Vääräoppista pastaa

Pasta All’amatriciana
Mistä sitä kiistelemään ellei makuasioista? Italiassa kaikki tietävät, mikä on ainoa oikea tapa valmistaa pasta All’amatriciana. Tämä olkoon minun oikea tapani – olkoon vaikka jonkun toisen mielestä täysin väärä.

Tosielämässä italialaiset eivät kuitenkaan itsekään osaa päättää, tuleeko all’amatricianaan sipulia vai ei, chilistä nyt puhumattakaan. Roomassa vannotaan sipulin nimeen ja vajaan sadan kilometrin päässä Amatricessä sitä ei vahingossakaan sotketa mukaan. Kumpikin tapa on tietenkin se ainoa oikea. Edes kastikkeen kanssa tarjottavasta oikeasta pastalaadusta ei ole syntynyt yhteisymmärrystä, bucatini lienee kuitenkin yleisin – tai siis useimpien mielestä se ainoa oikea. Ainoa asia, josta ei synny kiistaa on guanciale eli kuivattu sianposki: Siitä tunnistaa aidon All’amatricianan.

Suomessa pieleen alkaa mennä jo sen ainoan asian kanssa, josta Italiassa on päästy yhteisymmärrykseen: Guancialea ei meikäläisiltä tiskeiltä juurikaan saa, joten vaihdoin sen pancettaan. Ja siitä eteenpäinkin päästin mopon irti ihan kunnolla: Sipulia, valkosipulia, kuivattua chiliä ja lopullisena niittinä alkuperäisreseptille sardelleja ja tomaattipyrettä. Nuo yrtit tuossa päällä ovat varsinainen kerettiläisyyden huipentuma, mutta onneksi makuasioista jos mistä kannattaa kiistellä. Minä väitän, että lopputuloksena oli pirun maukas tomaattikastike. Vääräoppinen kyllä, mutta onko sillä nyt niin väliä.

Jos kaipaat arkeen pientä luksusta, näin saat sitä edullisesti: Hae Pasta Factorystä Teurastamolta samana päivänä tehtyä tuorepastaa ja valitse muutama ihanan kypsä tomaatti. Käytä pekonin sijaan pancettaa. Tähän kaikkeen luksukseen et saa montaa euroa tuhlattua – ja maku on joka sentin arvoinen. Todella maukkaaseen lopputulemaan pääsee kyllä myös hyvillä tölkkitomaateilla, kuivapastalla ja pekonilla eli ei huolta vaikka et sattuisi asumaan Helsingissä tai lähikauppasi valikoimassa ei ole pancettaa.

Ja kuten olen luvannut: Lokakuussa arkiruoka valmistuu noin puolessa tunnissa, eikä vaadi kahta kattilaa tai pannua enempää.

Pasta All’amatriciana (tai tomaatti-pekonipasta)
neljälle

500 g tuorepastaa tai 400 g kuivapastaa (esim. bucatini tai spagetti)

6-8 siivua pancettaa tai pekonia
1 rkl tomaattipyrettä
3 sardellifilettä (tai anjovista)
4 valkosipulin kynttä
1 pieni kuivattu chili (tai makusi mukaan) tai kuivattuja chilihiutaleita
1-2 sipulia
1 prk hyviä kokonaisia tölkkitomaatteja tai 8 kypsää tomaattia
ripaus ruokosokeria
suolaa, mustapippuria
pecorinoa tai parmesania

1. Hiero morttelissa sardellifileet, valkosipuli, tomaattipyree ja chili tahnaksi.

2. Paista pancetta tai pekoni rapeaksi ja kullanruskeaksi kuumalla pannulla. Nosta se pois pannulta.

3. Laske lämpöä ja kuullota sipuli pannulle jääneessä rasvassa kullankeltaiseksi. Älä päästä palamaan. Lisää sardelli-valkosipuli-tomaattipyree-chilitahna ja kuullota muutama minuutti.

4. Lisää kaltatut tomaatit pienehköinä paloina ja ripaus ruokosokeria. Leikkaa pancetta pieniksi paloiksi ja lisää kastikkeen joukkoon. Hauduta puolisen tuntia. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

5. Sekoita kastike keitetyn pastan joukkoon ja raasta päälle reippaasti pecorinoa tai parmesania.

Lähteet: NY Times, Saku Tuomisen Aglio & Olio, Wikipedia. Reseptin pohjana olevan tahnan lainasin Dash and Bella -blogin kastikkeesta.

Kurkkaa myös suolaa&hunajaa-sivulle Facebookissa

Nostalgiatrippi

Munakastike kalalle
Joskus vanhat tutut ovat parempia kuin pussillinen uusia. Munakastike on maukasta ja helppoa nostalgiaruokaa.

Enpä muista, milloin olisin viimeksi syönyt munakastiketta, mutta kun huomasin sen Hovkonditorn-blogissa läikähti välittömästi lämmin tunne rinnassa. Se on ihanaa nostalgiaruokaa lapsuudesta.  Kävin samantien laskemassa ahvenverkot lähikaupan kalatiskillä. Paistettuja ahvenia, kesäperunoita ja munakastiketta sunnuntailounaaksi. Se oli juuri niin hyvää, kuin muistinkin.

Ohje on siis Hovkonditornin. Lisäsin kastikkeeseen vain reilusti ruohosipulia. Se toimii minusta hyvin munan kanssa ja antaa hiukan särmää kastikkeeseen. Kastikkeessa ei ole mitään kikkoja, se on suoraviivainen valkokastike. Kauhan varressa pysyminen palkitsee: Kastiketta kannattaa sekoittaa koko keittoajan, ettei se maitopohjaisena pala pohjaan. Tein kastikkeen täysmaitoon, koska olin ostanut sitä jäätelöä varten. Kastikkeesta tuli ihanan täyteläinen, mutta hyvän lopputuloksen saa myös kevytmaidosta.

Munakastike
kolmelle-neljälle

2 kananmunaa
2 rkl voita
1 1/2 rkl vehnäjauhoja
3 1/2 dl täys- tai kevytmaitoa
suolaa
valkopippuria
reilusti tuoretta tilliä ja ruohosipulia

1. Keitä munat melko koviksi (8 minuuttia sen jälkeen, kun vesi alkaa kiehua).

2. Sulata voi kasarissa, sekoita joukkoon jauhot. Kypsennä jauhoja muutama minuutti voissa, mutta älä anna ruskistua.

3. Lisää maito. Kannattaa lisätä ensin pieni erä maitoa ja sekoittaa voi-jauhosuurus siihen huolellisesti. Saat helpommin tasaisen kastikkeen ilman paakkuja.

4. Keitä maltillisella lämmöllä, kunnes kastike sakenee. Kannattaa sekoittaa ahkerasti, ettei maito pala pohjaan.

5. Kuori kananmunat ja hienonna ne kastikkeen kiehuessa.

6. Kun kastike on riittävän sakeaa, mausta se suolalla ja valkopippurilla, lisää hienonnettu muna ja reilusti yrttejä.

Say cheese

Palak paneer
Juu-juu-juu-juustossa löytyy eli huhtikuun teemana on juustot. Lihattoman kuukauden jälkeen siirrytään juustojen pariin. Ensimmäisenä palak paneer kotijuustosta. Jos tästä lempeän mausteisesta pinaatti-juustocurrysta ei saa voimaa, on ainakin yrittänyt parhaansa.

Vuoden alusta blogissa on ollut kuukausittain teema, jonka mukaista ruokaa kokkaan vähintään kerran viikossa. Tammikuussa tutustuttiin sopan syvimpään olemukseen. Helmikuussa tehtiin kotoista ja lainattiin naapureilta eli pohdin suomalaista ruokakulttuuria. Maaliskuussa sekä blogi että oma ruokavalio olivat lihattomia ja pyrin haastamaan itseäni kokkaamaan kasviksia ja kalaa mahdollisimman monipuolisesti. Huhtikuussa taas sanotaan ’cheese’ eli kerran viikossa luvassa ruokaa, jossa juusto on jos ei nyt pääosassa niin ainakin naispääosassa – nämä kaksi eivät ole tiettävästi sama asia paitsi Meryl Streepille.

Ensimmäisenä siis curry kotijuustosta. Ensin tunnustus: En ole koskaan maistanut autenttista palak paneeria. Laitakokki on ollut liian kauan töissä ytimessä ja hänen mielessään nepalilainenja intialainen ovat lounasruokakastissa, joten saan ihan liian harvoin seuraa nepalilaiseen ravintolaan ja sitten kun sinne pääsen, päädyn aina valitsemaan kolmesta suosikistani, ettei vaan mene pieleen. En osaa siis sanoa ollenkaan, miten lähelle oikeaa makua tällä reseptillä pääsee. Juusto on jo lähtökohtaisesti erilainen, mutta hyvää tämä on joka tapauksessa: Pehmeän mausteista kastiketta ja runsaasti ihanaa pinaattia. Ja valmista reilussa puolessa tunnissa alusta loppuun – asia, jota arvostaa arkena.

Juustoon voit halutessasi paistaa myös paistopinnan, mutta kuivaa juusto sitä ennen mahdollisimman hyvin. Varoituksen sana: Paistettaessa juustosta irtoaa ihan mahdottomasti nestettä, eikä paistaminen olennaisesti paranna makua eli ihan hyvin voit jättää sen vaiheen väliin.

Palak paneer
2 hengelle

100 g tuoretta pinaattia
vajaa paketillinen kotijuustoa
2 rkl öljyä
1 pieni sipuli
1-2 tomaattia
1/2 vihreä paprika
1 iso valkosipulinkynsi
1 rkl silputtua inkivääriä
1/2 tl korianterin siemeniä
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl currya
1 rkl mietoa currytahnaa
1 vihreä chili silputtuna, siemenet poistettuna
3/4 dl turkkilaista jogurttia
3/4 dl kookosmaitoa tai kermaa
suolaa

1. Ryöppää pinaatti nopeasti ja valuta.

2. Silppua sipuli, paprika, tomaatti, valkosipuli. chili ja inkivääri pieneksi silpuksi. Rouhi korianterin siemenet rikki morttelissa (voit toki korvata siemenet myös jauhetulla korianterilla).

3. Kuumenna öljy pannulla. Lisää kaikki mausteet ja kuullota niitä pannulla jokunen minuutti.

4. Lisää valkosipuli, sipuli ja paprika pannulle ja paista viitisen minuuttia. Lisää tomaatti ja pinaatti. Hauduta miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia.

5. Lisää kookoskerma ja jogurtti (niiden suhdetta voit vaihdella ihan makusi mukaan). Kuumenna muutama minuutti.

6. Lisää kotijuusto ja kuumenna. Tarjoa basmatiriisin kanssa.

Top Chef -haaste: Koko menu mullan alta vol. 2

Paahdettu punajuuricarpaccio vuohenjuustokastikkeella ja paistettua siikaa
Top Chef -haasteessa pääosaan nostettiin juurekset. Innostuin kokkaamaan viikonloppuna koko menun mullan alta. Pääruokaan valitsin punajuurta. Vuohenjuuston kruunaamasta carpacciosta tuli niin hyvää, että se kaavittiin meillä viimeiseen viipaleeseen. Ehdottomasti yksi tämän vuoden onnistuneimpia ruokia.

Helmikuussa olen kokkaillut blogissa erityisesti suomalaista ruokaa. Alkukuusta pohdimme kommentoijien kanssa, mitä se oikeastaan on. Jokaisella on siitä varmasti oma näkemys, mutta minusta Mari Kivistössä-blogista kiteytti omankin näkemykseni tarkasti: ”Minä näen suomalaisen ruokakulttuurin omassa elämässäni mieluiten nykysilmälasien läpi: miten ammattilaiset (kokit, toimittajat…) käyttävät kussakin muotivirtauksessa niitä raaka-aineita, joita meillä kotoperäisesti milloinkin on. Miten suomalaiset ruokablogit ottavat vaikutteita vaikka jenkkiblogien hypetyksistä ja tekevät niitä meidän makuumme ja raaka-aineisiin ja vuodenaikoihin sopiviksi. Miten perinneruoat elävät nykypäivässä. Miten tätä kaikkea toteutetaan arjessa”. Lähellä kasvaneet, sesonkin parhaat raaka-aineet ovat minustakin suomalaista ruokaa parhaimmillaan. Kokkaapa niistä ruokaa aasialaisella, italialaisella tai kotimaisella twistillä.

Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että suomalaiset valitsivat lempiruoakseen paistetun kalan. Tämä annos istuu siis aivan nappiin suomalaisen ruoan pohdintaan. Kun olin Saksassa au pairina kala oli luksusta, mikä oli tuhansien järvien (ja halvan tarjouslohen) maassa kasvaneelle hämmentävää. Me söimme Saksan perheessäni tuoretta kalaa vajaan vuoden aikana kerran – jouluna, jolloin puoli kaupunkia pakkasi paikalliseen kalakauppaan.

Kuten jotkut teistä ehkä muistavatkin, tämän vuoden projektina on ollut antaa vuohenjuustolle mahdollisuus. Tämä on nyt kolmas kerta, kun käytän sitä ja täytyy sanoa, että se alkaa itse asiassa olla aika hyvää, ainakin miedommat versiot: Maistelin kastiketta jo suoraan kupista lusikalla. Tämä siis tukee vahvasti teoriaani, että makuaisti on tottumusten summa. Ehkä ensi kesänä otan listalle sienet…

Paahdettu punajuuricarpaccio vuohenjuustokastikkeella
4 annosta

4 punajuurta
timjamia
rosmariinia**
suolaa
hunajaa
öljyä (minulla oli rosmariiniöljy)
balsamicoa

**(lähikauppamme rosmariini oli huonoa, joten käytin tällä kertaa Santa Maria Forest Blend -mausteseosta (sieniä, timjamia, rosmariinia), jonka sain heiltä testiin. Hyvin toimi sekin, pidän näistä uusista myllyistä)

Kastike
100 g vuohenjuustoa (käytin sitä pehmeää kolmionmuotoista versiota)
2-3 rkl smetanaa (voit korvata myös kermalla tai ranskankermalla)
mustapippuria
2 rkl sitruunamehua
(suolaa)

Tarjoiluun
viinisuolaheinää tai rucolaa
paahdettuja pinjansiemeniä
timjamia

1. Kuori raa’at punajuuret ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi. Mausta ja pyörittele öljyssä ja balsamicossa.

2. Paista kypsäksi 200-asteisessa uunissa (paksuudesta riippuen noin 30 minuuttia). Pyörittele välillä, etteivät pääse kuivumaan ja lisää tarvittaessa öljyä.

3. Valmista punajuurten kypsyessä vuohenjuustokastike ja paahda pinjansiemenet. Notkista vuohenjuusto kermalla, ranskankermalla tai smetanalla ja mausta kastike.

4. Tarjoile viinisuolaheinän tai rucolan sekä paahdettujen pinjansiementen kera.

Vai maistuisiko sittenkin:

                      
Lanttukukkoset                                 Borssikeitto                                    Kasviskorma

Ehtaa kasaria

Miika Nousiainen: Metsäjätti
Kana-currykastike
Syksyn vaikuttavin lukuelämys avasi minulle uuden näkökulman viime vuosikymmenien Suomeen. Ruokamuistoissa se innosti palaamaan 80-luvulle.

Kun aloin kirjoittaa blogia, ajatuksena oli myös nostaa esille kirjahelmiä. Ensimmäistäkään postausta aiheesta en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi. Kirjoista kirjoittaminen on osoittautunut vaikeammaksi, kuin luulinkaan. Jatkossa aion kuitenkin nostaa satunnaisesti myös lukuelämyksiä ja yhdistää postaukseen kirjan henkeen sopivan ruoan.

Syksyn ehdottomasti vaikuttavimpia lukuelämyksiä on ollut Miika Nousiaisen Metsäjätti. Se on tarkka ajankuvaus 1980-2000-lukujen Suomesta teollisuuspaikkakunnalla tehtaan piipun varjossa. Se on kasvukuvaus kylän omasta pojasta, joka palaa lapsuuspaikkakunnalleen saneeraajan roolissa. Nousiainen on kuvannut kirjaa kuin esikoisekseen, niin paljon se poikkeaa hänen aiemmista tragikoomisista teoksistaan. Kirjassa on ilmeisen paljon myös omakohtaisia kokemuksia, sillä hänen isänsä ja veljensä ovat ymmärtääkseni työskennelleet metsäteollisuuden palveluksessa.

Olen itse melko samanikäinen Nousiaisen kanssa ja minuun teki vaikutuksen tarkalla kynällä kuvattu 80-luvun Suomi. Vaikka itse olen kotoisin huomattavasti suuremmalta paikkakunnalta, sen aikainen kulttuuri oli vaihtoehtojen puutteessa nykyistä yhtenäisempi. Pystyin siis samaistumaan kirjan kuvaamaan lapsuuteen, ja ajan ilmiöt tuntuivat hyvin tutuilta. Itse en muista aikaa niin politisoituneena vastakkainasettelun aikana, kuin se kirjassa kuvataan ja omat muistot ovat huomattavasti huolettomammat ja lämpimämmät. Kyllä varmasti myös tehtaan porteista mentiin onnellisiin koteihin.

Nykyajan kvartaalikapitalismi näyttäytyy kirjassa raakana ja sitä se usein saattaa ollakin. Itse olen kuitenkin sen verran idealisti, etten halua uskoa täydellisen tunteettomaan ja empatiakyvyttömään johtajuuteen. Vastakkainasettelu hyvän ja pahan välillä on tietenkin dramaturgisesti kiinnostava, mutta yksisilmäiseen musta-valkoisuuteen tarinassa ei onneksi sorruta.

Rankasta aiheestaan huolimatta kirja ei kuitenkaan ole ahdistava vaan hyvin koskettava, ja minusta siinä on myös paljon toivoa. Ehdottomasti oman syksyni vaikuttavin lukuelämys, ajatuksia herättävä kirja, jonka pariin tulen poikkeuksellisesti palaamaan varmasti toisenkin kerran jo pelkästään Nousiaisen nautinnollisen kielen takia.

*****

Kana-currykastike

Kirja on toki myös viiltävä kuva tästä ajasta ja luokkaeroja havainnollistettiin myös ruoan kautta. Törmälän kaupan valikoima ei vastannut pääkaupunkilaisten makutottumuksia vielä nykypäivänäkään. Itse halusin kuitenkin palata 80-luvun tunnelmiin, kun broilerit kaivettiin kokonaisina pakastealtaasta.

Kävimme joskus keskustelun työkavereideni kanssa kunkin turvaruoasta (Kulinaarimurulasta poimimani Kati Tervon mainio käännös soul foodille). Minulle turvaruoka on äidin kanakastike, joka keitettiin kasaan edellisen päivän uunikanan rippeistä. Sisareni kanssa suhteemme curryn tuoksuun ja kastikkeeseen on edelleen erinomaisen lämmin. Siitä turvaruoassa lieneekin kysymys, se edellyttää vuosien mittaan kultautuneita lapsuusmuistoja.

Kokkaan tätä itselleni, kun olen yksin kotona. Nykyään tosin oikaisen pakastealtaan sijaan grillitiskin kautta. Aluksi mietin, ettei kukaan nyt näin  yksinkertaisesta ruoasta ole kiinnostunut, mutta sitten minulle selvisi tuttavapiirissäni tehdyssä kyselyssä, että aikalaisteni kouluruokasuosikkien kärkipäässä on kanaviillokki. Tässä siis oikotie onneen ilman mitään kikkailuja. Samalla periaatteella otin myös kuvan. Ruokalajin luonteen vastaista olisi ollut yrttikikkailu tai muunlainen stailaaminen. Se on räps ja haarukka käteen.

Kana-currykastike 80-luvulta
2 hengelle

1 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
4-5 dl vettä
1 kanaliemivalmiste (en usko, että näiden e-koodeista oltiin huolestuneita 80-luvulla)
grillattua broileria (yksi rintaleike riittää kahdelle)
currya maun mukaan
(suolaa tai muita mausteita, jos nyt haluat kikkailla)

1. Sulata voi kattilassa. Lisää vehnäjauhot ja kypsennä niitä jonkin aikaa, mutta älä  anna ruskistua eli pidä lämpötila riittävän alhaisena.

2. Lisää vesi vähitellen kunnolla sekoittaen. Lisää kanaliemivalmiste. Keittele kunnes kastike sakenee. Ole kärsivällinen se vie jonkin aikaa. Lisää joukkoon curry ja lopuksi kana paloiteltuna melko pieniksi paloiksi. Keitä, kunnes kana on lämmennyt.

Vai maistuisiko sittenkin:

                                       
Kermainen pasta                              Kukkoa viinissä                           Pappardelle con salsiccia

Lapin lumo

Poron ulkofilee karpalokastikkeella ja lanttu-duchesseperunat
Tämä olkoon kiitos ja kumarrus ihanille isännillemme ja loistavalle emännällemme taannoisesta ruskaretkestä. Tulkaa Helsinkiin, niin kokkaan sitten teille ihan oikeasti. Etelän vetelä ei toki saavuta lappilaisen gastronomian tasoa paikallisista raaka-aineista, mutta tämän tosiasian tunnustaen tartun kuitenkin poroon.

Pääsin muutama viikko sitten ensimmäistä kertaa Lappiin ruska-aikana. Virallisesti ruska päättyy syyskuun lopussa ja meillä käynti lipsahti lokakuun ensimmäiseen viikonloppuun. Muutoinkin ruskaa on moitittu vaisuksi tänä vuonna, mutta minuun Lapin hiljaisuus ja maisemat tekivät silti vaikutuksen. Erinomainen seura ja sopiva annos extremeä kaupunkilaiselle kohottivat tietenkin kokemusta entisestään. Kaiken kruununa vanha ponityttö pääsi taas pitkästä aikaa hevosen selkään.

Poro on liian harvinainen vieras ruokapöydässämme. Sain joskus vuosia sitten ravintolassa erinomaista karpalokastiketta poron kanssa, joten sukelsin kastikkeen perässä internetin ihmeelliseen maailmaan. Lisukkeeksi valitsin omista kätköistäni varmaan sata vuotta sitten tallennetun lanttu-duchesseperunat. Niissä oli jotain sopivan nostalgista. Kastike syntyi yhdistelmänä useammasta reseptistä. Ei välttämättä viisas valinta ottaen huomioon, että olen surkea kastikkeissa. Onneksi ei mennyt syteen eikä saveen, vaan tuli oikein hyvä kastike, joka toimii poron lisäksi varmasti esimerkiksi hirven kanssa.

Ja kyllä jälkiruoaksi tämä olisi kyllä vaatinut sen ehtoisan emäntämme törkeän hyvän leipäjuusto-kerma-lakkahillo-yhdistelmän, mutta ensi kerralla sitten.

Poron ulkofilee

Ruskista voi pannulla, lisää pannulle rosmariininoksa. Ruskista poronulkofilee voissa. Älä pese pannua, tarvitset paistorasvan kastikkeeseen. Laita sen sijaan kuumalle pannulle muutama desilitra vettä, jotta maut irtoavat.

Laita fileeseen paistolämpömittari. Paista 175 asteessa, kunnes lihan sisälämpötila on 55 astetta. Arvioitu aika on fileen paksuudesta riippuen 10-20 minuuttia. Meidän suhteellisen ohut filee kypsyi vartissa.

Kääri filee folioon ja anna vetäytyä hetki.

Lanttu-duchesseperunat
4 annosta

10 puikulaperunaa
300 g lanttua
50 g voita
3 keltuaista
suolaa ja valkopippuria

1. Keitä perunat ja lanttu kypsiksi. Kannattaa huomioida, että lanttu kypsyy hitaammin eli pieni se pienemmiksi paloiksi.

2. Kun juurekset ovat kypsiä, lisää voi ja soseuta perunat ja lantut. Jos haluat pursottaa kauniin tasaisia duchesseja, kannattaa laittaa sose vielä siivilän läpi. Lantulla on paha tapa jäädä suuremmiksi paloiksi ja tukkia pursotin.

3. Anna jäähtyä hetki, lisää keltuaiset ja mausta. Pursota uunipellille ja paista uunissa ylätasolla, kunnes saavat kauniin kullanruskean värin. Tässä meni minulla ainakin varttitunti noin 200 asteessa.

Karpalokastike

3 rkl ruokosokeria
1 dl karpaloita
2 dl punaviiniä
2 dl poron paistolientä
1 sipuli
1 porkkana
tuoretta timjamia
1 rkl riistafondia
suolaa ja mustapippuria
suurehko nokare voita kiillottamaan kastike

1. Sulata sokeri pannulla. Ole tarkkana. Kun sokeri on sulanut, lisää karpalot ja pyörittele niitä sulaneessa sokerissa, kunnes ne alkavat mehustua.

2. Lisää pannulle punaviini, paistinneste, sipuli, porkkana, tuore timjami ja riistafondi sekä mausteet. Keittele kokoon ainakin 20 minuuttia. Siivilöi kastike ja kiillota reilulla voinokareella.