Kuivakaapin uumenista

Spaghetti aglio, olio & peperoncino
Tyhjyyttään kumiseva jääkaappi pakottaa luovuuteen. Mitä teillä syödään sellaisina päivinä?

Tiedättehän naistenlehtien vakiojuttutyypin ”Mitä sinulla on aina jääkaapissasi?”. Ette halua kurkistaa jääkaappiini, juuri nyt se pursuaa mm. epäonnistuneita marmeladeja – kasoittain epäonnistuneita marmeladimakeisia. Sen sijaan aloin pohtia, mitä hätävararuokaa meidän ruokavarastoistamme syntyy aina. Pohdintaa saneli pakko. Jos käyttää lauantain pikkujouluhuumassaan sen pohtimiseen, pystyykö goottikynsillä kääntämään huomion juurikasvusta, eikä sunnuntaina jaksa vääntäytyä edes lähikauppaan ”kun siellähän tuulee vaakasuoraan”, on tyydyttävä vakiovaraston antimiin. Mitä teillä syödään, jos jääkaappi ammottaa tyhjyyttään?

Rehellisyyden nimissä meillä tilanne ei yleensä ole kovin huono. Yritän välttää hamstraamista, sillä keittiössämme on yksi paha puute: Vähäinen kaappitila. Jokusen ruokalajin saan silti aina syntymään kuivakaapin uumenista löytyvistä raaka-aineista. Spaghetti aglio, olio & peperoncino on yksi vakiovaihtoehdoistani tiukoissa tilanteissa. Ei ehkä kovin jouluinen vaihtoehto tähän hetkeen, mutta juuri siksi niin hyvää. Jaksaa sitten syödä lanttulaatikkoa aattona.

Saku Tuomisen mainiosta Aglio & olio -kirjasta olen oppinut 1:10:100-muistisäännön: Litra vettä, 10 g suolaa (n. 1 rkl) ja 100 g pastaa per ruokailija, silloin kun pasta syödään pääruokana. Jos keität vain yhden tai kahden hengen annosta, vettä kannattaa laittaa reilummin. Suolan määrä kuulosti aluksi minusta aika hurjalle. Italiaisten kokkien mukaan pastan keitinveden pitäisi muistuttaa lähes merivettä suolaisuudessaan. Suurin osa suolasta päätyy keitinveden mukana viemäriin, sen vuoksi sitä tarvitaan paljon antamaan makua pastaan.

Laitan tässä pastaruoassa pastaa normaalia annosta enemmän, koska käytännössä kastikkeena on lähinnä oliiviöljy. Muuten laitan noin 100 g pastaa jokaiselle, tässä pastaa tarvitaan nälkäiselle 125 g, jos muuta ei ole tarjolla. Alkuperäisessä ohjeessa ei käytetä lehtipersiljaa, mutta itse lisään sitä joukkoon usein. Välillä käytän tuoretta chiliä, välillä chilihiutaleita, kumpia kaapista sattuu löytymään.

Kuivakaapeista syntyviin aarteisiin aion jatkossa poimia ideoita myös Kivistössä-blogin arjen avuksi tarkoitetusta Syömään!-sarjasta, jossa on ehditty keittämään tätä samaa pastaa sekä tymäkkää nuudelilientä.

Pastaa aglio, olio & peperoncino
kahdelle

250 g pastaa – mieluiten spaghettia
3 valkosipulin kynttä
reilu loraus oliiviöljyä
kuivattuja chilihiutaleita tai 1 tuore chili (määrä riippuu vahvuudesta, mutta laita niin, että saat makua)
noin 1-2 rkl silputtua silolehtipersiljaa
mustapippuria
reilusti raastettua parmesania

1. Laita pastavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu lisää reilusti suolaa. Jos laitat suolan aiemmin, se valuu vain turhaan pohjalle, eikä anna makua.

2. Laita pasta kiehumaan ja ala valmistaa kastiketta. Laita öljy kylmälle pannulle ja lisää joukkoon valkosipulit pienenä silppuna ja chilihiutaleet. Kun öljy on kuumaa, valkosipulit ovat kauniisti kuullottuneita. Tämä on aika helppo keino estää niiden palaminen. Tämän ruokalajin voi nimittäin pilata ainoastaan polttamalla valkosipulin kitkeräksi.

3. Kaada keitetty pasta pannulle kastikkeen joukkoon ja kääntele öljy ja mausteet huolellisesti pastan joukkoon. Lisää joukkoon persilja ja reilusti parmesania. Rouhi joukkoon mustapippuria.

Arjen helpot ohjeet ja muut suosikit myös Facebookissa

Arkirealismia

Ihan tavallinen perjantai. Kiiltokuvaa, inhorealismia vai jotain siltä väliltä?

Liemessä-Jenni haastoi jo hetki sitten bloggaajat kertomaan ihan oikeasta arjestaan. Blogissani ei tunnusteta mitään ruokauskontoa, eikä harrasteta ruokafasismia, mutta jäin Jennin haasteen syyn pohjalta miettimään, milloin syömisestä on tullut suorittamista ja ruoka on alkanut määrittää identiteettiä?

TNS Gallupin tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista arvioi olevansa ruokahifistelijöitä. Verkko on täynnä erilaisia tiukkoja ruokavalioita, jossa elämä pelastetaan syömällä oikein ja joiden noudattaminen vaatii jatkuvaa säätämistä ja vaivannäköä. Olemme alkaneet elää syödäksemme – ja ennenkaikkea syödäksemme oikein. Mitä se oikein sitten itse kenellekin on. Raw, paleo, hyvä karppaus, lähiruoka. Mitä vaan, mutta sitä tehdään täysillä. Onko syömisestä tullut ainoa asia, jota voimme täysin itse hallita? Kannattaa lukea vaikkapa Pastanjauhajien terävänäköinen kirjoitus lähiruokahypestä.

Bloggaajat ovat myös keskustelleet, onko blogeista hävinnyt aitous ja piilotetaanko todellinen arki stailatun kiiltokuvaelämän alle. Kun katsoo lukuisten muiden bloggaajien tavallisia arkipäiviä, kyllä niistä edelleen välittyy kiinnostus ruokaan. Vaikeaa kuvitella, että mikään muu kuin aito innostus asiaan saisi näkemään vaivaa blogin eteen. Tässä oma perjantaini: Inhorealismia vai kiiltokuvaelämää – vai ehkä kenties ihan mukavaa tavallista arkea?

Perjantai 9.11.2012

Aamulla alkaa mennä heti pieleen tämä tavallisen perjantain kuvaaminen. Kokeilunhaluisena ruokabloggaajana syön nimittäin noin 70 % arkiaamuista maustamatonta jogurttia ja mysliä tai marjoja. Niinä kaikkina muina aamuina syön ruisleipää. Kuka pystyy tekemään ruokaa koskevia päätöksiä ennen auringonnousua? Ihminen tarvitsee puoliunessa rutiineja, sanon minä. Mutta tänään niitä rikottiin urakalla: Vispipuuroa ja siskon tuliainen, puolikas maailman noin kolmanneksi parhaasta riisipiirakasta Hanna Partaselta. Syntyperäisenä kuopiolaisena koskee hiukan myöntää, että Joensuun torilta saa parempia.

Hesarin A-osan sijaan Nyt-liite, jonka kannessa mainostettiin poliittista debattia kahden äärilaidoilla sijaitsevan nuoren ääniharavan välillä.  Todellisuudessa juttu on kirjoitettu lähinnä henkilökuvaksi ja debatti jää kliseiden jauhamiseksi. Ehkä nämä nuoresta politiikkaa tehneet ovat vain jo harjaantuneet toistamaan niitä. Jos heidät istutettaisiin kymmenen vuoden päästä vastakkain, toistaisivatkohan he samaa mantraa?

Töihin kieli keskellä suuta kesärenkailla. Viimeistä päivää, tänään on vihdoin talvirenkaiden vaihto. Lähes joka päivä Hietsun läpi ajaessa merimaisema jaksaa ilahduttaa. Kotimatkalla nappaan nopeasti muutaman kuvan. Kunpa vielä joskus selviäisin aamupullalle Regattaan. Radiossa sanotaan, että talvesta ennustetaan todella lauhaa ja vetistä. Eihän tänä vuonna ole vielä riittävästi satanutkaan.

Normiduunipäivä, normilounas. Suomalaisten yleisin ravintola-annos syödään työpaikkaruokalassa. Niin minäkin teen, melkein joka päivä ja mielellään. Parasta ruokalaruokaa, mitä olen saanut. Esimerkiksi pinaattiletut ovat itse paistettuja ja jono on aina sen mukainen. Oikeastaan pinaattilettupäivinä heidän ei muuta ruokaa kannattaisi tehdäkään, kaikki muutamaa höyrähtänyttä lukuunottamatta syövät kuitenkin niitä lettuja. Tänään paistettuja ahvenia, uunipunajuuria ja kumiperunoita. Mahdollisimman nopea kuva kännykällä – kuvaisiko kukaan täysipäinen työpaikkaruokala-annostaan?

Aika talvirenkaiden vaihtoon on alkuiltapäivästä ja olen kotona valoisaan aikaan. Talonmiehemme on merkinnyt viljelylaatikkoni kepeillä, ettei aja niiden päälle lumiauralla. Se mies on mahtava, en kyllä vahingossakaan paljasta nimeä, ettette nappaa meidän kultakimpalettamme. Mansikat ovat vallanneet melkein puolet yhdestä laatikosta, ehkä saan ensi vuonna yli kymmenen marjaakin. Päivänvalo paljastaa laiskan viljelijän, syystoimet näyttävät jääneen retuperälle. Onneksi kohta on niin pimeää päivälläkin, ettei sitä kukaan huomaa.

Vielä reilu tunti töitä kotisohvalla ja kone kiinni. Kerään hyvä vaimo -pisteitä ja heitän laitakokin bändin pikkujouluihin. Luvassa ilta yksin kotona, se on välillä ihanaa luksusta. Ruoaksi eilistä chili con carnea, josta talouden toisen osapuolen mukaan olisi kannattanut jättää kaneli pois. Hämmentävää, miten korvapuusteihin sitä voi hulauttaa reilusti ja maku vaan paranee, lihassa aika pienikin määrä lyö läpi. Ainakin tämän perheen se jakoi ja taidan joutua syömään sitä hävikin vähentämisen hengessä kolme päivää. Toinen menossa. Ruokaseurana Hesari, vaikka äiti on kyllä opettanut, ettei ruokapöydässä saa lukea.

Meillä ei juurikaan syödä eineksiä. Paitsi satunnaisesti valmiskeittoja tuunattuna ja Saarioisten maksalaatikkoa, jälkimmäistä ainoastaan minä. En ole E-koodien vahtaaja, ihmisellä joka tarvitsee viikottaisen kokispullonsa ei taida olla siihen varaa. En ole myöskään ruokasnobi, joka syö ainoastaan puhdasta ja lähellä tuotettua ruokaa, mutta faktisesti valtaosa eineksistä maistuu pahalle. Samaa mieltä taitaa olla joku muukin, einesten kulutuksen kasvu on nimittäin hyytynyt, jopa siinä määrin, että Saarioisten äidit ovat joutuneet yt-neuvotteluihin. Meillä ei todellakaan kokata joka päivä, usein eletään leivillä – kylmillä tai lämpimillä – tai jääkaapin jämistä kokatuilla munakkailla. Jos kokataankin, syödään aika perushelppoa ruokaa: soppaa, pastaa tai muuta joka syntyy kohtuullisen vaivattomasti. Eineksiä ei syöty lapsuudenkodissanikaan. Sitä maksalaatikkoa lukuunottamatta. 70- ja 80-luvulla sitä ei kutsuttu ruokasnobismiksi vaan keittotaidoksi.

Koti-illan keskeyttää miellyttävä yllätys. Saan seuraa iltakävelylle. Pirkkolan metsissä pikkupakkasessa reilu tunti. Siinä ehtii puida aika paljon asioita. Tulisi jo lunta, hellittäisi edes hiukan tämä pimeys.

Iltapalaksi iso kulhollinen pop cornia. Ei ehkä terveellistä, mutta ihanaa. Saan pomoltani paljon hyviä reseptejä, mutta tämä on suosikkini: Pätkistä ja lakua yhtäaikaa suuhun. Ei vaadi keittotaitoa. Jos alkaa ymmärtää, miksi Jari Sillanpäällä on valtavasti innokkaita ihailijoita ja Katri Helena saa liikuttumaan, on varmaan liukumassa tukevasti keski-iän puolelle. Nippu lehtiä perjantai-illan ratoksi. Laitoin Suomen Kuvalehden päällimmäiseksi, jotta se vahvistaisi älykköimagoani. Olisi mielenkiintoista nähdä, millainen vaihtoehtoinen pääkirjoitus päätoimittajalla oli pöytälaatikossa, jos Obama ei olisikaan saanut neljää lisävuotta.

Sohvannurkassa yli puolen yön. Lehtiä ja leffa toisella silmällä. Ja tottakai he saivat lopussa toisensa. Senhän kaikki tiesivät jo ennenkuin elokuva alkoi. Tavallisen hyvä päivä. Vaikka huomenna kuulema sataa. Onhan se selvä, että samantien lauhtuu, kun saan ne talvirenkaat alle. Haluan lunta ja pakkasta – pian.

***

Tavallisen perjantai – tai oikeastaan torstain – chili con carnen resepti on muokattu Lauran Tähden reseptistä. Laitoin kanelia todella vähän, se maistui kuitenkin selvästi. Jos se epäilyttää, jätä suosiolla pois, makua on kyllä muutenkin. Tein chili con carnen rotukarjan jauhelihasta, koska se maistuu hyvälle. Samalla periaatteella valitsen raaka-aineet muutenkin. Hyvistä sesongin raaka-aineista saa parasta ruokaa, mutta kyllä oikein hyvää ruokaa saa myös arkena purkkitomaateista ja -pavuista kuten vaikkapa tämä chili con carne.

Chili con carne
neljälle

1 sipuli
öljyä
400 g naudan jauhelihaa
2 valkosipulin kynttä
1 kuivattu chili (tällä tulee jo aika tulinen, puolikas riittää, jos haluat miedomman)
1 prk säilöttyjä tomaatteja
1 prk kidneypapuja
vajaa 1/2 tl kanelia
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl jauhettua korianteria
1 rkl lihafondia
suola
mustapippuria

1. Kuumenna öljy pannulla, kuullota sipuli.

2. Lisää jauheliha ja ruskista.

3. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Hauduta miedolla lämmöllä 20 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä.

4. Lisää pavut. Kuumenna.

suolaa & hunajaa – arkea ja juhlaa myös Facebookissa.

Parempaa arkiruokaa

Jättikatkarapu-inkivääripasta
Hanna ja Alexander Gullichsenin uusi kirja lupaa parempaa arkiruokaa ja lunastaa lupauksensa.

Safkaa – parempaa arkiruokaa ilmestyi elokuussa ja ilmeisesti laatua arjen ruokahetkiin on kaivattu monissa kodeissa: Kirja on esimerkiksi Akateemisen myydyimpiä tietokirjoja. Sain kirjan Otavalta heti ilmestymisen jälkeen ja se on kulunut meillä ahkerasti varsinkin sohvannurkkalukemisena. Sen resepteistäkin testaukseen on päätynyt jo jokunen ja vielä useampi on kokeilulistalla.

Maxillia ja Raflaa pyörittävä pariskunta on takakannen tekstin mukaan koonnut kirjaan  parhaat ohjeet äidin aarteista, täydellisiä makuja ulkomaanmatkoilta ja omien ravintoloiden klassikoita. Viruksen lailla verkossa on kiertänyt mm. kirjan avokadopasta, joka on jättänyt varjoonsa muut kirjan ruoat. Viimeistään reseptin julkaisu Hesarissa tyhjensi ainakin pääkaupunkiseudulla hyllyt avokadoista ja pecorinosta.

Kaikkiaan kirjassa on yli 60 reseptiä, joista ilahduttavan moni houkuttaa kokkaamaan. Ohjeissa on uskallettu pysyä perusasioiden äärellä. Vaikka ohessa julkaisenkin kirjasta kokkaamani pastan, erityisesti sormiani syyhyttää kirjan klassikkoanti kuten haukimurekepihvit, Lindströmin pihvit ja tietenkin se Raflan kuuluisa lohi-avokadosalaatti.

Pidän kirjan tärkeilemättömyydestä. Resepteissä ei turhia kikkailla ja kuvat näyttävät uskottavasti siltä, että ne on otettu pääosin arjessa. Aitouden tunnetta lisää myös se, että samasta kirjasta löytyy yhtä lailla ohje merimiespihviin ja suklaafondanttiin. Kirjasta välittyy tunne, että tämä todella on kertomus yhden perheen ruokasuosikeista. Reseptit ovat Alexanderin, kuvat ja tekstit Chicling-blogistakin tunnetun Hannan.

Pidän myös Hanna Maulan taitosta – ja ihanasta mattapaperista. Varsinkin aukeamat, joilla kuva ja resepti ovat saaneet arvoisensa tilan hivelevät silmää. Ainoa mitättömän pieni asia, mikä minua häiritsi oli muutamat aukeamat, joihin oli laitettu monia reseptejä. Sivun yläreunaan varattu kapea kuvapaikka on haastava. Niihin laitettuina esimerkiksi varhaiskaalisalaatti (joka muuten on ihanaa kirjan reseptillä toteutettuna) tai pinaattilisuke eivät pääse oikeuksiinsa. Niistä on valittu kirjaan todella läheltä otetut kuvat. Mutta kuten todettu, tämä on pienenpieni kauneusvirhe. Muut kuvat ovatkin sitten sitäkin parempia: Ei ylenmääräistä stailausta, vaan kauniin yksinkertaisia kuvia, joissa ruoka nousee pääosaan.

Kokonaisuutena kirja on ehdottomasti suosittelemisen arvoinen ja valtaosa resepteistä sopii luvatusti arkeen. Ja myös sellaisille kokeille, jotka eivät jaksa ylenmäärin käyttää aikaa ruoanlaittoon. Hyvistä raaka-aineista kun saa maukasta vähän pienemmälläkin vaivalla.

Valitsin kirjan monista resepteistä julkaistavaksi oheisen pastan, koska se jos mikä on parempaa arkiruokaa. Valmistuu puolessa tunnissa ja vaikka jättikatkaravut nyt eivät hintansa puolesta ihan arkiruokaa ole, ohjeella kruunaa helposti työviikon perjantaina, kun haluaa vähän parempaa – mutta nopeasti. Tässä oma versioni – muutokset ovat minimaalisia ja niitä ohjasivat lähinnä puutteet keittiökaappieni valikoimassa.

Jättikatkarapu-inkivääripasta
kahdelle

1 pkt tuorepastaa tai noin 200 g kuivapastaa

1 prk hyviä säilöttyjä tomaatteja
2 valkosipulin kynttä
muutaman sentin pala tuoretta inkivääriä
1 pieni punainen chili (käytin peperoncinoa öljyssä)
ripaus ruokosokeria
6-8 raakaa jättikatkarapua tai tiikerirapua
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
kourallinen silolehtipersiljaa (ohjeen mukaan basilikaa)

1. Laita pastan keitinvesi kiehumaan

2. Pilko valkosipuli ja chili. Raasta inkivääri.

3. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota hetki valkosipulia, chiliä ja inkivääriä pannulla.

4. Lisää säilötyt tomaatit, mausta suolalla, mustapippurilla ja ripauksella sokeria. Hauduta kannen alla kymmenisen minuuttia miedolla lämmöllä.

5. Kuumenna toinen pannu, lisää öljy ja paista rapuja kuumassa öljyssä noin minuutti kummaltakin puolelta.

6. Lisää ne kastikkeen joukkoon. Lisää joukkoon kourallinen yrttejä ja sekoita kastikkeen sekaan pasta.

Palvelukseen halutaan: Personal farmer

Ruusukaalipaistos
Kurkkumätä, etanainvaasio, citykanit ja tomaattien raskausarvet. Rutkasti yrttejä, pinaattia ja porkkanoita. Siinäpä lyhyesti ensimmäisen viljelykesäni sato.

Toukokuussa raahasimme naapurin kanssa viljelylaatikot kerrostalomme pihaan. Toivoa täynnä tyhjensin taimimyymälän, kannoin säkkikaupalla luomumultaa laareihin, istutin lajikkeen jos toisenkin ja aloin odottaa satoa. Kuvittelin lähteväni nöyrästi liikkeelle ja tiedostin rajalliset kykyni. Vihertumpelona tartuin kirjoihin ja päätin selättää vähäiset taitoni.

Nyt lienee jo korkea aika todeta, että  kesän hehkein satokausi alkaa olla ohitse ja tyydyn listaamaan tappiot. Kukkakaali – kanin ruoaksi. Kesäkurpitsa – kurkkumädän uhri. Kyssäkaali, meirami, muutamat salaattilajikkeet ja moni muu kasviparka – etanoiden rei’ittämiä. Tomaatti – hirvittävä määrä raakileita, jotka eivät kypsy millään. Olin jo hakemassa niitä sisälle turvaan, kypsymään omenan kylkeen, kun löysin osan niistä haljenneina kuin raskausarvilla. Kylmä taisi voittaa tomaattiparat, kymmenistä tomaateista yksi on hailakanoranssi, mutta sitäkään ei hyvällä tahdollakaan voi kypsäksi sanoa. Kukkaa ja uutta raakiletta vuodenajoista sekaisin mennyt taimipolo kuitenkin edelleen pukkaa tulemaan ahkerasti.

Kyllä eivät nyt puolelle suvulle perunat kasvattaneet isovanhempani katsoisi hyvällä pojantyttären avuttomia ponnisteluja. Montaa kokemusta, mutta ei kovin montaa mansikkaa tai kesäkurpitsaa rikkaampana siirrytään syksyn viettoon. Ei kasvanut täällä paljon mitään porkkanoita ja yrttejä kummempaa. Mutta onneksi niitä sentään sitten puskittain. Tunsin itseni  hetkellisesti suurtilalliseksi, kun jaoin sisarelleni retiisejä, yrttejä, porkkanoita ja kesäkurpitsoja – no, ollakseni tarkka kesäkurpitsan. Yhden niistä kolmesta kurkkumädältä välttyneestä.

Kesän aikana opin yhtä sun toista, opeista tärkeimmän ainakin eli vähemmän on enemmän. Vähemmän lajeja, harvempaan istutettuna tarkoittaa vähemmän harventamista ja vähemmän kosteita piilopaikkoja etanoille. Pari pientä vinkkiä voisin tarvita ensi kesää varten edelleen, sillä uskokaa tai älkää ensi kesänä aion taas mennä taimimyymälään ja multakauppaan. Onni loppumattomista omista yrteistä, läjistä pinaattia ja monista muista yksittäisemmistä onnistumisista kantaa nimittäin ensi kesän – tai ainakin kevään suunnitteluvaiheen. Into saattaa tosin olla kovilla, jos ensi vuonnakin noukin sadoittain etanoita yksitellen pois viljelysteni kimpusta. Voiko turhauttavampaa hommaa olla? Ei niitä muuten tunnu pois saavan kuin käsipelillä. Vaikka muuta väitetään, vain pieni osa populaatiosta on riittävän perso alkoholille hukkuakseen olueen.

Luin Herttoniemen noin sadan hengen ruokapiiristä, joka oli vuokrannut pellot ja palkannut personal farmerin hoitamaan niitä puolestaan. Saisikohan sellaisen myös kolmelle viljelylaatikolle? Vai joko sitä voisi kutsua viljelyuusavuttomuuden huipentumaksi?

*****

Tänäkin vuonna meidän perheen pitivät ruoassa ammattiviljelijät. Mutta tämän Kokit & potit -blogista löytämäni ruusukaalilisukkeen ruusukaalit ovat ihan itse kasvattamiani. Paistos on helppo ja nopea. Meillä tämän kylkeen paistettiin kalaa, mutta liha ja esimerkiksi riistalinnut olisivat tämän kanssa kyllä toimiva kombo. Kalalla tai ilman, tämä täyttää erinomaisesti arkiruoalle asetetut vaatimukset: Ateria syntyy helposti alle puolessa tunnissa, ei maksa maltaita ja bonuksena tiskivuori ei tästä juuri kasva.

Vaikka etanat olivat tehneet osasta kasvin lehtiä kuin tilataideteoksia, oli joukossa onneksi muutama ihan oikea ruusukaalikin – juuri sen verran, että saatiin tämä lisuke kasaan. Jatkossa aion ostaa ruusukaalit kaupasta. Ruusukaali vaatii sen verran tilaa, että se vie kohtuuttoman tilan pienistä laatikoistani. Lopetan siis tämän postauksen näihin sadonkorjuutunnelmiin ja yritän säilyttää ne ensi kesään, jotta ensimmäisestä kesästäni hyötyviljelijänä jäisi muistoksi muutakin kuin suunnaton kiitollisuus suomalaisia maanviljelijöitä kohtaan.

Ruusukaalipaistos (resepti Kokit & potit)
2 hengelle lisukkeena

2 siivua pekonia
noin 10-15 ruusukaalia
2 rkl kermaa
suolaa
pippuria
kourallinen pähkinöitä tai pinjansiemeniä

1. Poista ruusukaaleista kanta, siisti mahdolliset huonot lehdet, irrottele päällimmäisiä lehtiä ja puolita ruusukaalit. Ei ole niin nuukaa, vaikka kaikki eivät olisi juuri samankokoisia.

2. Saksi paistinpannulle pekoni ja ruskista hetki.

3. Lisää ruusukaalit (myös irtolehdet). Ruskista niihin kaunis pinta, mutta varo polttamasta. Lisää kerma ja hauduta muutama minuutti.

4. Lisää lopuksi pähkinä. Kuumenna hetki.

Psst… Päivitykset ja pienet ruokauutiset suolaa & hunajaa -sivuilla Facebookissa

Arkisoppaa

Tomaattinen siskonmakkara-pastakeitto
Välillä on rentouttavaa tehdä ruokaa, joka valmistuu vaikka silmät kiinni ja reilussa vartissa.

En moneen vuoteen muistanut siskonmakkaran olemassaoloa ja varsinkaan en muistanut, että sehän on itseasiassa todella hyvää. Entisellä työpaikallani oli erinomainen sopparuokala, joka laajensi minun kotisoppavalikoimaani kummasti. Siellä muistin myös siskonmakkaran maukkauden.

Tämä on meidän perheessä liukuhihnahommaa, minä pienin juurekset ja laitakokki hoitaa loput. Kumpikin on vahvuusalueellaan: Minä olen nopea ja sukkela pilkkoja ja laitakokki uskomattoman kärsivällinen makkaramestari, joka jaksaa puristella siskonmakkarasta kauniita pikkupalleroita.

Alkuperäinen idea keittoon on laitakokin löytöjä Pirkan sivuilta, mutta tästä tulee kummasti eri keitto, kun vaihtaa puolivalmisteet ja pakasteet tuoretavaraan. Ei mitään turhia kikkailuja, vaan nopea ja maukas arkisoppa, jonka jaksaa vääntää pidemmänkin työpäivän jälkeen. Vähemmän aikaa ruoanlaittoon, enemmän aikaa neuloa kaulaliinaa ihanasta alpakkavillalangasta. Tällä vauhdilla se lämmittää tosin vasta ensi talvena.

Tomaattinen siskonmakkara-pastakeitto
4 annosta

1,2-1,5 l vettä tai valmista lihalientä (2 lihaliemivalmistetta, jos käytät vettä)
2 valkosipulin kynttä
1 miedohko chili
pala purjoa
400 g juureksia (lanttua, porkkanaa, palsternakkaa, juuriselleriä)
400 g siskonmakkaraa
2-3 rkl tomaattipyrettä
150 g pastaa
persiljaa
mustapippuria
(suolaa, maista kuitenkin ensin)

1. Kuumenna lihaliemi kiehuvaksi, lisää keittoon silputtu valkosipuli ja chili.

2. Lisää juurekset ja purjo. Kuumenna kiehuvaksi ja purista joukkoon siskonmakkarat.

3. Kun keitto alkaa taas kiehua, lisää pasta ja tomaattipyree. Mausta pippurilla. Keitä, kunnes pasta on kypsää (käytännössä se on yleensä vajaa vartti).

3. Lisää joukkoon reilusti tuoretta persiljaa. Keitto kannattaa tarjota samantien, koska pasta imee nestettä odottaessa ja menee ylikypsäksi ja löysäksi.

Vai maistuisiko sittenkin:

                                       
Espanjalainen                              Maa-artisokkakeitto                        Tomaatti-papu-
chorizokeitto                                                                                              keitto

Epäpyhät lihapullat

Intialaiset lihapullat
Näitä lihapullia voi kai parhaimmillaankin kutsua lähinnä intialaishenkisiksi ottaen huomioon, että tässä meni pyhä lehmä pataan. Se ei taida olla kovin oikeaoppista.

Minulla on mahtava pohojalainen kollega, joka metsästää täydellisten lihapullien ohjetta. En missään nimessä väitä, että tämä olisi sellainen, mutta aika mukavaa vaihtelua peruspulliin. Tein nämä nyt tällä kertaa naudanlihasta, mutta mausteiden perusteella lammas sopisi erinomaisesti. Sitä oli käytetty myös alkuperäisessä ohjeessa. Jos päädyt kuitenkin nautaan, kannattaa harkita possua joukkoon.

Olen poiminut ohjeen Annasta vuonna 2007 ja nyt se pääsi ensimmäisen kerran kokeiluun. Tässä hyvä syy, miksi aloitin blogin ja oiva todiste, että blogin pitäminen kannattaa. Ehkä vähitellen saan edes murto-osan reseptivarastostani kokattua. Reseptivarastoni on tietenkin paperimuodossa ja edelleen repäisen lähes viikoittain lisäohjeita kansioon eli yhden ihmisen elinikä ei taida riittää sen läpikokkaamiseen.

Muuntelin hiukan mausteita sen mukaan, mitä kaapista löytyi. Olen ollut kuitenkin melko lailla uskollinen alkuperäisohjeelle, lähinnä pullista puuttuvat korianterin siemenet, joita oli Annan ohjeessa. Ensi kerralla taidan kyllä pyöräyttää kastikkeen vielä sauvasekoittimella ennen lihapullien lisäämistä. Enkä käytä Pirkan turkkilaista jogurttia, minulla se tekee ruokaan aina jotenkin rakeisen lopputuloksen, vaikka en varmasti olisi saanut sitä juoksettumaan.

Viimeistään tämä postaus myös innosti minut ilmoittautumaan ruokakuvauskurssille, syyn näette kuvasta. Älkää antako kuvan karkoittaa teitä tämän mukavan mausteisen ruoan äärestä. Pullat ovat todella lihaisia ja täyttäviä. Annoskoon suunnittelussa kannattaa huomioida, että jogurttikastike ei ole parhaimmillaan seuraavana päivänä eli vaikka tekisit suuremman annoksen lihapullia, tee kastiketta vain päivän annos. Ohjeen mukaan tämä annos oli neljälle, mutta sanoisin sen olevan ennemminkin kuudelle.

Intialaiset lihapullat
4 hengelle (minun mielestäni siis 6 hengelle)

600 g jauhelihaa (naudan tai lampaan jauhelihaa, tai nauta-sikaa)
1 rkl öljyä
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1/2 tl chiliä
2 tl jeeraa eli juustokuminaa
mustapippuria, suolaa
1 dl turkkilaista jogurttia

Kastike
2 rkl öljyä
2-3 valkosipulin kynttä
2-3 tl raastettua tuoretta inkivääriä
2 tl kurkumaa
1 tl garam masalaa
2 tähtianista
1/2 tl chiliä
1 tlk säilöttyjä tomaatteja
hyppysellinen ruokosokeria tai muuta ruskeaa sokeria
suolaa ja mustapippuria
1 dl kermaa
1 dl turkkilaista jogurttia

1. Kuullota lihapulliin tuleva silputtu sipuli ja valkosipuli sekä mausteet öljyssä pannulla.

2. Sekoita lihapullataikinan ainekset keskenään ja paista lihapullat joko pannulla tai uunissa.

3. Samaan aikaan, kun lihapullat paistuvat, valmista kastike. Kuullota valkosipuli, inkivääri ja mausteet öljyssä. Lisää tomaattikastike, sokeri, mustapippuri ja suola ja hauduta vähintään kymmenisen minuuttia.

4. Lisää jogurtti ja kerma, sekoita tasaiseksi. Lisää lihapullat ja hauduta hetki.

5. Tarjoa riisin kanssa. Halutessasi voit lisätä myös tuoretta korianteria.

Valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa

Paahdettu kurpitsakeitto ja chili-cheddarteeleivät
Ruokakerho toi tällä kertaa valoa syksyn keskelle. Emäntä oli nimittäin valinnut teemaksi keltaisen värin. Se tuli minulle kuin tilauksesta, koska olin jo pitkään halunnut kokeilla kurpitsaa.

Minulla on ollut erinomaisen vahva näkemys kurpitsasta, joka on perustunut koulu- ja työpaikkaruokaloiden suosimaan kurpitsasäilykkeeseen. En pysty löytämään siitä mitään hyvää. Blogit ja ruokalehdet ovat tänä syksynä pullistelleet mitä herkullisemman näköisiä kurpitsaohjeita ravioleista, keittoihin ja piirakoihin. Päätin siis kasvaa aikuiseksi ja ylittää ennakkoluuloni.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin todella perinteiseen ratkaisuun eli palloteltuani kurpitsaraviolien ja -keiton välillä kallistuin sopan puolelle. Onni sinänsä, koska emäntä oli ilmeisesti valinnut teemansa päästäkseen kokeilemaan kurpitsaa ja teki aivan loistavan kurpitsa-vuohenjuustolasagnen. Sen reseptin jaan kanssanne tuonnempana ruokakerho vol. 2 -postauksessa.

Oma soppani oli enemmänkin chiliä kuin valoa kansalle. Ilmeisesti olin saanut todella tulisen chilin, koska luulin annostelleeni sitä maltillisesti, mutta takapotku oli aika pureva. Olen vähentänyt chilin määrää oheisessa reseptissä. Sopan kaverina olleet chili-cheddarteeleivät olivat onneksi mukavasti miedompia, mikä vähän tasoitti makuja. Nappasin reseptin keittoon irlantilaisen Donal Skehanin blogista. Miksi muuten TV-kokit näyttävät nykyään poikabändin jäseniltä? Tykästyin reseptiin, koska siinä taas paahdettiin ainekset ensin uunissa. Se on erinomainen keino saada lisämakua talvivihanneksiin. Alkuperäisessä ohjeessa myös siemenet paahdettiin uunissa, mutta minä sain niistä niin pahanmakuisia, että ne päätyivät suoraan roskikseen.

Teeleipiä en ole leiponut sitten yläasteen kotitaloustuntien. Supernopeaa, helppoa ja hyvää. Lämpimäiset kädessä alle puolessa tunnissa.

Keitto paahdetusta kurpitsasta
4 hengelle alkuruokana

600 g talvikurpitsaa kuorittuna ja siivottuna siemenistä
loraus öljyä (käytin paahdettaessa saksanpähkinäöljyä ja itse keitossa rypsiöljyä)
kolme oksaa timjamia
1 iso punasipuli
1/4 punaista chiliä
3 dl kasvislientä
1,5 dl kookosmaitoa tai -kermaa (jos et pidä kookoksesta, kuohukermakin toimii varmasti)
suolaa
mustapippuria

1. Laita kurpitsa reiluina lohkoina uunivuokaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää joukkoon timjami ja lorauta päälle öljyä. Paista reilu puoli tuntia uunissa 220 asteessa. Alkuperäisen ohjeen mukaan aika on 45 minuuttia, mutta siinä ajassa kurpitsa alkaa kyllä jo mustua eli minusta hiukan vähempikin aika riittää.

2. Kuullota sipulia kattilassa, kunnes se on pehmeää, lisää chili hienonnettuna. Lisää joukkoon paahdettu kurpitsa (voit halutessasi poistaa timjamin, minä en sitä poistanut), kasvisliemi ja kookosmaito (tai -kerma). Keitä 10 minuuttia.

3. Soseuta kuohkeaksi ja tasaiseksi sauvasekoittimella (halutessasi voit myös siivilöidä keiton). Lisää tarvittaessa nestettä ja mausteita.

4. Voit vielä haudutella keittoa hetken, se tekee hyvää maulle, mutta ei toki ole välttämätöntä.

Chili-cheddarteeleivät
resepti on Koti & Keittiö -lehdestä, olen poistanut siitä valkosipulin, jota voit halutessasi lisätä yhden kynnen.

2 dl hiivaleipäjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 punainen chilipaprika
3 rkl tuoretta ruohosipulia
2 dl maitoa

Pinnalle:

noin 50 g cheddar-juustoa
2 rkl ruohosipulia tai kevätsipulia hienonnettuna

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.

2. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna chili. Lisää hienonnettu chili ja ruohosipuli kuivien aineiden joukkoon. Lisää maito ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

3. Jaa taikina kahtia ja taputtele taikinasta jauhotetuin käsin kaksi reilun sentin paksuista teeleipää pellille leivinpaperin päälle. Leikkaa leipien pinta taikinapyörällä neljään lohkoon.

4. Raasta juusto. Pistele leivät, ripottele päälle juustoraastetta ja hienonnettua ruohosipulia. Paista leipiä 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Tomaatit paahteessa

Spaghettia ja tomaattikastike paahdetuista tomaateista
Periaatteessa olen sitä mieltä, ettei useimpia klassikoita ole tarvetta muokata, mutta yleensä heittäydyn kuitenkin kurittomaksi ja muokkaan kuitenkin. Tällä kertaa päätin valmistaa tomaattikastikkeen vaihteeksi paahdetuista tomaateista. Ja palan painikkeeksi tietenkin buffalomozzarellaa.

Fannissa ja kanelissa oli tehty keittoa paahdetuista tomaateista ja siitä sain idean kokeilla samaa kastikkeelle, koska tomaattini olivat monen päivän kypsyttelyn jälkeenkin vielä aika aneemisia. Niistä ei olisi kummoista kastiketta syntynyt.

Kun lähtee tuunaamaan, menee välillä komeasti metsään, mutta tällä kertaa lähetän kyllä erityiskiitokset Fannin ja kanelin keittiöön paahtamisideasta. Valmistaminen kestää toki hiukan kauemmin kuin purkkitomaattiversion, mutta tämä oli paras tomaattikastike, mitä minun keittiössäni on koskaan saatu aikaan. Onneksi sitä jäi vielä jäljelle, koska kurittomuus resepteissä johtaa siihen, ettei koskaan tiedä, pystyykö samaan toisen kerran.

Kastike pastalle paahdetuista tomaateista
4-5 annosta
Määrät ohjeessa ovat aika lailla suuntaa-antavia, lorauta oman makusi mukaan, niin tein minäkin.

5 tomaattia ja pari kourallista kirsikkatomaatteja
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
1 ruukku basilikaa
1-2 rkl voita
1 tlk säilöttyjä kirsikkatomaatteja
1-2 rkl hunajaa
1-2 rkl punaviinietikkaa
suolaa
pippuria

1. Lohko tomaatit, tuoreet kirsikkatomaatit, sipulit ja valkosipuli reiluiksi paloiksi. Poista tomaateista ja kirsikkatomaateista siemenet. Mausta tuoreella basilikalla, suolalla ja pippurilla, lorauta päälle oliiviöljyä. Paahda uunissa 175 asteessa puolisen tuntia.

2. Sulata voi pannulla, kaada pannulle paahdetut tomaatit ja sipulit. Hauduta hetki. Lisää säilötyt tomaatit, hunaja ja punaviinietikka. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Hauduta ainakin vartti, pidempikään hauduttelu ei haittaa. Itse hauduttelin puolisen tuntia. Samalla kannattaa kauhalla rikkoa kastikkeen rakennetta, jotta siitä tulee tasaisempi. Täysin tasaista siitä ei ole tarkoituskaan tulla, vaan kastikkeeseen jää sattumia.

3. Lisää reilusti silputtua basilikaa juuri ennen kuin otat kastikkeen levyltä.

4. Sekoita kastike pastan joukkoon ja revi sekaan buffalomozzarellaa.

Bataatin toinen tilaisuus

Kasviskorma
Bataatti on mielestäni aina ollut jokseenkin turha juures. Sinänsä siinä ei ole mitään vikaa, mutta ei se myöskään herätä suuria mielitekoja. Anopin keittämä taivaallinen bataattikeitto sai minut kuitenkin antamaan ylenkatsomalleni bataatille toisen tilaisuuden.

Kasvisruokarepertuaarini on melko säälittävä ja rajoittuu lähinnä muutamaan versioon erilaisista kasviskeitoista. Laajentaakseni valikoimaa jätin anopin kasviskeiton tällä kertaa rauhaan ja valitsin sen sijaan aikoinaan Annasta talteenottamani kasviskorman. Kormassa bataatti saa oikein hyvää kiriapua mausteista, joten ainakin lähtökohtien pitäisi olla kunnossa.

Näin arkena oikaisin ja käytin valmista currytahnaa. Muokkasin alkuperäistä ohjetta sen verran, että lisäsin tuoretta inkivääriä ja porkkanaa, koska pelkäsin pelkän bataatti-kukkakaaliyhdistelmän käyvän puuduttavaksi loppua kohden.

Miten sitten kävi bataatin? Jo kun aloin keitellä kormaa, perheen herrahenkilö totesi: ”Kylläpä täällä tuoksuu hyvälle”. Korman kastike oli erinomainen, jogurtti ja kookoskerma pehmensivät hyvin toisiaan. Aion kokeilla samaa soossia myös esimerkiksi broilerin kanssa, mutta toimi myös näin kasvisversiona. Ja kyllä, bataatti pääsee meidän perheen ostoslistalle, sen makeus sopi tähän ruokalajiin todella hyvin. Ehkä uskaltaudun vielä joskus keittämään myös anopin bataattikeiton.

Kasviskorma
4 annosta

2 rkl öljyä
1 sipuli
1 pieni kukkakaali
1 bataatti
3 porkkanaa
1-2 rkl raastettua inkivääriä
2 rkl mietoa intialaista currytahnaa (käytin Rajahia)
2 dl vettä
kasvisliemikuutio tai kasvisfondia
100 g kookoskermaa
1 dl maustamatonta jogurttia (käytin turkkilaista jogurttia)
tilkka sitruunamehua
2 tl hunajaa
suolaa, pippuria
20 g paahdettuja mantelilastuja
tuoretta korianteria

1. Silppua sipuli, kuutioi juurekset ja paloittele kukkakaali. Kuullota sipulia, kukkakaalia ja juureksia öljyssä.

2. Lisää currytahna ja inkivääri. Kuumenna.

3. Lisää kasvisliemi ja kookoskerma. Hauduta hiljalleen noin 10 minuuttia.

4. Lisää sitruunamehu, jogurtti ja mausteet. Kuumenna.

5. Ripottele pinnalle paahdettuja mantelilastuja ja halutessasi korianteria. Tarjoa esimerkiksi basmatiriisin kera.