Lounaalla portinpielessä

Tunnetko jo Teurastamon? Ellet, kannattaa pistäytyä kurkkaamassa lupaavaa alkua Kalasataman ja Sörkän kainalossa.

Syksyllä avautunut Teurastamo on minusta kenties parasta, mitä helsinkiläiselle ruokakulttuurille on tapahtunut tänä vuonna. Toiminta on toki vasta alkutekijöissään. Alueella on kuitenkin kaikki ainekset kehittyä todella mielenkiintoiseksi, kunhan toiminta nousee kunnolla siivilleen. Jo nyt siellä tapahtuu yhtä sun toista: Maalaisten markkinoita, keittiökirpputoreja ja ravintolapäivänä piha toivottavasti täyttyy ravintoloitsijoista. Minä ainakin hingun lisää. Olisi hienoa, jos näistä tulee vakio-ohjelmaa ja vaikkapa maalaisten markkinat olisivat säännöllisesti muutaman kerran kuukaudessa. Lisäksi alue kaipaa lisää kiinnostavia liikkeitä, jotka vetävät ihmisiä paikalle. Ensi vuoden aikana Teurastamolla avaa ovensa onneksi monta uutta ravintolaa mm. keittiönsä kiinalaiseen katuruokaan pohjaava Ho’s Food ja BBQ-kulttuuriin uskova B-Smokery.

Olen käynyt syksyn mittaan mm. keittiökirpputorilla, lounaalla Kellohallissa ja viime viikonloppuna kävimme noutamassa tuorepastaa Pasta Factorystä, lihaa Roslundilta ja possuburgerin innoittama jäimme samantien Roslundiin myös lounaalle. Suosittelen lämpimästi. Possun lavasta valmistettu savunmakuinen pulled pork burger (7,50 euroa) vei kielen mennessään. Saimme yllätyksenä myös maistiaiseksi pienet ankanrintaburgerit. Toivottavasti niitä löytyy jatkossa myös lounaslistalta: Mureaa ankanrintaa komppasi kevyesti sinapille vivahtanut majoneesi ja raikas viipale appelsiinia. Muuta ei tarvittu, raikas ja maistuva makupala. Ja hyvän palvelun ansiosta ruoka maistui vielä tavallistakin paremmalle. Miten niin Suomessa ei muka olisi palvelukulttuuria? Täältä lähdimme hymyssä suin ja hyvillä mielin.

Vakiovalikoima Roslundilla kattaa lähinnä peruslihat, koska heillä ei ole liikkeessä omaa sahaa. Tilaamalla saa kuitenkin kuulema vaikka krokotiiliä. Heidän lihatukkunsa sijaitsee lähes naapurissa, joten koko tukun valikoima on käytännössä saatavilla. Eikä perusvalikoimakaan huono ole: Meidän mukaamme tarttui mm. pancettaa ja maissikanaa. Ensi kerralla aion testata ainakin landekinkkua eli suomalaista ilmakuivattua kinkkua.

Lihakauppiaiden mukaan lounasasiakkaita on jo ilahduttavasti, mutta muutoin Teurastamon liikkeitä ei ole vielä oikein löydetty. Hei helsinkiläiset, poikkeaminen Teurastamolla vaatii meistä useimmille pienen kiepauksen, mutta mitäs jos äänestetään lompakoilla ja pidetään paikka hengissä. Se on nimittäin sen arvoinen jo nyt ja sitä kehitetään innolla ja intohimolla koko ajan paremmaksi ja kiinnostavammaksi. Menkää siis kokeilemaan, toivottavasti tekin yllätytte yhtä iloisesti. Seuraavaksi me testaamme Kellohallin illallista, jota olivat käyneet maistelemassa ainakin Siskot kokkaa-blogin Nelle, Avaruusaseman Arietta ja Sillä Sipulin Merituuli.

Teurastamosta ja sen tapahtumista löydät lisätietoja heidän Facebook-sivuiltaan ja verkkosivuiltaan. Jos ravintoloitsijana toimiminen on ollut tilan puutteesta kiinni, marraskuussa sekään ei ole este: Teurastamo tarjoaa pihansa ravintoloitsijoiden käyttöön.

Psst… suolaa & hunajaa myös Facebookissa.

Mainokset

Astu sisse

Kun katsoo kauas, unohtaa välillä katsoa lähelle. Päätin, ettei aina ole syytä mennä merta edemmäs kalaan ja seilasimme lahden yli viikonloppulomalle.

Edellisestä vierailustani Tallinnaan oli lähemmäs kymmenen vuotta ellei enemmänkin. Kun omat mielikuvat kaupungista ovat olleet hiukan ankeat, on arvokkailla lomilla ollut helpompaa lähteä toisaalle.

Olin kuitenkin lukenut Tallinnasta monesta paikasta kiinnostavia uutisia. Uusia hyviä ravintoloita ja liikkeitä oli kuulema putkahdellut joukottain – no, kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon Helsingissäkin. Oli siis aika romuttaa mielikuvat villapaitakauppiaita pursuavasta kaupungista, jonka ravintoloissa päämauste on suola. Sen vuoksi järjestin syntymäpäivälahjaksi laitakokille viikonloppumatkan etelänaapuriin.

Viikonlopussa ei hirvittävän paljon ehdi, vaikka Tallinna oli juuri sopivan kokoinen lomalle, jonka tarkoituksena on lähinnä huilia. Lähes kaikkialle pääsee kätevästi jalkaisin ja kaupunki sopii hyvin laiskaan hengailuun. En ollut aiemmin juurikaan poistunut vanhan kaupungin ulkopuolelle, nyt poikkesimme pikaisesti myös Kalasadamassa.

Ravintolasuosituksia poimin verkosta ja sain tutuilta. Tässä parhaat päältä:

SfääR
Mere pst. 6E

Seiskat, Domukset, Steltonin termarit, Alvar Aallon valaisimet, Designhouse Stockholmin lyhdyt, Klaus Haapaniemen mukit. Pohjoisia klassikoita kumiankkoihin ja Peppi Pitkätossuun sisustuksessaan yhdistelevä ravintola voisi olla missä tahansa Skandinavian pääkaupungissa. Samassa tilassa on ravintola ja vaateliike. Viime vuonna Tallinnan neljänneksi parhaaksi ravintolaksi valittua Sfääriä suositteli etukäteen moni tuttavistani ja valitsimme sen lauantailounaalle. Ruokalista on monipuolinen: Runsaat alkupalat ja keitot olivat noin 5-9 euroa, pääruoat 8-20 euroa, viinit laseittain 5 euroa ja alkoholittomat juomat muutaman euron paikkeilla.

Ruoan kuvataan olevan italialaisvaikutteista modernia virolaista ruokaa. Valitsimme molemmat alkuun bruchettat. Toiselle punajuurta, vuohenjuustoa ja karamellisoitua päärynää, toiselle katkarapuja ja uppomunaa. Kumpaakaan annoksista en bruschetaksi kutsuisi, mutta ei nimi ruokaa pahenna. Nämä olivat ehdottomasti lounaan parhaat palat. Pääruoaksi nieriäsalaatti ja tomaattikeitto, joista kumpikaan ei ollut poikkeuksellisen hyvä, mutta kummassakin oli kuitenkin raaka-aineet ja maku ihan kohdallaan, ja seuraksi lämmintä, ilmeisesti paikanpäällä leivottua leipää.

Rento ja leppoisa paikka. Hintataso on kuitenkin paikallisella mittakaavalla kalliihko. Hitaanpuoleinen, mutta ystävällinen tarjoilu.

Leib
Uus tn. 31

Jos menet Leibiin pimeän tultua, sisääntulo on melkein sadunomainen. Kiipeät nimittäin portista muurin ympäröimälle pimeälle sisäpihalle, jonka perällä loistaa kirkkaasti valaistu ravintola. Kaunista ja tunnelmallista. Kesällä sisäpiha on viihtyisä terassi.

Löysin Leibin Kauppalehti Optiossa olleen suosituksen perusteella ja sitä oli kehuttu kovasti myös useammassakin paikallisessa blogissa. Se oli sopivasti lähellä hotelliamme, joten varasin pöydän sieltä, emmekä pettyneet.

Alkupaloiksi samettisen pehmeää kukkakaalikeittoa. Itse en tosin suuremmin välittänyt pinnalla olleesta paahdetusta sipulista. Keitossa se vettyy hetkessä ja menettää rakenteensa. Pääruoaksi valitsin viiriäistä, jota olen halunnut kokeilla pitkään. Sen kera lautasella oli lanttua, härkäpapuja ja lehtikaalia. Sesonkia oli kunnioitettu myös laitakokin annoksen lisukkeissa. Seuralaiseni oli todella tyytyväinen lautaselta löytyneisiin lehtikaaliin, kanttarelleihin ja linsseihin, jotka saivat makua myös savupekonista. Vielä jälkiruoaksi lämmintä omenapiirakkaa voitaikinakuorella jäätelön kera.

Mukavan rouheaa, bistrotyyppistä ruokaa. Ateria kahdelle muutamalla lasillisella viiniä alle 80 euroa. Ehdottomasti reissun helmi.

Kohvik Moon
Võrgu 3

Pikkuisen Võrgu-kadun ja sen varrella sijaitsevan Kohvik Moonin löytää helposti, kun ottaa koordinaatiksi Kalasadama-kadun. Se sijaitsee vanhan kaupungin ulkopuolella, mutta kuitenkin vain lyhyen kävelymatkan päässä sekä laivasatamasta että vanhasta kaupungista. Samaan reissuun voi yhdistää myös vierailun Eesti Disainimajassa, jossa on myynnissä nuorten virolaisten suunnittelijoiden tuotteita.

Fine dining-kategorian ulkopuolella Tallinnan toiseksi parhaaksi ravintolaksi viime vuonna valittu Moon on ravintolaa pyörittävien Roman Zaštšerinskin ja Igor Andrejevin paluu perusasioiden pariin. Molemmat ovat ymmärtääkseni hankkineet kannuksensa Tallinnan kärkikaartiin kuuluvan Ö:n keittiöstä, mutta halunneet yksinkertaisemman ruoan pariin. Kolmisen vuotta sitten avattu Moon ampaisi heti avaamisensa jälkeen Tallinnan parhaiden ravintoloiden joukkoon ravintola-alan ammattilaisten äänestyksissä. Se vaikuttaa säilyttäneen suosionsa. Sunnuntaina lounasaikaan ravintola oli melkein täynnä. Ainakin suuremman seurueen kannattaakin tehdä pöytävaraus.

Ruokalista on slaavilaishenkinen: Pelmeneitä, borssia, piirakoita, blinejä ja monia muita slaavilaisen keittiön herkkuja tuoreesti mutta perinteitä kunnioittaen. Perinteisten herkkujen rinnalla kuitenkin listalla on kattavasti myös modernimpia makuja ja se uusiutuu sesongin mukaan muutaman viikon välein. Täällä syöt esimerkiksi edullisen lounaan: Vaikkapa kupillisella borssia ja maukkaalla vajaan parin euron piirakalla jaksaa kummasti. Piirakat olivat juuri sellaisia, kun ne parhaimmillaan ovat. Maut vaihtuvat päivän mukaan. Me saimme ankka-porkkanapiirakkaa ja lohi-kaalipiirakkaa. Molemmat olivat erinomaisia. Laitakokki kehui kovasti sekä pateetaan että kuhaansa. Näiden muutaman ravintolan perusteella uppomuna tuntuu olevan hitti naapurissa, sitä oli todella monessa annoksessa Sfäärissä ja muutamassa myös Moonissa.

Hintataso on kohtuullisen edullinen: Piirakat 1,50 euroa, pelmeniannos 7 euroa, borssikeitto 3 euroa. Erikoiskiitos myös todella ystävällisestä palvelusta.

Ja lopuksi vielä vinkki luksusviikonloppuun. Yksi parhaimmista aterioista reissulla oli nimittäin hotellimme aamiainen. Koska kyseessä oli hemmotteluviikonloppu olin panostanut hotelliin ja valitsin hotelli Telegraafin. Voin suositella sitä lämpimästi, hotelli oli kaikinpuolin loistava, mutta viimeinen silaus oli aamiaisen täydellinen munakokkeli. Parempaa en muista hotellissa koskaan saaneeni. Muutenkaan aamiaiselta ei olisi voinut enempää toivoa ja täydellisen hiljaiset huoneet ja upottavat sängyt olivat juuri sitä mitä väsynyt matkalainen tarvitsi. Tuli siis huilittua.

Vielä muutama linkki/osoite:

Listauksen Tallinnan parhaista ravintoloista löydät Eesti Maitsed -sivustolta. Se on listannut kattavasti hyviä ravintoloita sekä Tallinasta että muualta Virosta.

Jos pidät designista, kiinnostava liike on aiemminkin mainitsemani Eesti Disainimaja. Mukaani tarttui mm. 70-luvun tytön ihastuttaneet mahtavat paperinuket, joihin toivottavasti ihastuvat yhtä lailla 2000-luvun tytöt, rakkaat kummityttöni. Ja tuo heijastinkin sopisi erinomaisesti kaikille foodieille syyspimeisiin.

Arjen yläpuolella Tampereella

Tampereella käy mielikseen ja saa hyvin syödäkseen.

Tampereelle on tullut viime vuosina liuta uusia kiinnostavia ravintoloita. Mutta vaikka käymme siellä joka vuosi, olen edelleen testannut niistä vain muutaman. Taikasanat tämän onnettoman asiantilan takana ovat sunnuntai ja maanantai. Vuosittainen Tampereen reissumme ajoittuu nimittäin lähes poikkeuksetta Pori Jazzin jälkeiseen sunnuntaihin ja maanantaihin ja yritäpä silloin löytää avoinna oleva hyvä ravintola: Hella & Huone suljettu su-ma, ravinteli Bertha suljettu su-ma, C suljettu su-ma vain muutamia mainitakseni. Tänä vuonna sain arvokasta apua Sivumaku-blogin Janilta. Hänen suositustensa perusteella löysimme oivalliset ravintolat sekä sunnuntai- että maanantai-illaksi.

Ravintola Esplanadi
Kauppakatu 16

Sunnuntai-illan valinta golfkierroksen päätteeksi oli laadukasta pubiruokaa tarjoava ravintola Esplanadi. Ruoka valmistetaan pääosin kotimaisista, lähellä tuotetuista raaka-aineista ja oluet ja siiderit ovat oman panimon tuotantoa.

Tarjolla oli maukasta ja mutkatonta pubiruokaa. Settini oli varsin tukeva: alkuruoaksi seuralaisen kanssa jaettu hodari ja pääruoaksi hampurilainen. Pelkkä hampurilainen lisukkeineen olisi riittänyt varmasti, mutta halusin päästä testaamaan kehutut makkarat. Ei ole turhaan kehuttu, ne olivat minun mielestäni toinen illan helmistä. Toinen oli sitten  puolestaan maukas sämpylä: Sekä hodarin että hampurilaisen sämpylä sai tuhdin makunsa mäskistä ja mallasvierteestä.

Ehdottomasti keskimääräistä parempaa pubiruokaa mm. hampurilaisen pihvi on valmistetty Limousin-härän lihasta. Erityiskiitokset myös todella iloisesta ja ystävällisestä palvelusta. Tänne menen mieluusti toistekin.

Kahden hengen ruoat ja ruokajuomat noin 40 euroa.

Ravintola 4 vuodenaikaa
Tampereen kauppahalli

Tampereen kauppahalli on hienosti piilotettu helmi. Jos tulet Hämeenkatua rautatieasemalta päin ja olet Sokoksen kohdalla, olet jo mennyt ohi. Sisäänkäynti on huomaamaton, mutta sisällä on onneksi sitäkin mukavampi yllätys odottamassa. Hallissa on monipuolisesti erilaisia liikkeitä ja kahviloita. Äskettäin halliin on avattu myös Armas-pikaruokala.

Paikallisten tuttujeni mukaan kauppahallin aukioloaikoihin ei ole luottamista eli monet tiskit sulkevat jo huomattavasti virallista sulkemisaikaa aiemmin, vaikka halli periaatteessa on auki kuuteen. Aukioloajat tuntuvat muutenkin olevan aika lailla suuntaa-antavia. Lauantaisin halli on auki neljään, paitsi kesäisin kolmeen. Kesäaukioloaikaa tosin kukaan ei ole vaivautunut päivittämään hallin nettisivuille, vaan kävimme toteamassa sen suljetun oven takana.

Kauppahalli on kuitenkin visiitin väärti. Itse ostimme sieltä mm. käsintehtyjä karjalanpiirakoita ja nautimme maukkaan lounaan 4 vuodenaikaa -ravintolassa. Listalla on muutama klassikko ja päivittäin vaihtuvat annokset. Maa-artisokkakeitto oli ihanan kuohkeaa ja maukasta, parempaakin tarte tatinia olen saanut,  mutta ei tämäkään versio huono ollut. Keiton kanssa olisin mieluusti syönyt jotain peruspatonkia maukkaampaa leipää, sitähän olisi hallissa varmasti tarjolla.

4 vuodenaikaa ottaisin mielellään myös esimerkiksi vakiopaikkaani Hakaniemen halliin, saattaisin jämähtää vakioasiakkaaksi lauantailounaalle. Suosittu ravintola vaikutti olevan myös Tampereen hallissa. Ihan tavallisena maanantainakin kaikki paikat olivat varattuja. Ei kannata antaa täysien pöytien karkottaa pois, kierto on aika nopea ja paikkoja vapautui koko ajan, vaikka pöytiä oli vain muutama.

Lounaskeitot, jälkiruoka ja lasilliset viiniä kahdelta nelisenkymmentä euroa.

Ravintola Näsinneula
Särkänniemi

Maanantai-illan ravintolan valitsimme jälleen Janin suositusten perusteella. Siinä joutuivat kaikki omat ennakkoluuloni romukoppaan. Huvipuisto olisi ollut viimeinen ruokakohde, jonka olisin itse valinnut. Edes se, että ravintola on yksi maailman parhaista pyörivistä ravintoloista ei olisi vakuuttanut minua. Mikä kategoria pyörivät ravintolat muka on? Onneksi saimme apua etevältä paikallisoppaalta ja päädyimme ravintolan mainoslauseen mukaisesti arjen yläpuolelle, ravintola Näsinneulaan.

Valitsimme Tampere Menun, jossa ei ollut yhtään heikkoa lenkkiä. Ihanat maut alkoivat jo aluksi tarjoillusta leivästä. Hain jo Eat & Joystä speltti- ja kaurajauhoja, koska aion yrittää päästä edes lähelle Näsinneulan kauraspelttileipää myös kotona.

Alkuun kylmää tomaattikeittoa.

Seuraavaksi suloisen pehmeää possunposkea Paijan tilalta Urjalasta. Vink, vink, te Urjalan kävijät, tilan myymälä on auki lauantaisin. Possun seurana oli maukkaita vihanneksia mm. parsaa Perniöstä.

Suunraikastajana välissä raikas basilikagranite tomaattilumella.

Varsinainen pääruoka oli meidän molempien suosikki. Lautasella oli Vanajaveden kuhaa, parsa-pekonirisottoa, parsa-voikastiketta ja ihanaa kevätsipulipyreetä. Pyree syntyy kuulema vaan ihan kermasta, voista ja kevätsipulista. Onko se nyt ihme, jos se on hyvää? Vaikka annos oli reilu, olisin ottanut mieluusti lisää. Siinä oli minun makuuni kaikki kohdallaan.

Juustolautasella monelle tutut Peltola Blue ja Mouhijärven appenzellertyyppinen Vilho.

Makeaksi lopuksi maitovanukasta, minttusorbettia ja lippiavaahtoa. Lippia oli minulle uusi tuttavuus. Googlailun perusteella se paljastui sitruunaverbenaksi. Sitä voisi harkita ensi vuonna testattavaksi myös istutuslaatikoissani tai parvekkeella. Ainakaan itse en ole törmännyt siihen kaupassa, mutta ilmeisesti sitä on ollut useampana vuonna myynnissä Hyötykasviyhdistyksen kevättaimitorilla.

Ravintola Näsinneula oli ehdottomasti reissun positiivisin yllätys, mukava hetki arjen – tai sateisen ja sumuisen Tampereen – yläpuolella. Aterian aikana ennättää nähdä Tampereen muutamaankin otteeseen, ravintolasali pyörähtää kierroksen 45 minuutissa.

Ruoat ja juomat kahdelta noin 200 euroa (2 Tampere-menua, toiselle viinipaketti, toiselle muutama lasillinen viiniä).

Tampere Menusta oli tykätty myös Kulinaarimurulassa.

Kiitos Sivumaun Jani, söimme Mansessa oikein maukkaasti. Ja vielä jäi monta paikkaa varastoon jatkoakin ajatellen, kyllä Tampereella pistäytyy mieluusti toistekin. Ehkäpä jo pikemmin kuin ensi kesänä.

My Cup of Tea

Wehmaan kartanon iltapäiväteellä pääsee englantilaistunnelmiin keskellä suomalaista maalaismaisemaa.

Olen ajanut tukka putkella Kuopio-Helsinki-väliä lukemattomia kertoja. Mitä nopeammin päästään paikasta A paikkaan B, sitä parempi. Päätin kerrankin luopua matkanteon suorittamisesta, ottaa asiaan savolais-zeniläisen minne sitä immeisellä on kiirus valamiissa mualimassa -asenteen ja poimin matkan varrelle leppoisat pysähdyspaikat. Päädyin pitkälle, nautinnolliselle iltapäiväteelle Wehmaan kartanon pihapiirissä sijaitsevaan, englantilaista teekulttuuria vaalivaan Teahouse of Wehmaisiin Juvalle. Juva sijaitsee Mikkelin pohjoispuolella ja visiitti iltapäiväteellä edellyttää vain muutaman kilometrin poikkeamisen viitostieltä. Paikka on perustettu muutama vuosi sitten ja se on ilmeisesti Suomen ainoa englantilaishenkinen teehuone.

Teen nauttiminen keventää mieltä, selvittää ajatuksia, vähentää henkistä ja ruumiillista ahdistusta ja saa aikaan sellaisen mielenrauhan, että kaikki maalliset huolet voi joksikin aikaa heittää pois mielestään, luvattiin paikan teelistalla kiinalaisen teekeisarin sanoin. Mitäpä sitä sitten muuta kuin mielenrauhaa hakemaan englantilaisten ruusukuosien ympäröimänä.

Löysin teehuoneen Kauppalehti Optiossa olleen jutun perusteella, jossa kahvilan perustanut kartanoa isännöivän Grotenfeltin perheen tytär Anna antoi reseptejä sormileipiin. Artikkeli jäi mieleeni, koska hän totesi siinä, että kaikki muut reseptit ovat jaettavissa paitsi skonssiresepti. Niiden takia asiakkaat ajavat hänen mukaansa Helsingistä asti. Skonssifriikkinä halusin päästä testaamaan kehuttuja leivonnaisia.

Teelistalta löytyy kaikkiaan noin kuutisenkymmentä erilaista teevaihtoehtoa. Menuvaihtoehtoja puolestaan on kaikkiaan viisi. Käytännössä ne koostuvat sormileivistä, makeista leivonnaisista ja skonsseista. Laajuus vaihtelee ja hintahaitari on 10-16 euroa sisältäen kannullisen teetä.

Tilasin English Tea -vaihtoehdon, johon sain makeiden leivonnaisten sijaan vaniljaskonsseja kolmen sortin sormileipien rinnalle. Teeksi valitsin Tempelin, jonka sisältö kuulosti runolliselta. Tee oli listan mukaan koristeltu kanervalla, pionilla ja vadelmalla ja maussa luvattiin olevan vadelmaa, raparperia ja kermaa. Sormileipien täytteet olivat perinteiset kurkku-tuorejuusto sekä lohi ja kolmannessa versiossa oli artisokkaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Leivät olivat oikein hyviä, mutta ne jäivät kyllä kakkoseksi, kun pöytään tuotiin uunilämpimät vaniljaskonssit. Menu oli täyttävä: Kaksi pientä leipää kutakin makua ja kaksi skonssia kermavaahdon ja hillon kera. Pakko tunnustaa, että toisen skonsseista jouduin pakkaamaan tuliaisiksi äidille. Olisi ollut synti jättää sellainen herkku syömättä.

Tavoitteenani on monien muiden ohella ollut löytää vaihtoehtoja aabeeceehelveteille ja muille valmiiksi pakattuja kumileipiä tarjoileville huoltamoketjuille. Haluaisin suosia persoonallisia paikkoja, joissa on maistuvaa tarjottavaa. Tässä yksi sellainen: Teahouse of Wehmaisin takia kannattaa tehdä se muutaman kilometrin poikkema valtaväylältä. Kiireen voi unohtaa unohtaa. Se on onneksi paikan rauhallisessa ilmapiirissä helppoa. Erityiskiitokset myös ystävällisestä ja välittömästä palvelusta.

PS Olimme käyneet Sillä Sipuleiden kanssa paikassa ilmeisesti aika lailla peräjälkeen. Kannattaa lukea myös heidän kokemuksistaan.

Turhan hidasta slow foodia

Alle tunnin ajomatkan päässä Helsingistä on ihana helmi, Mustion Linnan Linnankrouvi,  jossa satsataan hyvään ruokaan ja maukkaisiin raaka-aineisiin. Valitettavasti tällä kertaa ruokailua latisti tolkuttoman hidas palvelu.

Tällä periaatteella toimittaessa ei voi mennä kokonaan vikaan,

Saimme sisareltani ja hänen mieheltään häälahjaksi viikonloppuretken Fiskarsiin ja Mustion Linnaan polkupyörillä. Retki toteutettiin vuosi sitten ja ihastuimme silloin Mustion Linnan ravintolaan, Linnankrouviin. Maukasta ja kaunista ruokaa, jonka raaka-aineet on systemaattisesti ostettu lähialueen tuottajilta ja kalastajilta. Kantavana ajatuksena on panostaa paikallisiin ja puhtaisiin makuihin.

Viimevuotisen ihastuksen siivittämänä otimme retken uusiksi isommalla porukalla, tällä kertaa tosin autoilla. Vieritän siitä syyn mukana olleille imeväisille. Aika on kullannut sen verran muistoja, että ensi kesäksi taas suunniteltiin kovasti retkeä lihasvoimalla. Muistutan tässä nyt julkisesti itseäni, että siinä Fiskarsin ja Mustiontien välissä on pirusti pitkiä hivuttavia nousuja ja ihan liian vähän alamäkiä.

Menimme Linnankrouviin suurten odotusten kanssa – olimme liikkellä taas sisarustemme kanssa ja mukaan oli otettu vielä anoppi ja appikin. Kälyni totesi, että älä nyt vaan kerro blogissa, että olit taas meidän kanssa. Luulevat vielä, ettei sinulla ole yhtään ystäviä, aina vaan joudut sukulaisten kanssa pyörimään. Onneksi nyt alkaa pikkuhuili, kun otamme välimatkaa suuntaamalla eri puolille Suomea lomille.

Ruoka ei pettänyt tälläkään kertaa. Mahtavia makuja alkaen leivistä, jotka tuotiin aluksi pöytään. Keittiön tervehdyksenä kinkkua ja melonia ja alkuun ihanaa savutaimenmoussea. Valitsin taimenen, koska halusin kokeilla annoksessa ollutta kylmäsavustettua hauenmätiä, joka oli minulle uusi tuttavuus. Sekä mousse että mäti olivat todella hyviä, mutta annoksen ihana raikastus olivat mummon kurkkujen tyyliin tehdyt pienenpienet Svarfarsin kurkunpalat.

 

Pääsin maistamaan myös naapurin lautaselta luomuhärästä valmistettua carpacciota, joka tarjoiltiin maistuvan kapriskreemin kera. Kapriksia muisteltiin vesi kielellä vielä kotonakin. Molemmat annokset olivat taattua Mustiota myös esteettisesti. Annosten esillepanoon on panostettu ja ne ovat poikkeuksetta huolella aseteltua. Meitä oli kuitenkin kymmenen aikuista, joten pääsimme näkemään aikamoisen kavalkadin visuaalisesti kauniita annoksia.

Pääruoaksi yön yli haudutettua luomuporsaankylkeä, joka suli suuhun. Olen ollut koko kesän pahasti koukussa huolella haudutettuun porsaankylkeen ja sitä on tullut syötyä jo aika monessa paikassa. Tämän annoksen possu nousi kyllä kiistatta kärkikolmikkoon – Farangin karkkipossu on lyömätön, mutta muita parempia ei tule nopeasti mieleen.  Lisukkeetkin toimivat ihan mukavasti, vaikka kimchimajoneesissa ei minusta juuri kimchi maistunutkaan. Kuvassa asettelu ei pääse oikein oikeuksissaan, syy ei ollut kokissa vaan nälkäisessä kuvaajassa.

Jälkiruokalistan jogurttipannacottan kylkiäinen tuttifruttijäätelö kuulosti pelottavan keinotekoiselta, mutta onneksi olin niin väärässä, kun olla voi.  Jäätelö oli annoksen kruunu, ihanan raikas, hedelmäinen maku ja ennemminkin sorbettimainen koostumus. Pannacotta, jonka takia annokseen päädyin, jäi varjoon, vaikka sekin oli hyvää. Kaikki muut taisivat valita juustoja tai mansikoita valkosuklaalla ja basilikalla. Basilika jakoi mielipiteitä: Osa ylisti, osa olisi jättänyt pois.

 

Ruoka oli taas samankaltainen elämys kuin edelliselläkin kerralla, tyytyväisyyttä painoi kuitenkin todella hidas palvelu. Menimme Linnankrouviin aika pian lounasajan päättymisen jälkeen ja kolmen aikoihin olimme lähes ainoita asiakkaita ravintolassa. Kolmen ruokalajin myöhäinen lounas kesti kaikkiaan uuvuttavat kolme ja puoli tuntia ja venyi päivällisen puolelle. Alkudrinkkien saaminen pöytään kesti nelisenkymmentä minuuttia. Sitä ennen olimme jo etsineet tarjoilijaa saadaksemme ruokalistat ja käyneet pyytämässä erikseen, voisimmeko jo tilata. Tarjoilu oli koko aterian ajan ystävällistä, mutta kovin, kovin hidasta. Kun olimme saaneet ruoat tilattua, ne tulivat kyllä hyvin ja nopeasti, mutta erikseen kävimme taas pyytämässä jälkiruokalistoja ja sen jälkeen taas mahdollisuutta tilata ne jälkiruoat. Laskun maksu vei reilusti yli puoli tuntia. Siinä alkoi tunnelma latistua jo muillakin kuin seurueemme metrinmittaisilla.

Aion kuitenkin antaa Mustiolle mahdollisuuden vielä ensi kesänä. Ruoka on niin hyvää ja nostan hattuani erittäin korkealle sille, että ravintolassa on rohkeasti lähdetty toteuttamaan kunnianhimoista linjaa lähituottajien tuottamien raaka-aineiden varaan. Kesäteatterivieraat saisi varmasti ruokailemaan vähemmälläkin vaivalla, mutta näillä eväillä Mustion Linnaan kannattaa tehdä matka pelkästään ruoankin vuoksi. Toivon, että palvelun hitaus oli työtapaturma. Ensimmäisellä vierailullamme vuosi sitten se toimi huomattavasti tämänkertaista jouhevammin. Ilman viime kesän kokemusta saattaisin kuitenkin jättää Linnankrouvin jatkossa muille, niin paljon jatkuva odottaminen alkoi tuskastuttaa.

Hintatasoltaan Mustio on varsin kohtuullinen laatuun nähden. Menut ovat noin 45 euroa ja ruokalajit on hinnoiteltu siten, että kolme ruokalajia kokoaa listalta noin 50 eurolla. Kolme ruokalajia ja lasi viiniä kolmelle aikuiselle maksoi yhteensä 160 euroa.

Mustion Linnassa oli vieraillut myös Sillä Sipulin porukka, kannattaa lukea myös heidän kokemuksistaan. Olen heidän kanssaan samaa mieltä, että Linnankrouvi oli oikein lapsiystävällinen – ja sitäpaitsi linnan puisto tarjosi mahdollisuuden purkaa ylimääräisiä paineita, koska harva ”minä olen kohta viisi” jaksaa kolmen ja puolen tunnin ruokailua paikallaan.

Kohta alkaa kesäturnee eli alamme lomailla ympäri armasta kotimaata. Mustion Linnan kaltaisia poikkeamisen arvoisia kohteita on varmasti muitakin. Mitkä ovat omat suosikkinne pääkaupunkiseudun ulkopuolella?

Vesi kielellä Kööpenhaminassa

Kööpenhamina on herkuttelijan paratiisi. Suurin haaste on se, että ihminen voi syödä vain rajallisen määrän. Hyviä ravintoloita on nimittäin valtavasti.

Kööpenhaminassa on helppoa syödä hyvin. Kovin halpaa se ei tosin ole. Hintataso on jonkin verran Suomea kalliimpi, mutta toisaalta keskihintaisissakin paikoissa saa todella hyvää ruokaa. Toki syöttölöitä, juottoloita ja turistirysiä on kaikissa kaupungeissa, mutta Kööpenhaminan keskustan tuntumassa ehkä keskimääräistä vähemmän. Siitä kertonee oma kieltään yli kymmenelle ravintolalle myönnetty Michelin-tähti. Ja vaikka ei tähdistä välittäisikään, on tähtikokkien sukupolvi nostanut kaupungin ravintolaelämän 2000-luvun aikana aivan uudelle tasolle.

Pakko tunnustaa, että vaikka Helsinki on Financial Timesin mukaan nouseva ruokakaupunki Pohjolassa, emme me vielä Kööpenhaminan niskaan hengitä. Osaamisella on tapana levitä ja moni kokki on hankkinut kannuksiaan esimerkiksi maailman parhaaksi ravintolaksi useamman kerran nimetyssä Nomassa tai muissa tähtiravintoloissa ennen oman ravintolan perustamista. Neljän päivän lomalla suurin haaste tuli siinä, miten ennättäisi syödä edes murto-osassa niistä paikoista, joita mieli teki kokeilla.

Jos trendinenäni – joka tosin ei ole kovin tarkka – haistaa yhtään oikeaan suuntaan, Helsinkiin on avautumassa paljon lisää rentoja ja konstailemattomia ravintoloita, joissa ei turhaan pönötetä vaan syödään hyvin ja hyvässä seurassa – tai käydään vain lasillisella. Sellaisia näyttävät perustaneen useammatkin Michelin-ravintoloiden kasvatit Kööpenhaminaan.

Tanskalaiset arvostavat puhdasta ruokaa muutoinkin kuin juhlapuheissa. He kuluttavat nimittäin luomuruokaa lähes kymmenkertaisesti suomalaisiin nähden. Ruokakaupassa luomutuotteita löytyy kaikista tuoteryhmistä. Varsinkin kunnianhimoisemmissa ravintoloissa merkittävä osa raaka-aineista on lähes poikkeuksetta viljelty luonnonmukaisesti ja mieluiten lähellä, muu ei taida olla niille enää varteenotettava vaihtoehto. Kehitys on arvioiden mukaan 6-7 vuotta Suomea edellä, joten ehkä meilläkin nähdään se päivä, että luomu on myös taloudellisesti yhä useammalle mahdollinen vaihtoehto. Tanskassa siellä ollaan jo eli ainakin paikallisen luomuliiton mukaan luomu on hinnaltaan lähentynyt muuta tuotantoa.

Tilanne on muuttunut todella paljon reilussa kymmenessä vuodessa. Olin silloin muutaman kuukauden töissä Tanskassa. Kyselin varovaisesti työkavereiltani, mistä ihmeestä te oikein ostatte ruokaa, kun kaikkialla oli vaan Netto-laatikkomyymälöitä, jotka suomalaiseen silmään näyttivät sottaisilta ja epäsiisteiltä. Kollegoideni mukaan kaikki käyvät Netossa, kun muualla ruoka on niin pirun kallista. Silloinkin toki muitakin vaihtoehtoja oli, mutta sittemmin tarjonta on kasvanut ihan toisiin mittoihin ja ainakin katukuvan perusteella nykyään käydään aika lailla muuallakin kuin Netossa. Jopa halpaketjun ikkunoissa oli mainos ”Yllättävän paljon luomutuotteita”, mikä varmaan osaltaan kertoo luonnonmukaisesti tuotetun ruoan asemasta tanskalaisten ruokakoreissa. Totuuden nimissä on kuitenkin hyvä muistaa, että kyllä valtaosa siitä ruokakorista on edelleen muuta kuin luomua ja Tanska on Euroopan possutehdas eli kyllä lautasella on paljon myös tehotuotettua ruokaa.

Kouluruotsilla voisi kuvitella, että tanskalaiset syövät poikkeuksellisen tukevia aamiaisia. Frokost ei tanskaksi kuitenkaan ole aamiainen, vaan yllätys, yllätys lounas. Aamiainen on morgenmad. Selvä pesäero naapuriin.

Onnistuimme matkan aikana oikeastaan vain kerran saamaan aika mitäänsanomatonta ruokaa. Rankkasateessa emme jaksaneet kävellä kovin kauas, vaan valitsimme jotain meidän kulmilta. Ei mennyt sillä kertaa ihan nappiin, mutta muuten saimmekin kerta toisensa jälkeen hyvää ruokaa. Tässä suosikkini matkan ruokatarjonnasta.

Torvehallerne
Frederiksborggade 21 (Israelsplads)

Torvehallerne on hieno esimerkki siitä, mihin yhden ihmisen idea voi johtaa. Aukio oli jokunen vuosi sitten huumekauppiaiden kauppapaikka, jolle hallit suunnitellut Hans Peter Hagens halusi antaa uuden elämän. Hän sai idean torialueesta jo vuonna 2007, mutta maailman vallannut talouden taantuma jarrutti hanketta niin, että hallit avattiin vasta noin vuosi sitten.

Hagens on suunnittelut kaksi modernia hallia, joissa ruoka nostetaan pääosaan. Halleissa ja niiden ympärillä olevalla torialueella on kaikkiaan noin 80 myyntipistettä ja tarjonta on huikea. Hallit ovat herättäneet vähän Eat & Joy-tyyppistä keskustelua puolesta ja vastaan. Niitä syytetään kalliista ruoasta ja elitismistä, mutta samaan aikaan niillä on vankkumattomat ihailijansa. Minä liityin jälkimmäisiin jo ensimmäisellä vierailukerralla, ihana leipä Il Fornaiosta vei kielen mennessään. Kävimme toisenkin kerran maistelemassa mm. tapaksia ja Fougazin sunnuntaiaamiaisen antimia.



Kauppahalli ja Hakaniemen halli ovat menossa ymmärtääkseni lähivuosina remonttiin. Niin paljon kuin Hakiksen hallista pidänkin, suosittelen uudistusta suunnittelevia käväisemään tutustumismatkalla Kööpenhaminassa. Arvostan toki Hakaniemen mahtavia raaka-ainevalikoimia, mutta joukkoon mahtuisi myös muutama hyvää valmista ruokaa paikan päällä syötäväksi tarjoava puoti Torvehallernen tyyliin.

Meyers Deli
Gl. Kongevej 107, Fredriksberg (myös kaksi muuta pistettä Kööpenhaminan alueella, joista toinen Magasin du Nord -tavaratalossa Kongens Nytorvilla. Se on kuitenkin aikamoinen halli, huomattavasti mukavammassa ympäristössä syöt, kun menet Fredriksbergiin)

Deli on osa Tanskassa tunnetun Claus Meyerin ravintolarypästä. Meyer on toinen ylistetyn ja palkitun Noman perustajista, tunnettu TV-kokki, mies lukuisten keittokirjojen takana. Sittemmin hän on rakentanut kunnioitettavan määrän liiketoimintaa ruoan ympärille. Hänen yrityksellään on mm. delejä, useita ravintoloita (Radio ja NamNam), leipomoita, cateringyritys, kokkikoulu, panimo ja oma hedelmätarha.

Meyers Deli yhdistää herkkukaupan ja kahvilan ja panostaa sesonkiin sopiviin laadukkaisiin raaka-aineisiin. Leivät leivotaan herran omassa leipomossa, vihannekset viljellään omalla luomufarmilla kaupungin läheisyydessä ja omenat Lilleøn saarella sijaitsevalla hedelmäplantaasilla.

Me söimme Meyers Delissä maukkaan aamiaisen, mutta delistä saa myös ostettua valmiin pikniklaatikon tai lukuisia muita herkkuja mukaan, jos haluaa nautiskella ateriansa mieluummin luonnon helmassa jossain Kööpenhaminan lukuisista puistoista. Siinä missä tukholmalaiset vievät leipäjuurensa hoitoon loman ajaksi, voivat kööpenhaminalaiset ostaa aina uuden: Hyllyiltä löytyi nimittäin myös hapanleipäjuuria tuoreiden vastajauhettujen jauhojen lisäksi.

Runsas aamiaislautanen (leipää, artesaanimakkaraa, tuoreista vihanneksista tehtyä salaattia, salamia, juustoa, munakokkelia, pekonia, jogurttia ja mysliä) ja kahvit kahdelle 300 kruunua (noin 40 euroa).

Aamanns
Øster Farimagskade 10, Østerbro

Jos alkaa piirtää tanskalaista ravintolaelämän kuka on kuka -karttaa, olisi Claus Meyerin ympärillä viivoja ristiin rastiin. Myös tanskalaiselle klassikolle uuden elämän antanut Adam Aamann on uransa alussa hankkinut kannuksensa Claus Meyerin avulla. Vielä 2000-luvun alkupuolella smørrebrød oli symboli vanhanaikaiselle, epäterveelliselle, majoneesin täyttämälle elämälle. Valtavasti lihaa, ei kalaa saatika vihanneksia, ainakaan tuoreena. Aamannsin synnystä on kiittäminen Adam Aamannin pieniä lapsia, joiden kanssa hän halusi viettää aikaa enemmän kuin kokin työssä normaalisti on mahdollista. Siinä raossa hän päätti alkaa panostaa lounaaseen ja nostaa perinteisen smørrebrødin uudelle tasolle. Aamanns avattiin vuonna 2006 ja sittemmin perustaja on palkittu kotimaassaan useaan kertaan voileipiensä ansiosta.

Lista vaihtuu kolmen kuukauden välein sesongin mukaan. Leipien lisäksi tarjolla on myös mm. lihapullia, juustoja ja kakkuja. Niitä emme ehtineet maistaa, mutta ainakin leivät olivat smørrebrødien aatelia. Tuoreita raaka-aineita hapanjuureen leivotun ruisleivän päällä, voiko enempää enää toivoa. Valitsimme savumakrillileivän, jossa oli kalan lisäksi pikkelöityä vihreää tomaattia ja karhunlaukka-jogurttikastiketta, paahtopaistileivän, jossa oli itse valmistettua paahdettua sipulia ja ihanaa remouladea, parsalla viimeistellyn kanaleivän sekä tartar-leivän. Ne olivat toinen toistaan parempia ja suosikkia on ihan mahdotonta valita. Kaikissa pääosassa olivat majoneesin sijaan kunnon raaka-aineet.

Aamanns on levittänyt lonkeronsa myös New Yorkiin. Tribecassa on avattu tänä vuonna Aamann/Copenhagen. Jotain tanskalaisten tahdosta viedä New Nordic Cuisine maailmalle kertonee se, että ravintolan pr-tilaisuuksien vetonaulana New Yorkissa olivat kruununprinssi ja -prinsessa.

Neljä leipää ja juomat kahdelle (mm. erinomainen luomusiideri Bornholmista) noin 300 kruunua (noin 40 euroa).

Fiskebaren
Flæsketorvet 100, Kødbyen, Vesterbro

Vanha kollegani laittoi minulle ennen matkaa viestiä: ”Heräsin ajatukseen, että olenkohan mahtanut muistaa suositella sinulle Fiskebarenia. Yksi parhaita ravintolakokemuksia ikinä.” Näiden suositusten perusteella tämä oli ainoa ravintola, johon varasin pöydän jo Suomesta käsin ja pistimme fillariin vauhtia hirvittävien ennakko-odotusten saattelemina.

Fiskebaren sijaitsee Kööpenhaminan uudehkossa ravintolakeskittymässä entisellä tukkutori- ja teurastamoalueella Kødbyenissä reilun viiden minuutin pyörämatkan päässä  päärautatieasemalta. Tarkkaanottaen alueella löytyy edelleen myös teurastamo- ja lihakäsittelytoimintaa, mutta kun monet yritykset alkoivat siirtyä väljemmille vesille, uhkana oli alueen autioituminen. Uusi Kødbyen sai alkunsa baareista, joita alueella on edelleen, mutta viime vuosien aikana sinne on noussut laadukkaita ruokaravintoloita (Fiskebarenin lisäksi esim. BioMio, PatéPaté) ja asiakaskunta oli ainakin meidän käyntimme aikaan vähän edelläkävijäsukupolvea ikääntyneempää nautiskelijaa.

Kun lähtee liikkelle valtavin odotuksin ja sen päälle alkuruoat tulevat pöytään, miten sattuu ja tarjoilija vielä unohtaa bongata pääruoan, minkä seurauksena odotimme sitä 45 minuuttia, voisi todeta, ettei näistä lähtökohdista saa aikaan hyvää ravintolaelämystä millään ilveellä. Toisin kuitenkin kävi. Hyvien, mutta ei loisteliaiden alkupalojen jälkeen alkoi tapahtua. Pääruoaksi toiselle turskaa ja toiselle seitiä – pakastealtaiden aliarvostetut jämäkalat siis – molempien annosten rinnalla tarjottiin valkoista ja vihreää parsaa, maa-artisokka-persiljamoussea sekä Riesling-kastiketta. Lisäksi uusia perunoita lipstikka-persiljakastikkeella. Nyt aloin todenteolla ymmärtää, mihin suosittelijani viittasi. Olisin voinut nuolla lautasen esim. maa-artisokka-persiljapyreestä ja molempien kalat olivat täydellisen pehmeitä.


Jälkiruoka viimeistään räjäytti pankin omalla kohdallani. Kesän marjoja kuten mansikkaa ja vadelmaa, vadelmavaahtoa ja marenkia. Lisäksi vielä yllättävä lipstikkavaahto, joka rehellisyyden nimissä oli annoksen turhin elementti omaan makuuni, mutta muutoin yksi kaikkien aikojen jälkiruokasuosikkejani. En jaksa enää yhtään välittää pitkästä odotuksesta, menisin uudestaan milloin tahansa.

Pääsimme myös kokeilemaan Lilleøn saarella Tanskassa tuotettua kuohuviiniä. Kuulostaa hurjalta, mutta saarella on lukemani mukaan oma mikroilmastonsa ja siellä tuotetaan laatuviinejä myös Nomaan. Samaiselta saarelta löytyy myös aiemmin mainitsemani Claus Meyerin hedelmätila, jossa tuotetaan mm. omenat hänen ravintoloihinsa. Tanskalainen kuohuviini ei kiilannut ohi suosikkieni, mutta tiedän myös lukuisia merkittävästi huonompia.

Ei kala-allergisille tai kalaa vieroksuville. Ruokalistalla löytyy kaksi ruokalajia jälkiruokien lisäksi, joissa ei ole kalaa tai äyriäisiä: Yksi liha-annos ja yksi kasvisannos. Tarjoilussa oli paljon toivomisen varaa, mutta ruoka oli sitten sitäkin parempaa.

Kolmen ruokalajin illallinen kahdelle juomineen noin 17oo kruunua (noin 230 euroa).

Cocks & Cows
Gamle Stranden 8

Liemessä-Jenni ja kollegani vinkkasivat molemmat minulle Cocks & Cowsta, jonka kerrotaan paistavan paikkakunnan parhaat hampurilaiset. Molempien suosittelu oli hiukan varauksellinen, mutta he vakuuttivat paikan olevan kuitenkin aterian väärti. Jenni oli oikeassa sen suhteen, että palvelu ei varsinkaan nopeudeltaan varsinaisesti päätä huimannut, mutta onneksi hampurilainen oli sitten sitäkin parempi. Ehdottomasti yksi parhaista syömistäni: Mehukkaassa pihvissä oli sopiva grillin maku ja muut ainekset olivat tuoreita ja raikkaita. Lisukkeet sen sijaan olivat kaukana hampurilaisen tasosta. Löysät ranskalaiset, jotka maistuivat lähinnä rasvalle ja omaan makuuni turhan vetinen coleslaw jäivät osin syömättä. Hampurilaisen takia menisin kuitenkin toistekin.

Paikka on ilmeisen suosittelu, me emme saaneet enää varattua pöytää edellisenä päivänä, mutta onneksi lämpimänä iltana tilaa löytyi terassilta. Kannattanee siis varata pöytä ainakin viikonloppuisin.

Hampurilaiset lisukkeineen, alkudrinkit ja ruokajuomat kahdelta hengeltä vajaa 500 kruunua (noin 70 euroa).

Cafe Granola
Værnedamsvej 5, Fredriksberg

Cafe Granola on pieteetillä 30-luvun tyyliin rakennettu suosittu kahvila Fredriksbergissä. Granola haluaa olla tunnelmallinen poikkeus tanskalaiseen kahvilatyyliin, johon Granolan omistajan mukaan kuuluvat seiskatuolit, Piet Heinin pöytä ja PH-lamput. Kuten kuvasta näkyy Granola on jotain ihan muuta ja jokainen yksityiskohta on tarkasti mietitty oikeaan aikakauteen. Aiemmin Granola oli rakennettu 50-luvun tyyliin, mutta se muutti reilu vuosi sitten suurempiin tiloihin ja silloin tyyli vanheni parillakymmenellä vuodella muistuttamaan 30-luvun Kööpenhaminaa.

Paikka on paikallisten keskuudessa niin suosittu, että jokainen voi itse valita kuvaileeko äänimaailmaa eläväksi puheensorinaksi vai kauheaksi kakofoniaksi. Kahvila oli joka tapauksessa aivan täynnä tavallisena maanantaiaamupäivänä ja meteli oli melkoinen.

Ei kahviloista halvin, mutta hyvää oli. Huikentelevaisella tuulella kun olimme, otimme makeaa heti aamusta eli jaoimme suolaisen suuremman aamiaislautasen ja makean aamiaislautasen. Itse pidin erityisesti mustikasta, omenasta, banaanista, inkivääristä ja ananaksesta tehdystä smootiesta. Naapuripöydissä syötiin jo lounasta ja paikan runsaat lounasleivät näyttivät todella herkullisilta.

Runsas aamiainen kahdelle 270 kruunua (noin 35 euroa).

PatéPaté
Slagterboderne 1, Kødbyen

Tänne pääsimme vain parille lasilliselle matkalla Fiskebariin, mutta seuraavalla kerralla testaamme myös ruoan. Tunnelmallinen ravintola, jonka kaltaisia ottaisin mielellään myös Helsinkiin. Olet yhtä tervetullut menetpä syömään ja lasilliselle. Ja suomalaisissa blogeissa ollaan ruokamaailman aallonharjalla, nimittäin lemon possetit oli tarjolla täälläkin jälkiruokalistalla. Meillä possetit mun posselle on vasta suunnitteluasteella.

Døp
Rundetårnin juurella

Kun olin töissä Tanskassa – ja kyse oli siis vain muutaman kuukauden pätkästä – rahdattiin konttorimme eteen parinakin juhlahetkenä hotdogkärry. Ja siinä sitten pihalla söimme hotdogeja ja joimme Matilde-kaakaota. Erottamaton yhdistelmä kollegoideni mukaan. Hodari on siis todellakin  rakennettu tanskalaisten DNA:han. Silti minulle tuli jonkinlaisena yllätyksenä, että Politiken-lehden lukijat valitsivat suosikkiruokapaikakseen hotdogkärryn. Eivät tosin mitä tahansa hodarikioskia, vaan Døpin (lyhennys tulee sanoista ekologinen makkaramies), jonka kantavana ajatuksena on tarjota pikaruokaa laaturaaka-aineista.

Pakkohan sitä oli kokeilla, minulta pisteet tälle vaihtoehdolle, laitakokilta pisteet peruspullaversiolle. Jatkossakaan en kieltäydy kummastakaan versiosta.

Toinen klassikko, jota ei tietenkään voi jättää väliin on perinteinen viineri. Hyviä saa vaikkapa Lagkagehusetista, joka on hyvä leipomo muutenkin. Niitä löytyy kätevästi monelta kulmalta ympäri kaupunkia.

Neljässä päivässä ihminen voi valitettavasti syödä vain rajallisen määrän. Minulla on vielä listalla aika monta ravintolaa, jota olisin mieluusti kokeillut. PatéPatén lisäksi mm. Manfreds & Vin, Hos Fischer, viime vuonna vuoden tulokkaaksi valittu Relæ ja kavereideni ylistämä Geist olisivat houkutelleet. Kertokaa siis kokemuksia, jos olette vierailleet jossain niistä. Luulenpa nimittäin, että meillä buukataan taas matkaliput aika pian uudestaan!

Taste of Helsinki – hurjan paljon herkullisempi piknik

On helppo yhtyä ylistyskuoroon: Taste of Helsinkiä mukavampaa kesäillan ohjelmaa on hankalaa löytää. Maistuvia ruokia ja hyviä viinejä yhdistettynä aurinkoiseen ja lämpimään alkukesän iltaan. Se kesä tuli sittenkin! Hyvää ruokaa tarjolla Musiikkitalon kupeessa vielä tänään ja huomenna. Jos et ole vielä käynyt, mene ihmeessä.

Suuntasimme herkuttelemaan Soul Kitchenin Annan vinkistä viltit kainalossa. Istumapaikkoja ei ollut tarjolla kovin paljoa, joten piknikmeininki pelasti pöydän metsästämiseltä. Herkullisempaa piknikiä saa hakea. Vai milloin retkellä saa eturivin suomalaiskokkien tekemää ruokaa – ainakaan näin monen? Ja bonuksena ruoat sai lämpiminä ja juomat kylminä.

Meitä oli neljän hengen seurue ja ostimme aina meille neljälle kaksi samaa annosta, jotka jaoimme keskenämme. Siten pääsimme maistamaan melkein kaikki ravintolat läpi, parhaista parikin annosta. Vain C ja Juuri jäivät tällä kertaa väliin. Muutama muukin annos olisi houkuttanut, mutta ihmisen vatsalaukku on rajallinen. Ravintolat olivat onnistuneet arvioimaan kulutuksen todella hyvin, meiltä jäi ainoastaan yksi annoksista saamatta raaka-aineiden loppumisen vuoksi.

Kun ne kerran Turkkusest asti olivat tulleet ja pakanneet kattilat ja pannut mukaan, olisihan se nyt ollut epäkohteliasta olla aloittamatta Smörin kuhacevichellä. Rinnalla Carelian paistettuja kampasimpukoita ja hasselpähkinävoita. Näistä kahdesta meidän seurueen pisteet menivät yksimielisesti oopperan kulmille, vaikka molemmat hyviä olivatkin. Hasselpähkinävoi oli niin hyvää, että pakko opetella tekemään sitä kotonakin, ja kampasimpukat olivat kypsyydeltään täydellisiä. Lupaava alku ja mikä parasta meno vain parani.

Seuraavana oli tosin ehkä illan heikoin annos, Toscaninin Vitello Tonnato. Sinänsä siinä ei ollut mitään vikaa, mutta eipä se toisaalta myöskään säväyttänyt. Omassa lajissaan perusvarma annos, mutta kun samaan aikaan rinnalla oli Demon kylmäsavulohi ja tryffeliperunapyree, ei jäänyt epäilystä kumman annoksen viimeisistä rippeistä oli tiukempi vääntö. Annoksesta nousi huumaava tryffelintuoksu jo, kun se laskettiin viltille. Nyt tiedän ainakin yhden käyttötarkoituksen Italian matkalta tuliaisina tuomilleni tryffeleille.

Sitten illan ehdoton kunkku, Farangin karkkipossu. Se osoittautui niin hyväksi, että illan mittaan jouduttiin ottamaan santsikierros. En enää ihmettele yhtään, miksi tätä kehutaan turuilla ja toreilla.

Aito hurmasi minut lohipastramin varhaiskaalisalaatilla, jossa oli reippaasti tilliä. Tilli ja varhaiskaali päätyvät meillä viikonlopun grillijuhlien salaattiin, juuri niin toimiva kombo, kun blogeissa on kevään mittaan kehuttu. Demosta oli pakko testata vasikanposkea jo pelkästään kateenkorvan takia. Oma taisteluni kateenkorvan kanssa oli taannoin niin tuskainen, että halusin nähdä, saako siitä oikeasti hyvää. Kyllä, kyllä siitä sai ja vasikanposkikin oli ihanan pehmeää ja mureaa.

Ensikosketus Muruun oli punaviinirisotto ja iberico-porsaan bavette. Jatkan pöytävarauksen yrittämistä. Se on jo paljon, jos minun pitää ravintolan takia alkaa niin suunnitelmalliseksi, että teen pöytävarauksen kolmen kuukauden päähän, mutta risotto oli aika hyvä motivaattori jonotukseen.

Vielä loppuun Smörin ylikypsää karitsaa ja uusia perunoita. Laitakokin mielestä siinä oli liian vahva lampaanmaku, mutta minusta taas taikinakuori leikkasi sitä juuri sopivasti.


Tai siis tietenkin ihan loppuun tietenkin vielä vähän makeaa: Aidon kehuja kerännyttä mallasvanukasta ja Bistro O matin mansikoita ja marenkia. Jos rakastaa marenkia eikä pidä mämmistä, ei tarvinne arvata kumpi oli oma suosikkini.

Illan saldo neljä tuntia ihanaa auringonpaistetta ja 12 erilaista annosta puoliksi laitakokin kanssa, toinen toistaan parempia ja kauniimpia. Mukaan oli saatu kärkiravintoloita ja se näkyi. Yritimme rankata paremmuusjärjestystä piknikseurueessamme, yksimielisyys saavutettiin karamellipossun kärkisijasta, mutta sen jälkeen kolmen kärkeen olisi ollut niin paljon tunkua, että ihan mahdotonta valita parhaat. Toisen jälkiruoan ja vitello tonnaton tilalle olisin jälkiviisaana valinnut jotain muuta, mutta muuten aikalailla täydellinen  setti. Näistä annoksista maksoimme yhteensä 63 euroa ja siihen tietenkin viinit, sisäänpääsy ja lasipantit päälle. Viinit olivat myös oikein maltillisesti hinnoiteltuja (pääsääntöisesti 4-6 euroa/12 cl). Luin jostain arvostelua siitä, ettei tapahtumassa toteutuisi hyvää edullisesti -periaate. Tämän laskutoimituksen perusteella uskallan olla eri mieltä.

Järjestelyt toimivat moitteetta. Toki konsepti on muualla moneen kertaan testattu, mutta joka tapauksessa kerta oli ensimmäinen Helsingissä ja kaikki toimi ainakin toisena iltana kitkatta. Pienetkin yksityiskohdat oli mietitty tarkasti, kuten se, että paikallisen valuutan sai kätevässä pikkupussissa eikä läjänä laukkuun pyörimään. Etukäteen hiukan nurinoita aiheuttanut tapahtuman oma valuutta, markka, oli itseasiassa avain koko tapahtuman toimivuuteen. Kun tiskeillä olisi alettu säätää kukin vuorollaan korttien kanssa, olisi kaaos ollut valmis. Nyt jonot vetivät nopeasti, vaikka ne ajoittain suosituimmilla tiskeille olivat aika pitkiä.

Sää, viini ja hyvä ruoka saivat ihmiset niin letkeälle tuulelle, että harvoin pääsee hyväntuulisempaan tapahtumaan. Henkilökunta oli paikalla hyvällä fiiliksellä ja se tarttui myös festivaaliväkeen. Seurauksena oli rento tapahtuma ilman turhaa pönötystä. Juuri tätä Helsinki tarvitsee. Ja te muualla Suomessa, ruokaa rakastavan kannattaa matkustaa tämän tapahtuman takia päiväksi pääkaupunkiin.

Erikoiskiitokset siis Barry McNamaralle, joka toi tapahtuman Helsinkiin. Ja tietenkin ravintoloille, viinitaloille ja muille tapahtumassa mukana olleille tahoille. Saadaanhan tapahtuma Helsinkiin myös ensi vuonna, saadaanhan!