Ruokaihmisen taivas

Jos ruokaa rakastavien ihmisten taivas on olemassa, aika lähellä ollaan epäilemättä ruokabloggarien nyyttikesteissä. Chez Jasun luona pöytä notkui ja grilli oli kuumana keskellä tammikuun pakkasia. Kun kauhan varressa on lähes viisitoista bloggaajaa, lopputulema on yltäkylläinen.

Vieläkin nousee vesi kielelle, kun muistelen pöydän antimia: Jukan grillaamaa ehkä elämäni parasta possunkylkeä lähitilan possusta ja Jasun lampaanviulua lampaasta, jolla oli ollut nimi, Marjan jumalaista vietnamilaista kanasalaattia, Annan tabboulehta, hummusta ja baba ganoushia, Nannan cajunmaustettua lohipastramia, Jennin lavash-leipää ja Riitan saaristolaisleipää mädillä ja höysteillä.

Ennen tätä kattausta ruokahalua oli ehditty jo herätellä pienillä suolaisilla suupaloilla kuohuvan kaverina: Merituulin maa-artisokkasipsejä, Jasun Chef & Sommelierin Sasun ohjeella tekemää näkkäriä, savukalatahnaa, pikkuruisia brie-kirsikkahillosuupaloja (klassikko jo syntyessään), Nellen suolaisia kurpitsa-salviatuulihattuja ja naudankielestä tehtyä pateeta sinappijäätelöllä.

Pöydässä istuttiin pitkään, kun lopuksi ateria vielä siloiteltiin Marin japanilaisella juustokakulla ja hapankirsikkahillolla (näitä tehdään ehdottomasti kotonakin), Merituulin mesiangervobebeleivoksilla (niinkuin olin luullut, että en pidä bebeleivoksista, ei pidä paikkaansa), Heidin unikkokurkumamuffinsseilla, Hannelen kotitekoisella kermaliköörillä ja Josen libanonilaisilla jälkiruuilla, joiden nimiä en todellakaan osaa kirjoittaa. Lisäilen linkkejä sitä mukaa, kun reseptejä ilmestyy blogeihin.

Etukäteissuunnittelu oli polveilevaa ja omat suunnitelmani vaihtuivat moneen kertaan. Tuntien bloggaajakollegoideni taidot pientä suorituspainetta oli etukäteen ilmassa, mutta se oli ihan turhaa: Kaikkiruokaisempaa ja kiitollisempaa ruokaseuraa saa harvoin. Kun Riitta ilmoitti tuovansa mallasleipää, päädyin tekemään sen rinnalle klassikon eli skagenröraa. Yhdistettyyn meze-tapaspöytään kaivoin arkistojen kätköistä yhden suosikeistani eli tapaksen chorizosta ja paahdetusta paprikasta ja tein tahnan kuivatuista härkäpavuista, tuoreista yrteistä ja tuorejuustosta. Palaan resepteihin lähipäivinä.

Näissä juhlissa jokainen ruokalaji on varmasti ikuistettu jonkun toimesta. Muilla ruokakutsuilla tuolilla seisominen on huonoa käytöstä, näissä kemuissa sitä kutsutaan parhaan kuvakulman hakemiseksi.

Kotiin saavuin aamuyöllä ihanasta ruoasta ja viinistä sekä paljosta nauramisesta tyytyväisyyttä hyrisevänä. Kiitokset vielä tätäkin kautta mahtavalle seuralle ja ennen kaikkea emännälle ja isännälle. Mikä ilta, tätä muistelen pitkään.

Jos nyt vielä vähän lisää…

Vihreä talvipasta paahtopaistilla tai ilman
Voisiko tätä saada vielä lisää – edes ihan vähän? 

Iskin silmäni tähän reseptiin heti, kun yksi suosikeistani Chez Jasu julkaisi sen blogissaan. Ja kuulkaa kyllä kannatti. Kun kalastelimme laitakokin kanssa viimeisiä pennepastoja lautasilta, sohvannurkasta (joo meillä syödään myös sohvalla, älkää kertoko äidille) kuului: ”Minä voisin nuolla tämän lautasen, eikö siellä todella ole enää yhtään jäljellä? Tästä tuli juuri kaikkien aikojen suosikkipastani”.

Sen jälkeen meillä on syöty tätä usein sekä alkuperäisenä kasvisversiona että paahtopaistilla tuunattuna. Paahtopaistiversio syntyi vahingossa, kun kerran piti upottaa jämät jääkaapista johonkin ja pastahan on kuin pizza, johon Heikki Hietamiestä lainatakseni voi laittaa kaiken muun paitsi tiskipöydän.

Ohje oli jo alunperin jokseenkin täydellinen, joten mitäpä sitä ehjää korjaamaan? Olen hiukan muutellut suhteita ja useimmiten paahdan pinjansiemenet, mutta muuten olen ollut todella uskollinen alkuperäisreseptille. Hienon reseptin lisäksi toinen avain onnistumiseen on Martellin pasta. Martellin pastassa seinämät ovat ihananpaksuja, siitä on helppo keittää täydellisen al denteä ja pastan pintaan tarttuu reilusti kastiketta. Pastansalaisuus on pronssisuuttimissa, joka tekee pastan pintaan täydellisen karhean pinnan. Hifistelyäkö? Nimenomaan, mutta testaa itse, olenko väärässä. Varoitan, jäät koukkuun.

Olen varmasti hehkuttanut Martellia väsymiseen asti, mutta teen sen vielä kerran, koska Soppaa ja silmukoita-Marja vinkkasi, että sitä saa nyt myös Helsingistä, tarkalleen ottaen Mumusta Munkkiniemestä. Tähän asti olen aina usuttanut kaikki Tampereen kävijät Keittiöelämää-liikkeeseen pastaostoksille. Pussi on toki aika paljon barilloja ja muita kalliimpi (5,90 euroa/500 g), mutta olen todennut, että tästä pastojen rollsroycesta maksan mielellään pienemmäänkin erikoistilaisuuteen. Kipaisin samantien Mumuun ja sain kaupan päälle myös hyvät naurut. Mumussa myydään kahta pastamerkkiä, kysyin myyjältä: ”Onko näissä molemmissa samanlainen valmistusmenetelmä?” Vastaukseksi sain: ”Joo, ne molemmat keitetään”. Siitäs sain hifistelyssäni. Emme edenneet pronssisuutin- tai optimaalinen kuivauslämpötilakeskusteluun.

Chez Jasun vihreä talvipasta paahtopaistilla tai ilman
kahdelle

25 g pinjansiemeniä
1/2 ruukkua lehtipersiljaa
1 ruukku basilikaa
noin 1-2 tl raastettua sitruunankuorta
2 rkl sitruunamehua
1 valkosipulin kynsi
1/4 – 1/2 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa
mustapippuria

250 g kirsikkatomaatteja
1 tl ruokosokeria
1 tl suolaa

noin 75 grammaa paahtopaistia

200 g pastaa
parmesania

1. Laita pastavesi kiehumaan.

2. Paahda pinjansiemenet, revi yrtit mortteliin tai huhmareeseen ja lisää joukkoon pinjansiemenet. Murskaa hienoksi. Lisää sitruunankuoriraaste, oliiviöljy ja valkosipuli ja hiero tahnaksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

3. Kuumenna öljy pannulla kuumaksi, lisää öljyyn suola ja sokeri. Aseta halkaistut kirsikkatomaatit leikkuupinta alaspäin pannulle. Paista kohtuullisen kovalla lämmöllä 5-7 minuuttia. Kunnes tomaatit saavat väriä leikkuupinnalle.

4. Siirrä tomaatit syrjään pannulta ja kuumenna suikaloitu paahtopaisti pannulla tomaattien öljyssä.

5. Kaada pasta pannulle, lisää tomaatit ja yrttitahna, sekoita. Nosta lautasille ja raasta reilusti parmesania päälle.

suolaa&hunajaa myös Facebookissa

Hello cupcake!

Limetti-unikonsiemenkuppikakut
Puunatun kiiltokuvaelämän takaa löytyi mukavia makuyhdistelmiä ja houkuttelevia reseptejä.

Ruotsalaisten suosikilta, Leila Lindholmilta, on syksyllä suomennettu uusi kirja Kuppikakkuja, ole hyvä!. Kirja on täynnä Amerikan herkkuja eli nimensä mukaisesti siinä on kattava valikoima erilaisia kuppikakkuja ja niiden rinnalla whoopie pie -leivoksia. Johtuuko sitten aiheesta, mutta omaan makuuni kirja on turhankin kliseisen amerikkalainen ja söpöstelevä. Täydellisesti stailattuja ihmisiä pastellinvärisen maalaisromantiikan ympäroimänä. Kirjan mainosteksti Lindholmin sivuilla kutsuu tutustumaan hänen unelmamaailmaansa. Ei keittokirja, johon itse ensimmäiseksi tarttuisin, mutta toisaalta monelle varmasti unelmien täyttymys.

Koska pidän kuitenkin Lindholmin monista resepteistä ja myös hänen edellisestä kirjastaan, päätin sulkea silmäni ylenmääräiseltä unelmahötöltä ja antaa kirjan ohjeille mahdollisuuden. Viimeaikaiseen bake-a-holic-vimmaani kirja on juuri sopiva. Kuppikakuissa ja whoopieissa on molemmissa lupaavia makuja: Pistaasipähkinöitä, inkivääriä, vadelmia, unikonsiemeniä, limettiä, marenkia. Kirja on jo hiirenkorvilla myös ensi kesää varten. Vai mitä sanotte tuoreilla marjoilla kuorrutetuista mazariinikuppikakuista tai raparperijuustokakkukuppikakuista?

Olen leiponut kirjan ohjeilla nyt muutamaan kertaan ja vielä monta reseptiä tulee päätymään kokeiluun. Maut ovat olleet joka kerta kohdillaan, mutta inkivääri-vadelmawhoopieiden rakenne oli minusta liian keksimäinen. Vakiomaistajani mielestä ne tosin olivat parasta, mitä koskaan olen leiponut. Palaan siis niihin, kun saan rakenteen kehitettyä sellaiseksi, kun minusta whoopien tulee olla.

Alla olevan reseptin valitsin kokeiltavaksi unikonsiementen vuoksi. Olen halunnut pitkään testata niitä makeissa leivonnaisissa. Resepti on sattumalta samanoloinen, kun kuppikakkusodan Ruotsissa laukaisseiden sitruunakuppikakkujen ohje. Hela Sverige bakar -ohjelmassa jaksovoiton nappasi Josephine mm. kyseisillä sitruunakuppikakuilla. Lindholm kimmastui Facebookissa, koska resepti oli hänen näkemyksensä mukaan hänen kehittämänsä. Seuraavana päivänä hän jo katui kimmastumistaan, mutta kuppikakkudebatti oli valmis. Faktisesti resepteillä ei ole tekijänoikeutta, mutta blogeissa reseptin kehittäjän mainitsemista pidetään kunnia-asiana. Monet reseptit ovat kuitenkin niin yleispäteviä, että niiden kehittäjää ei taida tietää kukaan.

Olen leiponut nämä kuppikakut nyt kahdesti ja tehnyt muutamia muutoksia reseptiin. Ensinnäkin puolitin unikonsiementen määrän ja vähensin hiukan limetin määrää. Vaihdoin myös kuorrutuksen heti ensimmäisellä kerralla. Reseptin mukaisesti siinä käytetään kermavaahtoa. Päädyin taas kerran vakioversiooni eli turkkilaisella jogurtilla ohennettuun tuorejuustoon, jota makeutin maltillisesti tomusokerilla ja vaniljasokerilla, raastoin sekaan myös hieman limetinkuorta. Minä olenkin enemmän hapannaama näissä asioissa, joten makean ystävät voivat toki pitäytyä myös kermavaahdossa.

Limetti-unikonsiemenkuppikakut
10 suurta kuppikakkua

3 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
100 g voita
1 dl maitoa
1/2 dl unikonsiemeniä
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
4 limettiä (raastetut kuoret ja mehu)

Kuorrute
150 g maustamatonta tuorejuustoa
4 rkl turkkilaista jogurttia
maun mukaan tomusokeria, vaniljasokeria ja raastettua limetinkuorta

Koristeluun
tuoreita vadelmia

1. Vatkaa kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri vaaleaksi vaahdoksi.

2. Sulata voi ja sekoita maito sulatetun voin joukkoon. Lisää seos taikinaan.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nostele ne varovasti taikinan joukkoon. Kuivia aineita ei saa vatkata taikinaan, koska silloin siitä tulee liian tiivis.

4. Lisää joukkoon limettien mehu ja raastettu kuori.

5. Kaada taikina muffinssivuokiin. Paista 175 asteessa, kunnes ovat kypsiä. Omassa uunissani suuret muffinssit kypsyivät noin 20 minuutissa.

Kuppikakkuja, ole hyvä! on Kustannus Mäkelästä saatu arvostelukappale.

Hartaasti keiteltyä jokirapupastaa

Jokirapupasta
Keitä maut kokoon. Kaikkien kastikeoppien äiti on tämän pastan salaisuus.

Aina kun teen tätä pastaa, lähetän lämpimiä ajatuksia sille itselleni tuntemattomalle miehelle, joka on pastan kehittänyt. Jokirapupasta voitti jo monen monta vuotta sitten Annan kala- ja äyriäisreseptikilpailun ja sitä on sen jälkeen tarjottu meillä lukemattomille ruokavieraille. Enää en juurikaan kehtaa, koska luulen, että kohta kaikki tuttumme ovat jo syöneet tätä pastaa vuosien saatossa.

Resepti on muokkaantunut omaan makuuni mm. mausteiden osalta ja olen myös oikaissut sitä aika tavalla. Alkuperäisessä versio liemi keitetään ravunkuorista, mutta siihen en kovin usein jaksa ryhtyä, koska kastikkeessa on jo juuresten ansiosta makua muutenkin, kunhan jaksaa keitellä sitä hartaasti. Perusidea, joka tekee tästä pastasta erinomaisen on kuitenkin reseptin kehittäneen Petter Korkmanin alkuperäisestä reseptistä. Salaisuus on liemen keittäminen rauhassa kokoon, jotta kaikki maut tiivistyvät. Ammoisina aikoina tämä oli ensimmäinen kerta, kun todella ymmärsin kokoon keitellyn makupohjan, reduktion merkityksen kastikkeelle – ensimmäisestä haarukallisesta.

Jokirapupasta
neljälle

400 g pastaa esim. tagliatellea tai linguinea (sitruunapasta toimii esimerkiksi erinomaisesti)

noin 250 g jokirapuja kuorittuna
4 salottisipulia
2 pientä valkosipulinkynttä
1 chili
2 porkkanaa
pieni pala juuriselleriä
iso nokare voita
3 rkl hyvää tomaattipyreetä (esim. Mutti)
loraus konjakkia
5 dl valkoviiniä
2 rkl hummerifondia (tai jokiravun kuoria)
3 dl kermaa
mustapippuria
tilliä, ruohosipulia, rukolaa

1. Pilko salottisipulit, chili, valkosipuli, juuriselleri ja porkkana pieniksi kuutioiksi.

2. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipulisilppua, kunnes se on läpikuultavaa. Lisää porkkana, valkosipuli, juuriselleri ja chili. Pyörittele hetki voissa. Sekoita joukkoon tomaattipyree.

3. Nosta hetkeksi lämpöä, lisää konjakki ja anna kastikkeen kiehua reippaasti. Lisää valkoviini, keitä hetki ja laske sen jälkeen lämpöä. Lisää kerma ja fondi (tai ravunkuoret, jos käytät mieluummin niitä.

4. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla puolisen tuntia.

5. Puserra liemi siivilän läpi mahdollisimman tarkasti, jotta saat kaikki maut tarkkaan mukaan kastikkeeseen.

6. Keitä valmista lientä kokoon, kunnes jäljellä on noin puolet alkuperäisestä määrästä. Tarkista maku, mausta pippurilla (ja suolalla). Lisää ravunpyrstöt, tilli ja ruohosipuli, kuumenna nopeasti. Sekoita kastike keitetyn pastan joukkoon. Rouhaise päälle halutessasi pippuria ja sekoita joukkoon rukolaa.

Seuraa blogia myös Facebookissa

Ehtymätöntä kalaonnea

Kuhaa tomaattikastikkeessa
Viikko toisensa perään olemme syöneet tammikuun ajan hyviä kalaruokia. Tällä kertaa kuhaa vahvan tomaattisessa kastikkeessa.

Kalaruokahaaste saattoi olla paras päähänpistoni. Sain lukuisia hyviä ohjeita, joita olen tasaisesti testikokkailut. Nyt vuorossa oli hymyilyttävästi nimetyn Hälften spydde, resten dog -blogin Sofian tomaattikastikkeessa kypsennetyt ahvenet. Jouduin tosin vaihtamaan ahvenet kuhaan, koska ahvenia ei ollut saatavilla.

Kalan kanssa tarjosin risoton tapaan valmistettuja kokonaisia tattarisuurimoita. Tattarisuurimot löysin, kun kävimme Soul Kitchen-Annan ja Masutoaitemu-Riitan kanssa ravintola Askissa menettämässä sydämemme. Yksi kaikkien meidän suosikeista oli yrttinen tattarilisuke jota tarjoiltiin lantun ja ranskankerman kanssa. Kaavimme lautasemme viimeiseen suurimoon. 

Harkitsin hetken, että uuden vuoden tavoitteena kokeilisin joka kuukausi koko vuoden ajan jotain uutta raaka-ainetta tai valmistustekniikkaa. Ainakin tammikuussa tavoite on saavutettu, koska kokonaisia tattarisuurimoita en ole koskaan käyttänyt. Lopputulema ei tosin vastannut vielä ihan hakemaani, joten jatkan harjoittelua ennen reseptin julkaisua.

Sen sijaan Sofian kalaresepti oli mainio. Tomaattinen kastike on toki vahvaa vaalean kalan rinnalla, mutta pidin reseptistä juuri siksi. Muuntelin kastiketta jonkin verran, koska tähän aikaan vuodesta esimerkiksi Muttin ja Bionan kirsikkatomaattisäilykkeet hakkaavat usein tuoreet tomaatit mennen tullen. Toisaalta myös hävikin kannalta on helpompaa hyödyntää puoli rasiaa kirsikkatomaatteja kuin avattu säilyketomaattipurkki. Pyöristin kastiketta myös hiukan ruokosokerilla ja jätin oliivit pois, koska minulle ne maistuvat parhaiten öljynä. Jos suinkin pidät kapriksista, pidä niistä kiinni, sillä niistä kastike saa särmänsä. Oma kastikeannokseni oli hiukan Sofian reseptin annosta suurempi, jämät syötiin seuraavana päivänä pastan ja jättikatkarapujen kanssa.

Kuhaa tomaattikastikkeessa
kahdelle (jos teet ruoan neljälle, ota enemmän kalaa, kastike kyllä riittää)

1 keskikokoinen kuhafilee

loraus oliiviöljyä
2 isoa valkosipulin kynttä
noin 1 tl kuivattuja chilihiutaleita
noin 125 g kirsikkatomaatteja
1 prk säilöttyjä kirsikkatomaatteja (esim. Mutti tai Biona)
1/2 rkl ruokosokeria
loraus balsamicoa
suolaa, mustapippuria
1 rkl kapriksia
kourallinen tuoretta basilikaa

1. Kuumenna öljy, mutta älä kovin kuumaksi. Kuullota ohuiksi siivuiksi leikatut valkosipulin kynnet ja chilihiutaleita öljyssä. Älä päästä ruskistumaan.

2. Lisää puoliksi leikatut tuoreet kirsikkatomaatit ja paista hetki.

3. Lisää säilötyt tomaatit ja ruokosokeri. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna kastikkeen hautua kannen alla noin 20-30 minuuttia.

4. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Poista kuhasta ruodot ja mausta se suolalla.

5. Mausta tomaattikastike lorauksella balsamicoa, sekoita joukkoon kaprikset ja kaada kastike uunivuoan pohjalle. Nosta päälle kala. Paista noin 10 minuuttia tai kunnes kala on kypsää.

suolaa&hunajaa myös Facebookissa. Käy poimimassa parhaat palat.

Savolaisen karjalanpiirakkakurssi

Rukiiset karjalanpiirakat
Karjalanpiirakoilla on ihan turhaan vaikea maine. Ei niistä toki aina tanssiaisten kaunottaria tule, mutta useimmiten sellaisia sieviä naapurintyttöjä kuitenkin. 

Ymmärrätte varmaan, kenellä on vastuu, jos osallistutte savolaisen karjalanpiirakka-opastukseen? Mutta ei kannata ihan vielä lopettaa lukemista, olen mummoni koulima. Kävin myös juuri joulun alla anoppini kertauskurssin asiassa. Molempien suonissa virtaa karjalaisverta. Haastattelin vielä ennen aloittamista sisareni, joka savolaisjuuristaan huolimatta leipoo lähes maailman parhaita piirakoita. Sellaisia rapeakuorisia ja rukiisia. Pätevyydet ovat siis kunnossa. Vahvana suosituksena loppuun totean, että lankoni (kolmannen polven karjalainen) kehui piirakoitani erinomaisiksi. Luulen, että hän olisi halunnut sanoa, että ne olivat kaikkien aikojen parhaita, mutta eihän sellaista voi sanoa itseään piirakkamestarina pitävän vaimon kuullen.

Ensimmäisenä keitetään puuro, jotta se ehtii jäähtyä kunnolla. Minä keitän sen aina kevytmaitoon, mutta monet vetävät raskaamman kautta täysmaitoon. Tasoitan tätä eroa nokareella voita heti keittämisen alussa. Siten puuro ei ota pohjaan – ainakaan useimmiten. Kun puuro on jäähtynyt, vatkataan sekaan kananmuna (1 kananmuna/litra puuroa).

Karjalanpiirakkataikinaa helpompaa taikinaa ei olekaan: Kaikki aineet vaivataan kunnolla sekaisin ja se on siinä. Ruis- ja vehnäjauhojen suhde vaihtelee tekijältä toiselle. Tämä ohje on enemmän rukiiseen kallellaan, minusta taikinassa on silloin enemmän makua. Taikinan ohjeen olen kopioinut suoraan siskoltani, joka tosin saattaa tehdä taikinasta vielä tätäkin rukiisemman. Vehnäjauho helpottaa tällaisen kokemattomamman piirakantekijän mielestä taikinan käsittelyä.

Rullaa valmis taikina tangoksi reilusti jauhotetulla pöydällä. Leikkaa siitä noin sormenlevyisiä palasia, taputtele pala soikeaksi ja ala kaulia: Anoppieni oppien mukaan kaulitaan ensin pituussuunnassa sen pituiseksi, kun piirakka halutaan ja sen jälkeen leveyssuunnassa. Kääntele välillä, jauhota ja kauli ohuenohueksi. Käytän leivonta-alustalla pääsääntöisesti ruisjauhoja, mutta lisään joukkoon myös hiukan vehnää. Avainasia taikinan käsittelyssä koko kaulimisen ajan on runsas jauhon käyttö. Se estää taikinan tarttumisen alustaan ja pystyt kaulimaan hienoja ohuita pohjia repimättä hiuksia päästäsi.

Nosta lusikalla kuoren päälle riisipuuroa. Lusikka kannattaa säilyttää vedellä täytetyssä lasissa. Puuro irtoaa siitä silloin helposti, kun nostelet sitä pohjan päälle. Jätä riittävästi tilaa reunoihin, jotta piirakka on helppo rypyttää.

Keskeltä vai päästä, mistä aloittaa rypyttäminen? Tämä lienee se ikuinen kiistakapula. Savolaisena sanon, että sillä ei ole mitään väliä, kummallakin menetelmällä saa kyllä aikaan niitä sieviä naapurintyttöjä. Saatan saada tästä karjalaiset kimppuuni. Itse aloitan keskeltä, aloita minun puolestani, mistä haluat, olennaisempaa on käsitellä taikinaa hellästi ja rypyttää kevyin sormin.

Sitten vaan piirakat pellille ja pelti uuniin. Koska taikinassa ei ole yhtään hiivaa, piirakat voi asetella pellille lähekkäin, ne ovat uunista tullessaan juuri samankokoisia kuin mennessään. Älä käytä leivinpaperia, se ei kestä piirakoiden leipomiseen tarvittavia asteita. Piirakat paistetaan nimittäin todella kuumassa uunissa: 275-300 astetta sen mukaan, mitä uunista irtoaa.

Lopuksi voitelen piirakat vesi/maito-voiseoksella. Ja sitten me vain syömme heti, kun vain suinkin kärsii.

Karjalanpiirakat
noin 20 keskikokoista piirakkaa

Taikina
3 dl vettä
4 dl ruisjauhoja
1 desilitra vehnäjauhoja (lisää 1/2 dl, jos taikina jää kovin löysäksi)
1 tl suolaa

varaa riittävästi ruis- ja vehnäjauhoja kaulimiseen

Riisipuuro
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 litra kevytmaitoa
nokare voita
suolaa
1 kananmuna

voita ja vettä voiteluun

1. Keitä puuro: Kiehauta ensin vesi kattilassa, lisää puuroriisi. Keitä viitisen minuuttia. Lisää maito ja nokare voita. Hauduttele kypsäksi noin tunti. Mausta suolalla ja anna jäähtyä. Vatkaa jäähtyneen puuron sekaan kananmuna.

2. Tee taikina: Vaivaa kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi. Pyörittele taikinasta tasainen tanko. Leikkaa noin sormenlevyisiä palasia ja kauli ne kuoriksi. Katso ohjeet yltä, jos ei tule selkärangasta.

3. Nosta kuoren päälle puuroa, rypytä piirakoiksi ja paista piirakat 275-300 asteessa kypsiksi (noin 10 minuuttia). Voitele maito-voiseoksella tai vesi-voiseoksella.

Vielä ehdit äänestää suklaakookoskakkuani Cocovin reseptikilpailussa

Päärynätaivaassa

Karamellisoidut päärynät
Miten mikään näin helppo ja yksinkertainen voi olla näin taivaallista?

Tämä alkoi ihan viattomasti hedelmäkoriin jääneiden päärynöiden pelastamisena ja johti pahemman luokan riippuvuuteen. Ihan samalla metodilla koukuttavia tulee myös vaikkapa omenoista. Vähän nahistuneita jo? Ei haittaa, kyllä tämän ohjeen voi, sokeri, kaneli ja vanilja puuteroivat ne uuteen uskoon.

Ohje on Fanni & kaneli -blogista, josta olen viime aikoina kokannut toinen toistaan parempia ruokia. Juuri sellaisia, joista pidän: Riittävän yksinkertaisia, jotta maut pääsevät loistamaan, mutta aina niissä on joku juju. Karamellisoitujen päärynöiden lisäksi olemme ihastuneet mm. ihaniin lohileipiin, joiden salaisuus on kokojyväsinapissa.

Fanni & kanelin Tiina on käyttänyt ohjeessa granaattiomenaa ja niin minäkin tein ensimmäisellä kerralla. Sittemmin olen vaihtanut granaattiomenan kevyesti sokeroituihin puolukoihin. Ne tuovat hyvää happamuutta voissa ja sokerissa makeaksi paahtuneiden päärynöiden ja omenoiden rinnalle. Turkkilainen jogurtti on välttämätön osa annosta: Maun lisäksi kaupan päälle saa vielä valheellisen terveellisyyden tunteen.

Karamellisoidut päärynät (ohje Fanni & kaneli)
kahdelle

2 päärynää
2 rkl voita
2 rkl sokeria ja 1 rkl vaniljasokeria (tai 3 rkl sokeria ja 1/2 vaniljatanko)
1/2 dl vettä
kanelia
ripaus sokeria päärynän päälle

lisäksi
kevyesti sokeroituja puolukoita tai granaattiomenan siemeniä
turkkilaista jogurttia

1. Halkaise päärynät kahtia, poista lusikalla siemenkota ja säikeet. Sirottele päälle kanelia ja sokeria.

2. Sekoita vesi, sokeri ja vaniljasokeri siten, että sokeri sulaa veden joukkoon.

3. Sulata voi pannussa. Nosta päärynät pannulle leikkuupinta alaspäin ja paista, kunnes ne alkavat karamellisoitua (noin viisi minuuttia). Käännä päärynät ympäri, kaada vesi-sokeriseos pannuun ja laita pannun päälle tiivis kansi. Hauduta päärynät pehmeiksi (viitisen minuuttia).

4. Nosta päärynät pois, ota kansi pannun päältä ja keitä sokeri-vesi-voiseosta pannulla, kunnes se paksuuntua ja saa kevyesti paahteisen värin (muutama minuutti).

5. Nosta päärynät lautaselle, valuta päälle kastiketta pannusta, lisää lautaselle turkkilaista jogurttia ja granaattiomenan siemeniä tai puolukoita.

Kalaa pöytään yhden vuoan taktiikalla

Raikas uunikuha sitruunaisella peruna-sipulipedillä valmistuu hiukan reilussa puolessa tunnissa. Enää en keksi yhtään syytä, miksi arkena ei jaksaisi tehdä kalaa.

Olen ottanut itselleni mahdottoman tehtävän. Joulukuussa pyysin apua uusiin kalaruokaresepteihin ja lupasin palkita parhaan. Nyt olen ihmeissäni, miten ihmeessä valita paras, kun hyviä on niin monta. Miten päättää, ohittavatko vaikka bouillabaissen vai kuhaa Walewskan tapaiset klassikot nopeasti arkeen pyöräytettävät lohinuudelit?

Sen vuoksi tein kärkeen ensimmäisen linjauksen: Valitsin kokattavaksi ja testattavaksi ne ehdotetut kalaruoat, joissa käytettiin WWF:n kalaoppaassa suositeltuja kalalajeja (vihreä valo). Hyödynnän siis meidän kotoperäisiä aarteitamme. Jäljelle jää tämänkin jälkeen monenmonituista mielenkiintoista reseptiä ja lähiviikkoina tulen hakemaan kalatiskiltä ainakin ahvenia, silakoita, kuhaa ja haukea.  Lohtakin toki saa luomumerkittynä, jolloin se läpäisee WWF:n seulan, mutta luomun osuus kokonaismyynnistä on edelleen pieni. Tammikuun lopussa olen täynnä D-vitamiinia ja kalojen hyviä rasvoja.

Ensimmäinen testiin päätynyt resepti oli Johannan suosittelema Tinan keittiöstä mukailtu uunissa valmistettava kuha. Koko ateria valmistuu yhdessä vuoassa lisäkkeenä tarjottavaa aiolia lukuunottamatta. Muuntelin reseptiä sen verran, että oliivien sijaan käytin kapriksia tuomaan suolaisuutta ruokaan ja lisäsin kalan päälle myös reilusti tilliä ja ruohosipulia uunista ottamisen jälkeen.

Suhtauduin etukäteen epäluuloisesti kuhan paistamiseen perunoiden päällä. Kalan rasvassa pyöritetyt perunat eivät ajatuksena sytyttäneet. Kuha on kuitenkin niin vähärasvainen, ettei siitä juurikaan valu mitään kasvisten joukkoon. Kaikkien kykyjenetsintäformaattien tulosten lukua mukaillen: Ehdottomasti jatkoon. Erinomainen, raikas kalaruoka, joka syntyy todella helposti. Laiska tiskaaja antaa lisäpisteitä vähäisestä tiskistä.

Kuhaa ja peruna-sipulipaistosta
kahdelle

1 pieni kuhafilee
3-5 perunaa koosta riippuen
1 sipuli
1 sitruuna
pari oksaa rosmariinia
1 rkl kapriksia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
tilliä ja ruohosipulia

Lisäksi
aiolia

1. Pese perunat huolellisesti, kuori sipulit ja lohko perunat, sipuli ja puolet sitruunasta.

2. Laita ne uunivuokaan, valele päälle öljyä, mausta suolalla ja pippurilla. Nosta vuokaan myös rosmariininoksat.

3. Paista 225 asteessa noin vartti tai kunnes perunat ovat lähes kypsiä. Halutessasi voit lopussa ottaa väriä pintaan grillivastuksen alla.

4. Mausta perunoiden kypsyessä kuhafilee suolalla, pippurilla ja sitruunalla. Laita peruna-sipulipaistoksen sekaan kaprikset, nosta kuhafilee päälle, laske uunin lämpö 200 asteeseen ja paista, kunnes kuha on kypsää (noin 10 minuuttia).

5. Silppua päälle reilusti ruohosipulia ja tilliä. Tarjoa aiolin kanssa.

Suklaakookoskakkuni kilpailee muiden superruokaresepteiden joukossa Cocovin reseptikilpailussa. Vielä ennättää äänestää, vink vink.

Hillasoilta

Lakkamarenkijäädyke ja marinoidut lakat
Viime kesänä oli onnekkaasti niin hyvä lakkavuosi, että sen sadosta riitti myös meille etelän hetelmille. Ensimmäinen erä, jonka raaskin kaivaa pakkasesta, päätyi takaisin pakastimeen ja lautaselle lakkajäädykkeenä.

Ellet omista keittiövaakaa ja lämpömittaria, jolla saat mitattua sokerin lämpötilan, kannattanee vaihtaa toiseen reseptiin. Välillä on kiva haastaa itseään ja tämä on juuri sellainen ruokalaji, jossa se kannattaa: Ei ylivoimaisen vaikea, mutta hiukan tarkkuutta vaativa. Kaltaiselleni lakanystävälle aukeaa taivas jo ensimmäisistä lusikallisista.

Jäätelökoneen saamisen jälkeen jäädykkeet ovat jääneet meillä aika vähiin, koska jäätelökoneella saa niin paljon paremman rakenteen. Tässä jäädykkeessä on kuitenkin marengin ansiosta tavallista jäädykettä parempi rakenne, varsinkin jos annat sen pehmentyä hetken ennen tarjoilua. Tässä olisi kyllä myös ainekset jäätelökehittelyyn, lakkajäätelö on kuitenkin kaikkien aikojen jäätelömakusuosikkini.

Ohje on peräisin Christer Lindgrenin, Mikko Kauton ja Hannu Heikkisen joulun alla ilmestyneestä Parasta Maatiaisruokaa -kirjasta. Sain kirjasta arvostelukappaleen ja sormia syyhyttää päästä toteuttamaan kauniita annoksia. Kirjan avulla halutaan tuoda suomalaiset maatiaisrodut ja -lajikkeet nykypäivään ja avata niiden käyttömahdollisuuksia tämän päivän keittiössä. Osa lajikkeista on edelleen helposti saatavissa: Vuosienkaan varrella kotimaiset karviaiset, luumut, omenat ja kirsikat eivät ole kadonneet suomalaisten ruokapöydistä. Moni lajeista on kuitenkin kadonnut kaupan hyllyltä. Muna-kanailmiö: Ilman kysyntää ei ole tarjontaa ja tässä asiassa myös toisinpäin. Suurin osa nykykuluttajista ei ole koskaan maistanut, eikä siten osaa edes kaivata Lemin punaista perunaa, sitruunaomenaa tai suomalaisten maatiaiseläinten lihaa – ehkä kyyttöä lukuunottamatta. Kirjan ohjeet voi toteuttaa myös muilla kuin maatiaisraaka-aineilla eli sinänsä kirja on on käyttökelpoinen, vaikka ei harvinaisempia lajikkeita jaksaisikaan metsästää. Olisin kaivannut kirjaan enemmän vinkkejä siihen, mistä raaka-aineita on edes mahdollista saada.

Kirjan ohjeissa minua on häirinnyt yksi asia: Niistä kaikista puuttuu tieto siitä, kuinka monelle ruokailijalle ohjeen annos on tarkoitettu. Monen reseptin yhteydessä sen voi helposti arvioida, mutta aina se ei ole niin suoraviivaista ja tieto olisi ainakin kaltaiselleni harrastelijakokille olennainen. Tein lakkajäädykkeen varmuuden vuoksi alunperin 1,5-kertaisena, kun syöjiä oli viisi. Jäädykkeitä tuli aika paljon seuruettamme isommalle joukkueelle. Alla oleva ohje on yksinkertainen ja siitä riittää helposti ainakin kuudelle.

Kirjassa grammamitat on muunnettu myös desilitroiksi ja kappaleiksi. Totesin, että esimerkiksi kananmunia on niin monenkokoisia, että kirjassa ohjeistettu yksi keskikokoinen kananmunanvalkuainen vastasi grammoiltaan kolmea pientä valkuaista. Päädyin laittamaan oheiseen ohjeeseen desit niiden ainesten osalta, joiden ostamista se helpottaa. Resepti on aika lailla uskollinen kirjan versiolle. Ainoastaan marinoiduissa lakoissa muuntelin hiukan mausteita ja niiden suhteita. Ohjeen kirjoitin siten, kun itse jälkiruoassa onnistuin.

Lakkamarenkijäädyke
kuudelle

Lakkamousse
2 dl lakkasosetta (tarvitset noin 1/2 litraa lakkoja)
100 g marenkia (ks. ohje alla)
2 liivatelehteä
175 g kermaa (1 3/4 dl) kuohukermaa

Marenki
110 g sokeria
30 g vettä
60 g kananmunanvalkuaista (1-2 kananmunaa)

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi.

2. Soseuta lakat sauvasekoittimella tai blenderillä ja paseeraa sose siivilän läpi, jotta saat siitä kivet pois. Jos mahdollista käytä sokeroimattomia lakkoja, marengissa on jo makeutta.

3. Lämmitä pieni määrä lakkasosetta ja sulata puristetut liivatteet joukkoon. Sekoita liivateseos lopun lakkasoseen joukkoon. Nosta kylmään.

4. Ala valmistaa marenkia. Yhdistä vesi ja sokeri kattilaan, erottele tarkasti valkuaiset keltuisista.

5. Lämmitä sokeriliemi 121-asteiseksi. Mittasin lämpötilaa digitaalisella paistolämpömittarilla.

6. Kun laitat sokeriliemen lämpiämään, ala vatkata valkuaisia kevyesti alhaisimmalla teholla sähkövatkaimella. Kun sokeriliemi on 116-asteista, jatka vatkaamista täydellä teholla. Vatkaimien ja liesien tehossa on eroja, joten ihan näin suoraviivaisesti se ei tietenkään ole. Lopetin itse vatkaamisen hiukan ennen kuin sokeriliemi oli valmista. Valkuaisvaahdosta ei saa tulla liian jämäkkää ennen kuin lisäät sokeri-vesiliemen.

7. Kaada sokeriliemi valkuaisvaahdon joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Jatka vatkaamista, kunnes marenki on huoneenlämpöistä (käytännössä siihen menee jokunen minuutti). Marengin tulee olla kuohkeaa ja kiiltävää.

8. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi.

9. Kun lakkamousse alkaa jähmettyä, nostele joukkoon kevyesti marenki ja sen jälkeen vatkattu kerma. Jos marenkia jää, voit paistaa siitä koristeita annoksiin.

10. Nostele massa annosvuokiin tai tarjoiluastiaan. Laita pakastimeen jäätymään. Jäätyminen riippuu siitä, kuinka suuriin astioihin laitat massan jäätymään. Jäädyke kannattaa valmistaa vaikkapa jo edellisenä päivänä tai viimeistään neljä-viisi tuntia ennen tarjoilua.

11. Tarjoa marinoitujen lakkojen kanssa.

Marinoidut lakat

3 dl lakkoja
1 dl vettä
1 dl sokeria
1 vaniljatanko puolitettuna
1 kanelitanko
(halutessasi lakkalikööriä)

1. Yhdistä kaikki ainekset lakkoja ja likööriä lukuunottamatta kattilaan. Keitä kunnes liemestä on jäljellä 2/3.

2. Lisää joukkoon lakat (ja likööri), nosta kylmään maustumaan.

3. Tarjoa esimerkiksi jäädykkeen tai jäätelön kanssa. Muista hyödyntää annoksissa myös ihana mausteliemi.

Psst… Nähdäänkö myös Facebookissa?

Tämän vuoden suosikit, ensi vuoden haastajat

Vuoden lopussa on hyvä tehdä summaus. Mikä vuodessa 2012 oli ruokamielessä parasta ja mitä ensi vuonna on tulossa? Nämä satunnaiset ruokaan liittyvät asiat ovat erityisesti ilahduttaneet minua viimeisen vuoden aikana. Mitä asioita sinä nostaisit omalle listallesi?

1. Ravintola Ask
Ravintola Ask, Vironkatu 8
Vuoden ehdottomasti paras ravintolakokemus. Olen syönyt tänä vuonna pikaisella laskutoimituksella varmasti yli 20 eri ravintolassa, Krunikan helmi oli niistä ehdoton ykkönen. Yllättävä, sympaattinen, tärkeilemätön ja samaan aikaan tinkimätön. Filipin ja Lindan ravintola on täysosuma, jonne haluan vielä monen monta kertaa.

Onneksi päädyimme ihanan illallisseurani kanssa ottamaan kahdeksan ruokalajia. Neljään tyytyminen olisi saattanut kirvoittanut kyyneleet, kun niin monet maut olisivat jääneet kokematta. Me kaikki kolme sekasyöjää ihastelimme kilvan, miten kekseliäästi menussa oli käytetty kasviksia. Kaappiin on kotonakin päätynyt tattarisuurimoita, joita valmistan Askin keittiön oppien mukaisesti hiukan risoton tapaan. Ostoslistalla on myös punajuurien kanssa tarjottu vuohenjuustorahka.

Kahdeksan ruokalajia, puolikas viinipaketti ja lasillinen shampanjaa noin 140 euroa. Ehdottomasti jokaisen euron arvoinen. Ihastuin niin paljon, että paria läheistä muistettiin tänä jouluna lahjakortilla erinomaiselle illalliselle Vironkadulla.

2. Päärynä. 
Päärynä on uusi omena. Ihan mahdottoman monipuolinen hedelmä, joka on jäänyt turhaan omenan varjoon. Suosikkejani ovat ihanat pienet mehukkaat luomupäärynät, mutta lajikkeita riittää joka tarpeeseen. Olen tänä syksynä koukuttunut tuohon kurvikkaaseen kaunottareen. Siitä on paistettu mm. kakkua, paistoksia ja päärynä-vuohenjuustopizzaa.

3. Yleiskone
Hävettävän monta vuotta laitakokin talouteemme tuoma myötäjäinen oli unohdettuna, kaapin  päälle pakattuna. En ymmärtänyt sen arvoa, mutta sittemmin olen ymmärtänyt viisauden, joka anoppini pojalleen aikoinaan antamaan lahjaan piiloutuu. Siitä on tullut oikean käteni jatke. Edelleen se viettää aikaa kaapin päällä, mutta enää se ei siellä pölyynny. Hämmentävän monipuolinen apuri, jota ilman ei meillä enää juurikaan esimerkiksi leipätaikinaa vaivata. Parasta leipää pitää alustaa kunnolla ja harva on sellainen rautanyrkki, että jaksaa ilman konetta puoli tuntia vaivata.

4. Hidas haudutus ja edullisten ruhonosien hyödyntäminen
Jos et tee liharuokia, koska pelkäät saavasi aikaan vain kuivaa känttyä tai pilaavasi kalliin raaka-aineen, unohda sisäfilee ja kiire. Valitse tiskiltä kassleria, lapaa, etuselkää tai muuta halpaa ruhonosaa ja hauduta rauhassa. Pirun vaikeaa epäonnistua. Nyhtöpossu, karkkipossu ja muut riivityt lihat ovat HS Nytin mukaan trendissä myös ensi vuonna, koska ruokatrendinä on kaikenlainen repiminen ja riipiminen. Se on näkynyt jo tänä vuonna, ei taida Suomessa löytyä blogia, jossa ei olisi nyhdetty jotain sämpylän väliin. Campasimpukka onnistui luomaan asiasta jopa uudissanan: Pulled pork taipui blogistaniassa nyhtöpossuksi. Meillä ei ole tänä vuonna paljon pihviä paisteltu, hitaat rauhassa haudutetut padat ovat sen sijaan poreilleet liedellä säännöllisesti.

5. Bamix
Taistelin vuosikausia Bamixin hankkimista vastaan, koska minulla on jo yksi sauvasekoitin, enkä hirveästi usko varustehifistelyyn ruoanlaitossa. Se on kuulkaa se rakkaus, mikä ruoan maustaa. Mutta puolen vuoden jälkeen on pakko todeta, että Bamixista on pirusti hyötyä siinä rakkauden rinnalla. Täydellisen kuohkeita ja sileitä sosekeittoja, johon saa kauniin vaahdon pinnalle ilman puolta litraa kermaa. Klassikko on maineensa ansainnut.

6. Murun keittokirja
Tänä vuonna ilmestyi monia hyviä keittokirjoja, mutta vuoden tarjonnasta suosikkini on ehdottomasti Muru (Teos). Siinä on tavoitettu juuri se, mikä Murussakin on parasta: Hyvää konstailematonta ruokaa ja sympaattinen tunnelma. Kirja on kulunut sohvannurkassa vielä enemmän kuin keittiössä, mutta niiden muutamien kertojen perusteella, kun se on ollut tositoimissa, myös reseptiikka toimii. Aika ajoin harvennan keittokirjahyllyäni ja laitan sieltä osan kiertoon. Tämä kirja ei ollut yövieras, vaan jäi meille asumaan.

7. Hävikistä herkuksi
Ei meistä kuukaudessa pyhimyksiä tullut, mutta bloggaajien keväisen kuukauden tempauksen pohjalta aloin entistä enemmän pohtimaan meidän perheen osuutta ruokahävikin vähentämisessä. Kauppalistat, juuri tarvittavan määrän ostaminen ja raaka-aineiden ketjutus jäivät meillä pysyviksi käytännöiksi. Pyrimme ennenkaikkea siihen, ettei yksikään eläin ole kuollut sen takia, että se päätyy meillä roskiin. Välillä onnistumme paremmin, välillä huonommin, mutta keskimäärin ruokahävikkimme on pienentynyt aiemmasta.

Ilolla seurasin, miten eri blogeissa tartuttiin tähän asiaan ja miten luovasti ruokahävikkiä vähennettiin. Kuukauden mittaiseksi suunniteltu tempaus elää edelleen Facebookissa. Ruokabloggaajat ovat hieno yhteisö ja yhdessä tekeminen oli todella antoisaa, jokainen toi oman osaamisena ja yhdessä saimme paljon aikaan.

Glorian Ruoka&Viinin päätoimittajan mukaan yksi ensi vuoden ruokamaailman trendeistä tulee olemaan säästäväisyys ja Ridderheimsin raportin mukaan hävikin vähentäminen on yksi isoista ruokatrendeistä. Seuraavaksi se tulee raportin mukaan leviämään kotitalouksista yrityksiin ja kauppoihin. Odotan mielenkiinnolla, kuka isoista ruoka-alan yrityksistä tarttuu ensimmäisenä vakavissaan tähän asiaan. Lupaan palkita pioneerin euroillani.

8. Martellin pastat
Ruokahifistely on lukemani mukaan siirtymässä seuraavaksi suolasta pippuriin, mutta minä olen jämähtänyt pastaan. Martellin pasta on saanut minut vakuuttuneeksi, että kuivapastoissa on oikeasti eroja. Heidän valmistamassaan pastassa seinämät ovat ihananpaksuja, siitä on helppo keittää täydellisen al denteä ja pastan pintaan tarttuu reilusti kastiketta. Hifistelyäkö? Nimenomaan, mutta testaa itse, olenko väärässä. Varoitan, jäät koukkuun. Ostin Martellia Tampereelta Keittiöelämää-liikkeestä ja usutan aina kaikki Tampereen kävijät tuomaan minulle tuliaisina pastaa. Saakohan sitä jostain Helsingissä? Vieroitusoireet alkoivat samantien, kun pussin pohja taas häämöttää.

9. Hyötyviljely
Jos suree uutta asuntoa etsiessään, että muutto tarkoittaa viljelylaatikoiden menettämistä ja mittailee asuntonäytöillä pihoja sillä silmällä, on koukussa viljelyyn. Onneksi meidän asunnon etsintämme on legendaarisessa maineessa tuttavapiirissämme ja niin pitkissä puissa, että ehkä ennätän vielä ensi kesänkin viljellä. En ole nimittäin ainoa, joka on hurahtanut sormien työntämisestä multaan: Jonot viljelypalstoille ovat ilmiömäiset ja kesällä kaupunkilaisviljelijöiden Facebook-seinät täyttyvät istuttamisesta, kuokkimisesta ja sadonkorjuusta. En muista mummoni ilakoineen yksittäisestä porkkanasta itseni tavoin. Mutta pienistä onnistumisista on aloittelijan onni revittävä. Ihan vielä en selaile siemenluetteloita, mutta ehkä jo pian on senkin aika. Yritän pitää mielessä ensimmäisen viljelykesän oppini: Vähemmän on enemmän.

Muutamasta vaatimattomasta viljelylaatikostani huolimatta olen kyllä jatkossakin pääosin suomalaisten maanviljelijöiden taitojen varassa, eikä meillä myöskään syynäillä paikkaa kanalalle tai mehiläistarhalle takapihalta. Niitä alkaa ennusteiden mukaan ilmestyä urbaaneille pihoille yhä enemmän. Viime kesänä oma kaupunkimehiläistarha oli ymmärtääkseni ainakin ravintola Savoylla ja Amerikan suurlähetystöllä, myös Keilaniemeen Fortumin pihalle saatiin mehiläisyhdyskunta Italiasta.

Pienimuotoisesta lähiviljelystä on alkanut tulla maailmalla bisnes mm. New Yorkissa on kasvihuone, jossa viljellään ruokaa lähialueen asukkaille, Tukholmaan kaavaillaan myös hiukan vastaavaa. Siinä yhdistyy kaksi voimakasta ruokatrendiä: Lähituotanto ja yhteisöllisyys.

10. Fafa’sin falafelit
Fafa’s, Iso-Roba 2 ja Vilhovuorenkatu 10
Näiden maine on kiirinyt, syystä. Tuoreista raaka-aineista valmistettujen falafeleiden takia kannattaa poiketa Iso-Roballa tai uudessa Kallion toimipisteessä Vilhovuorenkadulla. Luin juuri, että niitä saisi ostettua myös Anton&Antonista, mutta tämä tieto on vahvistamaton. Otan aina saman annoksen, koska muuten uhka annoskateuteen olisi suuri. Tunnen kaupungin parhaiden falafelien maun suussani jo siinä vaiheessa, kun kävelen Erottajaa pitkin kohti ravintolaa. Silloin ei voi riskeerata kokeilemalla jotain muuta. Laaturaaka-aineista valmistettu katuruoka on muuten nousussa maailmalla, Fafa’s on siis ihan aallonharjalla: Pikaruokaa hyvistä raaka-aineista.

Mielenkiintoista nähdä, mitä tulee tapahtumaan ruokavuonna 2013. Olen selaillut erilaisia artikkeleita ennustetuista trendeistä ja hyvät ystävät, kaikki on mahdollista, niin paljon ennustukset toisistaan eroavat. Tuleeko Aasian jälkeen Afrikka vai sittenkin Meksiko? Molempia povataan seuraaviksi nouseviksi ruokakulttuureiksi. Helsinkiin on avattu tämän vuoden aikana sekä aitoa meksikolaista että afrikkalaista ruokaa tarjoavia ravintoloita. Jäämme edelleen odottamaan ruoka-autoja ja katuruoan nousua. Tai ehkä ryhdymmekin fennomaaneiksi, rypytämme karjalanpiirakoita ja nostamme suomalaista ruokakulttuuria ja paikallisia raaka-aineita.

Raaka-aineista nousussa on ilmeisesti ainakin riista. Johtajatkaan eivät kuulema enää golfaa, vaan metsästävät – green cardin sijaan sosiaalista pääomaa saa metsästyskortista ja kalastusluvasta.

Kaksi asiaa yhdistää kaikkia lukemiani ennusteita: Itse tehty, lähellä tuotettu, paluu juurille ja yhteisöllisyys ovat asioita, jotka toistuivat ennusteissa kerta toisensa jälkeen. Toivotaan, etteivät ne ole trendi vaan ihan oikeaa pysyvää ruokakulttuuria. Tiivistettynä ennusteeni ensi vuodelle: Hyvää, maukasta, itse valmistettua – ja ehkä jopa kasvatettua tai kalastettua – ruokaa hyvässä seurassa. Tähän trendiin tartun innolla. Hyvää ruokavuotta 2013 odotellessa!

Seuraa suolaa&hunajaa myös Facebookissa