Muuttopuuhissa – blogi muuttaa Divaaniblogeihin

Käännän nyt uuden lehden, pakkaan blogin kainaloon ja muutamme osaksi Divaaniblogeja. Toivottavasti sinäkin seuraat mukana. 

Muutto tuo mukanaan uusia tuulia, joita odotan innolla. Vähän myös vatsanpohjassa pyörii perhosia, mutta hyvä tästä tulee.

Jotain uutta, vähän mustikansinistä, jotain lainattua ja paljon vanhaa: Blogissa kokataan edelleen rakkaudesta hyvään ruokaan, iloitaan onnistumisista, opitaan virheistä, innostutaan arjesta, herkutellaan pitkän kaavan mukaan, kippistellään pienimmästäkin syystä, odotetaan sormien työntämistä multaan ja toivotaan sormet ristissä satoa.

Olen myös silmät ristissä väkertänyt blogille uutta ulkoasua. Muutto oli hyvä syy tehdä pitkään kypsytellyt muutokset senkin suhteen. Ihan valmis se ei vielä ole, pääsen sen kimppuun todenteolla tänä iltana ja uusimmat postaukset siirtyvät sinne tämän päivän aikana. Esimerkiksi sivupalkki suosikkeineen kaipaa vielä työtä ja muutenkin pientä fiilausta on vielä luvassa. Mutta odotan jo innolla, mitä mieltä olette uudesta ilmeestä. Onko fontti luettava, erottuvatko linkit ja mitä pidätte yleisilmeestä? Se on aika erilainen kuin nykyinen: Olen näemmä löytänyt pehmeän puoleni. Ehkä se on tämä orastavan kevään valo, joka panee halajamaan vaaleita värejä ja kevyttä ilmettä.

Muuttolaatikot on nyt pakattu. Vanhat ja uudet kirjoitukset löydät jatkossa osoitteesta www.divaaniblogit.fi/suolaajahunajaa. Olisin hurjan iloinen, jos korjaisitte uuden osoitteen suosikkilistauksiinne.

Sain myös mukavat terveiset Divaanin toimitukselta suolaa & hunajaa -blogin uusille ja vanhoille lukijoille: Ruoka kuuluu kotiin, siksi myös Divaaniin. Kuten esteetikoille on tyypillistä, Divaanissa tärkeää on, miltä ruoka maistuu mutta myös se, miltä ruoka näyttää. Tärkeää on myös se, että ruokaa on tarjolla usein ja riittävästi. Siksi on ihanaa saada Divaaniblogeihin erityisesti ruokaan keskittyvä blogi.

Vanhat ja uudet ystävät, tulettehan mukana. Mitäpä tämä olisikaan ilman teitä!

uusi-osoite-final

Mainokset

Ideologista puuhastelua vai kannattavaa eettistä kauppaa?

Kahdentoista euron jauhopussi ja harvakseltaan laulava ovipumppu. Onko lähiruoasta ja eettisyydestä tullut pienen joukon ideologista puuhastelua, joka ei saa kuluttajia aukaisemaan kukkaronnöyrejään? Onko vika tuotteessa vai kuluttajissa?

Lauantai pienen suomalaisen kaupungin lähi- ja luomuruokaa myyvässä liikkeessä. Ikkunassa teipattuna oikeaoppisen nostalginen logo ja hyllynreunoissa käsinkirjoitetut hintalaput. Ilmeisesti kertaostokset ovat niin pieniä, ettei edes ostoskoreja tarvita. Asiakkaita käy harvakseltaan. Ei ihme, kilon jauhopussi maksaa 12 euroa.

Lähiruokakeskusteluissa pieni on kaunista ja suuri automaattisesti pahasta. Keskustelussa siitä, kuinka paljon ruoka saa maksaa, lähiruoan puolustajat nostavat esiin, etteivät suomalaiset ole valmiita maksamaan ruoasta, koska ovat tottuneet liian halpaan ruokaan. Liian halpa on kovin subjektiivinen määritelmä, kuinka paljon maksaisi sitten tarpeeksi kallis ruoka? Hintakeskustelussa lyömäaseena on poikkeuksetta pieni tuottaja, jonka selkänahasta halpa ruoka revitään.

Maksan mielelläni tuottajalle kohtuullisen korvauksen hänen työstään ja olen valmis maksamaan lisähintaa myös eettisistä tuotantotavoista sekä laadukkaista ruokatuotteista, mutta keskustelussa unohtuu helposti, että 12 euron jauhopussista päätyy tuottajalle vain osa. Samainen jauhopussi tuottaa palkan myös kauppiaalle ja maksaa osan myymälän vuokrasta. Kun ovipumppu laulaa harvakseltaan, on yksittäisellä jauhopussilla maksettava suuri osa kiinteistä kustannuksista. Entäs jos pieniin tehottomiin liikkeisiin keskittynyt kauppa selittääkin lähiruoan hintaa enemmän kuin tuottajan saama reilu korvaus? Jos kysymys onkin oikeastaan siitä, kuinka paljon ylimääräistä olemme valmiita maksamaan henkilökohtaisesta palvelusta ja sielukkaasta myymälästä.

Useiden tutkimusten mukaan lähiruoka on tunnepitoinen valinta, johon periaatteessa suhtaudutaan myönteisesti, mutta ostokäyttäytymisessä se ei vielä näy. Siitä lienee todistuksena mm. muutoksen vetureina toimivien suurimpien lähiruokamyymälöiden tukevasti tappiollinen tulos. Esimerkiksi Ruokatiedon toteuttamassa tutkimuksessa todetaan, että lähiruokaa pitäisi laajentaa yhä enemmän esimerkiksi eineksiin. Nyt lähiruoaksi mielletään lähinnä matalan jalostusasteen tuotteet, jalostaminen avaisi tuottajille uusia kuluttajaryhmiä. Entäs jos onkin liian yksioikoista väittää, että hinta on ainoa este lähiruoan yleistymiselle? Vai onko sittenkin niin, että tarjonta on liian yksipuolista, vähän jalostettua ja tuotteet ovat liian heikosti saatavilla? Joskus on hyvä pysähtyä kysymään, onko vika kuluttajassa vai tuotteessa, jos kassakone ei laula.

Lähiruoasta puhutaan lämpimästi, mutta tuskin kukaan haluaa todellisuudessa koota ruokaympyränsä ainoastaan lähiseutujen tuotannosta. Harva lienee valmis palamaan pitkään talveen nauriiden varassa, minä ainakin iloitsen, kun jaffat tulevat. Nyt-liitteen toimittaja Pauliina Siniauer oli testannut, millaista on elää kuukausi kotimaisen ruoan varassa. Ja hyvät ystävät, Suomi ei sijaitse siellä, missä pippuri kasvaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö lähellä tuotetun ruoan osuutta suomalaisten ruokakoreissa olisi mahdollista lisätä.

Vapaan kanan munat ja luomukananmunat on tuotu laajasti saataville kuluttajille ja jälki on ollut sen mukaista. Esimerkiksi vuodesta 2005 on vapaiden kananmunien tuotanto Tilastokeskuksen mukaan lähes nelinkertaistunut, luomumunien tuotanto puolestaan kasvoi viime vuonna 45 %. Tosin se on edelleen vain 4 % koko tuotannosta, mutta esimerkiksi S-ryhmän mukaan jo 12 % heidän liikkeistään myydyistä munista on luomua. Eikä kyse ole siitä, etteivätkö eettisin perustein valitut munat olisi edelleen kalliimpia, mutta ne eivät ole liian paljon kalliimpia ja saatavuus on hyvä. Valinta on tehty arjessa riittävän helpoksi: Se ei edellytä kiepausta erikoisliikkeeseen, vaan arvovalinnan voi tehdä lähikaupassa.

Tuntuu, että lähiruoan ja eettisesti tuotetun ruoan myymisestä on osin tullut ideologista puuhastelua, jota harrastetaan osana elämäntapamuutosta ja henkilökohtaisena ponnistuksena paremman maailman puolesta.  Useimpien lähiruokaa myyvien liikkeiden suppeat valikoimat eivät täytä perusperheen arjen tarpeita ja hintataso nousee myös pienten volyymien takia korkeaksi.

Toki poikkeuksiakin on: Esimerkiksi kunnianhimoisesti kasvua hakeva Anton&Anton ja Sitran rahoittama Aitokauppa, joka markkinoille tullessaan ilmoitti rakentavansa ketjun luomu- ja lähiruoan varaan. Molemmat tekevät kuitenkin tällä hetkellä tappiota. Helsingin Sanomien mukaan Anton&Anton etsii ulkopuolisia rahoittajia ja Aitokauppa vetää kahden kaupan jälkeen henkeä laajentumisessa, joka ei ole vielä päässyt edes käyntiin. Eat & Joyllä on takanaan yt-neuvottelut, kun kauppa ei käynyt suunnitellusti Kluuvin kauppahallissa. Näitä esimerkkejä lukuunottamatta alan yrittäjät tuntuvat tyytyvän pieneen, eikä hanakasti kasvua hakevillekaan riitä asiakkaita.

Entä jos lähiruoan kannalta suuri olisikin kaunista? Luomuruoan mallimaaksi mielletyssä Tanskassa luomua ei myydä pitsiverhoin koristetussa pikkuliikkeessä, vaan luomuvalikoimamainokset riippuvat myös paikallisen edullisemman hintaluokan kaupan  ikkunassa. Luomu ei ole enää kilpailuetu, vaan se ohjaa kuluttajaa niin paljon, ettei edes laatikkomyymälä pysy mukana kilpailussa ilman kunnollista luomutuotevalikoimaa. Se edellyttää kuitenkin suomalaisten kulutuskäyttäytymisen muutosta.

Ensimmäisiä pieniä askeleita siihen suuntaan on jo otettu. HK Ruokatalon edustaja totesi M&M-lehdessä, että pienten lihajalostajien markkinaosuus on kasvanut. Keskon vastuullisuusraportin mukaan luomumyynnissä on tapahtunut selkeää kasvua vuonna 2011 (vuoden 2012 lukuja ei ole vielä julkaistu) ja S-ryhmä tiedotti, että vuoden 2012 aikana luomumyynti kasvoi euromääräisesti 27 %. Huikeat kasvuluvut selittyvät kylläkin osin myös matalalla lähtötasolla: Edelleen vain noin 1,6 % (pääkaupunkiseudulla 2,7 %) kaikesta myynnistä on luomua. Pyysin S-ryhmältä kattavasti tietoja heidän myyntiluvuistaan luomun osalta. Tietyissä tuoteryhmissä kuten vaikkapa leivässä ja hiutaleissa luomun osuus on kasvanut lähes 40 % vuodessa ja luomun osuus on 5-10 %. Näissä tuotteissa hintaero tavalliseen tuotteeseen on pieni: Esimerkiksi ero luomujälkiuunileivän ja tavallisista jauhoista leivotun leivän välillä on vain kymmeniä senttejä. Valinta on useimmille mahdollinen ilman, että sillä on minkäänlaista taloudellista vaikutusta.

Toisaalta vaikkapa eettisyys ei saa vielä kuluttajien kukkaronnöyrejä aukeamaan: Esimerkiksi M&M-lehden uutisoiman Pauligin tekemän tutkimuksen mukaan vain 2 % kuluttajista ostaa aina kahvia, joka on merkitty vastuullisuutta osoittavalla sertifikaatilla. Lupaavaa on, että jo nyt eettisyys näkyy Pauligin mukaan julkisen sektorin, kahviloiden ja ravintoloiden ostoissa. Ehkäpä se viitoittaa tietä myös meille muille.

Kauppa puhuu mielellään paikallisten toimijoiden suosimisesta, mutta kun esimerkiksi Eat&Joyn shop-in-shop perustettiin Kannelmäen Prismaan, valikoiman päällekkäisyys oli Suomen Kuvalehden mukaan rajallinen: Eat&Joyn valikoimasta kaksi tuotetta löytyi ennestään Prismasta. Kesko on osana vuosien 2008-2012 vastuullisuusohjelmaa asettanut tavoitteeksi lähiostojen kasvattamisen. Kasvu ei ole julkistettujen tulosten perusteella ole ollut huimaa: Vuonna 2011 oltiin euromääräisesti lähes vuoden 2008 tasolla, noin 560 miljoonassa eurossa. Absoluuttisina euroina nuo sadat miljoonat ovat toki suuria, kun vertaa lähiruokaan keskittyneiden suurempienkin liikkeiden muutamien miljoonien liikevaihtoihin, mutta Keskon kokonaisostoista ne muodostavat kovin pienen siivun.

Ikävää on, että pahimmillaan suurten ketjujen neuvotteluvalta on murskaava pientuottajiin nähden. Kahden mammutin kaksinvalta harvoin pitää toimijoita notkeana ja vikkelänä. Myös EKP on arvioinut, että keskittynyt kauppa on osasyy korkeaan ruoanhintaan Suomessa. Kun vaihtoehtoja on vähän, on voima tässä tuotantoketjussa keskittynyt valitettavan paljon kaupalle. Esimerkiksi Anton&Antonin kaltaiset haastajat parhaimmillaan herättävät jätit kehittämään toimintatapojaan, koska ne tarjoavat vaihtoehtoisen jakelukanavan myös lähituottajille ja vaihtoehdon kuluttajille. Mutta ainoastaan jos ne saavat toimintansa kannattavaksi ja vain jos me kuluttajat äänestämme lompakoillamme.

Ehkäpä tämän vuoden paras markkinointiteko lähiruoan, pienten toimijoiden ja eettisen tuotannon puolesta oli elintarvikealan suurten toimijoiden puolelta tahaton. Hevosenlihaskandaali paisuu paisumistaan. Finduksen lasagnessaan käyttämän naudaksi väitetyn hevosen pitkä reitti piirrettynä läpi Euroopan Hesarissa saattoi monessa aamupalapöydässä pysäyttää meetvurstileivän matkalla suuhun. Useamman välittäjän kautta kulkenut alihankintaketju kätki sisäänsä myös epärehellisiä yrittäjiä.  Sen jälkeen yksi jos toinenkin tuottajista on joutunut toteamaan, että kallista nautaa on korvattu halvalla hevosella myös heidän tuotteissaan. Onneksemme hevonen oli briteille pyhä lehmä ja kohu on vellonnut viikkokausia, eikä loppua näy.

Lisää vettä minun myllyyni lisäsi heti skanadaalin alkutaipaleella tahtomattaan S-ryhmän suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen. Hän totesi Helsingin Sanomissa, että heille riittävä tieto on alihankkijan kanssa tehty sopimus, missä maassa liha on tuotettu. Kysyin asiaa S-ryhmältä ja he totesivat, että lausunto oli lapsus, joka antaa väärän kuvan heidän toiminnastaan. Vastauksessaan he totesivat, että tahtotilana on aina antaa mahdollisimman läpinäkyvä tieto kuluttajalle, mutta totesivat myös, että globaalien hankintaketjujen seuraaminen on äärimmäisen vaikeaa. Vilpittömästi toivon, että me kuluttajat vaadimme sitä: Läpinäkyvää ja eettistä hankintaketjua, josta kauppa ja ruokateollisuus kantavat vastuun.

On harhaanjohtavaa väittää, että Suomessa tuotettu ruoka on puhtainta. Sama myytti elää ihan kaikkialla: Kotimaista ruokaa pidetään muualla tuotettua jalompana. MTT:n mukaan suomalaisen ruoan ylivertaista puhtautta ei ole kuitenkaan pystytty tutkimuksella osoittamaan, vaikka tuottajajärjestö MTK mielellään soisi sen olevan toisin. Puhtaudesta ei siis faktisesti ole kilpailueduksi, mutta entäs jos sellaiseksi nousisikin eettisyys. Minä haluan syödä sikoja, joiden ei tarvitse pureskella toistensa saparoita liian pienestä tilasta ja tekemisen puutteesta stressaantuneina, lehmiä, jotka saavat laiduntaa ulkona ja karitsoja, jotka saavat elää emojensa kanssa. Sen sijaan minulle on vähemmän olennaista, ovatko nämä onnellisemmat eläimet syöneet ainoastaan luomumääräysten mukaisesti kasvatettua ravintoa.

Tehotuotanto, isot kauppaketjut, molemmat on helppo niputtaa saman pahan alle. Faktisesti S ja K myyvät valtaosan (noin 80 %) suomalaisten ostamasta ruuasta, myös siitä luomusta ja lähellä tuotetusta, eettisestä ja epäeettisestä. Olisiko pienten tuottajien etu kuitenkin se, että me haluaisimme niin kovasti syödä paikallista, eettisesti tuotettua ruokaa, että hyvästä lähiruokavalikoimasta tulisikin kaupalle kilpailuetu? Pienen tuottajan turva on laadukasta ja lähellä kasvatettua vaativa kuluttaja.

Painetta kaupan suuntaan on ilmeisesti alkanut syntyä. Tuskin Päivittäistavarakauppa ry olisi muutoin käynnistänyt koulutushanketta, jolla pyritään parantamaan kaupan ja pienten tuottajien yhteistyötä. Hankkeen tavoitteena oli auttaa mikroyrityksiä toimimaan ammattimaisemmin ja tukea heitä siten tuotteiden saamisessa kaupan hyllyyn. Hankkeessa mukana olleista pienistä tuottajista 65 % oli onnistunut kasvattamaan liikevaihtoaan hankkeen aikana, kun muista vastaavista vertailuryhmässä olleista yrityksistä siinä oli onnistunut 46 %.

Olisi tietenkin yksisilmäistä väittää, että vain suuri on kaunista. Sen sijaan minä ihannoin monimuotoisuutta: Pieniä korttelikauppoja, isoja laajan valikoiman supermarketeja, kauppahalleja, tilamyyntiä. Olen iloinen sekakäyttäjä, mitä tulee kauppakassini täyttämiseen. Saattaisin myös liittyä ruokapiiriin tai tehdä eettisen sijoituksen ruoantuotantoon, jos meillä olisi enemmän säilytystilaa. Mutta silti väitän, että ostaisin enemmän lähellä tuotettuja tuotteita, jos niitä saisi enemmän lähimarketistani.

Toivon löytäväni jatkossakin monipuolisen, laajan valikoiman ruokakaupan kohtuullisen läheltä kotiani. Haluan löytää sen hyllyistä paikallisia erikoisuuksia, mutta myös hyviä raaka-aineita muualta maailmasta. Olisi hienoa mennä kauppaan ja huomata ero Suonenjoen ja Seinäjoen välillä. Arvostan sitä, että eettiset valinnat on tehty helpoiksi ja mahdollisiksi. En halua tehotuotantoa, mutta en myöskään tehotonta puuhastelua. Maailman ihmisten ruokkimiseen se ei riitä. Haluan luottaa siihen, että tuotantotavat kestävät lähemmän tarkastelun. Tiedän, että en ruokakorillani välttämättä edusta valtavirtaa, mutta olisiko meitä hyvää ruokaa ja laadukkaita raaka-aineita rakastavia jo vähitellen riittävästi? Meitä, jotka olemme valmiita aukaisemaan kukkaronnyörejä, jos pyydetty lisähinta on kohtuullinen, tuotteet sopivia ja helposti saatavilla. Voisiko se olla suomalaisen ruokakaupan ja ruoantuotannon kannattava tulevaisuus?

Orastavaa kevätmieltä

Lämmin kasviscouscous
Viime viikolla huomasin sen todella. Vaikka lunta on tullut viime aikoina sakeanaan, synkin sydäntalvi on kääntynyt kevään merkkien puolelle. Keho alkaa huutaa kevyempää.

kasviscoucous-suolaajahunajaa

Aamuinen valoilmiö työmatkalla. Pitkän hiljaisen kauden jälkeen linnunlaulua. Basilika kestää matkan kaupasta kotiin ja melkein viikon ikkunalaudallakin. Kyllä se on taas selvästi lähempänä. Kevät.

Patojen ja soppien jälkeen alkaa tehdä mieli jotain kevyempää. Lämmin kasviscouscous on vastaus virtaa kaipaavalle mielelle, mutta talven rajoitteet huomioiden. Paahtaminen sitruunapedillä ja mausteet aateloivat talven hiukan apeat kasvikset. Mukana myös minttua, sitä tekee mieli erityisesti kesäisin. Lähestyvän kevään merkki sekin.

Salaatille kaveriksi hain satsin Fafa’sin falafelejä ja munakoisotahnaa Anton&Antonista. Niitä on siellä saatavilla perjantaisin. Parhaita ne ovat kyllä Fafa’sissa tuoreena, mutta kyllä ne perusvalmisruoan kepittävät kotiin haettunakin mennen tullen. Kasviscouscousin kanssa toimii ihanasti myös feta.

Lämmin kasviscouscous
kahdelle-kolmelle

2-3 porkkanaa
6-8 pienehköä nuppua kukkakaalia
1 pieni punasipuli
1 1/2 dl täysjyväcouscousta
3/4 dl kurpitsan- ja pinjansiemeniä
1/4 dl öljyä
1/2 tl jeeraa
1/4 tl jauhettua korianteria
1/2 tl garam masalaa
kuivattuja chilihiutaleita
1 luomusitruuna
2 valkosipulin kynttä
yrttejä esim. lehtipersiljaa, minttua
suolaa
mustapippuria

Jogurttikastike
1 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
2 valkosipulin kynttä (uunissa kasvisten joukossa paahdettuna)
yrttejä

1. Kuori porkkanat ja punasipuli. Pilko ne ja kukkakaali krouveiksi palasiksi. Kuori valkosipulin kynnet, halkaise ne kahti. Sekoita öljyn joukkoon kaikki mausteet yrttejä lukuunottamatta ja purista hiukan sitruunamehua. Pyörittele kasvikset öljy-mausteseoksessa. Viipaloi sitruuna (säästä molemmista päistä pienet palat, joista voit puristaa mehua).

2. Levitä sitruunaviipaleet uunivuoan pohjalle ja kaada kasvikset päälle. Paahda 200 asteessa puolisen tuntia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä ja saaneet väriä.

3. Sekoita sillä välin kastikeainekset valkosipulia lukuunottamatta, paahda siemenet kuivalla pannulla ja keitä couscous paketin ohjeen mukaan.

4. Kun kasvikset ovat valmiita, ota erikseen paahtuneet valkosipulin kynnet ja pieni ne kastikkeen joukkoon.

5. Sekoita couscousin joukkoon kasvikset (jätä sitruunat vuoan pohjalle) ja siemenet. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon reilusti yrttejä.

facebook

 

suolaa & hunajaa myös Facebookissa. Tule sinäkin!

Fisua ja pottua

Fish’n chips
Laitakokin mielestä tämä annos olisi ravintolamme listoilla, jos meillä olisi ravintola. Ei ole, eikä tule, mutta olkoon tämä kotiravintolan lauantai-illan luksusta kuitenkin. 

fisua-ja-pottua

Sain jokunen viikko sitten ihanaa uppopaistettua madetta Murussa ja olin suunnitellut tekeväni tällä kertaa brittien kansallisruoan mateesta. Lähikaupassamme oli vain valtavia mateita, joita olisimme syöneet päiväkaupalla, joten päädyin valitsemaan kalaksi turskan. Se on helppo valinta: Jos ruotoja on, ne ovat helposti poistettavissa. Hauki olisi houkutellut, mutta hankala Y-ruoto ei. Mikä tahansa kiinteämaltoinen vaalea kala, josta on helppo poistaa ruodot sopii eli kalatiskiltä varmasti löytyy sopiva vaihtoehto.

Onnistuneen lopputuloksen kannalta olennaisinta on kylmän frittitaikinan ja kuuman öljyn yhdistelmä. Liian alhaisessa lämpötilassa saat aikaan vain löysiä kalapalasia, jotka maistuvat öljyiseltä ja rasvaiselta. Niiden takia ei kannata vaivautua. Avain rapsakkaan kuoreen ja napakkaan kalaan on paistolämpömittari ja maltti. Kuumenna öljy riittävän kuumaksi ja paista vain muutama kalapala kerrallaan. Jos laitat liian paljon kalaa kerrallaan, öljyn lämpötila laskee liian alhaiseksi ja lopputuloksen varmaan arvaatkin.

Frittitaikina kannattaa tehdä jääkaappikylmästä oluesta ja juuri ennen kuin alat paistaa kaloja. Yhdistelmä kylmää taikinaa ja kuumaa öljyä takaa rapsakan kuoren. Oluen hiilihapot puolestaan parantavat kuoren rakennetta.

Fish’n chipsistä ei saa kevyttä millään, mutta tämä on asteen kevyempi versio, koska ranskalaisten sijaan teen lohkoperunoita. Paahdan perunat uunissa sitruunalla ja rosmariinilla terästettynä.

Rapeita kalapaloja, kevyesti sitruunalle ja rosmariinille maistuvia lohkoperunoita, reilusti tartarkastiketta ja pari lohkoa sitruunaa. Miten niin saarivaltiossa ei muka osata kokata?

Fisua ja pottua
kahdelle

Sitruuna-rosmariiniperunat
4-6 perunaa koosta riippuen
pari oksaa rosmariinia
3 lohkoa luomusitruunaa
öljyä
suolaa
mustapippuria

Uppopaistettu kala
400 g turskaa
suolaa, mustapippuria

Frittitaikina
1/2 ploa kylmää olutta (1,6 dl)
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
vajaa 1 tl suolaa
musta- tai valkopippuria

noin 1 1/2 litraa öljyä uppopaistamiseen

1. Valmista tartarkastike.

2. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Lohko huolellisesti pestyt perunat kuorineen uunivuokaan. Pyörittele ne öljyssä, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää vuokaan sitruunalohkot ja pari oksaa tuoretta rosmariinia. Laita uuniin noin 25-30 minuutiksi tai kunnes ovat kypsiä.

3. Leikkaa kalat reiluiksi paloiksi, mausta ne kevyesti suolalla ja pippurilla molemmin puolin. Sirottele kalapalojen päälle kevyesti vehnäjauhoa siivilän läpi

4. Kuumenna öljy 190 asteeseen. Käytä paistolämpömittaria, ellei sinulla ole rasvakeitintä. Älä laita kalaa paistumaan, ennenkuin öljy on riittävän kuumaa.

5. Vatkaa frittitaikina öljyn kuumentuessa. Sekoita kaikki kuivat aineet ja vatkaa ne kylmän oluen joukkoon. Taikinan on tarkoitus olla hiukan ohukaistaikinaa paksumpaa.

6. Pyöräytä kalapalat yksi kerrallaan frittitaikinassa, anna ylimääräisen taikinan valua pois kalan pinnalta ja nosta kala sen jälkeen kattilaan kuuman öljyn joukkoon varovasti, ettet saa kuumaa öljyä päällesi. Paista kerrallaan vain muutama kalapala, ettei öljyn lämpötila pääse laskemaan liian alhaiseksi.  Paista kaloja noin neljä minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea. Jos paistamisessa menee paljon kauemmin, tiedät, ettei öljy ole tarpeeksi kuumaa.

7. Nosta reikäkauhalla paperin päälle, jotta ylimääräinen öljy valuu pois.

facebookSeuraa suolaa&hunajaa myös Facebookissa

Suolaisia suupaloja

Punasipuli-vuohenjuustopiiraset
Pienet suolaiset piiraset illanistujaisten suupaloiksi.

punasipuli-vuohenjuustopiiraat-suolaa&hunajaa

Ajatuksissani olen ehtoisa emäntä ja kutsun ystäviä patojen ääreen. Oikeasti teen sen ihan liian harvoin. Aina on yhtä mukavaa, kun saa aikaiseksi. Uuden vuoden toive: Uusi isompi koti ja isompi ruokapöytä. Ottaisikohan oikein tavoitteeksi?

Juuri nyt astianpesukone ja pesukone laulavat eilisten illanistujaisten jälkipyykkiä. Pieninä suupaloina tarjosin mm. näitä jo muutamaan kertaan leivottuja punasipuli-vuohenjuustopiirasia. Ohje on Kotilieden Jouluelämää-lehdestä, mutta ei niissä mitään erityisen jouluista ole. Ne sopivat oikein hyvin iltapalaksi talvi-iltoihin vaikkapa teekupillisen kanssa.

Pienet punasipuli-vuohenjuustopiiraat
12 piirasta

Ruis-rahkavoitaikina
125 g voita tai margariiniä
1 1/2 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
125 g maitorahkaa

Täyte
6 pientä punasipulia
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl ruokokidesokeria
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
4 rkl punaviinietikkaa
150 g pehmeää vuohenjuustoa
timjamia

1. Valmista ensin taikina. Nypi kaikki muut aineet paitsi rahka nopeasti tasaiseksi. Lisää maitorahka ja sekoita tasaiseksi, mutta vältä vaivaamista. Painele taikina levyksi, kääri tuorekelmuun ja nosta jääkaappiin tunniksi.

2. Kuori ja halkaise punasipulit. Kuumenna oliiviöljy ja ruokosokeri pannulla. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä leikkuupinta alaspäin öljyssä, kunnes ne saavat vähän väriä.

3. Lisää pannulle etikka ja timjaminoksat, peitä pannu kannella ja anna hautua muutama minuutti. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna jäähtyä.

4. Voitele muffinipellin kolot tai vuoraa ne leivinpaperilla. Jaa taikina kahteentoista osaan ja painele taikinapalat muffinipellin pohjalle ja reunoille. Nosta nokare vuohenjuustoa jokaisen piirasen pohjalle. Nosta päälle puolikas punasipuli leikkuupinta ylöspäin.

5. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 12-15 minuuttia.

facebooksuolaa&hunajaa myös Facebookissa

Terveisiä kotitalousopettajalle!

Tortillat jauheliha-mustapaputäytteellä
Terveisiä kotitalousopettajalle, ei menneet ne kolme vuotta hukkaan. Tämänkin reseptin olen alunperin kirjoittanut kotitalousvihkooni ja se on kulkenut mukanani jo pari vuosikymmentä. Nyt päivitin sen vain uudelle vuosituhannelle.

tortilla-jauheliha-mustapaputäytteellä-suolaajahunajaa

Ennustin vuoden vaihteessa, että tämän vuoden nouseva keittiö löytyy Meksikosta. Ehkä luen lehtiä sillä silmällä ja etsin vain vahvistusta itselleni tai sitten en ollut kovin kaukokatseinen:  Jo vuoden ensimmäisen kuukauden aikana meksikolaista ruokaa tulee silmille joka puolelta. Tilasin Amazonista alunperin brittien MasterChefistä nousseen ja meksikolaiseen katukeittiöön keskittyneestä Wahaca-ravintolaketjustaan tunnetun Thomasina Miersin jo jokunen vuosi sitten ilmestyneen esikoisen. Ehkä täällä siis piankin kaivetaan oikeaoppisesti masa harina -maissijauhot esiin ja ollaan edes vähän autenttisemmissa tunnelmissa.

Päätin kuitenkin lähestyä tortilloja ensin vähän nostalgisemmissa tunnelmissa. Minulla oli nimittäin aikoinaan poikkeuksellisen edistyksellinen kotitalousopettaja. Kuopiolaisissa kaupoissa ei tortilloista oltu kuultukaan, kun me jo kaulimme niitä koulussa.

Kaivoin vanhat vihkot esille ja tartuin kaulimeen. Melkein olisi mennyt ulkomuistista, niin usein me näitä siskoni kanssa teimme aikoinaan. Tämä oli myös ystävieni kanssa vakioetkoruokaa ennen baari-iltoja (terveisiä Marille ja Pialle). Siinä vaiheessa santamariat olivat jo päätyneet tarjolle myös suomalaisiin ruokakauppoihin, mutta kun teet näitä kerran, ymmärrät, miksi näimme tämän vaivan kerta toisensa jälkeen.

Täyte on modernisoitu versio samasta kotitalousvihkosta opitusta jauhelihatäytteestä. 90-luvun alun Kuopiossa chili lisättiin ruokaan chiliketsupin muodossa, tuoreesta korianterista, jeerasta, savustetusta paprikajauheesta tai mustapavuista ei oltu kuultukaan, avokado ja lime olivat molemmat todennäköisesti aika lailla tuntemattomia herkkuja. Hyvään lopputulokseen päästiin silloinkin, mutta otin laajentuneen valikoiman mahdollisuudet käyttöön tässä versiossa.

Alkuperäisessä ohjeessa tortillan, jota vihkossani kutsuttiin tacoksi, väliin kääräistiin myös valkokaalia. Toimii hämmentävän hyvin, mutta nyt korvasin sen maailman turhimmalla salaatilla eli jäävuorisalaatilla. Varaa tarjolle myös tomaatteja, avokadoa ja ranskankermaa tai kermaviiliä.  Voit toki tehdä myös guacamolen ja tomaattisalsan, mutta tuoreista vihanneksista ihan sellaisenaankin saa mukavaa raikkautta annokseen. Aitoihin meksikolaismakuihin tästä on vielä matkaa, mutta kyllä purkista ammennetun texmexin pesee helposti näillä 80-90-luvun taitteen kotitaloustuntien opeilla.

Tortillakuoret
16-20 kpl keskikokoisia kuoria

7 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
noin 3 dl vettä

1. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää vesi (aluksi vajaa 3 dl) ja vaivaa taikina kimmoisaksi ja kiinteäksi. Anna vetäytyä hetki jääkaapissa huolellisesti peitettynä.

2. Jaa taikina kahtia, leivo puolikkaat tangoiksi ja jaa ne kahdeksaan osaan. Säilytä taikinaa kelmun alla, niin se ei pääse kuivumaan.

3. Taputtele taikinapala palloksi, litistä sormin kiekoksi ja kauli sen jälkeen ohuen ohueksi.

4. Paista kuumalla, kuivalla valurautapannulla molemmin puolin sen aikaa, että tortilla saa väriä (tummia pilkkuja). Taikina saattaa kohoilla, mutta älä anna sen häiritä. Se litistyy kyllä.

5. Laita paistetut letut minigrip-pussiin tai lautaselle tiukasti muovikelmun ja leivinliinan alle.  Pannulta tullessaan tortillat ovat melko rapeita, mutta ne pehmenevät pussissa tai kelmun alla kosteuden ansiosta juuri oikeanlaisiksi.

Jauheliha-mustapapukastike
neljälle

2 rkl öljyä
1 sipuli
400 g jauhelihaa
2-3 valkosipulin kynttä
3 dl tomaattipassataa
1-2 punaista chiliä
2-3 tl savustettua paprikajauhetta
1/2 tl jeeraa
1 rkl ruokosokeria
vajaa 1 prk mustapapuja (400 g purkista)
suolaa
mustapippuria
tuoretta korianteria
1/2 limen mehu
rouhin sekaan myös hiukan chili explosion – ja roasted garlic and pepper -mausteseoksia, mutta ilmankin pärjäät

1. Kuullota sipulit öljyssä kullankeltaisiksi. Lisää jauheliha ja valkosipulit. Ruskista kevyesti.

2. Lisää passata, chili ja muut mausteet tuoretta korianteria lukuunottamatta. Hauduttele puolisen tuntia. Jos kastike menee liian kuivaksi, lisää tilkka vettä. Maista mausteet ja lisää tarvittaessa.

3. Lisää mustapavut ja kuumenna vielä viitisen minuuttia. Purista joukkoon limen mehu, sekoita kastikkeeseen silputtua tuoretta korianteria ja nosta tarjolle.

facebooksuolaa&hunajaa myös Facebookissa

Kani padassa – lopulta

Kania dijon-kermakastikkeessa
Kohtasin kaupunkilaisuuteni tuijottaessani kuollutta kania silmästä silmään. Sain sen pataan, mutta töitä se teetti.

kania-dijonkastikkeessa-suolaajahunajaa

Ymmärrän oikein hyvin, mistä liha lautaselleni päätyy. Periaatteisiini kuuluu, että lihaa on pystyttävä käsittelemään, jos sitä syö.  Nyt olivat periaatteet kuitenkin kovalla koetuksella, kun tuijotin nyljettyä kania silmästä silmään.

Ostin kokonaisen kanin, kun se köllötteli siinä tarjolla lihatiskillä. Ajattelin, että olkoon se yksi niistä kahdestatoista uudesta raaka-aineesta, joita tämän vuoden aikana kokeilen. Kani oli pakattu vakuumiin ja ymmärsin toki, että se on kokonainen ja tarkoittaa pilkkomista, mutta minulle ei tullut mieleen, että siinä on myös edelleen pää ja silmät paikallaan. Tuijottava katse ja erittäin vahva ominaishaju saivat kaupunkilaiset polveni tutisemaan ja pyöräyttivät sisuksissa.

Hengittämättä ja sisulla sain kanin jokseenkin siedettäviin palasiin ilman, että valtava määrä eläimestä olisi päätynyt hukkaan. Kaivoin esille Siskot kokkaa-Nellen reseptin, jossa kani haudutellaan voihin ja dijoniin siveltynä vähäisessä nesteessä braising-menetelmällä kypsäksi. Lueskelin Nellen suosittelemasta menetelmästä ja opin, että siinä yhdistetään kuumuus ja kosteus. Ensin lihaan paistetaan kuumalla pannulla ruskea paistopinta ja sen jälkeen se haudutellaan kypsäksi tiiviissä padassa sinne muodostuvassa höyryssä. Lihaa ei siis keitetä monien patojen tapaan runsaassa nesteessä, vaan höyrytetään kypsäksi. Lopuksi keitetään padan pohjalla olevista aromeista nopeasti kastike. Tiivistin oman patani Nellen ohjeen mukaan laittamalla leivinpaperin kannen alle.

Ohje on pääosin Nellen kaniohje. Olen tosin vähentänyt dijonin määrää, tälläkin määrällä kastikkeesta tulee mukavan tujakka, ja yrttejä laitoin todella reilulla kädellä. Sain vain pienen osan voi-sinappi-yrttimarinadista tarttumaan kanin pintaan. Loput tiputtelin pataan ruskistettujen kanin palojen päälle. Heitin vielä kourallisen rosmariinia ja timjamia perään. Jos kani on niin sissi, että peittoaa hajullaan rosmariinin tuoksun, minä luovutan.

Kypsyessään kanista onneksi tulee ihan eri kaveri, tunkkainen ominaishaju poistuu ja lopputulemana on kanamainen, mutta hiukan vahvempi maku. Minä hauduttelin kania leivinpaperin ja kannen alla parisen tuntia niin, että kanista tuli lohkeavan kypsää. Pari säiettä luun vieressä, jotka olivat raaempia pölläyttivät taas tutun tuoksun nenään ja maun suuhun. Juuri kun olin päässyt sen paloittelun yli. Pakko tunnustaa, että vaikka lopputulema oli erinomaisen hyvää, saattaa kestää hetki ennenkuin tartun seuraavan kerran kokonaiseen kaniin, vaikka sen tällä kertaa selätinkin.

Kania dijon-kermakastikkeella
neljälle-kuudelle

1 kokonainen kani paloiteltuna
80 g voita
1 dl dijonsinappia
yhteensä reilu ruukullinen yrttejä (laitoin persiljaa, timjamia ja rosmariinia)
suolaa
mustapippuria
1 dl valkoviiniä (Alkossa kanille suositeltiin tömäkkää Chardonnayta)
reilu 1 dl kermaa

1. Paloittele kani paloihin, myös sisäelimet voi käyttää pataan. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.

2. Sekoita monitoimikoneessa voi, yrtit ja dijonsinappi tasaiseksi tahnaksi. Hiero se kaninpalojen pintaan. Jos kaikki ei tartu, säästä loppu ja laita se pataan, sen jälkeen kun olet ruskistanut kanipalat.

3. Lorauta pannulle hiukan oliiviöljyä ja kuumenna se kuumaksi. Ruskista palat kullanruskeiksi muutamassa erässä. Nosta ne pataan.

4. Kaada valkoviini pannulle, jotta saat kaikki maut irti ja kaada se sen jälkeen pataan kanien päälle. Tiputtele nokareina kanipalojen päälle loput voi-sinappi-yrttimarinadista. Heitä perään kourallinen yrttejä.

5. Tiivistä pata laittamalla kannen alle voipaperi. Nosta pata uuniin ja hauduta lohkeavan kypsäksi 1 1/2 – 2 tuntia.

6. Ota pata uunista. Nosta kaninpalat padasta, kaada pataan kerma ja keittele kastike kasaan. Lisää halutessasi yrttejä.

7. Nosta kanit tarjoiluvadille tai lautasille ja valuta kastiketta päälle. Tarjoa esim. uunijuuresten, perunamuussin tai perunalumen kanssa.

facebookKeittiöelämän haasteita ja onnistumisen iloa myös Facebookissa. Käy tykkäämässä!