Ideologista puuhastelua vai kannattavaa eettistä kauppaa?

Kahdentoista euron jauhopussi ja harvakseltaan laulava ovipumppu. Onko lähiruoasta ja eettisyydestä tullut pienen joukon ideologista puuhastelua, joka ei saa kuluttajia aukaisemaan kukkaronnöyrejään? Onko vika tuotteessa vai kuluttajissa?

Lauantai pienen suomalaisen kaupungin lähi- ja luomuruokaa myyvässä liikkeessä. Ikkunassa teipattuna oikeaoppisen nostalginen logo ja hyllynreunoissa käsinkirjoitetut hintalaput. Ilmeisesti kertaostokset ovat niin pieniä, ettei edes ostoskoreja tarvita. Asiakkaita käy harvakseltaan. Ei ihme, kilon jauhopussi maksaa 12 euroa.

Lähiruokakeskusteluissa pieni on kaunista ja suuri automaattisesti pahasta. Keskustelussa siitä, kuinka paljon ruoka saa maksaa, lähiruoan puolustajat nostavat esiin, etteivät suomalaiset ole valmiita maksamaan ruoasta, koska ovat tottuneet liian halpaan ruokaan. Liian halpa on kovin subjektiivinen määritelmä, kuinka paljon maksaisi sitten tarpeeksi kallis ruoka? Hintakeskustelussa lyömäaseena on poikkeuksetta pieni tuottaja, jonka selkänahasta halpa ruoka revitään.

Maksan mielelläni tuottajalle kohtuullisen korvauksen hänen työstään ja olen valmis maksamaan lisähintaa myös eettisistä tuotantotavoista sekä laadukkaista ruokatuotteista, mutta keskustelussa unohtuu helposti, että 12 euron jauhopussista päätyy tuottajalle vain osa. Samainen jauhopussi tuottaa palkan myös kauppiaalle ja maksaa osan myymälän vuokrasta. Kun ovipumppu laulaa harvakseltaan, on yksittäisellä jauhopussilla maksettava suuri osa kiinteistä kustannuksista. Entäs jos pieniin tehottomiin liikkeisiin keskittynyt kauppa selittääkin lähiruoan hintaa enemmän kuin tuottajan saama reilu korvaus? Jos kysymys onkin oikeastaan siitä, kuinka paljon ylimääräistä olemme valmiita maksamaan henkilökohtaisesta palvelusta ja sielukkaasta myymälästä.

Useiden tutkimusten mukaan lähiruoka on tunnepitoinen valinta, johon periaatteessa suhtaudutaan myönteisesti, mutta ostokäyttäytymisessä se ei vielä näy. Siitä lienee todistuksena mm. muutoksen vetureina toimivien suurimpien lähiruokamyymälöiden tukevasti tappiollinen tulos. Esimerkiksi Ruokatiedon toteuttamassa tutkimuksessa todetaan, että lähiruokaa pitäisi laajentaa yhä enemmän esimerkiksi eineksiin. Nyt lähiruoaksi mielletään lähinnä matalan jalostusasteen tuotteet, jalostaminen avaisi tuottajille uusia kuluttajaryhmiä. Entäs jos onkin liian yksioikoista väittää, että hinta on ainoa este lähiruoan yleistymiselle? Vai onko sittenkin niin, että tarjonta on liian yksipuolista, vähän jalostettua ja tuotteet ovat liian heikosti saatavilla? Joskus on hyvä pysähtyä kysymään, onko vika kuluttajassa vai tuotteessa, jos kassakone ei laula.

Lähiruoasta puhutaan lämpimästi, mutta tuskin kukaan haluaa todellisuudessa koota ruokaympyränsä ainoastaan lähiseutujen tuotannosta. Harva lienee valmis palamaan pitkään talveen nauriiden varassa, minä ainakin iloitsen, kun jaffat tulevat. Nyt-liitteen toimittaja Pauliina Siniauer oli testannut, millaista on elää kuukausi kotimaisen ruoan varassa. Ja hyvät ystävät, Suomi ei sijaitse siellä, missä pippuri kasvaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö lähellä tuotetun ruoan osuutta suomalaisten ruokakoreissa olisi mahdollista lisätä.

Vapaan kanan munat ja luomukananmunat on tuotu laajasti saataville kuluttajille ja jälki on ollut sen mukaista. Esimerkiksi vuodesta 2005 on vapaiden kananmunien tuotanto Tilastokeskuksen mukaan lähes nelinkertaistunut, luomumunien tuotanto puolestaan kasvoi viime vuonna 45 %. Tosin se on edelleen vain 4 % koko tuotannosta, mutta esimerkiksi S-ryhmän mukaan jo 12 % heidän liikkeistään myydyistä munista on luomua. Eikä kyse ole siitä, etteivätkö eettisin perustein valitut munat olisi edelleen kalliimpia, mutta ne eivät ole liian paljon kalliimpia ja saatavuus on hyvä. Valinta on tehty arjessa riittävän helpoksi: Se ei edellytä kiepausta erikoisliikkeeseen, vaan arvovalinnan voi tehdä lähikaupassa.

Tuntuu, että lähiruoan ja eettisesti tuotetun ruoan myymisestä on osin tullut ideologista puuhastelua, jota harrastetaan osana elämäntapamuutosta ja henkilökohtaisena ponnistuksena paremman maailman puolesta.  Useimpien lähiruokaa myyvien liikkeiden suppeat valikoimat eivät täytä perusperheen arjen tarpeita ja hintataso nousee myös pienten volyymien takia korkeaksi.

Toki poikkeuksiakin on: Esimerkiksi kunnianhimoisesti kasvua hakeva Anton&Anton ja Sitran rahoittama Aitokauppa, joka markkinoille tullessaan ilmoitti rakentavansa ketjun luomu- ja lähiruoan varaan. Molemmat tekevät kuitenkin tällä hetkellä tappiota. Helsingin Sanomien mukaan Anton&Anton etsii ulkopuolisia rahoittajia ja Aitokauppa vetää kahden kaupan jälkeen henkeä laajentumisessa, joka ei ole vielä päässyt edes käyntiin. Eat & Joyllä on takanaan yt-neuvottelut, kun kauppa ei käynyt suunnitellusti Kluuvin kauppahallissa. Näitä esimerkkejä lukuunottamatta alan yrittäjät tuntuvat tyytyvän pieneen, eikä hanakasti kasvua hakevillekaan riitä asiakkaita.

Entä jos lähiruoan kannalta suuri olisikin kaunista? Luomuruoan mallimaaksi mielletyssä Tanskassa luomua ei myydä pitsiverhoin koristetussa pikkuliikkeessä, vaan luomuvalikoimamainokset riippuvat myös paikallisen edullisemman hintaluokan kaupan  ikkunassa. Luomu ei ole enää kilpailuetu, vaan se ohjaa kuluttajaa niin paljon, ettei edes laatikkomyymälä pysy mukana kilpailussa ilman kunnollista luomutuotevalikoimaa. Se edellyttää kuitenkin suomalaisten kulutuskäyttäytymisen muutosta.

Ensimmäisiä pieniä askeleita siihen suuntaan on jo otettu. HK Ruokatalon edustaja totesi M&M-lehdessä, että pienten lihajalostajien markkinaosuus on kasvanut. Keskon vastuullisuusraportin mukaan luomumyynnissä on tapahtunut selkeää kasvua vuonna 2011 (vuoden 2012 lukuja ei ole vielä julkaistu) ja S-ryhmä tiedotti, että vuoden 2012 aikana luomumyynti kasvoi euromääräisesti 27 %. Huikeat kasvuluvut selittyvät kylläkin osin myös matalalla lähtötasolla: Edelleen vain noin 1,6 % (pääkaupunkiseudulla 2,7 %) kaikesta myynnistä on luomua. Pyysin S-ryhmältä kattavasti tietoja heidän myyntiluvuistaan luomun osalta. Tietyissä tuoteryhmissä kuten vaikkapa leivässä ja hiutaleissa luomun osuus on kasvanut lähes 40 % vuodessa ja luomun osuus on 5-10 %. Näissä tuotteissa hintaero tavalliseen tuotteeseen on pieni: Esimerkiksi ero luomujälkiuunileivän ja tavallisista jauhoista leivotun leivän välillä on vain kymmeniä senttejä. Valinta on useimmille mahdollinen ilman, että sillä on minkäänlaista taloudellista vaikutusta.

Toisaalta vaikkapa eettisyys ei saa vielä kuluttajien kukkaronnöyrejä aukeamaan: Esimerkiksi M&M-lehden uutisoiman Pauligin tekemän tutkimuksen mukaan vain 2 % kuluttajista ostaa aina kahvia, joka on merkitty vastuullisuutta osoittavalla sertifikaatilla. Lupaavaa on, että jo nyt eettisyys näkyy Pauligin mukaan julkisen sektorin, kahviloiden ja ravintoloiden ostoissa. Ehkäpä se viitoittaa tietä myös meille muille.

Kauppa puhuu mielellään paikallisten toimijoiden suosimisesta, mutta kun esimerkiksi Eat&Joyn shop-in-shop perustettiin Kannelmäen Prismaan, valikoiman päällekkäisyys oli Suomen Kuvalehden mukaan rajallinen: Eat&Joyn valikoimasta kaksi tuotetta löytyi ennestään Prismasta. Kesko on osana vuosien 2008-2012 vastuullisuusohjelmaa asettanut tavoitteeksi lähiostojen kasvattamisen. Kasvu ei ole julkistettujen tulosten perusteella ole ollut huimaa: Vuonna 2011 oltiin euromääräisesti lähes vuoden 2008 tasolla, noin 560 miljoonassa eurossa. Absoluuttisina euroina nuo sadat miljoonat ovat toki suuria, kun vertaa lähiruokaan keskittyneiden suurempienkin liikkeiden muutamien miljoonien liikevaihtoihin, mutta Keskon kokonaisostoista ne muodostavat kovin pienen siivun.

Ikävää on, että pahimmillaan suurten ketjujen neuvotteluvalta on murskaava pientuottajiin nähden. Kahden mammutin kaksinvalta harvoin pitää toimijoita notkeana ja vikkelänä. Myös EKP on arvioinut, että keskittynyt kauppa on osasyy korkeaan ruoanhintaan Suomessa. Kun vaihtoehtoja on vähän, on voima tässä tuotantoketjussa keskittynyt valitettavan paljon kaupalle. Esimerkiksi Anton&Antonin kaltaiset haastajat parhaimmillaan herättävät jätit kehittämään toimintatapojaan, koska ne tarjoavat vaihtoehtoisen jakelukanavan myös lähituottajille ja vaihtoehdon kuluttajille. Mutta ainoastaan jos ne saavat toimintansa kannattavaksi ja vain jos me kuluttajat äänestämme lompakoillamme.

Ehkäpä tämän vuoden paras markkinointiteko lähiruoan, pienten toimijoiden ja eettisen tuotannon puolesta oli elintarvikealan suurten toimijoiden puolelta tahaton. Hevosenlihaskandaali paisuu paisumistaan. Finduksen lasagnessaan käyttämän naudaksi väitetyn hevosen pitkä reitti piirrettynä läpi Euroopan Hesarissa saattoi monessa aamupalapöydässä pysäyttää meetvurstileivän matkalla suuhun. Useamman välittäjän kautta kulkenut alihankintaketju kätki sisäänsä myös epärehellisiä yrittäjiä.  Sen jälkeen yksi jos toinenkin tuottajista on joutunut toteamaan, että kallista nautaa on korvattu halvalla hevosella myös heidän tuotteissaan. Onneksemme hevonen oli briteille pyhä lehmä ja kohu on vellonnut viikkokausia, eikä loppua näy.

Lisää vettä minun myllyyni lisäsi heti skanadaalin alkutaipaleella tahtomattaan S-ryhmän suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen. Hän totesi Helsingin Sanomissa, että heille riittävä tieto on alihankkijan kanssa tehty sopimus, missä maassa liha on tuotettu. Kysyin asiaa S-ryhmältä ja he totesivat, että lausunto oli lapsus, joka antaa väärän kuvan heidän toiminnastaan. Vastauksessaan he totesivat, että tahtotilana on aina antaa mahdollisimman läpinäkyvä tieto kuluttajalle, mutta totesivat myös, että globaalien hankintaketjujen seuraaminen on äärimmäisen vaikeaa. Vilpittömästi toivon, että me kuluttajat vaadimme sitä: Läpinäkyvää ja eettistä hankintaketjua, josta kauppa ja ruokateollisuus kantavat vastuun.

On harhaanjohtavaa väittää, että Suomessa tuotettu ruoka on puhtainta. Sama myytti elää ihan kaikkialla: Kotimaista ruokaa pidetään muualla tuotettua jalompana. MTT:n mukaan suomalaisen ruoan ylivertaista puhtautta ei ole kuitenkaan pystytty tutkimuksella osoittamaan, vaikka tuottajajärjestö MTK mielellään soisi sen olevan toisin. Puhtaudesta ei siis faktisesti ole kilpailueduksi, mutta entäs jos sellaiseksi nousisikin eettisyys. Minä haluan syödä sikoja, joiden ei tarvitse pureskella toistensa saparoita liian pienestä tilasta ja tekemisen puutteesta stressaantuneina, lehmiä, jotka saavat laiduntaa ulkona ja karitsoja, jotka saavat elää emojensa kanssa. Sen sijaan minulle on vähemmän olennaista, ovatko nämä onnellisemmat eläimet syöneet ainoastaan luomumääräysten mukaisesti kasvatettua ravintoa.

Tehotuotanto, isot kauppaketjut, molemmat on helppo niputtaa saman pahan alle. Faktisesti S ja K myyvät valtaosan (noin 80 %) suomalaisten ostamasta ruuasta, myös siitä luomusta ja lähellä tuotetusta, eettisestä ja epäeettisestä. Olisiko pienten tuottajien etu kuitenkin se, että me haluaisimme niin kovasti syödä paikallista, eettisesti tuotettua ruokaa, että hyvästä lähiruokavalikoimasta tulisikin kaupalle kilpailuetu? Pienen tuottajan turva on laadukasta ja lähellä kasvatettua vaativa kuluttaja.

Painetta kaupan suuntaan on ilmeisesti alkanut syntyä. Tuskin Päivittäistavarakauppa ry olisi muutoin käynnistänyt koulutushanketta, jolla pyritään parantamaan kaupan ja pienten tuottajien yhteistyötä. Hankkeen tavoitteena oli auttaa mikroyrityksiä toimimaan ammattimaisemmin ja tukea heitä siten tuotteiden saamisessa kaupan hyllyyn. Hankkeessa mukana olleista pienistä tuottajista 65 % oli onnistunut kasvattamaan liikevaihtoaan hankkeen aikana, kun muista vastaavista vertailuryhmässä olleista yrityksistä siinä oli onnistunut 46 %.

Olisi tietenkin yksisilmäistä väittää, että vain suuri on kaunista. Sen sijaan minä ihannoin monimuotoisuutta: Pieniä korttelikauppoja, isoja laajan valikoiman supermarketeja, kauppahalleja, tilamyyntiä. Olen iloinen sekakäyttäjä, mitä tulee kauppakassini täyttämiseen. Saattaisin myös liittyä ruokapiiriin tai tehdä eettisen sijoituksen ruoantuotantoon, jos meillä olisi enemmän säilytystilaa. Mutta silti väitän, että ostaisin enemmän lähellä tuotettuja tuotteita, jos niitä saisi enemmän lähimarketistani.

Toivon löytäväni jatkossakin monipuolisen, laajan valikoiman ruokakaupan kohtuullisen läheltä kotiani. Haluan löytää sen hyllyistä paikallisia erikoisuuksia, mutta myös hyviä raaka-aineita muualta maailmasta. Olisi hienoa mennä kauppaan ja huomata ero Suonenjoen ja Seinäjoen välillä. Arvostan sitä, että eettiset valinnat on tehty helpoiksi ja mahdollisiksi. En halua tehotuotantoa, mutta en myöskään tehotonta puuhastelua. Maailman ihmisten ruokkimiseen se ei riitä. Haluan luottaa siihen, että tuotantotavat kestävät lähemmän tarkastelun. Tiedän, että en ruokakorillani välttämättä edusta valtavirtaa, mutta olisiko meitä hyvää ruokaa ja laadukkaita raaka-aineita rakastavia jo vähitellen riittävästi? Meitä, jotka olemme valmiita aukaisemaan kukkaronnyörejä, jos pyydetty lisähinta on kohtuullinen, tuotteet sopivia ja helposti saatavilla. Voisiko se olla suomalaisen ruokakaupan ja ruoantuotannon kannattava tulevaisuus?

Mainokset

41 kommenttia artikkeliin ”Ideologista puuhastelua vai kannattavaa eettistä kauppaa?

  1. Kiitos todella hyvästä ja analyyttisestä kirjoituksesta! Itse näen, että luomutuotanto on oikea ratkaisu suomalaiseen maatalouteen ja vastaus kuluttajien vaatimuksiin tuotannon eettisyydestä ja läpinäkyvyydestä. Luomulla on jo selkeät tuotantokriteerit ja toimiva valvontajärjestelmä.

    Tuotantopuolella on lähtenyt liikkeelle rakennemuutos, jossa uudet luomutuottajat ovat liikkeellä ammattimaisella otteella ja myös isoja maatiloja on siirtynyt luomutuotantoon. Olen varma, että tämä tuo tehoa tuotantoon ja kehittää viljelymenetelmiä, jolloin luomua saadaan markkinoille tarpeeksi suuria eriä, ja koko ketjun toiminta tehostuu.
    Kuluttajien pitää vain olla topakoita ja vaatia lisää luomua, muutos on mahdollinen.

    • Käyn kovaa jaakobinpainia itseni kanssa luomun suhteen. Suomessa ei toki pinta-alasta ole puutetta, mutta jos peltoala tuottaa nykyistä vähemmän monissa muissa, tarkoittaako se, että lisää pinta-alaa tarvitaan pelloiksi, jotta ruokatarve saadaan tyydytettyä. Sekään ei ole hyvä tie. Tämä asia ei taida olla helppo ratkaistavaksi. Luomu ei varmaan ole ainoa ratkaisu, mutta siinä on ehdottomasti hyviä ja arvostettavia elementtejä.

  2. Hyvä kirjoitus, ei minulla kauheasti ole tuohon lisättävää.
    K-S-ylivalta ja luomun- ja lähiruoan cityasema hankaloittavat sekä pienten kauppojen ja niitä kaipaavien elämää. Suurimmalle osalle ihmisistä ruoan hinta on ainoa ostopäätökseen vaikuttava tekijä maun ja laadun (jolla en tarkoita steriiliyttä) sijaan.
    Suurin osa noista pienistä kaupoista on tosiaan kuvaamasi kaltaisia. Mielestäni luomukauppojen toinen ongelma on se, että niistä saa vain kasvisruokaa ja superfoodia eikä lihaa, juustoja eikä maitotuotteita. Varsinkin näin torikauden ulkopuolella kaipaan kyllä koko ajan ”Eurooppaan”, jossa marketeissakin on hyvin tarjolla paikallisia tuotteita ja paljon luomua ja niitä myös ostetaan.
    Kahvista sen verran, että marketista kahvinsa ostavista suurin osa ilmeisesti ostaa aina Juhla Mokkaa tai Presidenttiä kuten on tehnyt viimeiset xx vuotta. Kahviharrastajat hankkivat papunsa usein markettien ulkopuolelta eivätkä näy tilastoissa.

    • Noista vaihtoehtoisista kaupoista pitäisi saada koko perusruokakassi, silloin ne oikeasti alkavat olla aito vaihtoehto.

      Kahvin osalta harrastus on lisääntynyt, mutta marketista myydään edelleen ne massat, jotka ovat tilastojen kannalta kriittinen massa. Tuo luku heijastelee varmaan aika hyvin keskimääräistä kulutusta, mutta ei toki nosta uusia ilmiöitä esille, jotka mahdollisesti muuttavat ostokäyttäytymistä tulevaisuudessa.

    • Kiitos Campa! Itsekorostukseen ei todentotta ole varaa, koska en todellakaan ole täydellisen tiedostava ja eettinen kuluttaja. Kaukana siitä, mutta viime aikoina nämä asiat ovat alkaneet hiukan pohdituttaa. Vaikeita asioita, joista on helppo tehdä paikkaansapitämättömiä yksinkertaistuksia.

  3. Hieno kirjoitus jälleen kerran. Minäkin mietin usein hintaa, että mitä on valmis maksamaan ruuasta. Olen valmis maksamaan enemmän, jos tiedän että se enemmän johtuu siitä, että ruoka on a) eettisemmin tuotettu kuin vastaava edullisempi ruoka ja b) se ylimääräinen hinta menee tuottajalle, ei kaikille väliportaille. Ymmärrän toki, että väliportaidenkin pitää saada katteensa, mutta en silti ymmärrä että miksi kaupan sitä voittoa pitää saada koko ajan enemmän ja enemmän, kun muut joutuvat tinkimään.

    12 euroa jauhopussista on kuitenkin sellaista, mitä en ole valmis maksamaan, olisi tuotantoketju millainen tahansa, eli jossain se raja tulee vastaan. Tuntuu että nykyään kokeillaan, että mitä kaikkea kuluttaja on valmis maksamaan lähiruokabuumissa. Tulee tunne että meitä vedätetään, tai pidetään tyhminä (no joo, aihettakin on). Toisaalta, kuluttajat syyttävät kauppaa kaikesta, vaikka moneen kertaan on nähty, että kyllä se kauppa on valmis muuttamaan tapaansa toimia, kun se kunnolla perustellaan. Ehkä tarvittaisiin kunnioitusta ja luottamista vähän puolin ja toisin.

    Minä asun siinä mielessä hyvässä paikassa, että suht lähellä on isoja ruokakauppoja, joissa valinnanvaraa on. Kun esim. Pajuniemi alkoi myydä kanoja, löysin ne ensimmäisenä isosta marketista, kohtuuhintaan. Vasta myöhemmin ne tulivat Eat&joy-maatilatorille, melkein kaksinkertaiseen hintaan. Kyllä minun lompakko teki valinnan tuossa, vaikka onkin ikävä kuulla että Eat&Joy on vaikeuksissa. Työpaikkani on lähellä hallia ja toria, joten siellä tulee asioitua usein. Eli liikkuma-alueellani on valinnanvaraa ja pystyn todellakin äänestämään useista vaihtoehdoista lompakollani.

    Minusta on hienoa, että isoon kaupunkiinkin on saatu ns. maatilatoreja. Olen vaan alkanut epäillä, että voiko se koskaan kannattaa täällä, kun vuokrat ovat niin älyttömiä ja ruuassa on kuitenkin aina pieni kate. Minusta kaksi aidosti onnistunutt maatilatoria, Benjamin maatilatori Kausalassa, ja Heinolan Heila ovat todella käymisen arvoisia kokonaisuuksia. Ja vaikka hintataso on kalliimpi kuin tavallisessa läheisessä ruokakaupassa, on se kuitenkin kohtuullinen, ja laatuun nähden todella maltillinen. Niissä paikoissa on todella ilo asioida. Samanlaisia paikkoja toivoisin pääkaupunkiseudulle, mutta en vielä ole nähnyt vastaavia.

    En halua, että minulle tulee tunne että minua vedätetään. Toisaalta minä en halua olla vedättämässä ketään, eli melkoista tasapainoiluahan tämä nykyään on 🙂 Mutta ehdottomasti olen sitä mieltä, että tämä tämänhetkinen hevoslihakohu on parasta mitä ruuan tuotannolle on tapahtunut aikoihin; kuten eilen TV:ssä todettiin, että se on jo nyt saanut Britanniassa enemmän aikaan kuin kaikki valistuskampanjat jamieolivereineen päivineen. Mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea tulee tapahtumaan.

    • Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että lähiruoan nimissä on tehty ylilyöntejä sekä hinnoittelussa että myös tuotteiden laadussa. Kaikki mikä on läheltä ei ole automaattisesti hyvää, eikä pieni aina kaunista. Hevoskohu toivottavasti kokonaisuudessaan aiheuttaa ryhtiliikkeen koko ketjussa.

      Meillä on sama onnekas tilanne kuin sinulla, monta hyvää vaihtoehtoa lähellä, joten ymmärrettävästi lompakolla äänestäminen on helpompaa kuin monessa muussa paikassa.

  4. Todella mielenkiintoinen ja hyvä puheenvuoro! Itse kasvoin mummini patojen ääressä eli lähi- ja luomuruualla, siis ennen kuin nämä kaksi termiä tulivat suomalaiseen sanastoon (yes, I’m THAT old). Kun olin teini, mummini eettinen viljelypolitiikka sai minut välillä helisemään, mutta nykyään tulee ehkä pohdittua tarkemmin sitä millaista ruokaa haluan syödä ja tarjota muille.

    Eat&Joy:n huono menestys saattaa olla myös ihan Kluuvin ”ostarin” syytäkin, siellä ei ole tainnut oikein yksikään myymälä menestyä vielä, harmi sinänsä. Ne EJ:n hinnat ja se brändäyksen määrä saa vaan vaistomaisesti niskakarvani pystyyn. Kuten Saunajyvänen sanoo, tuplahinnat eivät oikein toimi… Mutta siis kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    • Hienoa, että pidit. Kaikenlainen palaute lämmittää aina mieltä. Ja yes I’m also THAT old 😉 eli mummon kasvimaa on täälläkin pitänyt meidät aikoinaan marjoissa ja potuissa.

      Kluuvi ei tosiaan ole kovin hyvin tainnut lentää. Eat&Joyn konsepti on todella kunnianhimoinen, toivon, että saavat sen lentämään, kuten myös Anton&Anton.

  5. Erittäin hyvää pohdiskelua:) Täällä olen siinä onnellisessa asemassa ,että käytän suurimmaksi osaksi lähiruokaa,minkä takaa Välimeren ilmasto.Täälläpäin luomun kysyntä on noussut viimeisten vuosien ajan,jonka seurauksena on syntynyt useita luomumarketteja. Sääli,että nuo erikoiskaupat,kuten ihana Anton&Anton,johon tutustuin joitakin vuosia sitten Porvoossa,ei menesty niin kuin sen toivoisi menestyvän.

    • Ehkä tämä on A&A:n ja muiden suhteen alkunikottelua. Ehkä nämä tähän aiheeseen liittyvät jutut myös herättävät ihmiset huomaamaan, etteivät tämäntyyppiset kaupat olen itsestäänselvyyksiä.

  6. Itse en usko pienien erikoiskauppojen kannattavan muualla kuin todella suurissa kaupungeissa, jos sielläkään. Itse uskon lähinnä ruokapiirien ja tuottajien yhteistoimitusten kannattavuuteen muualla. Luulisin myös tuottajien enenevässä määrin panostavan yhteistyöhön ja myyntiin suoraan kuluttajille tulevaisuudessa. Kun tästä taas palataan töihin ansaitsemaan hoitovapaalta uskon, että tilaamme kasvavassa määrin suoraan tuottajilta ja muut tarvittavat haetaan lähimarketista. Ja tietysti maatilatorilla levannossa ja lähiruoka torilla Heilassa käydään mökkimatkoilla täydentämässä mm jauhovarastoja.

    • Suoramyynnissä ym. minua taas mietityttää se, kuinka paljon ihmiset todellisuudessa ovat valmiita näkemään vaivaa ja käyttämään aikaa normaaliarjessa ruoanhankintaan. Itse olen ”aika” innokas ruokaihminen ja silti arjessani on vain rajallisesti aikaa ruokaostoksiin käytettäväksi.

      • Ruokapiirit ovat ilahduttava juttu täällä vähän pienemmän kaupungin laidallakin. Tietysti se vaatii talkoohenkeäkin, jota itsellänikin aluksi oli vaikka kuinka. Nyt on hieman alavire siinä kohtaa… Pitääkin taas aktivoitua. Mutta tämän kolmen vuoden aikana, mikä paikallinen piiri on toiminut, on valikoima laajentunut huomattavasti, etenkin lihapuolelle. Eipä tarvitsisi muualta lihaa ostaa lainkaan, JOS pakastimet vain vetäisivät, on tarjolla nautaa, lammasta, possua, välillä kalaakin. Suunnitelmallisuus on ruokapiirin kanssa tärkeää, itselleni kävi aluksi niin, että innoissani ostin vähän kaikkea ja etenkin jauhoja liikaa. Niitä sitten hävikistä herkkuilin viime keväänä urakalla 😀

      • Siinäpä se ”vaatii talkoohenkeä”. Meillä hiukan hurahtaneilla sitä saattaa riittää samoin kuin suunnitelmallisuutta, mutta en ole ihan varma, onko se keskivertokuluttajan halujen ja tarpeiden mukaista. Mutta minä voisin kyllä alkaa siihen mielellään 😉 nimim. poro pakastimessa.

  7. Painavaa asiaa! Tänne Jyväskyläänkin aukesi toissa viikolla käsittääkseni ensimmäinen lähiruokamyymälä. En ole vielä päässyt käymään, mutta mukava nähdä että täälläkin ostosmahdollisuuksia tulee lisää. Kiva lukea tuollaista innolla ja intohimolla tuotettua tekstiä!

    • Kiitos, intohimosta tiedä, mutta tämän asian ympärillä pyörinyt keskustelu on saanut ajattelemaan. En ole varma, onko nykyinen tapa kestävä kaikilla tavoilla, mutta en myöskään ole sitä mieltä, että luomu olisi ainoa vastaus. Mutta hyvistä raaka-aineista iloitsen ja niitä onneksi alkaa nykyään saada yhä laajemmin. Toivottavasti teidän uusi puoti täyttää odotukset.

  8. Älyttömän hyvä postaus, kiitos vaivannäöstä! Olen samaa mieltä aivan kaikesta, mutta tälle on annettava erityiskomppaus: ”vaan arvovalinnan voi tehdä lähikaupassa”. Juuri näin! En koe tarpeelliseksi kierrellä autolla ympäriämpäri pikkuliikkeissä, vaan arjessa (viikonloput ja lomat ovat toki eri asia) ruoat ja taloustarvikkeet pitää saada saman katon alta.

    • Kiitos, oli kiinnostavaa penkoa tuota tietoa. Jossain vaiheessa oli vaan pakko lopettaa, koska lukuja, näkökulmia ja faktoja on loputtomasti.
      Minusta tuo luomukananmunacase, olkoonkin, että se on alunperin käynnistynyt varautumisena kiristyviin EU-normeihin, eikä kaupan hyveellisyyden ansiosta, on hyvä esimerkki siitä, että kun valinta on riittävän helppo, yhä useammat sen myös tekevät.

  9. erittäin hyvä pohdiskelu.
    miten voi olla mahdollista että tuottaja saa ainoastaan 1,25 euroa lihakilolta kun taas k-s-kauppias saa siitä samasta entrecotesta 32,90 euroa? miten se väli voi maksaa niin paljon?? ja tämä oli vain tavallisen, siis ei luomun hinnankasvu matkalla tuottajalta kauppaan. mutta päästäkseni asiaan, lähiruokakeskustelu on hankala asia. mitä lähiruoka oikeasti on, onko se suomessa tuotettua ruokaa vai 100-200 km etäisyydessä tuotettua ruokaa? mitataanko siihen hiilijalanjälkeä kuten tuotannon energiantarve sähkönä, lannoitteet, ruiskutteet, torjunta-aineet, kuljetukset, pakkaukset tms? tämä tarkoittaa että suomessa kasvihuoneessa kasvatettu paprika ei välttämättä ole parempi vaihtoehto hiilipäästöjen suhteen kuin espanjasta lennetetty paprika. espanjassa poimittu paprika ei ole kypsä, mutta näin on usein myös suomessa viljellyn paprikan laita. olisiko mitenkään edes järjellistä kasvattaa kahvia tai kaakaota suomessa? miski kaupan hyllyaika on niin pitkä? eikä olis järjellisempää pitää pienempää varastoa jotta hävikki olisi pienempi? niin, ja se hävikki kaupassa ja kotitalouksissa jota en nyt mitenkään käsittele… ostan sen mitä voin (ja mikä on järjellistä) suoraan lähituottajalta koska haluan tietää mistä tuote on ja kuka sen on tuottanut, kaikilla kuitenkin ei ole tätä etuoikeutta saada todettua ruokansa alkuperää. tämä tarkoittaa että käyn paikanpäällä ja siitä automatkasta muodostuu hiilipäästöjä. hevosenliha skandaali varmisti kantani jo entisestään, syön valmisruokia vieläkin epätodennököisemmin kuin ennen, siis en vieläkään ollenkaan. mutta ei se ongelma vielä ole tässä, suosittelen muuten että luette elina lappalaisen kirjan syötäväksi kasvatetut. itse luulin että asiat olisivat olleet aika hyvällä tolalla täällä suomessa ruoantuotannon suhteen….ja järkytyin. valitettavasti ruoka ei ole vain se mitä panemme suuhumme vaan se muodostuu siitä miten se tuotetaan, millä tavalla sitä kohdellaan ja miten se päätyy kaupan hyllylle ostettavaksi.

    • Käsittääkseni luomutuotanto Suomen kaltaisessa maassa, jossa tuotetaan tukien varassa, voisi olla ratkaisu monen tuottajan kohdalla leivänsyrjässä pysymiseen.
      Meillä on lähilihakauppa, jossa on lähes aina jonoa. Luomukasvikset kaupoissa eivät sen sijaan näytä niin vetovoimaisilta; ulkolaiset versiot ovat monesti jo nahistuneita. Eli kysyntää ei ole tarpeeksi. Lähiseudun aarteet toimi vajaan vuoden, ihan hyvällä kauppapaikalla, ja sieltä sai myös lihaa, juustoja, ravintolan ruoka-annoksia. Ei vaan kannattanut.
      Lihaa ostan marketista äärimmäisen harvoin. Kalliimman tuotteen, kasviksista tai vaikka jauhoista, nostan koriini, mikäli koen sen paremmaksi kuin ne halvemmat. On syy sitten laatu, aiempi kokemus tai eettinen valinta. Mainonta ja mielikuviin vaikuttaminen nostaisivat menekkiä ainakin pienessä osassa kuluttajia, joilla on mahdollisuus tehdä valintoja.

      • Lähiseudun aarteet oli niin vähän aikaa, etten edes ennättänyt sinne lomalle käymään. Mikä on teidän lähilihakauppa, tiedän sitten yllättää äidin seuraavalla lomalla.

        Minä olen myös valmis maksamaan hiukan enemmän, jos tuote on hyvä, mutta en pelkästään esimerkiksi siinä olevan luomuleiman takia.

    • Syötäväksi kasvatetut on minulla lukulistalla, odotan sitä innolla. Lainasin sen sisarelleni ja odotan takaisin.

      Tässä ruokakeskustelussa on todella monta näkökulmaa, ei ole helppoa aina tehdä päätöksiä: Eettisyys, ympäristönäkökulmat, maku, hinta. Aina kaikki näistä eivät kohtaa samassa tuotteessa.

  10. Ihan crazy toi Nyt liitteen juttu 🙂 Sain päivän parhaat naurut tästä kohdasta:

    ”Haittaako, jos kala on uinut Ruotsin puolella?” tiedustelee Kellohallin keittiömestari Antto Melasniemi.”

    Mieleen tulee yksi kerta, kun ostin kuhaa tuossa lähikaupan tiskillä. Eräs vieressä seissyt rouvashenkilö päätti kommentoida sitä. Se meni jotenkin näin:

    -Kauheen kaukaa tulee toi kala. Kannattaako sitä ostaa!?!
    -Sehän on Eestistä. Se on tuossa ihan lähellä. Lähempänä kuin Lappi. Veljeskansaa.
    -Ihan kauheen hintaista. Ei tuollaista ole varaa ostaa.
    -20 euroa kilo. Sehän on tosi halpaa tänään.

    Mikä nyt sitten on kaukaa ja läheltä, mikä kallista ja halpaa, en minä ainakaan tiedä. Enemmän kuin kilometrit ja maanrajat, minua kiinnostaa miten paljon kyseisen tuotteen laatu kärsii matkasta. Esim. parsan pitää olla todella tuoretta, eli siis ihan käytännön syistä yleensä kotimaista, mutta parmesaanin voi hyvin tuoda Italiasta ja kuivatut kombu-levät Japanista. No problem.

    • Sama kohta kirvoitti minusta hyvät naurut.

      Faktisesti monet tuotteet ovat parempia muualta tuotettuina – maultaan. Oliiviöljyni saa matkustaa, koska rypsiöljy ei ole monessa asiassa todellakaan yhtä hyvää, sen sijaan monista sesonkiherkuista kuten vaikkapa raparperista jaksan odottaa suomalaisen kasvatin useimmiten.

    • Enkä ainakaan itse ole päätynyt vielä pohdiskeluissani yhteen lopputulemaan. Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, niinpä meillä syödään kohtuudella kaikenlaista – paitsi tietyt jutut kuten häkkikanalassa kasvatettujen kanojen munat eivät päädy koskaan pöytään.

  11. Loistava kirjoitus, kiitos siitä. Itse suosin mieluummin ”tavallista” lähiruokaa ja riistaa kuin eko/bio/luomu-etuliitteellistä rahastusta. Niin, rahastustahan se on, luomu, mitä sitä kieltämään.
    Luomu on kuluttajien mielikuvissa kuorrutettu jo niin kaiken maailman mutupohjaisella maukkaus- ja terveellisyyshypellä, että itse tuote ei enää näy kuorrutteen alta ja koko hypetys alkaa muistuttaa enemmänkin uskontoa kuin tervepäistä suhtautumista syömäämme ravintoon. Toki on hyvä että ajatellaan tulevia sukupolvia, mutta luomun otaksutun paremmuuden perustelujen pitäisi kestää päivänvalo ja olla tieteellisesti todistettavissa. Onhan se ihan söpöä ajatella että syö nimeltä tuntemansa possun potkaa, mutta tosiasiassa luomun(kin) pitää olla ihan oikeaa elintarviketeollisuutta ja bisnestä jotta se olisi kannattavaa ja jotta keskusliikkeet huolisivat tuotteita valikoimiinsa. Tuotetta kun pitäisi saada kauppojen hyllyille tasaiseen tahtiin joka ikinen päivä eikä vain ”sään salliessa”.
    Täälläkin on kaikille kiinnostuneille ihan hyvää pohdintaa luomusta: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/onko-luomuruoka-todella-meille-niin-hyvaa-kuin-annetaan-ymmartaa

    • Kiitos linkistä. Hesarissakin oli vähän aikaa sitten kiintoisa kirjoitus luomusta. Jos jotain siitä opin, niin ainakin sen, että asioihin ei ole yksiselitteistä vastausta. Muutoin se olisi varmasti jo löydetty.

  12. Mahtava kirjoitus! Toivotaan että marketit alkaisivat suosimaan enemmän lähituotteita. Oli tuote sitten leipä, jogurtti, mehu tai mikä vaan jos se on läheltä niin olen kyllä valmis maksamaan siitä enemmän. En tosin ymmärrä sitä miten paikallinen tuote maksaa naapurikunnassa vähemmän kuin siinä omassa pitäjässä, ja se laittaa joskus ostopäätökset uusiksi. Kesällä kun on juureksia ja hedelmiä saatavilla, olisin kovin iloinen kun saisin ostettua marketista niitä lähialueen tuotteita mitä torilla samaan aikaan myydään. Vaikka ei torille pitkä matka ole, mutta paljon helpompaa kun kaiken saisi yhdestä paikasta. Meillä on syksystä asti syöty naapurin nautaa joka rouskuttaa meidän pelloilta tehtyä rehua. Liha on pakastettu tuoreeltaan ilman mitään suojakaasuja. Rakenne ja maku on ihan toinen kun vertaa kaupan suojakaasuun pakattuihin eikä kaupan jauhelihat houkuttele enää ollenkaan.

    • On mielenkiintoista, miten kaikki kolme saadaan kohtaamaan: Kaupan tarpeet, pienen tuottajan tarpeet ja voimavarat ja kuluttajan toiveet. Minä uskon, että se on mahdollista, mutta vaatii yhteistyötä kaikilta tahoilta.

      Teillä on kyllä niin hyvin nuo raaka-aineasiat, lihat, kalat ja kaikki lähipiiristä. Toki ymmärrän, ettei se vilja ilman vaivaa siellä teidänkän pelloissa kasva – eli en kaupunkilaisnostalogioi teidän elämää, vaan nostan hattua!

  13. Meidän lähilihakauppa on http://www.savokarjalanliha.fi/fi/Kuluttajat/Myym%C3%A4l%C3%A4.html. Aika harvoin sieltäkään lihaa ostan, kun on poroa pakkasessa ja lähilammasta (itse kasvatettua ja teurastettua, ei minun :)). Mutta erittäin hyvät valikoimat, kyyttöä, jopa vasikan poskia välillä.
    Säädökset sun muut estävät lähituotantoa; pienkalastajat eivät saa myydä ”rantakivillä suolistettua” saalistaan terveyssyistä, samana päivänä, mutta todella kaukaa ja monta päivää kuljetettu kala sitten täyttää nämä säädökset…

    • Se kalakukkoepisodi oli kyllä mielenkiintoinen. Ymmärrän kyllä, että pitää olla hygieniamääräykset, mutta luulenpa, että ne ovat paremmin hallussa siellä Kallaveden kallioilla kuin monessa pitkässä ketjussa, joissa pystytään tuottamaan ihan määräykset täyttävää ruokaa.

  14. Edellä jo mainittiinkin, että lähi- ja luomuruokakauppojen ongelma on usein liika ”hippeys”. Tarjolla on vain kasvisvaihtoehtoja, paljon harvemmin lihaa, juustoja ja maitotuotteita. Itse suhtaudun esim. soijan viljelyyn aika kriittisesti. Yhdysvalloissa vääristyneet maataloustuet ovat johtaneet siihen, että viljelijöiden ei ole enää kannattavaa viljellä mitään muuta kuin maissia tai soijaa. Tuoreet vihannekset, juurekset ja hedelmät jäävät näiden jalkoihin. Eli soijatuotteiden mustavalkoinen suosiminen ei ole niin auvoisa ratkaisu.

    Voin kuvitella, millainen fiilis vaikka isälleni tulisi jossain Ruhonjuuressa. Maatalon poika haluaisi varmasti suosia lähitilojen ja pienyrittäjien tuotantoa ja luomua. Mutta samalla syödä myös voita, lihaa, juustoa ja kulauttaa ne alas punaisen maidon kera. Monet luomu- ja lähiruokakaupat omaksuvat niin tiukasti tietynlaisen vihreän ideologian, että aika moni potentiaalinenkin asiakas jättää astumatta sisälle.

    Eräs miespuolinen kaverini, hyvän ruoan ystävä ja einesten ja ABC-ketjun vastustaja, sanoi tuntevansa itsensä norsuksi posliinikaupassa näissä liikkeissä. Hän ostaisi mielellään luomua ja lähitilojen tuotteita, mutta ahdistuu eteerisiä öljyjä ja unisieppareita pursuilevista pikkukaupoista 🙂

    Toisaalta esim. Tampereen Ruohonjuuri muutti juuri uusiin tiloihin, ja samalla kauppa muuttui huomattavasti markettimaisemmaksi. Siis samantyyppiseksi kuin Kampin Ruohonjuuri. ”Tavallisen ruokakaupan” näköinen liike ehkä houkuttelee sisälle nekin, jotka ostavat mielellään luomuleivän, mutta eivät innostu kotikutoisista hippipuodeista (koska ajattelevat, että ovat vääränlaisia ihmisiä tähän kauppaan).

    Yksi suosikkini Tampereella on lähiruokapuoti Lempi. Lempin valikoimissa on myös monenmoista lihaa, juustoja ja maitotuotteita. Olen huomannut, että vanhempi väki tykkää käydä tässä kaupassa turisemassa ja ostoksilla. Ehkä siksi, että kaupan ulkonäkö vie ajatukset vanhanaikaiseen, mutta ei liian erikoiseen puotiin.

    • Olimme juuri viikonloppuna Tampereella ja silmään pisti se Ruohonjuuren uudistunut olemus, vaikka emme sisällä käyneetkään. On varmaan totta, ettö liika ”hippeily” karkoittaa osan potentiaalisesta asiakaskunnasta – saman tekee myös liika elitistisyys. Siksi olenkin vähän sen kannalla, että mitä enemmän valinnanmahdollisuuksia on ihan normaalissa arjessa, sitä helpompaa valintoja on tehdä.

      Tuon Lempin taidan käydä seuraavalla kerralla vilkaisemassa.

  15. Paluuviite: Viikon vinkit 9/2013: turhia tavaroita, sokeria siivoukseen ja analyysiä ruosta | Jennin Arkijärki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s