Orastavaa kevätmieltä

Lämmin kasviscouscous
Viime viikolla huomasin sen todella. Vaikka lunta on tullut viime aikoina sakeanaan, synkin sydäntalvi on kääntynyt kevään merkkien puolelle. Keho alkaa huutaa kevyempää.

kasviscoucous-suolaajahunajaa

Aamuinen valoilmiö työmatkalla. Pitkän hiljaisen kauden jälkeen linnunlaulua. Basilika kestää matkan kaupasta kotiin ja melkein viikon ikkunalaudallakin. Kyllä se on taas selvästi lähempänä. Kevät.

Patojen ja soppien jälkeen alkaa tehdä mieli jotain kevyempää. Lämmin kasviscouscous on vastaus virtaa kaipaavalle mielelle, mutta talven rajoitteet huomioiden. Paahtaminen sitruunapedillä ja mausteet aateloivat talven hiukan apeat kasvikset. Mukana myös minttua, sitä tekee mieli erityisesti kesäisin. Lähestyvän kevään merkki sekin.

Salaatille kaveriksi hain satsin Fafa’sin falafelejä ja munakoisotahnaa Anton&Antonista. Niitä on siellä saatavilla perjantaisin. Parhaita ne ovat kyllä Fafa’sissa tuoreena, mutta kyllä ne perusvalmisruoan kepittävät kotiin haettunakin mennen tullen. Kasviscouscousin kanssa toimii ihanasti myös feta.

Lämmin kasviscouscous
kahdelle-kolmelle

2-3 porkkanaa
6-8 pienehköä nuppua kukkakaalia
1 pieni punasipuli
1 1/2 dl täysjyväcouscousta
3/4 dl kurpitsan- ja pinjansiemeniä
1/4 dl öljyä
1/2 tl jeeraa
1/4 tl jauhettua korianteria
1/2 tl garam masalaa
kuivattuja chilihiutaleita
1 luomusitruuna
2 valkosipulin kynttä
yrttejä esim. lehtipersiljaa, minttua
suolaa
mustapippuria

Jogurttikastike
1 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
2 valkosipulin kynttä (uunissa kasvisten joukossa paahdettuna)
yrttejä

1. Kuori porkkanat ja punasipuli. Pilko ne ja kukkakaali krouveiksi palasiksi. Kuori valkosipulin kynnet, halkaise ne kahti. Sekoita öljyn joukkoon kaikki mausteet yrttejä lukuunottamatta ja purista hiukan sitruunamehua. Pyörittele kasvikset öljy-mausteseoksessa. Viipaloi sitruuna (säästä molemmista päistä pienet palat, joista voit puristaa mehua).

2. Levitä sitruunaviipaleet uunivuoan pohjalle ja kaada kasvikset päälle. Paahda 200 asteessa puolisen tuntia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä ja saaneet väriä.

3. Sekoita sillä välin kastikeainekset valkosipulia lukuunottamatta, paahda siemenet kuivalla pannulla ja keitä couscous paketin ohjeen mukaan.

4. Kun kasvikset ovat valmiita, ota erikseen paahtuneet valkosipulin kynnet ja pieni ne kastikkeen joukkoon.

5. Sekoita couscousin joukkoon kasvikset (jätä sitruunat vuoan pohjalle) ja siemenet. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon reilusti yrttejä.

facebook

 

suolaa & hunajaa myös Facebookissa. Tule sinäkin!

Hyvien aikeiden pelastus

Juurespihvit
Tämä on kertomus siitä, miten hyvät aikeet pelastetaan ennen muumioitumista.

Kyllähän ihminen nyt vihanneksia tarvitsee, sehän on selvä. Tämä ajatus tulee ilmeisesti mieleeni huomattavasti useammin kaupassa kuin kotona: Liian usein kaivan nahistuneita, mustuneita tai pahimmillaan homehtuneita kasviksia jääkaapin vihanneslaatikosta.

Näihin juurespihveihin voi upottaa oikeastaan mitä tahansa juureksia, joita sieltä surullisenkuuluisasta mysteerilaatikosta löytyy. Pieni nahistuminenkaan ei menoa haittaa. Tämä on aika perusresepti, herkullisen juustoisen version löydät Soul Kitchenistä.

Tarjosin juurespihvit kesäkurpitsa-couscousin ja kermaviilikastikkeeen kanssa. Valutin kermaviilistä ylimääräistä nestettä pois noin tunnin ajan, sekoitin joukkoon silputun valkosipulin ja basilikan. Muutama rouhaisu suolaa ja pippuria, siinäpä se.

Juurespihvit
lettupannulla 17 pientä pihviä

350 g raastettuja raakoja juureksia (porkkanaa, perunaa, lanttua, palsternakkaa, juuriselleriä tai mitä sinulla sattuu olemaan)
1 valkosipulin kynsi
1/2 dl kermaviiliä, smetanaa tai ranskankermaa
2 rkl perunajauhoja
3/4 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
reilusti yrttejä esim. ruohosipulia, oreganoa tai timjamia
suolaa
mustapippuria

1. Raasta kaikki juurekset.

2. Sekoita kermaviilin joukkoon pienitty valkosipuli, kananmuna, yrtit sekä peruna- ja vehnäjauhot. Mausta suolalla ja pippurilla.

3. Sekoita kermaviiliseos juuresraasteen joukkoon.

4. Nosta nokare pannulle (noin ruokalusikallinen) ja painele tasaiseksi pihviksi. Paista keskilämmöllä voi-öljyseoksessa noin 3-4 minuuttia puoleltaan. Ole maltillinen paistolämpötilan kanssa, jotta juurekset ehtivät kypsyä.

5. Voit kypsentää pihvit paistamisen jälkeen loppuun myös uunissa, jos haluat juureksista pehmeämpiä.

Pssst… Haluatko voittaa illallisen kahdelle Kämp Signessä? Hävikistä herkuksi -sivustolla käynnissä kisa 28.5. saakka, jonka voittajaa hemmotellaan keittiömestarin yllätysmenulla viineineen. Kelpaisi ainakin minulle, entäpä sinulle?

Hävikistä herkuksi on yli 30 ruokablogin yhteinen tempaus toukokuun ajan. Haluamme innostaa lukijoitamme taikomaan hävikki herkuiksi. Ja samalla pienennämme myös omaa ruokahävikkiämme. Kannattaa käydä Facebookissa tykkäämässä. Sieltä löydät kaikkien blogien inspiroivat ideat.

Kasvisruokapäivä

Pinaattiletut
Kasvisruokapäivä, eikun kuukausi, tai ainakin lihaton kuukausi. Blogissa vietetään maaliskuussa lihatonta kuukautta ja käynnistän sen ikisuosikeilla eli pinaattiletuilla.

Lihattomalla kuukaudella ei toki muuteta maailmaa ja vaikka taustalla on myös ekologisia ja ennenkaikkea eettisiä pohdintoja, ajattelin kuitenkin lähestyä asiaa hurskastelun sijaan positiivisesta lähtökohdasta – haastan itseäni nykyistä monipuolisemmaksi kasvis- ja kalaruokakokiksi. Nykyinen repertoaari on niin kapea, että kaikki vinkit hyvistä resepteistä otetaan kiitollisena vastaan.

Kuukausi ei ole lihaton pelkästään blogissa, vaan ystäväni yllytyksestä päätin kokeilla lihatonta kuukautta myös virtuaalimaailman ulkopuolella. Tosin kylässä syön, mitä tarjotaan.

Maaliskuun teemaan on helppo tarttua kasvisruoalla, jota jopa kaikki koululaiset rakastavat. Sus siunatkoon niitä porvoolaisvanhempia, jotka hakivat pinaattilettukieltoa kouluruokailuun lisäaineiden vuoksi. En tiedä, miten heidän kävi, mutta joutaisivat nyt hyvitellä paistamalla oheisella ohjeella ison kasan lettuja. Pinaattiletut olivat kuitenkin kasvisruoista ainoa, joka ylsi koululaisten suosikkiruokalistalle.

Resepti on kaivettu vanhasta kotitalouden kirjastani, joka on lähes esihistorialliselta ajalta. Mutta resepti on pitänyt pintansa, sillä suhteet olivat aika lailla samat kuin mm. Kauhaa & rakkautta– ja Chicling-blogien ohjeissa. Kirjan ilmestymisen aikaan paikallisessa T- tai E-marketissa ei ollut tarjolla tuoretta italiaista pinaattia ympäri vuoden. Ohjeessa käytetäänkin pakastepinaattia. Chicling-blogin Hannalta nappasin idean muskottipähkinästä. Itse laitoin sen jo taikinaan.

Ja ei, näitä ei syödä sokerin kanssa, vaikka niin kuulema laitakokin partioleirillä ne aina syötiin. Selvisipä nyt samalla tuo partiomenneisyys, joka ei valitettavasti ilmene millään lailla arjessamme.

Pinaattiletut
kolmelle tai neljälle

5 dl maitoa
3 munaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl sulatettua voita
150 g pakastepinaattia
suolaa
mustapippuria
ripaus muskottipähkinää (todellakin vain ripaus, muuten se jyrää kaikki muut maut voimakkuudellaan)

1. Sekoita taikina.

2. Anna sen turvota vähintään puoli tuntia.

3. Paista voissa mieluiten valurautapannulla.

Top Chef -haaste: Koko menu mullan alta vol. 2

Paahdettu punajuuricarpaccio vuohenjuustokastikkeella ja paistettua siikaa
Top Chef -haasteessa pääosaan nostettiin juurekset. Innostuin kokkaamaan viikonloppuna koko menun mullan alta. Pääruokaan valitsin punajuurta. Vuohenjuuston kruunaamasta carpacciosta tuli niin hyvää, että se kaavittiin meillä viimeiseen viipaleeseen. Ehdottomasti yksi tämän vuoden onnistuneimpia ruokia.

Helmikuussa olen kokkaillut blogissa erityisesti suomalaista ruokaa. Alkukuusta pohdimme kommentoijien kanssa, mitä se oikeastaan on. Jokaisella on siitä varmasti oma näkemys, mutta minusta Mari Kivistössä-blogista kiteytti omankin näkemykseni tarkasti: ”Minä näen suomalaisen ruokakulttuurin omassa elämässäni mieluiten nykysilmälasien läpi: miten ammattilaiset (kokit, toimittajat…) käyttävät kussakin muotivirtauksessa niitä raaka-aineita, joita meillä kotoperäisesti milloinkin on. Miten suomalaiset ruokablogit ottavat vaikutteita vaikka jenkkiblogien hypetyksistä ja tekevät niitä meidän makuumme ja raaka-aineisiin ja vuodenaikoihin sopiviksi. Miten perinneruoat elävät nykypäivässä. Miten tätä kaikkea toteutetaan arjessa”. Lähellä kasvaneet, sesonkin parhaat raaka-aineet ovat minustakin suomalaista ruokaa parhaimmillaan. Kokkaapa niistä ruokaa aasialaisella, italialaisella tai kotimaisella twistillä.

Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että suomalaiset valitsivat lempiruoakseen paistetun kalan. Tämä annos istuu siis aivan nappiin suomalaisen ruoan pohdintaan. Kun olin Saksassa au pairina kala oli luksusta, mikä oli tuhansien järvien (ja halvan tarjouslohen) maassa kasvaneelle hämmentävää. Me söimme Saksan perheessäni tuoretta kalaa vajaan vuoden aikana kerran – jouluna, jolloin puoli kaupunkia pakkasi paikalliseen kalakauppaan.

Kuten jotkut teistä ehkä muistavatkin, tämän vuoden projektina on ollut antaa vuohenjuustolle mahdollisuus. Tämä on nyt kolmas kerta, kun käytän sitä ja täytyy sanoa, että se alkaa itse asiassa olla aika hyvää, ainakin miedommat versiot: Maistelin kastiketta jo suoraan kupista lusikalla. Tämä siis tukee vahvasti teoriaani, että makuaisti on tottumusten summa. Ehkä ensi kesänä otan listalle sienet…

Paahdettu punajuuricarpaccio vuohenjuustokastikkeella
4 annosta

4 punajuurta
timjamia
rosmariinia**
suolaa
hunajaa
öljyä (minulla oli rosmariiniöljy)
balsamicoa

**(lähikauppamme rosmariini oli huonoa, joten käytin tällä kertaa Santa Maria Forest Blend -mausteseosta (sieniä, timjamia, rosmariinia), jonka sain heiltä testiin. Hyvin toimi sekin, pidän näistä uusista myllyistä)

Kastike
100 g vuohenjuustoa (käytin sitä pehmeää kolmionmuotoista versiota)
2-3 rkl smetanaa (voit korvata myös kermalla tai ranskankermalla)
mustapippuria
2 rkl sitruunamehua
(suolaa)

Tarjoiluun
viinisuolaheinää tai rucolaa
paahdettuja pinjansiemeniä
timjamia

1. Kuori raa’at punajuuret ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi. Mausta ja pyörittele öljyssä ja balsamicossa.

2. Paista kypsäksi 200-asteisessa uunissa (paksuudesta riippuen noin 30 minuuttia). Pyörittele välillä, etteivät pääse kuivumaan ja lisää tarvittaessa öljyä.

3. Valmista punajuurten kypsyessä vuohenjuustokastike ja paahda pinjansiemenet. Notkista vuohenjuusto kermalla, ranskankermalla tai smetanalla ja mausta kastike.

4. Tarjoile viinisuolaheinän tai rucolan sekä paahdettujen pinjansiementen kera.

Vai maistuisiko sittenkin:

                      
Lanttukukkoset                                 Borssikeitto                                    Kasviskorma

Porisee kuin papupata

Tomaatti-papukeitto ja raejuustomuffinssit
Nykyaikaisen vuodenkierron mukaisesti tammikuussa kiristetään vyötä sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti. Tämä noin 5 euron euron papusoppa auttaa molemmissa hyvissä aikeissa.

Sain vinkin kollegaltani tästä mausteisesta sopasta. Kehuttu ohje on alunperin Hesarista. Se jatkaa sopivasti blogin tammikuun teemaa eli lupaustani viikoittaisesta keittoreseptistä.

Mikäpä sopisi tammikuun askeesiin paremmin kuin edullinen ja kevyt papukeitto. Ritva Liisa Snellman kuvasi viime sunnuntain Hesarissa nykyajan kalenteria, jossa kieltäymykset ja juhla vuorottelevat. Tämä kalenteri taitaa olla tuttu kaikille vähänkin naistenlehtiä lukeville. Nyt ollaan menossa vuoden ruumiinkuritusosuudessa. Tämä tuhti keitto on kuitenkin niin maukasta, että sitä kannattaa keittää, vaikka normista poiketen uskaltaisi myös tammikuussa nauttia elämästä.

Sopan seuralaiseksi leivoin raejuustomuffineita. Näitä leivottiin aikoinaan jo sisareni ja minun yhteisessä opiskelijaboksissa säännöllisesti. Resepti oli kauan kadoksissa, joten se oli saatava tänne varmaan talteen. Helppoja ja hyviä, mutta ehdottomasti parhaimmillaan leipomispäivänä eli kannattaa leipoa kerralla maltillinen määrä. Ohje on alunperin Annasta.

Tomaatti-papukeitto
4-6 hengelle
Keitto on aika mausteinen eli jos et pidä kovin vahvasti maustetusta, voit hiukan vähentää mausteita. Varsinaisesti tulinen se ei kuitenkaan ole.

2 rkl öljyä
1 sipuli
2 tlk kokonaisia tomaatteja
2 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1 punainen chili (tulisuudesta riippuen)
2 tl currya
2 tl paprikajauhetta
2 tl jauhettua inkivääriä
1 tl rakuunaa
2 dl kermaa

1. Silppua sipuli ja kuullota sitä ja mausteita (myös chiliä) viitisen minuuttia öljyssä.

2. Lisää kokonaiset tomaatit ja keitä, kunnes ne kiehuvat. Soseuta sauvasekoittimella.

3. Lisää pavut ja kiehauta.

4. Lisää kerma ja kuumenna vielä keitto.

Raejuustomuffinit
9 keskikokoista

200 g raejuustoa
2 kananmunaa
1/2 tl suolaa
2 dl juustoraastetta (emmental- tai joku vahvempi juusto toimii parhaiten)
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g voita

Pinnalle kananmunaa ja pinjansiemeniä

1. Sulata voi ja anna sen jäähtyä.

2. Sekoita raejuustoon kananmunat, suola ja juustoraaste.

3. Lisää vehnäjauhot, joihin on sekotettu leivinjauhe.

4. Lisää lopuksi voi. Jos taikina jää kovin löysäksi, lisää tarvittaessa jauhoja, mutta taikina saa kuitenkin olla melko kosteaa.

5. Laita muffinssivuokiin. Voit täyttää vuoat melko täyteen, taikina ei nouse hirvittävän paljon paistamisen aikana.

6. Voitele munalla ja ripottele päälle pinjansiemeniä.

7. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.

Vai maistuisiko sittenkin:

                             
Mustajuurikeitto                       Maa-artisokkakeitto                 Paahdettu kurpitsakeitto

Hoikka hurmuri

Mustajuurisosekeitto
Hyvä arkiruoka on ainainen dilemma. Tässä yksi todella maukas ehdotus ratkaisuksi siihen pulmaan. 

Aiemmin olen käyttänyt mustajuurta vain gratiinissa. Siinä se oli todella hyvää, joten mustajuurisosekeiton ohje osui heti silmääni uudesta Glorian Ruoka & Viini -lehdestä. Poimin sen sopivaksi arkikeitoksi, koska sen luvattiin valmistuvan puolessa tunnissa. Se jos mikä motivoi arkena. Ei ihan onnistunut, otin oikein aikaa. Joka tapauksessa vaivaton keitto, jota jaksaa kyllä hetken odottaa, oli nimittäin todella hyvää. Ja tarvitset vain kolme raaka-ainetta ja ripauksen pippuria.

Otin opikseni Kaikki äitini reseptit -blogin Nannan opettavaisesta seikkailusta olutmaassa mustajuuren kanssa ja pitäydyin tiukasti kermassa. Mustajuuren maku on niin hieno, että sitä kannattaa maustaakin hyvin varovaisesti. Kyseiseen blogiin kannattaa muuten tutustua, mainioita reseptejä ja tarinoita.

Keiton valmistuksessa ei ole oikeastaan mitään ihmeellistä. Olennaista on muistaa, että mustajuuri tummuu todella nopeasti sen jälkeen, kun se on kuorittu. Sen voi estää laittamalla kuoritut mustajuuret sitruuna- tai etikkaveteen odottamaan kattilaan päätymistä. Määrää miettiessä kannattaa myös huomioida, että juurista iso osa päätyy kuorina bioroskikseen, ostin lähes 700 g mustajuurta ja sitä jäi jäljelle noin 400 g. Siitä syntyi runsas keitto kahdelle, pääsi oikein santsaamaan, vaikka juurten määrä näytti lähinnä säälittävältä, kun laitoin ne kattilaan.

Keitto ei kaipaa mitään lisukkeita, mutta paahdoin pinnalle hiukan parmankinkkua. Ei ehkä kovin omaperäinen parivaljakko, mutta hyvältä maistui.

Mustajuurisosekeitto (ohje Glorian Ruoka & Viini)
2 hengelle

reilu 500 g mustajuurta (kuorimatonta)
4 dl vahvaa kasvislientä
2 dl kuohukermaa (tai ruokakermaa)
ripaus valkopippuria
(suolaa)

1. Kuori ja paloittele mustajuuret. Muista laittaa ne kylmään sitruuna- tai etikkaveteen.

2. Kiehauta kasvisliemi, kerma ja mustajuuret ja keitä kunnes mustajuuret ovat kypsiä (noin 15 minuuttia).

3. Soseuta keitto. Minä myös siivilöin sosekeitot aina, ja suosittelen, että sinäkin harkitset samaa.

4. Mausta valkopippurilla (ja halutessasi suolalla, todennäköisesti suolaa ei tarvitse lisätä, vaan sitä on riittämiin kasvisliemessä, maista siis ensin).