tapauksessa lopputulosta jo kummasti. Marin kehumaan kahden käden tekniikkaan en ole vielä päässyt sisälle.

Oheisen ohjeen alkujuuri on Elle & Mat Vinistä, mutta käytännössä siitä on muodostunut ihan muuta kuin lehden resepti karamellisille omenanyyteille. Tämä on klassisempi versio. Olen kopioinut kuitenkin toteutuksen ulkonäön. Juuri sopivan rustiikkista ja sellaisena helppoa. Mukavannäköinen ja mahtavanmakuinen lopputulema ilman nykertämistä.

Voit ihan hyvin oikaista ja ostaa omenasoseen kaupasta. Niin minäkin olisin tehnyt, ellen olisi unohtanut ostaa sitä. Ei se tosin mahdoton vaiva ole tehdä itsekään.

Omenanyytit
4 nyyttiä

Taikina
3 1/2 dl vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa
150 g kylmää voita
2 rkl kylmää vettä

Täyte
3 isoa tai 4 pientä omenaa
2 rkl ruokosokeria
kanelia
1 dl manteleita rouhittuna
1 1/2 dl omenasosetta
2 rkl voita

Soseeseen
2 isoa tai 4 pientä omenaa
vajaa puolet omenien painosta sokeria (hillo-, talous tai ruokosokeria). Käytännössä noin 1 dl
kanelitanko
1/4 dl vettä

1. Jos teet soseen itse, aloita siitä. Kuori ja kuutioi omenat. Laita ne kattilaan kanelitangon ja veden kanssa. Kuumenna noin 5-10 minuuttia, lisää sokeri ja keitä vielä 5-10 minuuttia. Hillo on sopivaa, kun omenakuutiot ovat pehmenneet.

2. Tee taikina. Sekoita vehnäjauhot ja vesi. Lisää voi kuutioina jääkaappikylmänä. Nypi nopeasti tasaiseksi. Lisää kylmä vesi. Taputtele tasaiseksi palloksi ja laita jääkaappiin vetäytymään vähintään 30 minuutiksi.

3. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Rouhi mantelit, kuori ja ja lohko omenat.

4. Jaa taikina neljään yhtä suureen osaan ja kauli ne pyöreiksi ohuiksi levyiksi jauhotetulla pöydällä. Älä huoli reunoista, rustiikkisuus kuuluu tähän ruokaan.

5. Nosta pohjat leivinpaperilla peitetylle pellille. Levitä pohjalle omenasosetta. Älä kuitenkaan reunoihin saakka, ne taitetaan täytteen päälle eli jätä 3-4 senttiä taikinaa reunoista paljaaksi. Ripottele päälle mantelirouhetta, nosta päälle omenalohkot, lisää omenalohkojen päälle hiukan ruokosokeria ja kanelia. Käännä reunat osittain täytteen päälle. Voitele reunat ja päällimmäiset omenat voisulalla.

6. Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia tai kunnes omenat ovat pehmenneet ja reunat ovat kauniin kullanruskeita. Viimeistään puolen tunnin kohdalla kannattaa todennäköisesti peittää nyytit leivinpaperilla, etteivät ne tummu liikaa.

suolaa&hunajaa myös Facebookissa

Laiskan köksän vispipuuro

Vispipuuro mehusta
Valmiista mehusta vispipuuro syntyy vaivatta. Jääkaapin mehuhyllyn vajuttamisen voi aloittaa jo hyvissä ajoin ennen seuraavaa satokautta. 

Jos katsoo koko valmistusprosessia, on tämän vispipuuron synnyttämiseen käytetty aika paljon energiaa. On haettu mustaherukat Kuopion torilta bussilla (äiti), perattu marjat (äiti), keitelty mehut (äiti), tuotu mehupullot junalla Helsinkiin (äiti) ja tehty mehusta vispipuuro (minä). Jos omistaa ahkeran äidin, loppuosa on  kuitenkin laiskalle kokille sopivan vaivaton satsaus vispipuuroon. Nykyään mustaherukka- ja puolukkamehutiivistettä saa onneksi kaupanhyllystäkin. Vielä vajaa kymmenen vuotta sitten niin ei aina ollut.

Meillä vispipuuro melkein poikkeuksetta keitetään mehusta. Omat suosikkini syntyvät musta-tai punaherukkamehusta tai niiden sekoituksesta. Olen pohtinut myös seljankukka- ja raparperimehujen testaamista puuron tekoon. Minulla on aina jääkaapissa se muutama pullo mustaviinimarjamehua flunssan karkoitukseen, niistä liikenee riittävästi myös vispipuuroon. Mehuversio on vaivaton, ei marjojen keittelyä eikä siivilöintiä. Siitä tulee myös aina takuuvarmasti samettisen pehmeää. Puuron voi toki tehdä myös ihan oikeista marjoista, vilkaise vaikka Vatsasekaisin Kilinkolin Riikan marja-aronia-omenavispipuuroa.

Meillä vispipuuro tunnettiin lapsuudessani marjapuurona. Google-haun perusteella vispipuuro menee rinnanmitalla ohi yleisempänä muotona, mutta valmistustapa vaikuttaa olevan sama. Liekö murrevaikutusta sitten. Kummalla nimellä tämä herkku teillä tunnetaan?

Vispipuuro
neljälle

1 litra tiivisteestä laimennettua vahvaa mehua (esim. mustaherukka-, punaherukka-, puolukkamehu)
1 1/2 dl mannasuurimoita
ripaus suolaa

1. Laimenna mehutiivisteestä vahva mehu. Juotava, mutta hiukan normaalia vahvempi on vispipuuroon hyvä. Silloin puurossa on makua.

2. Kuumenna mehu kiehuvaksi. Vatkaa joukkoon mannaryynit ja ripaus suolaa. Keittele puoli tuntia – kolme varttia miedolla lämmöllä. Siinä mannaryynipaketissa lukee viisitoista minuuttia, mutta usko pois, tässäkään asiassa maltti ei ole pahitteeksi, vaan puuroa voi ihan hyvin haudutella rauhassa.

3. Anna jäähtyä ihan viileäksi ja vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella. Vatkaa perusteellisesti, jotta saat kunnolla kuohkean puuron. Malttia tarvitaan tässäkin, äitini on opettanut, että olennaista on jäähdyttää puuro kunnolla. Prosessia voi nopeuttaa laittamalla kattila kylmään veteen lavuaariin.

Puuroa ja pullantuoksua myös Facebookissa