Makumuistoja mummolasta

Maustekakku
Nyt tuntuu olevan vallalla kollektiivinen kaipuu lapsuuden makuihin. Paluu mummolaan on kuulema yksi trendeistä vuodelle 2012. Sen seurauksena myös kuivakakut ovat kokeneet uuden kulta-ajan. Minäkin aloin kaiholla muistella mummon maustekakkua.

Muistan mummolasta mausteisen ja tumman kuivakakun, jota tarjottiin usein kahvipöydässä. Mummoon voi luottaa, tutut maut pysyivät pöydässä vuosikymmenestä toiseen. Valitettavasti mummoni on jo kuollut, enkä hänen eläessään ollut vielä niin kiinnostunut leipomisesta, että olisin tullut kysyneeksi reseptiä. Vaikka kokkasinkin, maustekakku ei kuulunut omaan valikoimaani. Kunnianosoituksena rakkaalle ja taitavalle mummolleni aloin hakea mummon maustekakun makua omaan kakkuuni.

Lähtökohdat tuotekehittelylle eivät olleet kaikkein otollisimmat. Ensinnäkään en ole ikinä leiponut piimäkakkua, kuivakakuistakin kokemukset ovat ohuet ja rajoittuvat lapsuudessa leivoittuihin tiikerikakkuihin. Toisekseen mummon maustekakun maistamisesta on varmaan vähintään vuosikymmen aikaa. Kolmanneksi kakku oli menossa tarjoiluksi anopin glögijuhliin. Välttämättä juuri siinä tilanteessa ei kannata alkaa kehittää omaa reseptiä, kun niitä on internet pullollaan.  Onneksi anoppi on ymmärtäväinen ja varsin kokeileva kokki itsekin. Lisäksi matkalla olisi ollut hyvä kauppa, jos olisi käynyt ihan huonosti.

Ihan syteen ei kuitenkaan mennyt. Rakenne ja maku olivat kohdillaan, aika lähellä sitä, millainen mielikuva minulla kakusta olikin: Pehmeä, mehevä ja ihanan mausteinen. Sen lisäksi, että korppujauhot tekivät ruman pinnan, kakussa oli ainoastaan yksi mutta: Pohjasta tuli hämmentävän kova, vaikka muu kakku oli juuri oikeanlainen. Osaatteko te paremmat jauhopeukalot kertoa, miksi niin kävi?

Mummolan maustekakku

7 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl hienoa ruokosokeria
1 1/2 dl fariinisokeria
3 tl ruokasoodaa
1 tl neilikkaa
3 tl inkivääriä
3 tl kanelia
75 g voita
1 dl tummaa siirappia
4 dl piimää

voita ja korppujauhoja vuoan voiteluun ja jauhottamiseen

1. Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan n. xx-senttinen kakkuvuoka.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään.

3. Sulata voi, sekoita suolatettuun voihin siirappi ja lisää lopuksi voi-siirappiseokseen piimä.

4. Lisää voi-siirappi-piimäseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taikina on huomattavasti tavallista kakkutaikinaa paksumpi (tiedoksi muille ensikertalaisille).

5. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia tai kunnes on kypsä. Vanha kunnon tikkutemppu toimii tässäkin eli kokeile kypsyyttä tuli- tai cocktailtikulla, jos tikku jää kosteaksi, jatka paistamista.

6. Annan kakun jäähtyä, ennenkuin otat sen pois vuoasta.