Astu sisse

Kun katsoo kauas, unohtaa välillä katsoa lähelle. Päätin, ettei aina ole syytä mennä merta edemmäs kalaan ja seilasimme lahden yli viikonloppulomalle.

Edellisestä vierailustani Tallinnaan oli lähemmäs kymmenen vuotta ellei enemmänkin. Kun omat mielikuvat kaupungista ovat olleet hiukan ankeat, on arvokkailla lomilla ollut helpompaa lähteä toisaalle.

Olin kuitenkin lukenut Tallinnasta monesta paikasta kiinnostavia uutisia. Uusia hyviä ravintoloita ja liikkeitä oli kuulema putkahdellut joukottain – no, kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon Helsingissäkin. Oli siis aika romuttaa mielikuvat villapaitakauppiaita pursuavasta kaupungista, jonka ravintoloissa päämauste on suola. Sen vuoksi järjestin syntymäpäivälahjaksi laitakokille viikonloppumatkan etelänaapuriin.

Viikonlopussa ei hirvittävän paljon ehdi, vaikka Tallinna oli juuri sopivan kokoinen lomalle, jonka tarkoituksena on lähinnä huilia. Lähes kaikkialle pääsee kätevästi jalkaisin ja kaupunki sopii hyvin laiskaan hengailuun. En ollut aiemmin juurikaan poistunut vanhan kaupungin ulkopuolelle, nyt poikkesimme pikaisesti myös Kalasadamassa.

Ravintolasuosituksia poimin verkosta ja sain tutuilta. Tässä parhaat päältä:

SfääR
Mere pst. 6E

Seiskat, Domukset, Steltonin termarit, Alvar Aallon valaisimet, Designhouse Stockholmin lyhdyt, Klaus Haapaniemen mukit. Pohjoisia klassikoita kumiankkoihin ja Peppi Pitkätossuun sisustuksessaan yhdistelevä ravintola voisi olla missä tahansa Skandinavian pääkaupungissa. Samassa tilassa on ravintola ja vaateliike. Viime vuonna Tallinnan neljänneksi parhaaksi ravintolaksi valittua Sfääriä suositteli etukäteen moni tuttavistani ja valitsimme sen lauantailounaalle. Ruokalista on monipuolinen: Runsaat alkupalat ja keitot olivat noin 5-9 euroa, pääruoat 8-20 euroa, viinit laseittain 5 euroa ja alkoholittomat juomat muutaman euron paikkeilla.

Ruoan kuvataan olevan italialaisvaikutteista modernia virolaista ruokaa. Valitsimme molemmat alkuun bruchettat. Toiselle punajuurta, vuohenjuustoa ja karamellisoitua päärynää, toiselle katkarapuja ja uppomunaa. Kumpaakaan annoksista en bruschetaksi kutsuisi, mutta ei nimi ruokaa pahenna. Nämä olivat ehdottomasti lounaan parhaat palat. Pääruoaksi nieriäsalaatti ja tomaattikeitto, joista kumpikaan ei ollut poikkeuksellisen hyvä, mutta kummassakin oli kuitenkin raaka-aineet ja maku ihan kohdallaan, ja seuraksi lämmintä, ilmeisesti paikanpäällä leivottua leipää.

Rento ja leppoisa paikka. Hintataso on kuitenkin paikallisella mittakaavalla kalliihko. Hitaanpuoleinen, mutta ystävällinen tarjoilu.

Leib
Uus tn. 31

Jos menet Leibiin pimeän tultua, sisääntulo on melkein sadunomainen. Kiipeät nimittäin portista muurin ympäröimälle pimeälle sisäpihalle, jonka perällä loistaa kirkkaasti valaistu ravintola. Kaunista ja tunnelmallista. Kesällä sisäpiha on viihtyisä terassi.

Löysin Leibin Kauppalehti Optiossa olleen suosituksen perusteella ja sitä oli kehuttu kovasti myös useammassakin paikallisessa blogissa. Se oli sopivasti lähellä hotelliamme, joten varasin pöydän sieltä, emmekä pettyneet.

Alkupaloiksi samettisen pehmeää kukkakaalikeittoa. Itse en tosin suuremmin välittänyt pinnalla olleesta paahdetusta sipulista. Keitossa se vettyy hetkessä ja menettää rakenteensa. Pääruoaksi valitsin viiriäistä, jota olen halunnut kokeilla pitkään. Sen kera lautasella oli lanttua, härkäpapuja ja lehtikaalia. Sesonkia oli kunnioitettu myös laitakokin annoksen lisukkeissa. Seuralaiseni oli todella tyytyväinen lautaselta löytyneisiin lehtikaaliin, kanttarelleihin ja linsseihin, jotka saivat makua myös savupekonista. Vielä jälkiruoaksi lämmintä omenapiirakkaa voitaikinakuorella jäätelön kera.

Mukavan rouheaa, bistrotyyppistä ruokaa. Ateria kahdelle muutamalla lasillisella viiniä alle 80 euroa. Ehdottomasti reissun helmi.

Kohvik Moon
Võrgu 3

Pikkuisen Võrgu-kadun ja sen varrella sijaitsevan Kohvik Moonin löytää helposti, kun ottaa koordinaatiksi Kalasadama-kadun. Se sijaitsee vanhan kaupungin ulkopuolella, mutta kuitenkin vain lyhyen kävelymatkan päässä sekä laivasatamasta että vanhasta kaupungista. Samaan reissuun voi yhdistää myös vierailun Eesti Disainimajassa, jossa on myynnissä nuorten virolaisten suunnittelijoiden tuotteita.

Fine dining-kategorian ulkopuolella Tallinnan toiseksi parhaaksi ravintolaksi viime vuonna valittu Moon on ravintolaa pyörittävien Roman Zaštšerinskin ja Igor Andrejevin paluu perusasioiden pariin. Molemmat ovat ymmärtääkseni hankkineet kannuksensa Tallinnan kärkikaartiin kuuluvan Ö:n keittiöstä, mutta halunneet yksinkertaisemman ruoan pariin. Kolmisen vuotta sitten avattu Moon ampaisi heti avaamisensa jälkeen Tallinnan parhaiden ravintoloiden joukkoon ravintola-alan ammattilaisten äänestyksissä. Se vaikuttaa säilyttäneen suosionsa. Sunnuntaina lounasaikaan ravintola oli melkein täynnä. Ainakin suuremman seurueen kannattaakin tehdä pöytävaraus.

Ruokalista on slaavilaishenkinen: Pelmeneitä, borssia, piirakoita, blinejä ja monia muita slaavilaisen keittiön herkkuja tuoreesti mutta perinteitä kunnioittaen. Perinteisten herkkujen rinnalla kuitenkin listalla on kattavasti myös modernimpia makuja ja se uusiutuu sesongin mukaan muutaman viikon välein. Täällä syöt esimerkiksi edullisen lounaan: Vaikkapa kupillisella borssia ja maukkaalla vajaan parin euron piirakalla jaksaa kummasti. Piirakat olivat juuri sellaisia, kun ne parhaimmillaan ovat. Maut vaihtuvat päivän mukaan. Me saimme ankka-porkkanapiirakkaa ja lohi-kaalipiirakkaa. Molemmat olivat erinomaisia. Laitakokki kehui kovasti sekä pateetaan että kuhaansa. Näiden muutaman ravintolan perusteella uppomuna tuntuu olevan hitti naapurissa, sitä oli todella monessa annoksessa Sfäärissä ja muutamassa myös Moonissa.

Hintataso on kohtuullisen edullinen: Piirakat 1,50 euroa, pelmeniannos 7 euroa, borssikeitto 3 euroa. Erikoiskiitos myös todella ystävällisestä palvelusta.

Ja lopuksi vielä vinkki luksusviikonloppuun. Yksi parhaimmista aterioista reissulla oli nimittäin hotellimme aamiainen. Koska kyseessä oli hemmotteluviikonloppu olin panostanut hotelliin ja valitsin hotelli Telegraafin. Voin suositella sitä lämpimästi, hotelli oli kaikinpuolin loistava, mutta viimeinen silaus oli aamiaisen täydellinen munakokkeli. Parempaa en muista hotellissa koskaan saaneeni. Muutenkaan aamiaiselta ei olisi voinut enempää toivoa ja täydellisen hiljaiset huoneet ja upottavat sängyt olivat juuri sitä mitä väsynyt matkalainen tarvitsi. Tuli siis huilittua.

Vielä muutama linkki/osoite:

Listauksen Tallinnan parhaista ravintoloista löydät Eesti Maitsed -sivustolta. Se on listannut kattavasti hyviä ravintoloita sekä Tallinasta että muualta Virosta.

Jos pidät designista, kiinnostava liike on aiemminkin mainitsemani Eesti Disainimaja. Mukaani tarttui mm. 70-luvun tytön ihastuttaneet mahtavat paperinuket, joihin toivottavasti ihastuvat yhtä lailla 2000-luvun tytöt, rakkaat kummityttöni. Ja tuo heijastinkin sopisi erinomaisesti kaikille foodieille syyspimeisiin.

Mainokset

Arjen yläpuolella Tampereella

Tampereella käy mielikseen ja saa hyvin syödäkseen.

Tampereelle on tullut viime vuosina liuta uusia kiinnostavia ravintoloita. Mutta vaikka käymme siellä joka vuosi, olen edelleen testannut niistä vain muutaman. Taikasanat tämän onnettoman asiantilan takana ovat sunnuntai ja maanantai. Vuosittainen Tampereen reissumme ajoittuu nimittäin lähes poikkeuksetta Pori Jazzin jälkeiseen sunnuntaihin ja maanantaihin ja yritäpä silloin löytää avoinna oleva hyvä ravintola: Hella & Huone suljettu su-ma, ravinteli Bertha suljettu su-ma, C suljettu su-ma vain muutamia mainitakseni. Tänä vuonna sain arvokasta apua Sivumaku-blogin Janilta. Hänen suositustensa perusteella löysimme oivalliset ravintolat sekä sunnuntai- että maanantai-illaksi.

Ravintola Esplanadi
Kauppakatu 16

Sunnuntai-illan valinta golfkierroksen päätteeksi oli laadukasta pubiruokaa tarjoava ravintola Esplanadi. Ruoka valmistetaan pääosin kotimaisista, lähellä tuotetuista raaka-aineista ja oluet ja siiderit ovat oman panimon tuotantoa.

Tarjolla oli maukasta ja mutkatonta pubiruokaa. Settini oli varsin tukeva: alkuruoaksi seuralaisen kanssa jaettu hodari ja pääruoaksi hampurilainen. Pelkkä hampurilainen lisukkeineen olisi riittänyt varmasti, mutta halusin päästä testaamaan kehutut makkarat. Ei ole turhaan kehuttu, ne olivat minun mielestäni toinen illan helmistä. Toinen oli sitten  puolestaan maukas sämpylä: Sekä hodarin että hampurilaisen sämpylä sai tuhdin makunsa mäskistä ja mallasvierteestä.

Ehdottomasti keskimääräistä parempaa pubiruokaa mm. hampurilaisen pihvi on valmistetty Limousin-härän lihasta. Erityiskiitokset myös todella iloisesta ja ystävällisestä palvelusta. Tänne menen mieluusti toistekin.

Kahden hengen ruoat ja ruokajuomat noin 40 euroa.

Ravintola 4 vuodenaikaa
Tampereen kauppahalli

Tampereen kauppahalli on hienosti piilotettu helmi. Jos tulet Hämeenkatua rautatieasemalta päin ja olet Sokoksen kohdalla, olet jo mennyt ohi. Sisäänkäynti on huomaamaton, mutta sisällä on onneksi sitäkin mukavampi yllätys odottamassa. Hallissa on monipuolisesti erilaisia liikkeitä ja kahviloita. Äskettäin halliin on avattu myös Armas-pikaruokala.

Paikallisten tuttujeni mukaan kauppahallin aukioloaikoihin ei ole luottamista eli monet tiskit sulkevat jo huomattavasti virallista sulkemisaikaa aiemmin, vaikka halli periaatteessa on auki kuuteen. Aukioloajat tuntuvat muutenkin olevan aika lailla suuntaa-antavia. Lauantaisin halli on auki neljään, paitsi kesäisin kolmeen. Kesäaukioloaikaa tosin kukaan ei ole vaivautunut päivittämään hallin nettisivuille, vaan kävimme toteamassa sen suljetun oven takana.

Kauppahalli on kuitenkin visiitin väärti. Itse ostimme sieltä mm. käsintehtyjä karjalanpiirakoita ja nautimme maukkaan lounaan 4 vuodenaikaa -ravintolassa. Listalla on muutama klassikko ja päivittäin vaihtuvat annokset. Maa-artisokkakeitto oli ihanan kuohkeaa ja maukasta, parempaakin tarte tatinia olen saanut,  mutta ei tämäkään versio huono ollut. Keiton kanssa olisin mieluusti syönyt jotain peruspatonkia maukkaampaa leipää, sitähän olisi hallissa varmasti tarjolla.

4 vuodenaikaa ottaisin mielellään myös esimerkiksi vakiopaikkaani Hakaniemen halliin, saattaisin jämähtää vakioasiakkaaksi lauantailounaalle. Suosittu ravintola vaikutti olevan myös Tampereen hallissa. Ihan tavallisena maanantainakin kaikki paikat olivat varattuja. Ei kannata antaa täysien pöytien karkottaa pois, kierto on aika nopea ja paikkoja vapautui koko ajan, vaikka pöytiä oli vain muutama.

Lounaskeitot, jälkiruoka ja lasilliset viiniä kahdelta nelisenkymmentä euroa.

Ravintola Näsinneula
Särkänniemi

Maanantai-illan ravintolan valitsimme jälleen Janin suositusten perusteella. Siinä joutuivat kaikki omat ennakkoluuloni romukoppaan. Huvipuisto olisi ollut viimeinen ruokakohde, jonka olisin itse valinnut. Edes se, että ravintola on yksi maailman parhaista pyörivistä ravintoloista ei olisi vakuuttanut minua. Mikä kategoria pyörivät ravintolat muka on? Onneksi saimme apua etevältä paikallisoppaalta ja päädyimme ravintolan mainoslauseen mukaisesti arjen yläpuolelle, ravintola Näsinneulaan.

Valitsimme Tampere Menun, jossa ei ollut yhtään heikkoa lenkkiä. Ihanat maut alkoivat jo aluksi tarjoillusta leivästä. Hain jo Eat & Joystä speltti- ja kaurajauhoja, koska aion yrittää päästä edes lähelle Näsinneulan kauraspelttileipää myös kotona.

Alkuun kylmää tomaattikeittoa.

Seuraavaksi suloisen pehmeää possunposkea Paijan tilalta Urjalasta. Vink, vink, te Urjalan kävijät, tilan myymälä on auki lauantaisin. Possun seurana oli maukkaita vihanneksia mm. parsaa Perniöstä.

Suunraikastajana välissä raikas basilikagranite tomaattilumella.

Varsinainen pääruoka oli meidän molempien suosikki. Lautasella oli Vanajaveden kuhaa, parsa-pekonirisottoa, parsa-voikastiketta ja ihanaa kevätsipulipyreetä. Pyree syntyy kuulema vaan ihan kermasta, voista ja kevätsipulista. Onko se nyt ihme, jos se on hyvää? Vaikka annos oli reilu, olisin ottanut mieluusti lisää. Siinä oli minun makuuni kaikki kohdallaan.

Juustolautasella monelle tutut Peltola Blue ja Mouhijärven appenzellertyyppinen Vilho.

Makeaksi lopuksi maitovanukasta, minttusorbettia ja lippiavaahtoa. Lippia oli minulle uusi tuttavuus. Googlailun perusteella se paljastui sitruunaverbenaksi. Sitä voisi harkita ensi vuonna testattavaksi myös istutuslaatikoissani tai parvekkeella. Ainakaan itse en ole törmännyt siihen kaupassa, mutta ilmeisesti sitä on ollut useampana vuonna myynnissä Hyötykasviyhdistyksen kevättaimitorilla.

Ravintola Näsinneula oli ehdottomasti reissun positiivisin yllätys, mukava hetki arjen – tai sateisen ja sumuisen Tampereen – yläpuolella. Aterian aikana ennättää nähdä Tampereen muutamaankin otteeseen, ravintolasali pyörähtää kierroksen 45 minuutissa.

Ruoat ja juomat kahdelta noin 200 euroa (2 Tampere-menua, toiselle viinipaketti, toiselle muutama lasillinen viiniä).

Tampere Menusta oli tykätty myös Kulinaarimurulassa.

Kiitos Sivumaun Jani, söimme Mansessa oikein maukkaasti. Ja vielä jäi monta paikkaa varastoon jatkoakin ajatellen, kyllä Tampereella pistäytyy mieluusti toistekin. Ehkäpä jo pikemmin kuin ensi kesänä.

My Cup of Tea

Wehmaan kartanon iltapäiväteellä pääsee englantilaistunnelmiin keskellä suomalaista maalaismaisemaa.

Olen ajanut tukka putkella Kuopio-Helsinki-väliä lukemattomia kertoja. Mitä nopeammin päästään paikasta A paikkaan B, sitä parempi. Päätin kerrankin luopua matkanteon suorittamisesta, ottaa asiaan savolais-zeniläisen minne sitä immeisellä on kiirus valamiissa mualimassa -asenteen ja poimin matkan varrelle leppoisat pysähdyspaikat. Päädyin pitkälle, nautinnolliselle iltapäiväteelle Wehmaan kartanon pihapiirissä sijaitsevaan, englantilaista teekulttuuria vaalivaan Teahouse of Wehmaisiin Juvalle. Juva sijaitsee Mikkelin pohjoispuolella ja visiitti iltapäiväteellä edellyttää vain muutaman kilometrin poikkeamisen viitostieltä. Paikka on perustettu muutama vuosi sitten ja se on ilmeisesti Suomen ainoa englantilaishenkinen teehuone.

Teen nauttiminen keventää mieltä, selvittää ajatuksia, vähentää henkistä ja ruumiillista ahdistusta ja saa aikaan sellaisen mielenrauhan, että kaikki maalliset huolet voi joksikin aikaa heittää pois mielestään, luvattiin paikan teelistalla kiinalaisen teekeisarin sanoin. Mitäpä sitä sitten muuta kuin mielenrauhaa hakemaan englantilaisten ruusukuosien ympäröimänä.

Löysin teehuoneen Kauppalehti Optiossa olleen jutun perusteella, jossa kahvilan perustanut kartanoa isännöivän Grotenfeltin perheen tytär Anna antoi reseptejä sormileipiin. Artikkeli jäi mieleeni, koska hän totesi siinä, että kaikki muut reseptit ovat jaettavissa paitsi skonssiresepti. Niiden takia asiakkaat ajavat hänen mukaansa Helsingistä asti. Skonssifriikkinä halusin päästä testaamaan kehuttuja leivonnaisia.

Teelistalta löytyy kaikkiaan noin kuutisenkymmentä erilaista teevaihtoehtoa. Menuvaihtoehtoja puolestaan on kaikkiaan viisi. Käytännössä ne koostuvat sormileivistä, makeista leivonnaisista ja skonsseista. Laajuus vaihtelee ja hintahaitari on 10-16 euroa sisältäen kannullisen teetä.

Tilasin English Tea -vaihtoehdon, johon sain makeiden leivonnaisten sijaan vaniljaskonsseja kolmen sortin sormileipien rinnalle. Teeksi valitsin Tempelin, jonka sisältö kuulosti runolliselta. Tee oli listan mukaan koristeltu kanervalla, pionilla ja vadelmalla ja maussa luvattiin olevan vadelmaa, raparperia ja kermaa. Sormileipien täytteet olivat perinteiset kurkku-tuorejuusto sekä lohi ja kolmannessa versiossa oli artisokkaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Leivät olivat oikein hyviä, mutta ne jäivät kyllä kakkoseksi, kun pöytään tuotiin uunilämpimät vaniljaskonssit. Menu oli täyttävä: Kaksi pientä leipää kutakin makua ja kaksi skonssia kermavaahdon ja hillon kera. Pakko tunnustaa, että toisen skonsseista jouduin pakkaamaan tuliaisiksi äidille. Olisi ollut synti jättää sellainen herkku syömättä.

Tavoitteenani on monien muiden ohella ollut löytää vaihtoehtoja aabeeceehelveteille ja muille valmiiksi pakattuja kumileipiä tarjoileville huoltamoketjuille. Haluaisin suosia persoonallisia paikkoja, joissa on maistuvaa tarjottavaa. Tässä yksi sellainen: Teahouse of Wehmaisin takia kannattaa tehdä se muutaman kilometrin poikkema valtaväylältä. Kiireen voi unohtaa unohtaa. Se on onneksi paikan rauhallisessa ilmapiirissä helppoa. Erityiskiitokset myös ystävällisestä ja välittömästä palvelusta.

PS Olimme käyneet Sillä Sipuleiden kanssa paikassa ilmeisesti aika lailla peräjälkeen. Kannattaa lukea myös heidän kokemuksistaan.

Vesi kielellä Kööpenhaminassa

Kööpenhamina on herkuttelijan paratiisi. Suurin haaste on se, että ihminen voi syödä vain rajallisen määrän. Hyviä ravintoloita on nimittäin valtavasti.

Kööpenhaminassa on helppoa syödä hyvin. Kovin halpaa se ei tosin ole. Hintataso on jonkin verran Suomea kalliimpi, mutta toisaalta keskihintaisissakin paikoissa saa todella hyvää ruokaa. Toki syöttölöitä, juottoloita ja turistirysiä on kaikissa kaupungeissa, mutta Kööpenhaminan keskustan tuntumassa ehkä keskimääräistä vähemmän. Siitä kertonee oma kieltään yli kymmenelle ravintolalle myönnetty Michelin-tähti. Ja vaikka ei tähdistä välittäisikään, on tähtikokkien sukupolvi nostanut kaupungin ravintolaelämän 2000-luvun aikana aivan uudelle tasolle.

Pakko tunnustaa, että vaikka Helsinki on Financial Timesin mukaan nouseva ruokakaupunki Pohjolassa, emme me vielä Kööpenhaminan niskaan hengitä. Osaamisella on tapana levitä ja moni kokki on hankkinut kannuksiaan esimerkiksi maailman parhaaksi ravintolaksi useamman kerran nimetyssä Nomassa tai muissa tähtiravintoloissa ennen oman ravintolan perustamista. Neljän päivän lomalla suurin haaste tuli siinä, miten ennättäisi syödä edes murto-osassa niistä paikoista, joita mieli teki kokeilla.

Jos trendinenäni – joka tosin ei ole kovin tarkka – haistaa yhtään oikeaan suuntaan, Helsinkiin on avautumassa paljon lisää rentoja ja konstailemattomia ravintoloita, joissa ei turhaan pönötetä vaan syödään hyvin ja hyvässä seurassa – tai käydään vain lasillisella. Sellaisia näyttävät perustaneen useammatkin Michelin-ravintoloiden kasvatit Kööpenhaminaan.

Tanskalaiset arvostavat puhdasta ruokaa muutoinkin kuin juhlapuheissa. He kuluttavat nimittäin luomuruokaa lähes kymmenkertaisesti suomalaisiin nähden. Ruokakaupassa luomutuotteita löytyy kaikista tuoteryhmistä. Varsinkin kunnianhimoisemmissa ravintoloissa merkittävä osa raaka-aineista on lähes poikkeuksetta viljelty luonnonmukaisesti ja mieluiten lähellä, muu ei taida olla niille enää varteenotettava vaihtoehto. Kehitys on arvioiden mukaan 6-7 vuotta Suomea edellä, joten ehkä meilläkin nähdään se päivä, että luomu on myös taloudellisesti yhä useammalle mahdollinen vaihtoehto. Tanskassa siellä ollaan jo eli ainakin paikallisen luomuliiton mukaan luomu on hinnaltaan lähentynyt muuta tuotantoa.

Tilanne on muuttunut todella paljon reilussa kymmenessä vuodessa. Olin silloin muutaman kuukauden töissä Tanskassa. Kyselin varovaisesti työkavereiltani, mistä ihmeestä te oikein ostatte ruokaa, kun kaikkialla oli vaan Netto-laatikkomyymälöitä, jotka suomalaiseen silmään näyttivät sottaisilta ja epäsiisteiltä. Kollegoideni mukaan kaikki käyvät Netossa, kun muualla ruoka on niin pirun kallista. Silloinkin toki muitakin vaihtoehtoja oli, mutta sittemmin tarjonta on kasvanut ihan toisiin mittoihin ja ainakin katukuvan perusteella nykyään käydään aika lailla muuallakin kuin Netossa. Jopa halpaketjun ikkunoissa oli mainos ”Yllättävän paljon luomutuotteita”, mikä varmaan osaltaan kertoo luonnonmukaisesti tuotetun ruoan asemasta tanskalaisten ruokakoreissa. Totuuden nimissä on kuitenkin hyvä muistaa, että kyllä valtaosa siitä ruokakorista on edelleen muuta kuin luomua ja Tanska on Euroopan possutehdas eli kyllä lautasella on paljon myös tehotuotettua ruokaa.

Kouluruotsilla voisi kuvitella, että tanskalaiset syövät poikkeuksellisen tukevia aamiaisia. Frokost ei tanskaksi kuitenkaan ole aamiainen, vaan yllätys, yllätys lounas. Aamiainen on morgenmad. Selvä pesäero naapuriin.

Onnistuimme matkan aikana oikeastaan vain kerran saamaan aika mitäänsanomatonta ruokaa. Rankkasateessa emme jaksaneet kävellä kovin kauas, vaan valitsimme jotain meidän kulmilta. Ei mennyt sillä kertaa ihan nappiin, mutta muuten saimmekin kerta toisensa jälkeen hyvää ruokaa. Tässä suosikkini matkan ruokatarjonnasta.

Torvehallerne
Frederiksborggade 21 (Israelsplads)

Torvehallerne on hieno esimerkki siitä, mihin yhden ihmisen idea voi johtaa. Aukio oli jokunen vuosi sitten huumekauppiaiden kauppapaikka, jolle hallit suunnitellut Hans Peter Hagens halusi antaa uuden elämän. Hän sai idean torialueesta jo vuonna 2007, mutta maailman vallannut talouden taantuma jarrutti hanketta niin, että hallit avattiin vasta noin vuosi sitten.

Hagens on suunnittelut kaksi modernia hallia, joissa ruoka nostetaan pääosaan. Halleissa ja niiden ympärillä olevalla torialueella on kaikkiaan noin 80 myyntipistettä ja tarjonta on huikea. Hallit ovat herättäneet vähän Eat & Joy-tyyppistä keskustelua puolesta ja vastaan. Niitä syytetään kalliista ruoasta ja elitismistä, mutta samaan aikaan niillä on vankkumattomat ihailijansa. Minä liityin jälkimmäisiin jo ensimmäisellä vierailukerralla, ihana leipä Il Fornaiosta vei kielen mennessään. Kävimme toisenkin kerran maistelemassa mm. tapaksia ja Fougazin sunnuntaiaamiaisen antimia.



Kauppahalli ja Hakaniemen halli ovat menossa ymmärtääkseni lähivuosina remonttiin. Niin paljon kuin Hakiksen hallista pidänkin, suosittelen uudistusta suunnittelevia käväisemään tutustumismatkalla Kööpenhaminassa. Arvostan toki Hakaniemen mahtavia raaka-ainevalikoimia, mutta joukkoon mahtuisi myös muutama hyvää valmista ruokaa paikan päällä syötäväksi tarjoava puoti Torvehallernen tyyliin.

Meyers Deli
Gl. Kongevej 107, Fredriksberg (myös kaksi muuta pistettä Kööpenhaminan alueella, joista toinen Magasin du Nord -tavaratalossa Kongens Nytorvilla. Se on kuitenkin aikamoinen halli, huomattavasti mukavammassa ympäristössä syöt, kun menet Fredriksbergiin)

Deli on osa Tanskassa tunnetun Claus Meyerin ravintolarypästä. Meyer on toinen ylistetyn ja palkitun Noman perustajista, tunnettu TV-kokki, mies lukuisten keittokirjojen takana. Sittemmin hän on rakentanut kunnioitettavan määrän liiketoimintaa ruoan ympärille. Hänen yrityksellään on mm. delejä, useita ravintoloita (Radio ja NamNam), leipomoita, cateringyritys, kokkikoulu, panimo ja oma hedelmätarha.

Meyers Deli yhdistää herkkukaupan ja kahvilan ja panostaa sesonkiin sopiviin laadukkaisiin raaka-aineisiin. Leivät leivotaan herran omassa leipomossa, vihannekset viljellään omalla luomufarmilla kaupungin läheisyydessä ja omenat Lilleøn saarella sijaitsevalla hedelmäplantaasilla.

Me söimme Meyers Delissä maukkaan aamiaisen, mutta delistä saa myös ostettua valmiin pikniklaatikon tai lukuisia muita herkkuja mukaan, jos haluaa nautiskella ateriansa mieluummin luonnon helmassa jossain Kööpenhaminan lukuisista puistoista. Siinä missä tukholmalaiset vievät leipäjuurensa hoitoon loman ajaksi, voivat kööpenhaminalaiset ostaa aina uuden: Hyllyiltä löytyi nimittäin myös hapanleipäjuuria tuoreiden vastajauhettujen jauhojen lisäksi.

Runsas aamiaislautanen (leipää, artesaanimakkaraa, tuoreista vihanneksista tehtyä salaattia, salamia, juustoa, munakokkelia, pekonia, jogurttia ja mysliä) ja kahvit kahdelle 300 kruunua (noin 40 euroa).

Aamanns
Øster Farimagskade 10, Østerbro

Jos alkaa piirtää tanskalaista ravintolaelämän kuka on kuka -karttaa, olisi Claus Meyerin ympärillä viivoja ristiin rastiin. Myös tanskalaiselle klassikolle uuden elämän antanut Adam Aamann on uransa alussa hankkinut kannuksensa Claus Meyerin avulla. Vielä 2000-luvun alkupuolella smørrebrød oli symboli vanhanaikaiselle, epäterveelliselle, majoneesin täyttämälle elämälle. Valtavasti lihaa, ei kalaa saatika vihanneksia, ainakaan tuoreena. Aamannsin synnystä on kiittäminen Adam Aamannin pieniä lapsia, joiden kanssa hän halusi viettää aikaa enemmän kuin kokin työssä normaalisti on mahdollista. Siinä raossa hän päätti alkaa panostaa lounaaseen ja nostaa perinteisen smørrebrødin uudelle tasolle. Aamanns avattiin vuonna 2006 ja sittemmin perustaja on palkittu kotimaassaan useaan kertaan voileipiensä ansiosta.

Lista vaihtuu kolmen kuukauden välein sesongin mukaan. Leipien lisäksi tarjolla on myös mm. lihapullia, juustoja ja kakkuja. Niitä emme ehtineet maistaa, mutta ainakin leivät olivat smørrebrødien aatelia. Tuoreita raaka-aineita hapanjuureen leivotun ruisleivän päällä, voiko enempää enää toivoa. Valitsimme savumakrillileivän, jossa oli kalan lisäksi pikkelöityä vihreää tomaattia ja karhunlaukka-jogurttikastiketta, paahtopaistileivän, jossa oli itse valmistettua paahdettua sipulia ja ihanaa remouladea, parsalla viimeistellyn kanaleivän sekä tartar-leivän. Ne olivat toinen toistaan parempia ja suosikkia on ihan mahdotonta valita. Kaikissa pääosassa olivat majoneesin sijaan kunnon raaka-aineet.

Aamanns on levittänyt lonkeronsa myös New Yorkiin. Tribecassa on avattu tänä vuonna Aamann/Copenhagen. Jotain tanskalaisten tahdosta viedä New Nordic Cuisine maailmalle kertonee se, että ravintolan pr-tilaisuuksien vetonaulana New Yorkissa olivat kruununprinssi ja -prinsessa.

Neljä leipää ja juomat kahdelle (mm. erinomainen luomusiideri Bornholmista) noin 300 kruunua (noin 40 euroa).

Fiskebaren
Flæsketorvet 100, Kødbyen, Vesterbro

Vanha kollegani laittoi minulle ennen matkaa viestiä: ”Heräsin ajatukseen, että olenkohan mahtanut muistaa suositella sinulle Fiskebarenia. Yksi parhaita ravintolakokemuksia ikinä.” Näiden suositusten perusteella tämä oli ainoa ravintola, johon varasin pöydän jo Suomesta käsin ja pistimme fillariin vauhtia hirvittävien ennakko-odotusten saattelemina.

Fiskebaren sijaitsee Kööpenhaminan uudehkossa ravintolakeskittymässä entisellä tukkutori- ja teurastamoalueella Kødbyenissä reilun viiden minuutin pyörämatkan päässä  päärautatieasemalta. Tarkkaanottaen alueella löytyy edelleen myös teurastamo- ja lihakäsittelytoimintaa, mutta kun monet yritykset alkoivat siirtyä väljemmille vesille, uhkana oli alueen autioituminen. Uusi Kødbyen sai alkunsa baareista, joita alueella on edelleen, mutta viime vuosien aikana sinne on noussut laadukkaita ruokaravintoloita (Fiskebarenin lisäksi esim. BioMio, PatéPaté) ja asiakaskunta oli ainakin meidän käyntimme aikaan vähän edelläkävijäsukupolvea ikääntyneempää nautiskelijaa.

Kun lähtee liikkelle valtavin odotuksin ja sen päälle alkuruoat tulevat pöytään, miten sattuu ja tarjoilija vielä unohtaa bongata pääruoan, minkä seurauksena odotimme sitä 45 minuuttia, voisi todeta, ettei näistä lähtökohdista saa aikaan hyvää ravintolaelämystä millään ilveellä. Toisin kuitenkin kävi. Hyvien, mutta ei loisteliaiden alkupalojen jälkeen alkoi tapahtua. Pääruoaksi toiselle turskaa ja toiselle seitiä – pakastealtaiden aliarvostetut jämäkalat siis – molempien annosten rinnalla tarjottiin valkoista ja vihreää parsaa, maa-artisokka-persiljamoussea sekä Riesling-kastiketta. Lisäksi uusia perunoita lipstikka-persiljakastikkeella. Nyt aloin todenteolla ymmärtää, mihin suosittelijani viittasi. Olisin voinut nuolla lautasen esim. maa-artisokka-persiljapyreestä ja molempien kalat olivat täydellisen pehmeitä.


Jälkiruoka viimeistään räjäytti pankin omalla kohdallani. Kesän marjoja kuten mansikkaa ja vadelmaa, vadelmavaahtoa ja marenkia. Lisäksi vielä yllättävä lipstikkavaahto, joka rehellisyyden nimissä oli annoksen turhin elementti omaan makuuni, mutta muutoin yksi kaikkien aikojen jälkiruokasuosikkejani. En jaksa enää yhtään välittää pitkästä odotuksesta, menisin uudestaan milloin tahansa.

Pääsimme myös kokeilemaan Lilleøn saarella Tanskassa tuotettua kuohuviiniä. Kuulostaa hurjalta, mutta saarella on lukemani mukaan oma mikroilmastonsa ja siellä tuotetaan laatuviinejä myös Nomaan. Samaiselta saarelta löytyy myös aiemmin mainitsemani Claus Meyerin hedelmätila, jossa tuotetaan mm. omenat hänen ravintoloihinsa. Tanskalainen kuohuviini ei kiilannut ohi suosikkieni, mutta tiedän myös lukuisia merkittävästi huonompia.

Ei kala-allergisille tai kalaa vieroksuville. Ruokalistalla löytyy kaksi ruokalajia jälkiruokien lisäksi, joissa ei ole kalaa tai äyriäisiä: Yksi liha-annos ja yksi kasvisannos. Tarjoilussa oli paljon toivomisen varaa, mutta ruoka oli sitten sitäkin parempaa.

Kolmen ruokalajin illallinen kahdelle juomineen noin 17oo kruunua (noin 230 euroa).

Cocks & Cows
Gamle Stranden 8

Liemessä-Jenni ja kollegani vinkkasivat molemmat minulle Cocks & Cowsta, jonka kerrotaan paistavan paikkakunnan parhaat hampurilaiset. Molempien suosittelu oli hiukan varauksellinen, mutta he vakuuttivat paikan olevan kuitenkin aterian väärti. Jenni oli oikeassa sen suhteen, että palvelu ei varsinkaan nopeudeltaan varsinaisesti päätä huimannut, mutta onneksi hampurilainen oli sitten sitäkin parempi. Ehdottomasti yksi parhaista syömistäni: Mehukkaassa pihvissä oli sopiva grillin maku ja muut ainekset olivat tuoreita ja raikkaita. Lisukkeet sen sijaan olivat kaukana hampurilaisen tasosta. Löysät ranskalaiset, jotka maistuivat lähinnä rasvalle ja omaan makuuni turhan vetinen coleslaw jäivät osin syömättä. Hampurilaisen takia menisin kuitenkin toistekin.

Paikka on ilmeisen suosittelu, me emme saaneet enää varattua pöytää edellisenä päivänä, mutta onneksi lämpimänä iltana tilaa löytyi terassilta. Kannattanee siis varata pöytä ainakin viikonloppuisin.

Hampurilaiset lisukkeineen, alkudrinkit ja ruokajuomat kahdelta hengeltä vajaa 500 kruunua (noin 70 euroa).

Cafe Granola
Værnedamsvej 5, Fredriksberg

Cafe Granola on pieteetillä 30-luvun tyyliin rakennettu suosittu kahvila Fredriksbergissä. Granola haluaa olla tunnelmallinen poikkeus tanskalaiseen kahvilatyyliin, johon Granolan omistajan mukaan kuuluvat seiskatuolit, Piet Heinin pöytä ja PH-lamput. Kuten kuvasta näkyy Granola on jotain ihan muuta ja jokainen yksityiskohta on tarkasti mietitty oikeaan aikakauteen. Aiemmin Granola oli rakennettu 50-luvun tyyliin, mutta se muutti reilu vuosi sitten suurempiin tiloihin ja silloin tyyli vanheni parillakymmenellä vuodella muistuttamaan 30-luvun Kööpenhaminaa.

Paikka on paikallisten keskuudessa niin suosittu, että jokainen voi itse valita kuvaileeko äänimaailmaa eläväksi puheensorinaksi vai kauheaksi kakofoniaksi. Kahvila oli joka tapauksessa aivan täynnä tavallisena maanantaiaamupäivänä ja meteli oli melkoinen.

Ei kahviloista halvin, mutta hyvää oli. Huikentelevaisella tuulella kun olimme, otimme makeaa heti aamusta eli jaoimme suolaisen suuremman aamiaislautasen ja makean aamiaislautasen. Itse pidin erityisesti mustikasta, omenasta, banaanista, inkivääristä ja ananaksesta tehdystä smootiesta. Naapuripöydissä syötiin jo lounasta ja paikan runsaat lounasleivät näyttivät todella herkullisilta.

Runsas aamiainen kahdelle 270 kruunua (noin 35 euroa).

PatéPaté
Slagterboderne 1, Kødbyen

Tänne pääsimme vain parille lasilliselle matkalla Fiskebariin, mutta seuraavalla kerralla testaamme myös ruoan. Tunnelmallinen ravintola, jonka kaltaisia ottaisin mielellään myös Helsinkiin. Olet yhtä tervetullut menetpä syömään ja lasilliselle. Ja suomalaisissa blogeissa ollaan ruokamaailman aallonharjalla, nimittäin lemon possetit oli tarjolla täälläkin jälkiruokalistalla. Meillä possetit mun posselle on vasta suunnitteluasteella.

Døp
Rundetårnin juurella

Kun olin töissä Tanskassa – ja kyse oli siis vain muutaman kuukauden pätkästä – rahdattiin konttorimme eteen parinakin juhlahetkenä hotdogkärry. Ja siinä sitten pihalla söimme hotdogeja ja joimme Matilde-kaakaota. Erottamaton yhdistelmä kollegoideni mukaan. Hodari on siis todellakin  rakennettu tanskalaisten DNA:han. Silti minulle tuli jonkinlaisena yllätyksenä, että Politiken-lehden lukijat valitsivat suosikkiruokapaikakseen hotdogkärryn. Eivät tosin mitä tahansa hodarikioskia, vaan Døpin (lyhennys tulee sanoista ekologinen makkaramies), jonka kantavana ajatuksena on tarjota pikaruokaa laaturaaka-aineista.

Pakkohan sitä oli kokeilla, minulta pisteet tälle vaihtoehdolle, laitakokilta pisteet peruspullaversiolle. Jatkossakaan en kieltäydy kummastakaan versiosta.

Toinen klassikko, jota ei tietenkään voi jättää väliin on perinteinen viineri. Hyviä saa vaikkapa Lagkagehusetista, joka on hyvä leipomo muutenkin. Niitä löytyy kätevästi monelta kulmalta ympäri kaupunkia.

Neljässä päivässä ihminen voi valitettavasti syödä vain rajallisen määrän. Minulla on vielä listalla aika monta ravintolaa, jota olisin mieluusti kokeillut. PatéPatén lisäksi mm. Manfreds & Vin, Hos Fischer, viime vuonna vuoden tulokkaaksi valittu Relæ ja kavereideni ylistämä Geist olisivat houkutelleet. Kertokaa siis kokemuksia, jos olette vierailleet jossain niistä. Luulenpa nimittäin, että meillä buukataan taas matkaliput aika pian uudestaan!

Farvel København

Menimme juhannuksen viettoon Kööpenhaminaan ja toivoimme, että edes murunen rennosta hyggestä tarttuisi meihinkin todella kiireisen kevään jälkeen. Siinä kansassa on jotain erikoista. Huolimatta meren äärellä vallitsevasta säästä, joka on ihan liian usein harmaa, tuulinen ja vetinen, juutit toden totta osaavat nauttia elämästään. Mikäs sen mukavampaa turistin kannalta.

Olen käynyt Köpiksessä niin usein, että sormet ja varpaat eivät riitä, eivät taida riittää edes kahteen kertaan käytettynä. Reilu kymmenen vuotta sitten myös asuin siellä parin kuukauden pätkän. Osaan siis suunnistaa pääsääntöisesti eksymättä, mutta samalla olen oiva esimerkki siitä, että keskimäärin työmatkoilla ei näe juuri muuta kuin toimiston ja hotellihuoneen – varsinkin jos toinen niistä sijaitsee jossain paikallisen kehäkolmosen tienoilla.

Jossain vaiheessa jo ajatus Kööpenhaminan lentokentästä ahdisti, mutta nyt muutaman vuoden tauon jälkeen kaupungista tuli taas kotoisa olo. Se on niin ihmisen kokoinen, ettei ihme, että esimerkiksi Monocle-lehti rankkaa Kööpenhaminan korkealle elämänlaadulla mitattuna (ja niin muuten rankkaa Helsinginkin). Lehden näkemyksen mukaan elämänlaatuun vaikuttavat perinteisten koulutusmahdollisuuksien, elinkustannusten ja terveydenhoidon lisäksi mm. design ja arkkitehtuuri, hyvät gourmetravintolat ja kulttuuritapahtumat. Vaikeaa olla tästä eri mieltä: Kööpenhaminassa parasta on rento hengailu, pyöräily, design ja nautinnollinen syöminen.

Rennon hengailun mahdollistaa se, ettei kaupungissa ole liian paljon ”pakollisia” nähtävyyksiä. Jos haluaa tehdä kierroksen nähtävyyksien kautta, sen hurauttaa pyörällä hetkessä. Ja se pieni merenneito – se on ihan oikeasti pieni. 1,25 metristä hahmoa ympäröi tasaisesti satojen turistien joukko, joka jonottaa pääsyä ikuistettaviksi patsaan kylkeen. Kaikki kunnia H.C. Andersenille, mutta ne oikeasti kiinnostavat asiat Kööpenhaminassa ovat kuitenkin ihan muualla. Ne ovat siellä, missä ovat paikallisetkin. Sateen jälkeen ei tarvitse olla montaa hetkeä pouta, kun Nyhavn on täynnä, Ved Strandenin laitureilla siemaillaan viiniä viereisestä viinibaarista ja puistoissa vietetään piknikiä. Kööpenhamina on täynnä vehreitä puistoja, hienoa arkkitehtuuria –  niin uutta kuin vanhaakin ja vähän joka kulman takana on jotain nähtävää – tai ainakin viihtyisä kahvila tai kiinnostava designliike.

Matkailijan kannalta kiinnostavimmat asiat löytyvät ydinkeskustasta (Indre By) ja sitä ympäröivistä kaupunginosista kuten vauraista latte-kaupunginosista Østerbrosta ja Fredriksbergistä,  luovan luokan työväestöltä valtaamasta värikkäästä Vesterbrosta ja monikulttuurisesta Nørrebrosta. Fredriksberg on oikeasti kaupunki kaupungin sisällä eli itsenäinen, Tanskan viidenneksi suurin melkein sadantuhannen asukkaan kaupunki, jota Kööpenhamina ympäröi joka puolelta. Alueena se on varsin pieni ja itsenäisyyden taitavat huomata lähinnä fredriksbergiläiset veronmaksajat, joiden paksua lompakkoa verot keventävät muita tanskalaisia maltillisemmin.

Varsinkin Vesterbron ja Østerbron asuntojen kunnostamiseen on panostettu aika lailla, mikä on myös nostanut asuntojen hintoja varsinkin Vesterbrossa aikaisempien asukkaiden ulottumattomiin. Sinänsä ironista, koska luova luokka viehättyi alueista juuri rosoisuuden takia. Samalla tosin myös asumisen taso on noussut merkittävästi. Esimerkiksi ystäväni, joilla oli ihana asunto Østerbrossa – rouvan lapsuudenkoti – totesivat, ettei talon asunnoissa ollut omia kylpyhuoneita ennen 80-90-luvun taitetta.

Jos kaupunki on maastoltaan kuin pannukakku, ei pyörää parempaa kulkuvälinettä ole olemassa. Lisäksi Kööpenhamina on sopivan pieni: Keskustan tuntumassa kaikkialle pääsee pyörällä noin vartissa ja pyöräkaistoihin on panostettu. Pyörä on kätevä myös sen vuoksi, että kiinnostavimmat ravintolat ja kaupat eivät suinkaan ole ihan ytimessä, vaan esimerkiksi Vesterbrossa ja Østerbrossa. Kyllähän niihin pääsee kävellen ja julkisillakin, mutta fillarilla perille hurauttaa hetkessä. Päivässä ehtii hyvin tutkia pyörällä useammankin alueen. Olisimme itse tehneet lenkin myös kaupungin ympäristössä, mutta siihen sää oli turhan epävakainen. Onneksi pääsin edes pienelle nostalgiatripille vanhoille kulmilleni.

Yli kolmannes kööpenhaminalaisista pyöräilee töihin tai kouluun ja kaupungin tavoitteena on olla maailman paras kaupunki pyöräilijälle muutaman vuoden sisällä. Jo nyt se on useissa tutkimuksissa ohittanut Amsterdamin, jota pitkään on pidetty pyöräilyn mekkana. Kunnon köpisläinen pyöräilee läpi tuulen ja tuiskun. Me onneksi säästyimme tuiskulta, mutta useamman sadekuuron saimme kyllä niskaamme. Meren äärellä sää ennättää muuttua useaan kertaan samankin päivän aikana. Paikalliset tietävät sen: Käytännöllisemmin pukeutuvaa kansaa ei näe, tiukkoihin nahkahousuihin voi ihan hyvin yhdistää Hunterit. Tärkeintä on kuivat jalat.

Ehdin jo kirota, miten vaikeaa voi olla vuokrata pyörää kaupungissa, jossa kaikki pyöräilevät, mutta sitten tajusin, että monet pyöräliikkeet myös vuokraavat pyöriä, vaikka ne ikkunassa mainostaisivat niitä vain myyvänsä. Yksi hyvä ketju on esimerkiksi Pedal-Athleten. Heillä on liikkeet sekä Nørrebron että Østerbron aseman tuntumassa. Kannattaa huomioida, että pyörän palauttaminen niihin ei välttämättä onnistu sunnuntaisin. Saa menopelejä toki myös useimmista hotelleista, mutta hinta on lähes tuplasti kalliimpi – ja kyllä siinä katu-uskottavuus kärsii, kun kaartaa paikalle hotellin mainoskyltti tarakassa. Pyörän saa liikkeestä vuorokaudeksi alle sadalla kruunulla eli reilulla kympillä. Meidän pyörämme maksoivat kolmeksi päiväksi noin 200 kruunua. Hyvään pyörään sijoittaminen on turha investointi, sillä vaihteille ei ole käyttöä mäettömässä kaupungissa. Pääasia, että jarrut toimivat. Tarjolla on tietenkin myös kaupunkipyöriä, joiden käyttö on ilmaista (panttina toimi 20 kruunun kolikko), mutta niiden varaan ei kannata laskea, koska ne saattavat olla siinä vaiheessa jo seuraavan pedaalinpolkijan käytössä, kun tulet vaikkapa kahvilta. Lisäksi niitä saa käyttää vain ydinkeskustassa ja usko pois, sinä haluat suunnistaa muuallekin.

Kypärä ei kuulu tanskalaisten turvavarustukseen, joten niitä ei automaattisesti useinkaan tarjota osana vuokrapakettia. Huolimatta siitä, että Kööpenhaminassa pyöräillään valtavasti, kuolemaan johtaneita onnettomuuksia sattuu vuodessa vain muutamia, vähemmän kuin esimerkiksi Dublinissa, jossa pyöräilijöitä on 80 % vähemmän. Tämäkin osaltaan vahvistaa tutkimustuloksia, joiden mukaan pyöräily on sitä turvallisempaa, mitä enemmän pyöräilijöitä on, koska autoilijat ovat oppineet ottamaan kahdella pyörällä liikkuvat huomioon. Teetpä kypärän suhteen niin tai näin, kannattaa muutoin noudattaa maan tapoja. Jos unohdat näyttää kädelläsi, että olet pysähtymässä, saattaa seurauksena olla tukalat paikat, kun saat kymmenen perässä polkevaa niskaasi.

Tanskalainen design ja tyyli ovat kai kaikkien tuntemia käsitteitä. Olen ollut jo kauan uskossa, mitä niihin tulee. Esimerkiksi Arne Jacobsen on yksi kaikkien aikojen suosikkejani ja kaltaiselleni minimalistille Kööpenhaminan kaupat ovat taivaita. Yleensä ostelen aika niukasti tuliaisia, jos ruokaa ei lasketa, koska jos jotain niin tavaraa meillä on riittävästi. Mieluummin hankkiutuisin paljosta entisestäkin eroon. Ei onnistunut kuitenkaan tällä kertaa, matkalaukkuun käärittiin huolellisesti useampiakin designlöytöjä. Vaikka muuten ottaisin esimerkiksi Illums Bolighusin Helsinkiin kirkuen, pankkitilini kiittää, että se on lentomatkan takana ja silloinkin rajoitteena toimivat matkatavaroiden painorajoitukset. Kiinnostavia kauppoja on muutoinkin joka kulmalla ja varsinkin uutta suunnittelua löytää parhaiten, kun pitää silmät auki ja poikkeaa myös sivukaduille.

Muutamia pidempiaikaisia designsuosikkejani ovat:

Illums Bolighus, Amagertorv 10. Klassikko, jossa on kattava valikoima. Mahtava valaisinosasto ja paras paikka käydä fiilistelemässä muotoilun klassikoita, koska täällä niitä saa hiplata ja testata. Myös pienempiä matkalaukkuun mahtuvia aarteita. Alemyyntien aikaan täältä voi oikeasti tehdä löytöjä. Tällä kertaa mukaan lähti vain designaltistusta eli tuliaisia kummipojille. Kaksi suppeampaa myymälää myös lentoasemalla.

Georg Jensen, Amagertorv. Kun se nyt on siinä vieressä. Lippulaivamyymälä, jossa on aika lailla koko valikoima eli paljon muutakin kuin se Stockan valikoimissa oleva hyllyllinen tavaraa. Klassikot, mutta myös uudempia tuotteita. Ylellisemmin ei voi lahjoja pakata kuin täällä tehdään. Euroopan hitain palvelu, ja useimmat tuotteet saa myös naapurista ja lentokentältä, mutta eipä ole myyjiä riesana, jos haluaa vain huokailla.

Stilleben, Niels Hemmingsensgade 3 (Strøgetin poikkikatu). Yksi uudemmista suosikkeistani. Astioita, koriste-esineitä, laukkuja, vilttejä ja muuta sisustustavaraa.

Normann Copenhagen, Østerbrogade 70. Lippulaivamyymälä, jossa on laaja valikoima omia tuotteita ja muutamia muita merkkejä.

Lisäksi fiilistelen mielellään myös Bredgaden tuntumassa olevissa antiikkiliikkeissä, mutta onneksi shampanjalaatikoita tai vanhaa asemankelloa ei kukaan kanna kotiin. Syytän painorajoituksia, mutta ei kannata edes vilkaista niitä hintalappuja. Vähemmän ekslusiivista antiikkia ja vanhaa designia on tarjolla esim. Ravnsborggadella, jonne emme valitettavasti tällä kertaa ehtineet. Kadehdin avoimesti kaikkialta löytyviä uskomattomia kukkakauppoja. Jos keskimäärin kaikki on Tanskassa kallista, niin kukat eivät sitä ole. Kolme isoa punttia esimerkiksi pioneja sai alle 15 eurolla.


Postaan erikseen muutaman päivän sisällä Kööpenhaminan mahtavasta ruokatarjonnasta. Jo pelkästään sen takia kannattaa tehdä reissu juuttien vieraaksi. Ruokasuosikkien lisäksi omia Köpiksen matkan mansikkapaikkojani ovat mm. Tivoli mieluiten iltavaloissa, Nyhavn – kyllä turistien joukossa, mutta sulassa sovussa siellä nautiskelevat hyvästä ilmasta myös paikalliset sekä puistot keskustan ympärillä – mieluiten piknikeväiden kanssa. Seuraavalla kerralla aion käydä myös pitkästä aikaa modernin taiteen museossa Lousianassa sekä tsekkaamassa uudesta arkkitehtuuristaan tunnetun Ørestadin sekä Hellerupin ja Charlottenlundin porvariston hillityn charmin. Tällä kertaa valitettavasti sää hidasti menoa.


Tanskalaiset kuulema näkevät itsensä suvaitsevaisina ja rauhaarakastavina ihmisinä, joilla on hyvä huumorintaju. Vaikka terrorismin uhka, kiristyneet asenteet siirtolaisia kohtaan ja tiukat ulkomaalaislait ovat tehneet kolhuja tähän mielikuvaan, se on onneksi vain osa totuudesta. Tanskassa on edelleen todella mutkaton meininki ja Kööpenhaminaa rennompaa matkakohdetta ei Euroopan kaupungeista helposti löydä. Jos jonnekin Helsingistä muuttaisin, niin mieluiten Köpikseen. Se on pieni suuri kaupunki, jossa on elämää, mutta kaikki kätevästi lähellä. Viihtyisiä asuinalueita ja mukavia kantapaikkoja. Minulla olisi jo pari suosikkitaloa katsottuna, mutta vaikka Tanskassa kiinteistöjen arvonalenemisen myötä vaikutti olevan myynti-ilmoitus todella monessa ikkunassa, taidamme nyt toistaiseksi pysyä Suomessa. Farvel København, tulen taas pian kylään!

Lähteet mm. Politiken Copenhagen guide, Wikipedia, Honest Cooking – The Food Magazine, BBC News, AOK, Byens Beste, Meyers Magazin, Guardian

Pietarin ravintolatärpit

Viikonloppureissu Pietariin hurmasi hyvällä ruoalla ja seurakin oli mitä mainiointa, mutta kaupungille joudun antamaan vielä toisen mahdollisuuden ennen lopullista arviota. Harva paikka on sumuisena ja sateisena houkuttelevimmillaan.

  

Minun on häpeäkseni pakko tunnustaa, etten ole aiemmin astunut itärajan ylitse. On ollut koko ajan helpompaa suunnata kauas kuin katsoa lähelle naapuriin. Viikonlopussa väkimäärältään melkein koko Suomen kokoisesta kaupungista saa toki irti vain pintaraapauksen. Varsinkin kun liikkeellä oli kaksi tautista.

Yllättävintä minulle oli se, miten vähän kaupungin valtava asukasmäärä näkyi kaduilla. Kaaottista liikennettä lukuunottamatta heti pääkadun ulkopuolella oli hämmentävän autiota. Missä kaikki kuhina ja suuren kaupungin syke? Tuttavani mukaan kaupunki herää eloon kunnolla vasta kesällä ja kehnohko sääkin saattoi toki vaikuttaa asiaan. Samaan aikaan kun Helsinkiä hellittiin auringonpaisteella, Pietarissa kärvisteltiin vetisemmissä tunnelmissa. Kaupunki oli kuin sumussa, välillä satoi ja hyytävä tuuli saattoi yllättää minkä tahansa nurkan takaa. Aurinko näyttäytyi koko viikonlopun aikana vain puolisen tuntia. Ehkä minun täytyy siis antaa kaupungille vielä yksi mahdollisuus ennen lopullista tuomiota. Tänä viikonloppuna siellä varmasti helmat heiluu jo ihan eri tahtiin – luvassa on auringonpaistetta ja paljon lantioposeerauksia – sillä poseerata venäläissisaremme todella osaavat pienestä pitäen.

Todelliset pietarilaiset ovat legendan mukaan sumun keskellä ja ruskeanharmaan joen äärellä asumisen seurauksena kalmankalmeita eli ilmeisesti aurinko ei helli kaupunkia liian usein. En tunne kuin yhden aidon pietarilaisen ja vaikka hänellä onkin maidonvalkea iho, sitä ei voine vielä käyttää luotettavasti legendan ja säätilan vahvistuksena. Esiintyväthän kaupungin omat pojat Putin ja Medjevevkin imagokuvissa terveen- tai epäterveenpäivettyneinä, mutta ehkä päivetys tarttuu heihin kansakunnan aarteita esille sukeltaessa tai metsästysretkillä.

Viikonloppureissussa ilahduttavinta oli ehdottomasti hyvä ravintolatarjonta. Vaikka tällä tautipesäkkeiden luokkaretkellä luotimme välillä vain puhtaasti nenään, kun suunnitelmia uusittiin voimien mukaan, saimme poikkeuksetta erinomaista ruokaa, kerta toisensa jälkeen parempaa. Laskutkin olivat kaupungin kalliista maineesta huolimatta kohtuullisia, hintahaitari on ravintolatarjonnassa kuitenkin lavea. Jos siis haluat pelata varman päälle, tarkista hintataso etukäteen. Tässä muutama keskihintainen tärppi Pietariin valtavasta ravintolatarjonnasta. Näistä lähdimme aterian jälkeen tyytyväisyyttä hyristen.

Pectopah Jerômé
Gorokhovoya ulitsa 11 (tai 13, talon numero ei löytynyt selkeästi, mutta ravintolan huomaa varmasti)

   

Olimme matkalla monien tuttujen kehumaan Sadkoon, kun toinen matkaseurueesta alkoi näyttää huolestuttavan heikkovointiselta. Jerômé, jossa yhdistyy ruokaravintola ja pieni baari, tuli vastaan pelastavana keitaana. Tunnelmallisen näköinen bistro, jossa näytti olevan paljon muitakin asiakkaita ja yllätyksenä vielä elävää musiikkia voitti kilometrin kävelyn siinä olotilassa.

Ruokalista oli sekoitus italialaista ja Välimeren keittiötä yhdistettynä muutamaan venäläiseen klassikkoon modernisti toteutettuna. Tämä eri keittiöiden yhdistely näytti olevan tyypillistä useammassakin suositellussa paikassa. Se ei yleensä ole kovin lupaava laadun tae, mutta täällä sain koko reissun parhaan ruokalajin, Kievin kanan. Kana oli mehukasta ja kypsyydeltään täydellistä, paneeraus sopivan rapea ja perunamuussi samettisen pehmeää. Lautasella ei ollut yhtään turhaa elementtiä. Konstailematonta hyvää ruokaa ja reilut annokset. Matkaseuralaiseni kehui kovasti omaa parsa-annostaan, sen sijaan oma bruschettani oli pilattu ylenpalttisella kapriksella.

Lasku kahdelta noin 3000 ruplaa/75 euroa (kaksi ruokalajia, lasit cavaa ja pari lasia viiniä).

Pectopah Teplo
Bolshaya Morskaja 45, lähellä Iisakin kirkkoa

Teplossa halutaan sinun tuntevan, kuin tulisit vierailulle ystävien luo. Sisustus on monimuotoinen sekoitus erilaisia tyylejä, mutta neljästä-viidestä pienestä huoneesta koostuvassa ravintolassa on todentotta kodikas tunnelma. Tarjoilijat ovat omissa siviilivaatteissaan, jokainen huone on erilainen, ulko-oven viereen seinälle on koottu korttiterveisiä maailmalta ja toiselle seinälle sekä ruokalistaan polaroid-kuvia ”perheenjäsenistä”. Ruokalistat oli askarreltu käsin ja kuvissa esiintyi koko suku – ja Audrey Hepburn. Kesäisin sisäpihalla olevassa ravintolassa on myös suuri rauhallinen terassi.

 

Ravintola on ilmeisen suosittu, ilman pöytävarausta sinne on turha yrittää ja mekin saimme pöydän vasta seuraavalle päivälle. Ravintola oli täynnä paikallisia ja monellakin seurueella tuntui olevan jonkin sortin juhlapäivä. Useammassa pöydässä pelattiin aterian lomassa post-it-laput naamalla seurapelejä ja nostettiin maljoja, mutta riehakkaaksi tunnelma ei yltynyt, vaan asiakkaat olivat selkeästi tulleet ennenkaikkea syömään hyvin.

  

Ruokalista oli jälleen sekoitus italialaista, länsimaista ja venäläistä keittiötä. Alkuperästä viis saimme huolella, hyvistä raaka-aineista valmistettua ruokaa. Laatuun nähden hintataso oli erittäin kohtuullinen – kahden hengen illallinen (2-3 ruokalajia/per henkilö, kolme lasia viiniä ja teetä) noin 2400 ruplaa/noin 60 euroa. Lasku tuntuu vieläkin kevyemmältä, kun sen saa piirroksella kuvitetussa kirjekuoressa. Söimme tukevan alkupalan jälkeen kevyesti keittoa ja salaattia, mutta raskaammillakin valinnoilla lasku jää erittäin kohtuullisesti. Älkää jättäkö väliin käsittämättömän hyvää minttuteetä, johon on annosteltu reilulla kouranmitalla tuoreita mintunlehtiä. Parasta koskaan juomaani teetä.

  

Pectopah Idiot
Moika-kanava 82 (Nab Reki Moyki 82)

Päädyimme tänne puoliksi sattumalta, kun aika ei riittänyt alkuperäisen suunnitelman mukaiseen ravintolaan kävelemiseen lähtöpäivänä. Astuimme sisään tukevasti epäluuloisena, koska Pietarista ei varmaankaan ole kirjoitettu ainoatakaan matkaopasta, jossa tätä ravintolaa ei olisi mainittu mahdollisuutena kokea autenttinen venäläinen tunnelma. Dostojevskin innoittama kulttiravintola täyttää kaikki venäläiskliseet sisustuksensa ja ruokalistansa osalta, mutta jouduin nielemään epäluuloni. Söimme vain pelmenit, mutta ne olivat kaikessa koruttomuudessaan ja yksinkertaisuudessaan todella maukkaita. Ehdottomasti reissun parhaat pelmenit ja todella ystävällinen palvelu. Pelmenit ja juomat kahdelta noin 1000 ruplaa/25 euroa.

  

Idiotissa ensimmäinen snapsi elämän vettä on ilmainen. Vodkasnapsi siis saapui pöytään, vaikka meidän käyntimme ajoittui varhaiseen lounasaikaan. Elämän vesi on aika ironinen lempinimi tälle venäläisten lempilapselle ottaen huomioon, että venäläiset miehet kuolevat keskimäärin yli 10 vuotta naisia nuorempina vähän kuudenkympin jälkeen. Suurimpana syynä alhaiseen elinajanodotukseen pidetään nimenomaan alkoholia, erityisesti väkevän viinan juomista.

PS Jos haluat viettää tunnetun juomalaulun mukaista elämää Venäjällä, juo toki vodkaa ja rakasta venäläisiä naisia. Samovaariinkin voit periaatteessa oksentaa, mutta jätä uhanalaisen luonnonsammen mäti rauhaan. Laji on ryöstökalastettu kaviaarista saatavan hinnan vuoksi uhanalaiseksi ja kannan palautuminen vie vielä parhaassakin tapauksessa vuosia. Ei sillä, että monikaan lompakko tähän lajiin taipuisi, mutta muistutanpa nyt kuitenkin, jos lukijakuntaani kuuluu raharikkaita. Kasvatettu versio onkin sitten eri tarina.

When in Rome…

…kannattaa keskittyä roomalaisten tapaan suloiseen joutilaisuuteen. Rooma on yhdistelmä mahtipontisen hengästyttävää arkkitehtuuria ja muovituoleilla istuen nautittua konstailemattoman maukasta ruokaa.

Jos Berliini on Rooman sodissa omaisuutensa menettänyt boheemi pikkuserkku, joka on köyhä mutta hauska, on Rooma kuin vanhanajan suurruhtinas, jonka loistonpäivistä on hetki aikaa, mutta joka huokuu edelleen aristokratiaa ja onnistuu kätkemään kuluneet kyynärpäät nahkapaikkojen alle. Koko kaupunki on rakennettu tekemään vaikutus ja siinä se kyllä onnistuu.

Pienellä pintaraaputuksella Roomasta näkee myös toisen puolen. Kaupungissa, joka ulkoisesti muistuttaa valtavaa ulkoilmamuseota, eletään ihan oikeaa elämää. Kuivataan pyykit historiallisissa puitteissa. Mennään naimisiin. Autetaan naapuria hädässä. Kun hiljaisella sivukadulla edellämme kaatui vanhempi rouvashenkilö, oli paikalla samantien joukko auttajia arvioimassa vamman vakavuutta ja testaamassa, nouseeko käsi vai onko se kenties murtunut, tarvitaanko paikalle ambulanssi vai riittääkö rouvan kampeaminen pystyasentoon. Jokaisella oli asiasta asiantunteva mielipide, tuskin kenelläkään lääketieteellistä koulutusta, mutta kaikilla vilpitön auttamisen halu.

Vaikka Rooma on yli 3 miljoonan asukkaan suurkaupunki – todellisuudessa väkimäärä on vielä paljon suurempi, sillä kaupungissa elää valtava määrä laittomia siirtolaisia – muodostaa sen keskusta ja läheiset asuinalueet (kuten Trastevere tai Prati) turistin kannalta kätevän kokoisen alueen. Kaiken saavuttaa helposti jalkaisin – tosin samaan aikaan keskusta on niin sokkeloinen, että ensikertalaisina olimme puolet ajasta vähän eksyksissä. Kävely on muutenkin paras tapa aistia kaupungin tunnelmaa ja tehdä löytöjä. Italialaiset ovat yritteliästä kansaa. Jonkun arvion mukaan jopa joka neljäs italialainen työskentelee yrittäjänä, joten pieniä putiikkeja ja ravintoloita on pilvin pimein ja valikoima on sitä kautta valtava. Kaupunki on myös kuin rakennettu suloiseen joutilaisuuteen, jalkaisin löydät kaikki ihanat gelateriat ja terassit. Kulje silmä tarkkana, etteivät kauniit sisäpihat jää sinulta huomaamatta.

 

Rooma on täynnä mahtavia vastakohtia. Kun olet kunnon turistin lailla tutustunut Pietarinkirkon ylenpalttisiin koristeluihin ja kiivennyt yli 300 rappusta kirkon kupoliin, näet silmänkantamattomiin arkkitehtuuria, joka on rakennettu tekemään vaikutus. Samalla näet myös Vatikaanivaltion silmäätekevien valtavat terassit, joissa nautitaan aamukahvit muovituoleilla. Muovituolit eivät meillä taitaisi läpäistä kaupunkikuvaa valvovan viraston seulaa.

 

Designistaan kuuluisasta maassa (katsokaa nyt vaikka Alfa Romeota), syödään hyvällä ruokahalulla täydellistä pastaa mauttomien amerikkalaisten leffajulisteiden alla paperiselta pöytäliinalta, joka on kätevää vaihtaa jokaisen ruokailijan jälkeen. Samaan aikaan meidät kentältä noutanut taksikuski sai huolitellulla olemuksellaan meidät matkalaiset näyttämään kovin nukkavieruilta ja majapaikkamme emäntä tarjoili aamiaisen joka aamu tukka pöyheäksi kiharrettuna, chaneljakussa ja korkokengissä. Italialainen estetiikka jaksaa aina yllättää minut.

Olen täysin jäävi, mitä tulee italialaiseen keittiöön. Jos minun pitäisi valita vain yksi keittiö loppuelämäkseni valinta olisi selvä. Minut on siis kovin helppo tyydyttää, täydellinen spaghetti aglio & olio riittää, eikä siihen montaa raaka-ainetta tarvita. Italialaiset ovat tehneet niukkuudesta hyveen ja rakentaneet ruokakulttuurin, jossa hyödynnetään edullisimmatkin raaka-aineet. Italialaisten rakkaus omaan keittiöönsä on suojellut jopa Rooman keskustaa ulkomaisilta ketjuilta: Kultaiset kaaret ovat siellä harvassa, vallassa ovat ennemminkin pienet perheravintolat.

Rooma ei ole kohuttujen ja kokeilevien kulttiravintoloiden kotikaupunki, mutta kaupungin parasta antia ruoka kuitenkin kiistatta on. Roomassa on helppo syödä hyvin ja myös edullisesti. Vaikka kaupunki muutoin on Suomen hinnoissa ja esimerkiksi hotellit laatuunsa nähden kohtuullisen kalliita, on ruoka poikkeus. Valitsin toki ruokapaikat etukäteen ja vain muutaman kerran kävelimme sisään tutustumatta suosituksiin, mutta poikkeuksetta saimme hyvää ja maistuvaa ruokaa ja laskun loppusummat olivat hyvin kohtuullisia, pääasiassa 50-80 euron välillä kahdelta hengeltä viineineen. Minun vatsani ei tosin vedä neljää lajia, joten ihan alusta loppuun emme menuja useinkaan syöneet, mutta useamman ruokalajin kuitenkin.

 

Romana Cucina – roomalainen keittiö – on tunnettu mm. sisäelimistään. Saku Tuomisen Basta!-kirjasta opin, että niiden suosio juontaa juurensa aikoihin, jolloin rikkaat söivät ruhosta paremmat osat ja köyhät tekivät ruokansa osista, jotka eivät varakkaammille kelvanneet. Roomassa ruokalistalta löytyy siis mm.häränhäntää, naudan vatsalaukkua ja vasikan ohutsuolta. Löytyy tosin paljon muutakin: tyypillisiä pastoja ovat mm. juustosta ja pippurista makunsa saava cacio e pepe, tomaattinen all’amatriciana sekä klassikko carbonara. Me osuimme kaupunkiin onnekkaasti latva-artisokka-aikaan. Sitä löytyi lähes kaikkien ravintoloiden listoilta jossain muodossa.

Sanonnan mukaan kun olet Roomassa, sinun tulee tehdä kuin roomalaiset. Kaupungissa, joka on Euroopan kolmanneksi suosituin matkakohde keskimäärin 7-10 miljoonalla vuosittaisella turistilla, pettää itseään, jos kuvittelee pystyvänsä löytämään jotain, mitä moni muukin ei olisi jo löytänyt. Mutta sen ei kannata antaa häiritä, en antanut minäkään, kun listasin omia suosikkejani kaupungissa tällä matkalla. Löydät samat asiat varmasti yhdestä sun toisesta matkaoppaasta, mutta nämä halusin tallentaa itsellenikin muistiin, koska minun tieni vie Roomaan toisenkin kerran.

Franchi ja Cafe Castroni, Via Cola di Rienzo 204 (Prati)

Saat toki Cafe Castronista myös vastajauhetuista pavuista tehtyä kahvia, mutta ennen kaikkea se on mahtavan valikoiman omaava herkkukauppa, josta löydät oliiviöljyt, tryffelit, parhaat pastat ja kaiken kuivatavaran, mitä kuvitella saattaa. Naapurista Franchista mukaan makkarat ja juustot. Ei sillä, etteikö nykyään saa Suomestakin lähes kaiken, mutta Italiassa asuneen työkaverini mukaan esimerkiksi kunnon salcicciaa ei edelleenkään. Franchin kehuttua salamia saa sen sijaan kuulemma satunnaisesti myös Stockalta.

Pratissa sijaitseva Via Cola di Rienzo on hyvä ostoskatu muutenkin. Se on huomattavasti keskustan ostoskatuja leppoisampi ja kuitenkin valikoima on ihan kohtuullinen – ei riittävä todelliselle shoppausintoilijalle, mutta minä sain siellä ´kyllä kohtuullisen siivun matkabudjetista kulumaan.

La MonteCarlo, Vicolo Savelli 13, Piazza Navonan lähellä

Kun ottaa huomioon pizzerioiden lukemattoman määrän Roomassa, suhtaudun todella epäilevästi listauksiin, jotka julistavat tietävänsä Rooman parhaat pizzeriat. Kukaan ei ole voinut testata niitä kaikkia. Tämä oli joka tapauksessa päässyt monille listoille, joten päädyimme valitsemaan sen tuhansien  muiden vaihtoehtojen sijaan. Ravintolassa paistetaan juuri oikeanlaista ohuenohutpohjaista pizzaa, jossa on sopivan palaneet reunat. Itse valitsin pizzojen kuningatteren Margheritan, joka on armoton huonoille raaka-aineille, enkä pettynyt. Jos olet hollilla, oikein hyvä valinta.

Forno La Renella, Via del Moro 15 (Trastevere, Via del Moro lähtee Piazza Trilussalta)

Tämä osoite kannattaa painaa mieleen siihen tilanteeseen, kun harhailet Trasteveren kaduilla ilman selkeää suositusta ja alhainen verensokeri on aiheuttamassa perheriidan. Ilman ruokaa ei Trasteveressä jää, tuskastuttavaa on loputon tarjonta – kulman takana voi olla taas parempi vaihtoehto. Ennenkuin valitset väärin nälän vallassa, suuntaa suorinta reittiä tänne. Täältä poistuu paikallisia hymy huulilla valtavat leipäkääröt kainalossa. Ihania täytettyjä leipiä. Vieläkin harmittaa, etten ehtinyt kokeilla täydellisen näköistä kesäkurpitsasiivuilla päällystettyä focacciaa.

Fiaschetteria Beltramme, Via della Corce 39

 
 

Ydinkeskustassa on muutaman neliökilometrin alueella poikkeuksellisen suuri todennäköisyys osua paikkaan, joka lähinnä haluaa rahat pois. Ihminen tarvitsee kuitenkin ruokaa myös siellä. Tämä on varmasti keskivertoa parempi valinta lähellä Espanjalaisia portaita. Tunnelmallinen paikka, jossa oli mahtava italiankielinen puheensorina. Kuka tietää, olivatko paikallisia vai muualta Italiasta, mutta vaikuttivat poistuvan paikalta yhtä tyytyväisinä kuin mekin. Hyvää peruspastaa kohtuullisella hinnalla, ei turistimenua. Ydinkeskustassa se on jo parempi suoritus kuin suurimmassa osassa naapuriravintoloita. Sitäpaitsi tarinan mukaan Madonnakin halusi gaalaillallisen sijaan konserttinsa jälkeen illalliselle tänne.

Cul de Sac, Piazza Pasquino 73 (Piazza Navonan lähellä)

Täällä et tule olemaan yksin, ravintolaa suositellaan siellä sun täällä eli kannattaa varautua ainakin puolen tunnin odotukseen. Turha kuvitella, että hoidat sen suomalaiseen tapaan varaamalla pöydän ja ilmestymällä sovittuna hetkenä paikalle. Edessämme jonottanut suomalaispariskunta oli koettanut taktiikkaa, mutta päätyi ihan samaan jonoon meidän muiden kanssa. Suosittelenkin valitsemaan italialaisen tavan. Haet ravintolasta jonotusnumeron, kysyt samalla, kuinka kauan kestää ja suuntaat ovesta vasemmalla sata metriä tunnelmalliseen Il Piccolo -viinibaariin nauttimaan ihania proseccoja eri puolilta Italiaa aperitiiviksi.

 

Cul de Sacissa kannattaa panostaa ennen kaikkea antipastoihin: salameihin, kinkkuihin ja juustoihin. Kehuttuja ovat myös pateet. Me harhauduimme pääruokiin, se ei kannata. Keskity siis valitsemaan parhaat antipastit ja viinit. Viinilista on kymmenen kertaa ruokalistaa paksumpi ja painaa kilokaupalla. Alkuillasta ravintolan olivat täyttäneet turistit, loppuillassa leppoisammassa ilmapiirissä söivät italialaiset. Pikkuinen ravintola on samalla viinivarasto ja tarjoilijat onkivat pullot pitkällä vavalla. Oma ohjelmanumeronsa sekin. Pieni tila pakottaa innovatiiviseksi, takit heitetään pöydän yläpuolella olevaan verkkohyllyyn.

Ristorante Antico Arco, Piazzale Aurelio (Trasteveren yläpuolella mäellä)

Viimeisenä iltana halusimme syödä todella hyvin. Selailin useampia vaihtoehtoja ja päädyimme Antico Arcoon lähinnä sen takia, että hotellistamme oli sinne vain reipas kivenheitto. Ravintola oli saanut paljon kehuja sekä paikallisissa blogeissa että erilaisilla matkailusivustoilla, tosin luottamukseni Tripadvisoriin on mennyt jo aikaa sitten. Kuka kehittäisi palvelun, jossa voisi valita itsensäkaltaisten ihmisten suosituksia? Samassa ravintolassa oli muuten vieraillut myös toinen bloggaaja Ankerias Vipunen.

Paikan maistelumenu oli hyvinkin rahansa arvoinen, lasku kahdelta viineineen oli noin 180 euroa. Maistelumenuksi se oli kooltaan ylenpalttinen, seitsemässä ruokalajissa oli mm. papusoppaa, pastaa sekä pihviä juustokastikkeella eli turhankin tuhti paketti. Maut olivat onneksi pääasiallisesti kohdallaan: Omasta mielestäni menun kohokohdat olivat keittiömestarin tervehdyksenä saatu samettinen pehmeästi fenkolille ja appelsiinille maistunut keitto ja lopun täydellinen mansikkasorbetti. Ruoka oli hyvää, mutta erityiseksi paikan teki palvelu, innostunut ja ystävällinen henkilökunta, joka vaikutti todella nauttivan työstään ja sai vieraan tuntemaan itsensä tervetulleeksi.

Lähteinä käytetty myös: Mondo Rooma, Saku Tuominen: Basta!, Glorian Ruoka & Viini, Wikipedia