Terveisiä kotitalousopettajalle!

Tortillat jauheliha-mustapaputäytteellä
Terveisiä kotitalousopettajalle, ei menneet ne kolme vuotta hukkaan. Tämänkin reseptin olen alunperin kirjoittanut kotitalousvihkooni ja se on kulkenut mukanani jo pari vuosikymmentä. Nyt päivitin sen vain uudelle vuosituhannelle.

tortilla-jauheliha-mustapaputäytteellä-suolaajahunajaa

Ennustin vuoden vaihteessa, että tämän vuoden nouseva keittiö löytyy Meksikosta. Ehkä luen lehtiä sillä silmällä ja etsin vain vahvistusta itselleni tai sitten en ollut kovin kaukokatseinen:  Jo vuoden ensimmäisen kuukauden aikana meksikolaista ruokaa tulee silmille joka puolelta. Tilasin Amazonista alunperin brittien MasterChefistä nousseen ja meksikolaiseen katukeittiöön keskittyneestä Wahaca-ravintolaketjustaan tunnetun Thomasina Miersin jo jokunen vuosi sitten ilmestyneen esikoisen. Ehkä täällä siis piankin kaivetaan oikeaoppisesti masa harina -maissijauhot esiin ja ollaan edes vähän autenttisemmissa tunnelmissa.

Päätin kuitenkin lähestyä tortilloja ensin vähän nostalgisemmissa tunnelmissa. Minulla oli nimittäin aikoinaan poikkeuksellisen edistyksellinen kotitalousopettaja. Kuopiolaisissa kaupoissa ei tortilloista oltu kuultukaan, kun me jo kaulimme niitä koulussa.

Kaivoin vanhat vihkot esille ja tartuin kaulimeen. Melkein olisi mennyt ulkomuistista, niin usein me näitä siskoni kanssa teimme aikoinaan. Tämä oli myös ystävieni kanssa vakioetkoruokaa ennen baari-iltoja (terveisiä Marille ja Pialle). Siinä vaiheessa santamariat olivat jo päätyneet tarjolle myös suomalaisiin ruokakauppoihin, mutta kun teet näitä kerran, ymmärrät, miksi näimme tämän vaivan kerta toisensa jälkeen.

Täyte on modernisoitu versio samasta kotitalousvihkosta opitusta jauhelihatäytteestä. 90-luvun alun Kuopiossa chili lisättiin ruokaan chiliketsupin muodossa, tuoreesta korianterista, jeerasta, savustetusta paprikajauheesta tai mustapavuista ei oltu kuultukaan, avokado ja lime olivat molemmat todennäköisesti aika lailla tuntemattomia herkkuja. Hyvään lopputulokseen päästiin silloinkin, mutta otin laajentuneen valikoiman mahdollisuudet käyttöön tässä versiossa.

Alkuperäisessä ohjeessa tortillan, jota vihkossani kutsuttiin tacoksi, väliin kääräistiin myös valkokaalia. Toimii hämmentävän hyvin, mutta nyt korvasin sen maailman turhimmalla salaatilla eli jäävuorisalaatilla. Varaa tarjolle myös tomaatteja, avokadoa ja ranskankermaa tai kermaviiliä.  Voit toki tehdä myös guacamolen ja tomaattisalsan, mutta tuoreista vihanneksista ihan sellaisenaankin saa mukavaa raikkautta annokseen. Aitoihin meksikolaismakuihin tästä on vielä matkaa, mutta kyllä purkista ammennetun texmexin pesee helposti näillä 80-90-luvun taitteen kotitaloustuntien opeilla.

Tortillakuoret
16-20 kpl keskikokoisia kuoria

7 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
noin 3 dl vettä

1. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää vesi (aluksi vajaa 3 dl) ja vaivaa taikina kimmoisaksi ja kiinteäksi. Anna vetäytyä hetki jääkaapissa huolellisesti peitettynä.

2. Jaa taikina kahtia, leivo puolikkaat tangoiksi ja jaa ne kahdeksaan osaan. Säilytä taikinaa kelmun alla, niin se ei pääse kuivumaan.

3. Taputtele taikinapala palloksi, litistä sormin kiekoksi ja kauli sen jälkeen ohuen ohueksi.

4. Paista kuumalla, kuivalla valurautapannulla molemmin puolin sen aikaa, että tortilla saa väriä (tummia pilkkuja). Taikina saattaa kohoilla, mutta älä anna sen häiritä. Se litistyy kyllä.

5. Laita paistetut letut minigrip-pussiin tai lautaselle tiukasti muovikelmun ja leivinliinan alle.  Pannulta tullessaan tortillat ovat melko rapeita, mutta ne pehmenevät pussissa tai kelmun alla kosteuden ansiosta juuri oikeanlaisiksi.

Jauheliha-mustapapukastike
neljälle

2 rkl öljyä
1 sipuli
400 g jauhelihaa
2-3 valkosipulin kynttä
3 dl tomaattipassataa
1-2 punaista chiliä
2-3 tl savustettua paprikajauhetta
1/2 tl jeeraa
1 rkl ruokosokeria
vajaa 1 prk mustapapuja (400 g purkista)
suolaa
mustapippuria
tuoretta korianteria
1/2 limen mehu
rouhin sekaan myös hiukan chili explosion – ja roasted garlic and pepper -mausteseoksia, mutta ilmankin pärjäät

1. Kuullota sipulit öljyssä kullankeltaisiksi. Lisää jauheliha ja valkosipulit. Ruskista kevyesti.

2. Lisää passata, chili ja muut mausteet tuoretta korianteria lukuunottamatta. Hauduttele puolisen tuntia. Jos kastike menee liian kuivaksi, lisää tilkka vettä. Maista mausteet ja lisää tarvittaessa.

3. Lisää mustapavut ja kuumenna vielä viitisen minuuttia. Purista joukkoon limen mehu, sekoita kastikkeeseen silputtua tuoretta korianteria ja nosta tarjolle.

facebooksuolaa&hunajaa myös Facebookissa

Mainokset

Kani padassa – lopulta

Kania dijon-kermakastikkeessa
Kohtasin kaupunkilaisuuteni tuijottaessani kuollutta kania silmästä silmään. Sain sen pataan, mutta töitä se teetti.

kania-dijonkastikkeessa-suolaajahunajaa

Ymmärrän oikein hyvin, mistä liha lautaselleni päätyy. Periaatteisiini kuuluu, että lihaa on pystyttävä käsittelemään, jos sitä syö.  Nyt olivat periaatteet kuitenkin kovalla koetuksella, kun tuijotin nyljettyä kania silmästä silmään.

Ostin kokonaisen kanin, kun se köllötteli siinä tarjolla lihatiskillä. Ajattelin, että olkoon se yksi niistä kahdestatoista uudesta raaka-aineesta, joita tämän vuoden aikana kokeilen. Kani oli pakattu vakuumiin ja ymmärsin toki, että se on kokonainen ja tarkoittaa pilkkomista, mutta minulle ei tullut mieleen, että siinä on myös edelleen pää ja silmät paikallaan. Tuijottava katse ja erittäin vahva ominaishaju saivat kaupunkilaiset polveni tutisemaan ja pyöräyttivät sisuksissa.

Hengittämättä ja sisulla sain kanin jokseenkin siedettäviin palasiin ilman, että valtava määrä eläimestä olisi päätynyt hukkaan. Kaivoin esille Siskot kokkaa-Nellen reseptin, jossa kani haudutellaan voihin ja dijoniin siveltynä vähäisessä nesteessä braising-menetelmällä kypsäksi. Lueskelin Nellen suosittelemasta menetelmästä ja opin, että siinä yhdistetään kuumuus ja kosteus. Ensin lihaan paistetaan kuumalla pannulla ruskea paistopinta ja sen jälkeen se haudutellaan kypsäksi tiiviissä padassa sinne muodostuvassa höyryssä. Lihaa ei siis keitetä monien patojen tapaan runsaassa nesteessä, vaan höyrytetään kypsäksi. Lopuksi keitetään padan pohjalla olevista aromeista nopeasti kastike. Tiivistin oman patani Nellen ohjeen mukaan laittamalla leivinpaperin kannen alle.

Ohje on pääosin Nellen kaniohje. Olen tosin vähentänyt dijonin määrää, tälläkin määrällä kastikkeesta tulee mukavan tujakka, ja yrttejä laitoin todella reilulla kädellä. Sain vain pienen osan voi-sinappi-yrttimarinadista tarttumaan kanin pintaan. Loput tiputtelin pataan ruskistettujen kanin palojen päälle. Heitin vielä kourallisen rosmariinia ja timjamia perään. Jos kani on niin sissi, että peittoaa hajullaan rosmariinin tuoksun, minä luovutan.

Kypsyessään kanista onneksi tulee ihan eri kaveri, tunkkainen ominaishaju poistuu ja lopputulemana on kanamainen, mutta hiukan vahvempi maku. Minä hauduttelin kania leivinpaperin ja kannen alla parisen tuntia niin, että kanista tuli lohkeavan kypsää. Pari säiettä luun vieressä, jotka olivat raaempia pölläyttivät taas tutun tuoksun nenään ja maun suuhun. Juuri kun olin päässyt sen paloittelun yli. Pakko tunnustaa, että vaikka lopputulema oli erinomaisen hyvää, saattaa kestää hetki ennenkuin tartun seuraavan kerran kokonaiseen kaniin, vaikka sen tällä kertaa selätinkin.

Kania dijon-kermakastikkeella
neljälle-kuudelle

1 kokonainen kani paloiteltuna
80 g voita
1 dl dijonsinappia
yhteensä reilu ruukullinen yrttejä (laitoin persiljaa, timjamia ja rosmariinia)
suolaa
mustapippuria
1 dl valkoviiniä (Alkossa kanille suositeltiin tömäkkää Chardonnayta)
reilu 1 dl kermaa

1. Paloittele kani paloihin, myös sisäelimet voi käyttää pataan. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.

2. Sekoita monitoimikoneessa voi, yrtit ja dijonsinappi tasaiseksi tahnaksi. Hiero se kaninpalojen pintaan. Jos kaikki ei tartu, säästä loppu ja laita se pataan, sen jälkeen kun olet ruskistanut kanipalat.

3. Lorauta pannulle hiukan oliiviöljyä ja kuumenna se kuumaksi. Ruskista palat kullanruskeiksi muutamassa erässä. Nosta ne pataan.

4. Kaada valkoviini pannulle, jotta saat kaikki maut irti ja kaada se sen jälkeen pataan kanien päälle. Tiputtele nokareina kanipalojen päälle loput voi-sinappi-yrttimarinadista. Heitä perään kourallinen yrttejä.

5. Tiivistä pata laittamalla kannen alle voipaperi. Nosta pata uuniin ja hauduta lohkeavan kypsäksi 1 1/2 – 2 tuntia.

6. Ota pata uunista. Nosta kaninpalat padasta, kaada pataan kerma ja keittele kastike kasaan. Lisää halutessasi yrttejä.

7. Nosta kanit tarjoiluvadille tai lautasille ja valuta kastiketta päälle. Tarjoa esim. uunijuuresten, perunamuussin tai perunalumen kanssa.

facebookKeittiöelämän haasteita ja onnistumisen iloa myös Facebookissa. Käy tykkäämässä!

Sunday roast

Peruna-palsternakkagratiini
Helppo juustoinen juuresgratiini paahtopaistin ja vihreiden papujen kanssa. Klassikkokamaa.

paahtopaisti-suolaa&hunajaa

Kutsumme aivan liian harvoin ruokavieraita sunnuntaisin, vaikka oikeasti leppoisampaa  tapaa valmistautua seuraavaan viikkoon ei olekaan. Ainakin jos valitsee riittävän leppoisan menun. Tämä on vierasmenu parhaimmillaan. Oikeastaan kaiken voi tehdä etukäteen, ketään ei ole sidottu lieden ääreen ja silti pöydässä on lämmintä ja maistuvaa ruokaa. Eikä tiskivuorikaan ole valtava. Paitsi jos lataa vuoan liian täyteen ja joutuu kaapimaan gratiinin uunin pohjasta. Kokemusta on.

Saimme vieraaksi tennisleskenä olleen sisareni ja kummipoikani, joka tyytyi nakertamaan spelttipatonkia muutamalla hampaallaan. Pöytään nostettiin kukkakaalikeittoa ja sunnuntaipaahtopaisti peruna-palsternakkagratiinin kera. Kaiken muun paitsi vihreiden papujen keittämisen pystyi tekemään etukäteen. Pavutkin siivosin valmiiksi, joten lieden vieressä tarvitsi ruokailun aikana käväistä vain kääntämässä se kerran päälle.

Palsternakkagratiini on alunperin Feasting at home -blogista, mutta olen muokannut ohjetta mm. merkittävästi kevyemmäksi. Alkuperäisessä ohjeessa on nimittäin 7 desilitraa kuohukermaa. Kuulin Pekka Puskan syvän huokaisun korvissani ja vaihdoin puolet kermasta täysmaitoon. Sekään ei taida olla Pekan suosikkeja, mutta on se nyt kuohukermaa kevyempää. Olen muutenkin vähentänyt nesteen määrää, alkuperäisessä ohjeessa oli sitä turhankin paljon. Juureksia voit varioida mielesi mukaan: Mustajuurta, perunaa, palsternakkaa, juuriselleriä, maa-artisokkaa. Kätevä vihanneslaatikon tyhjennys.

Juureksissa riittää siivuttamista, mutta mandoliinilla se hoituu viidessä minuutissa. Veitsellä leikatessa yritä saada mahdollisimman ohuita siivuja. Turhaa ei kuitenkaan kannata stressata, kypsennät sitten vain gratiinia kauemmin, jos siivut jäävät paksummiksi.

Peruna-palsternakkagratiini
kuudelle

vajaa 900 g perunoita (noin 600 g) ja palsternakkaa (noin 300 g) (tai maa-artisokkaa, mustajuurta, juuriselleriä). Paino kuorineen.
3 dl kuohukermaa
2 dl täysmaitoa
3 kynttä valkosipulia
1 pieni sipuli
175 g gruyereä (tai emmentalia tai muuta voimakasta juustoa)
1 ruukku tuoretta timjamia
1 rkl vehnäjauhoja
valkopippuria
muskottipähkinää
suolaa
voita vuoan voiteluun

1. Kuori perunat ja palsternakat. Viipaloi ne ohuenohuiksi siivuiksi mandoliinilla. Jos sinulla ei ole mandoliinia, voit viipaloida ne toki myös veitsellä, mutta huomioi, että paksummat viipaleet tarvitsevat pidemmän ajan kypsyäkseen.

2. Siivuta sipuli ohuiksi siivuiksi ja silppua valkosipuli.

3. Raasta juusto.

4.Voitele vuoka voilla ja ala pinota juuressivuja. Laita kerrosten väliin sipuli, valkosipuli, tuoretta timjamia sekä noin puolet juustoraasteesta. Säästä kauneimmat siivut päällimmäiseksi. Älä täytä piripintaan, tai muuten gratiini kuohuu yli uunissa.

5. Sekoita kerma-maitoseoksen joukkoon vehnäjauho, suola, valkopippuri, muskottipähkinä ja tuoretta timjamia. Aloita maustaminen maltillisesti, sekä valkopippuri että muskotti ovat voimakkaita. Kuumenna kiehuvaksi, maista kastiketta ja lisää tarvittaessa mausteita.

6. Valuta kerma-maitokastike varovasti vuokaan. Ripottele gratiinin päälle ripaus muskottipähkinää ja tuoretta timjamia. Peitä gratiini foliolla tai kannella ja paista 50 minuuttia 200 asteessa uunin keskitasolla.

7. Ota kansi tai folio pois, ripottele gratiinin pinnalle loput juustoraasteesta ja paista ilman kantta noin vartti tai kunnes juusto on kullanruskeaa. Tarkista, että kasvikset ovat kypsiä.

8. Peitä gratiini taas kannella tai foliolla ja anna vetäytyä pöydällä puolisen tuntia ennen tarjoilua.

facebookSeuraa suolaa&hunajaa Facebookissa

Pelkkää höttöä

Hampurilaissämpylät
Parhaat hampurilaissämpylät ovat ihan höttöä. Ei kuitua, ei terveysruokaa, vaan ihan vehnäpullaa. 

Minulla on viha-rakkaussuhde Helené Johanssonin Leipä-kirjaan. Vika ei suinkaan ole kirjassa, se antaa nimittäin perusteelliset ohjeet täydellisen leivän leipomiseen ja on minusta parhaita opuksia, jonka olen tämän aiheen ympäriltä löytänyt. Mutta samaan aikaan tuo kirja muistuttaa minua suuresta saamattomuudestani.

Ostin kirjan suuressa sisäisessä uhossani, kun olin päättänyt oppia hapanjuurten salat ja oppia ilmiömäiseksi leivänleipojaksi. Syksyn aikana leipäjuuret, jotka tietenkin suunnittelin jakavani testamentissa jälkipolville, unohtuivat jääkaappiin tai niihin tarkoitetut rusinat homehtuivat. Miten vaikeaa voi olla pitää hengissä yhtä hiivaeliötä?

Näistä sämpylöistä olen saanut balsamia haavoihini. Ei hapanjuurta, ei esitaikinaa, ihan suoraviivaista vaivaamista yleiskoneella ja pari tuntia kohottamista. Lopputuloksena täydellistä vehnähöttöä nyhtöpossuburgereihin.

Ohje on kirjassa hotdogsämpylöille, mutta toimii yhtä lailla hampurilaissämpylänä. Kokemuksesta voin kertoa, että seesaminsiemenet kannattaa laittaa päälle heti, kun on pyöritellyt taikinan sämpylöiksi, jos ei halua keräillä niitä kimpoilevia siemeniä pitkin lattioita. Järki olisi toki voinut sanoa, että kohottamisen aikana sämpylöihin muodostuu pinta, johon siemenet eivät enää tartu, mutta oppia ikä kaikki.

Hampurilaissämpylät
12 pienenpientä sämpylää  

3 3/4 dl maitoa
50 g hiivaa
500 g vehnäjauhoja
35 g huoneenlämpöistä voita
1 tl suolaa

1. Sekoita kaikki ainekset ja vaivaa yleiskoneella 10 minuuttia tai käsin vähintään kaksinkertainen aika. Vaivasin omaani noin reilu 15 minuuttia. Sen jälkeen taikinassa oli hyvä sitko.

2. Anna levätä kulhossa 30 minuuttia.

3. Jaa taikina 12 osaan (6-8, jos haluat suurempia sämpylöitä). Pyöritä niistä pyöreitä sämpylöitä ja taputtele litteämmiksi. Laita leivinpaperilla peitetylle pellille ja kohota liinan alla noin 1 1/2 tuntia.

4. Lämmitä uuni 225 asteeseen ja paista sämpylöitä noin 10 minuuttia.

Pssst… suolaa&hunajaa myös Facebookissa

Nyhtöpossupurilaiset

Nyhtöpossu – pulled pork
Pulled pork on taas yksi osoitus siitä, että edulliset ruhonosat eivät turhaan ole nousseet suosioon. Noin viiden euron kilohintaan saa esimerkiksi possun lapaa, josta syntyi keittiöni kaikkien aikojen parhaat purilaiset. 

Jonkinlainen ylikypsä riivitty possu on ollut to do -listallani siitä saakka, kun Ankerias Vipunen kokkasi savolaiseen suuhun mahdotonta äänettävää bo ssämiä. Sitten Campasimpukka lanseerasi pulled porkille hykerryttävän suomennoksen: Nyhtöpossu. Teurastamon Roslundin mehevä pulled pork burger oli viimeinen naula arkkuun. Tämä laji oli otettava haltuun.

Minulla oli selkeä visio, mihin omassa nyhtöpossussani pyrin. Halusin mehevän possun, jossa olisi kevyt barbequen maku, mutta en halunnut, että possu ui kastikkeessa, koska pitkään hauduteltu possu on jo itsessään todella mehukasta. Tuotekehittelyn lopputulos on tämä: Pintamauste pintaan hyvissä ajoin, hauduttaminen liemessä uunissa, riipimisen jälkeen kevyesti bbq-kastiketta sekaan ja viimeistely uunissa. Aika monivaiheista ja ennenkaikkea aikaavievää. Kovin aktiivista kokkailua se ei kuitenkaan vaadi, vaikka aikaa viekin. Tämän ruokalajin salaisuus on nimittäin tuntikausien hidas hauduttaminen. Se on ainoa tapa saada possu hajoamaan käsiin. Tavoitteena on, että kokille jää luu käteen.

Nyhtöpossuun tarvitaan riittävän rasvainen pala possusta. Itse olen päätynyt tekemään sen lavasta, jossa on mukana myös luu, mutta myös kasslerissa on riittävästi rasvaa. Älä säikähdä lavan rasvaisuutta, ylimääräisen voit lopuksi ottaa pois, mutta kunnon rasvakerros on maistuvan liemen salaisuus.

Hauduttelun lopputulos laitettiin meillä coleslawn ja marinoitujen punasipulien kanssa Helene Johanssonin maailman parhaiden hampurilaissämpylöiden väliin. Puolet sunnuntaista meni enemmän tai vähemmän hellan ja uunin ääressä, mutta oli se kyllä kaiken vaivan väärti. Parhaat purilaiset mitä tästä keittiöstä on pöytään päätynyt.  Loput reseptit postaan teille toivottavasti piakkoin.

Nyhtöpossua on kokattu nyt niin monessa blogikeittiössä moneen eri tyyliin, että jokainen varmasti löytää oman suosikkinsa. Oma versioni ei ole mikään näistä, mutta Kaikki äitini reseptit -blogista sain innoituksen pintamausteeseen ja Kokit ja potit -blogin reseptistä olen napannut lihan nopean ruskistamisen ennen haudutusta.

Nyhtöpossu – pulled pork
purilaisen välissä kuudelle

noin 1,8 kg porsaan lapaa (kassleria riittää pienempi pala, koska siinä ei ole luuta)

Mausteseos
1 rkl fariinisokeria
2 tl paprikaa
2 tl Maldon-suolaa (tai muuta karkeahkoa suolaa)
reilusti Santa Marian roasted garlic & pepper -mausteseosta (paahdettua valkosipulia, kuminaa, ruohosipulia, sipulia, chiliä ja pippuria)
1/4 tl chiliä
mustapippuria

Liemi
kuumaa vettä
2 sipulia
öljyä
4 valkosipulin kynttä
tähtianis (yksi riittää, se antaa jo riittävästi makua)
kokonaisia mustapippureita

BBQ-kastike
2 dl coca colaa
1/2 dl ketsuppia
1 limen mehu
2 rkl ruokosokeria
2 rkl punaviinietikkaa
1/2 sipuli
4 valkosipulin kynttä
savusuolaa – tai suolaa
mustapippuria
1 prk tomaattipyrettä
1 kuivattu pieni chili

1. Hiero pintamausteen ainekset sekaisin morttelissa tai sekoita ne keskenään. Hiero maustetta reilusti possun pintaan ja anna maustua. Yön yli ei haittaa, mutta jos on kiire, lyhyempikin aika riittää.

2. Nosta liha lämpiämään noin tuntia ennen paistamista. Leikkaa se muutamaan osaan ja ruskista padassa kuumassa öljyssä nopeasti. Lisää liemen ainekset pataan. Kuumenna vesi ennen sen kaatamista lihojen päälle. Nesteen ei tarvitse peittää lihoja, noin puoleen väliin riittää mainiosti.

3. Paista pataa uunissa ensin noin 45 minuuttia 200 asteessa, laske lämpö 150 asteeseen, laita kansi päälle ja jatka haudutusta vielä kolme-neljä tuntia tai kunnes liha hajoaa helposti haarukalla. Käännä lihat puolessa välissä. Hauduttelin omiani kaikkiaan noin nelisen tuntia.

4.Haudutuksen loppuvaiheessa ala valmistaa bbq-kastiketta. Silppua sipuli, valkosipuli ja kuivattu chili (kannattaa säädellä chilin määrää oman maun mukaan). Laita kaikki ainekset kattilaan, keittele maltillisella lämmöllä reilu puoli tuntia. Soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella.

5. Nosta lihat padasta ja riivi ne säikeiksi, poista ylimääräinen rasva. Sekoita joukkoon barbequekastiketta ja nostele sekaan myös hiukan haudutuslientä. Osa bbq-kastikkeesta kannattaa jättää pöytään, jotta kukin voi säädellä lihan makua oman makunsa mukaan.

6. Kypsennä kannen tai folion alla vielä noin 30-45 minuuttia 175 asteessa.

Hidasta hauduttelua ja pikapaloja myös Facebookissa.

Arkirealismia

Ihan tavallinen perjantai. Kiiltokuvaa, inhorealismia vai jotain siltä väliltä?

Liemessä-Jenni haastoi jo hetki sitten bloggaajat kertomaan ihan oikeasta arjestaan. Blogissani ei tunnusteta mitään ruokauskontoa, eikä harrasteta ruokafasismia, mutta jäin Jennin haasteen syyn pohjalta miettimään, milloin syömisestä on tullut suorittamista ja ruoka on alkanut määrittää identiteettiä?

TNS Gallupin tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista arvioi olevansa ruokahifistelijöitä. Verkko on täynnä erilaisia tiukkoja ruokavalioita, jossa elämä pelastetaan syömällä oikein ja joiden noudattaminen vaatii jatkuvaa säätämistä ja vaivannäköä. Olemme alkaneet elää syödäksemme – ja ennenkaikkea syödäksemme oikein. Mitä se oikein sitten itse kenellekin on. Raw, paleo, hyvä karppaus, lähiruoka. Mitä vaan, mutta sitä tehdään täysillä. Onko syömisestä tullut ainoa asia, jota voimme täysin itse hallita? Kannattaa lukea vaikkapa Pastanjauhajien terävänäköinen kirjoitus lähiruokahypestä.

Bloggaajat ovat myös keskustelleet, onko blogeista hävinnyt aitous ja piilotetaanko todellinen arki stailatun kiiltokuvaelämän alle. Kun katsoo lukuisten muiden bloggaajien tavallisia arkipäiviä, kyllä niistä edelleen välittyy kiinnostus ruokaan. Vaikeaa kuvitella, että mikään muu kuin aito innostus asiaan saisi näkemään vaivaa blogin eteen. Tässä oma perjantaini: Inhorealismia vai kiiltokuvaelämää – vai ehkä kenties ihan mukavaa tavallista arkea?

Perjantai 9.11.2012

Aamulla alkaa mennä heti pieleen tämä tavallisen perjantain kuvaaminen. Kokeilunhaluisena ruokabloggaajana syön nimittäin noin 70 % arkiaamuista maustamatonta jogurttia ja mysliä tai marjoja. Niinä kaikkina muina aamuina syön ruisleipää. Kuka pystyy tekemään ruokaa koskevia päätöksiä ennen auringonnousua? Ihminen tarvitsee puoliunessa rutiineja, sanon minä. Mutta tänään niitä rikottiin urakalla: Vispipuuroa ja siskon tuliainen, puolikas maailman noin kolmanneksi parhaasta riisipiirakasta Hanna Partaselta. Syntyperäisenä kuopiolaisena koskee hiukan myöntää, että Joensuun torilta saa parempia.

Hesarin A-osan sijaan Nyt-liite, jonka kannessa mainostettiin poliittista debattia kahden äärilaidoilla sijaitsevan nuoren ääniharavan välillä.  Todellisuudessa juttu on kirjoitettu lähinnä henkilökuvaksi ja debatti jää kliseiden jauhamiseksi. Ehkä nämä nuoresta politiikkaa tehneet ovat vain jo harjaantuneet toistamaan niitä. Jos heidät istutettaisiin kymmenen vuoden päästä vastakkain, toistaisivatkohan he samaa mantraa?

Töihin kieli keskellä suuta kesärenkailla. Viimeistä päivää, tänään on vihdoin talvirenkaiden vaihto. Lähes joka päivä Hietsun läpi ajaessa merimaisema jaksaa ilahduttaa. Kotimatkalla nappaan nopeasti muutaman kuvan. Kunpa vielä joskus selviäisin aamupullalle Regattaan. Radiossa sanotaan, että talvesta ennustetaan todella lauhaa ja vetistä. Eihän tänä vuonna ole vielä riittävästi satanutkaan.

Normiduunipäivä, normilounas. Suomalaisten yleisin ravintola-annos syödään työpaikkaruokalassa. Niin minäkin teen, melkein joka päivä ja mielellään. Parasta ruokalaruokaa, mitä olen saanut. Esimerkiksi pinaattiletut ovat itse paistettuja ja jono on aina sen mukainen. Oikeastaan pinaattilettupäivinä heidän ei muuta ruokaa kannattaisi tehdäkään, kaikki muutamaa höyrähtänyttä lukuunottamatta syövät kuitenkin niitä lettuja. Tänään paistettuja ahvenia, uunipunajuuria ja kumiperunoita. Mahdollisimman nopea kuva kännykällä – kuvaisiko kukaan täysipäinen työpaikkaruokala-annostaan?

Aika talvirenkaiden vaihtoon on alkuiltapäivästä ja olen kotona valoisaan aikaan. Talonmiehemme on merkinnyt viljelylaatikkoni kepeillä, ettei aja niiden päälle lumiauralla. Se mies on mahtava, en kyllä vahingossakaan paljasta nimeä, ettette nappaa meidän kultakimpalettamme. Mansikat ovat vallanneet melkein puolet yhdestä laatikosta, ehkä saan ensi vuonna yli kymmenen marjaakin. Päivänvalo paljastaa laiskan viljelijän, syystoimet näyttävät jääneen retuperälle. Onneksi kohta on niin pimeää päivälläkin, ettei sitä kukaan huomaa.

Vielä reilu tunti töitä kotisohvalla ja kone kiinni. Kerään hyvä vaimo -pisteitä ja heitän laitakokin bändin pikkujouluihin. Luvassa ilta yksin kotona, se on välillä ihanaa luksusta. Ruoaksi eilistä chili con carnea, josta talouden toisen osapuolen mukaan olisi kannattanut jättää kaneli pois. Hämmentävää, miten korvapuusteihin sitä voi hulauttaa reilusti ja maku vaan paranee, lihassa aika pienikin määrä lyö läpi. Ainakin tämän perheen se jakoi ja taidan joutua syömään sitä hävikin vähentämisen hengessä kolme päivää. Toinen menossa. Ruokaseurana Hesari, vaikka äiti on kyllä opettanut, ettei ruokapöydässä saa lukea.

Meillä ei juurikaan syödä eineksiä. Paitsi satunnaisesti valmiskeittoja tuunattuna ja Saarioisten maksalaatikkoa, jälkimmäistä ainoastaan minä. En ole E-koodien vahtaaja, ihmisellä joka tarvitsee viikottaisen kokispullonsa ei taida olla siihen varaa. En ole myöskään ruokasnobi, joka syö ainoastaan puhdasta ja lähellä tuotettua ruokaa, mutta faktisesti valtaosa eineksistä maistuu pahalle. Samaa mieltä taitaa olla joku muukin, einesten kulutuksen kasvu on nimittäin hyytynyt, jopa siinä määrin, että Saarioisten äidit ovat joutuneet yt-neuvotteluihin. Meillä ei todellakaan kokata joka päivä, usein eletään leivillä – kylmillä tai lämpimillä – tai jääkaapin jämistä kokatuilla munakkailla. Jos kokataankin, syödään aika perushelppoa ruokaa: soppaa, pastaa tai muuta joka syntyy kohtuullisen vaivattomasti. Eineksiä ei syöty lapsuudenkodissanikaan. Sitä maksalaatikkoa lukuunottamatta. 70- ja 80-luvulla sitä ei kutsuttu ruokasnobismiksi vaan keittotaidoksi.

Koti-illan keskeyttää miellyttävä yllätys. Saan seuraa iltakävelylle. Pirkkolan metsissä pikkupakkasessa reilu tunti. Siinä ehtii puida aika paljon asioita. Tulisi jo lunta, hellittäisi edes hiukan tämä pimeys.

Iltapalaksi iso kulhollinen pop cornia. Ei ehkä terveellistä, mutta ihanaa. Saan pomoltani paljon hyviä reseptejä, mutta tämä on suosikkini: Pätkistä ja lakua yhtäaikaa suuhun. Ei vaadi keittotaitoa. Jos alkaa ymmärtää, miksi Jari Sillanpäällä on valtavasti innokkaita ihailijoita ja Katri Helena saa liikuttumaan, on varmaan liukumassa tukevasti keski-iän puolelle. Nippu lehtiä perjantai-illan ratoksi. Laitoin Suomen Kuvalehden päällimmäiseksi, jotta se vahvistaisi älykköimagoani. Olisi mielenkiintoista nähdä, millainen vaihtoehtoinen pääkirjoitus päätoimittajalla oli pöytälaatikossa, jos Obama ei olisikaan saanut neljää lisävuotta.

Sohvannurkassa yli puolen yön. Lehtiä ja leffa toisella silmällä. Ja tottakai he saivat lopussa toisensa. Senhän kaikki tiesivät jo ennenkuin elokuva alkoi. Tavallisen hyvä päivä. Vaikka huomenna kuulema sataa. Onhan se selvä, että samantien lauhtuu, kun saan ne talvirenkaat alle. Haluan lunta ja pakkasta – pian.

***

Tavallisen perjantai – tai oikeastaan torstain – chili con carnen resepti on muokattu Lauran Tähden reseptistä. Laitoin kanelia todella vähän, se maistui kuitenkin selvästi. Jos se epäilyttää, jätä suosiolla pois, makua on kyllä muutenkin. Tein chili con carnen rotukarjan jauhelihasta, koska se maistuu hyvälle. Samalla periaatteella valitsen raaka-aineet muutenkin. Hyvistä sesongin raaka-aineista saa parasta ruokaa, mutta kyllä oikein hyvää ruokaa saa myös arkena purkkitomaateista ja -pavuista kuten vaikkapa tämä chili con carne.

Chili con carne
neljälle

1 sipuli
öljyä
400 g naudan jauhelihaa
2 valkosipulin kynttä
1 kuivattu chili (tällä tulee jo aika tulinen, puolikas riittää, jos haluat miedomman)
1 prk säilöttyjä tomaatteja
1 prk kidneypapuja
vajaa 1/2 tl kanelia
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl jauhettua korianteria
1 rkl lihafondia
suola
mustapippuria

1. Kuumenna öljy pannulla, kuullota sipuli.

2. Lisää jauheliha ja ruskista.

3. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Hauduta miedolla lämmöllä 20 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä.

4. Lisää pavut. Kuumenna.

suolaa & hunajaa – arkea ja juhlaa myös Facebookissa.

Eettistä luksusta

Äitini hirvipata on suvussamme haluttua herkkua. Kaltaiselleni kaupunkilaiselle se edustaa syksyistä luksusta.

Vaikka olen vasta ensimmäisen polven kaupunkilainen, ei suvussamme ole koskaan metsästetty. Laitakokki, joka on syntymähelsinkiläisyydestään huolimatta sukujuuriltaan heinähattu, jakaa saman kohtalon. Se Suomi, jossa kuulutaan hirviporukoihin ja metsästetään on meille helsinkiläislähiöläisille kovin kaukainen.

Täällä eivät pakastimet pullistele tässä vaiheessa vuotta hirvenlihaa, vaan useille hirvi on todellista luksusta. Kahden kilon vuosittainen keskikulutus taitaa jakautua aika epätasaisesti Suomenniemellä.Vuosittaisesta noin 8 miljoonasta kilosta (esim. vuonna 2010 8,2 kiloa) Etelä-Suomen kauppoihin päätyy pieni osa. Ja hintakin on sitten hirvittävä. Kilo kulmapaistia maksoi lähikaupassamme kolmisenkymmentä euroa. Ainakin meidän perheessämme se on korkeintaan kerran vuodessa ostettavaa luksusta.

Lompakon kannalta kallis ratkaisu, mutta omatunnon kannalta aika edullinen. Viimeaikainen keskustelu eläinten hyvinvoinnista ja tuotanto-olosuhteista on saanut minut pohtimaan omia kulutusvalintojani. Olisinko valmis luopumaan lihan syönnistä? Ostoskorimme on muuttunut jonkin verran kasvis- ja kalavoittoisemmaksi ja eettisistä syistä olemme alkaneet välillä ostaa myös luomulihaa. Edelleenkään en kuitenkaan ole valmis luopumaan kokonaan lihan syönnistä, eikä kaikki syömämme liha todellakaan ole luomua. Olisipa edes vapaana kasvanutta, mutta rehellisyyden nimissä siitäkin välillä lipsun. Riistan kohdalla minun on helppo antaa synninpäästö itselleni: Vapaana kasvanut eläin, joka on saanut elää lajilleen tyypillisellä tavalla. Mielikuvia tai ei, mutta omatunnon kannalta valinta on minulle helppo: Lisää riistaa, kiitos. Lompakko tosin toteaa, että se on jatkossakin aika harvinaista herkkua.

Tämä pata on juuri sellaista kuin ruoka äitini keittiössä tyypillisimmällään on: Yksinkertaiset, hyvät maut ja pitkä haudutus. Pata hautuu uunissa tuntikausia ja maut muhivat parhaimmilleen. Niin hyviksi, että tiedän useamman suvussamme odottavan jo kovasti reseptin julkaisua. Tässä se siis on: Äitini oppien mukaan hauduteltu herkku, mutta äitini tekemänä tietenkin parempaa. Tällä kertaa padassa oli hirven lisäksi muutakin luksusta: Sain nimittäin työkaveriltani lahjaksi omin käsin poimittuja katajanmarjoja. Niistä viimeiset päätyivät tähän pataan.

Hirvipata

800-1000 g hirvenpaistia
1 pkt savupekonia
170 g aurajuustoa
2 isoa sipulia
reilusti kokonaisia mustapippureita ja katajanmarjoja
1 laakerinlehti
1 dl kermaa
voita ja öljyä paistamiseen

1. Leikkaa paisti ohuehkoiksi pihveiksi ja nuiji ne lihanuijalla ohuemmiksi (lihanuijan puutteessa paukuttelen itse lihat ohueksi kaulimella). Rouhaise päälle mustapippuria. Ripottele leveään päätyyn aurajuustoa, rullaa kääryleiksi ja kääräise ympärille siivu pekonia. Kiinnitä tikulla tai lihanarulla, jotta kääryle pysyy koossa.

2. Paista kääryleisiin paistinpannussa voi-öljyseoksessa kaunis pinta ja nosta ne pataan. Kaada paistinpannuun vettä, jotta maut irtoavat. Laita pataan isoiksi lohkoiksi lohkotut sipulit, mustapippurit, katajanmarjat ja sen verran kuumennettua vettä, että lihat peittyvät. Murustele loppu aurajuusto liemen joukkoon.

3. Laita uuniin 200 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi ja laske sen jälkeen lämpötilaa 150 asteeseen. Anna hautua kolme-neljä tuntia. Laita kansi päälle noin tunnin kohdalla. Tarkista välillä, että padassa on riittävästi nestettä (lihojen tulisi olla lähes nesteen peitossa koko haudutusajan). Lisää tarvittaessa vettä, etteivät lihat pääse kuivumaan. Lisää kerma loppuvaiheessa ja anna hautua vielä 30-45 minuuttia.

Aurajuustossa ja pekonissa on suolaa, siksi sitä ei lisätä muutoin ollenkaan pataan. Kun lisäät kermaat, voit samalla maistaa, kaipaako liemi suolaa tai muita mausteita.