Eettistä luksusta

Äitini hirvipata on suvussamme haluttua herkkua. Kaltaiselleni kaupunkilaiselle se edustaa syksyistä luksusta.

Vaikka olen vasta ensimmäisen polven kaupunkilainen, ei suvussamme ole koskaan metsästetty. Laitakokki, joka on syntymähelsinkiläisyydestään huolimatta sukujuuriltaan heinähattu, jakaa saman kohtalon. Se Suomi, jossa kuulutaan hirviporukoihin ja metsästetään on meille helsinkiläislähiöläisille kovin kaukainen.

Täällä eivät pakastimet pullistele tässä vaiheessa vuotta hirvenlihaa, vaan useille hirvi on todellista luksusta. Kahden kilon vuosittainen keskikulutus taitaa jakautua aika epätasaisesti Suomenniemellä.Vuosittaisesta noin 8 miljoonasta kilosta (esim. vuonna 2010 8,2 kiloa) Etelä-Suomen kauppoihin päätyy pieni osa. Ja hintakin on sitten hirvittävä. Kilo kulmapaistia maksoi lähikaupassamme kolmisenkymmentä euroa. Ainakin meidän perheessämme se on korkeintaan kerran vuodessa ostettavaa luksusta.

Lompakon kannalta kallis ratkaisu, mutta omatunnon kannalta aika edullinen. Viimeaikainen keskustelu eläinten hyvinvoinnista ja tuotanto-olosuhteista on saanut minut pohtimaan omia kulutusvalintojani. Olisinko valmis luopumaan lihan syönnistä? Ostoskorimme on muuttunut jonkin verran kasvis- ja kalavoittoisemmaksi ja eettisistä syistä olemme alkaneet välillä ostaa myös luomulihaa. Edelleenkään en kuitenkaan ole valmis luopumaan kokonaan lihan syönnistä, eikä kaikki syömämme liha todellakaan ole luomua. Olisipa edes vapaana kasvanutta, mutta rehellisyyden nimissä siitäkin välillä lipsun. Riistan kohdalla minun on helppo antaa synninpäästö itselleni: Vapaana kasvanut eläin, joka on saanut elää lajilleen tyypillisellä tavalla. Mielikuvia tai ei, mutta omatunnon kannalta valinta on minulle helppo: Lisää riistaa, kiitos. Lompakko tosin toteaa, että se on jatkossakin aika harvinaista herkkua.

Tämä pata on juuri sellaista kuin ruoka äitini keittiössä tyypillisimmällään on: Yksinkertaiset, hyvät maut ja pitkä haudutus. Pata hautuu uunissa tuntikausia ja maut muhivat parhaimmilleen. Niin hyviksi, että tiedän useamman suvussamme odottavan jo kovasti reseptin julkaisua. Tässä se siis on: Äitini oppien mukaan hauduteltu herkku, mutta äitini tekemänä tietenkin parempaa. Tällä kertaa padassa oli hirven lisäksi muutakin luksusta: Sain nimittäin työkaveriltani lahjaksi omin käsin poimittuja katajanmarjoja. Niistä viimeiset päätyivät tähän pataan.

Hirvipata

800-1000 g hirvenpaistia
1 pkt savupekonia
170 g aurajuustoa
2 isoa sipulia
reilusti kokonaisia mustapippureita ja katajanmarjoja
1 laakerinlehti
1 dl kermaa
voita ja öljyä paistamiseen

1. Leikkaa paisti ohuehkoiksi pihveiksi ja nuiji ne lihanuijalla ohuemmiksi (lihanuijan puutteessa paukuttelen itse lihat ohueksi kaulimella). Rouhaise päälle mustapippuria. Ripottele leveään päätyyn aurajuustoa, rullaa kääryleiksi ja kääräise ympärille siivu pekonia. Kiinnitä tikulla tai lihanarulla, jotta kääryle pysyy koossa.

2. Paista kääryleisiin paistinpannussa voi-öljyseoksessa kaunis pinta ja nosta ne pataan. Kaada paistinpannuun vettä, jotta maut irtoavat. Laita pataan isoiksi lohkoiksi lohkotut sipulit, mustapippurit, katajanmarjat ja sen verran kuumennettua vettä, että lihat peittyvät. Murustele loppu aurajuusto liemen joukkoon.

3. Laita uuniin 200 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi ja laske sen jälkeen lämpötilaa 150 asteeseen. Anna hautua kolme-neljä tuntia. Laita kansi päälle noin tunnin kohdalla. Tarkista välillä, että padassa on riittävästi nestettä (lihojen tulisi olla lähes nesteen peitossa koko haudutusajan). Lisää tarvittaessa vettä, etteivät lihat pääse kuivumaan. Lisää kerma loppuvaiheessa ja anna hautua vielä 30-45 minuuttia.

Aurajuustossa ja pekonissa on suolaa, siksi sitä ei lisätä muutoin ollenkaan pataan. Kun lisäät kermaat, voit samalla maistaa, kaipaako liemi suolaa tai muita mausteita.

Lapin lumo

Poron ulkofilee karpalokastikkeella ja lanttu-duchesseperunat
Tämä olkoon kiitos ja kumarrus ihanille isännillemme ja loistavalle emännällemme taannoisesta ruskaretkestä. Tulkaa Helsinkiin, niin kokkaan sitten teille ihan oikeasti. Etelän vetelä ei toki saavuta lappilaisen gastronomian tasoa paikallisista raaka-aineista, mutta tämän tosiasian tunnustaen tartun kuitenkin poroon.

Pääsin muutama viikko sitten ensimmäistä kertaa Lappiin ruska-aikana. Virallisesti ruska päättyy syyskuun lopussa ja meillä käynti lipsahti lokakuun ensimmäiseen viikonloppuun. Muutoinkin ruskaa on moitittu vaisuksi tänä vuonna, mutta minuun Lapin hiljaisuus ja maisemat tekivät silti vaikutuksen. Erinomainen seura ja sopiva annos extremeä kaupunkilaiselle kohottivat tietenkin kokemusta entisestään. Kaiken kruununa vanha ponityttö pääsi taas pitkästä aikaa hevosen selkään.

Poro on liian harvinainen vieras ruokapöydässämme. Sain joskus vuosia sitten ravintolassa erinomaista karpalokastiketta poron kanssa, joten sukelsin kastikkeen perässä internetin ihmeelliseen maailmaan. Lisukkeeksi valitsin omista kätköistäni varmaan sata vuotta sitten tallennetun lanttu-duchesseperunat. Niissä oli jotain sopivan nostalgista. Kastike syntyi yhdistelmänä useammasta reseptistä. Ei välttämättä viisas valinta ottaen huomioon, että olen surkea kastikkeissa. Onneksi ei mennyt syteen eikä saveen, vaan tuli oikein hyvä kastike, joka toimii poron lisäksi varmasti esimerkiksi hirven kanssa.

Ja kyllä jälkiruoaksi tämä olisi kyllä vaatinut sen ehtoisan emäntämme törkeän hyvän leipäjuusto-kerma-lakkahillo-yhdistelmän, mutta ensi kerralla sitten.

Poron ulkofilee

Ruskista voi pannulla, lisää pannulle rosmariininoksa. Ruskista poronulkofilee voissa. Älä pese pannua, tarvitset paistorasvan kastikkeeseen. Laita sen sijaan kuumalle pannulle muutama desilitra vettä, jotta maut irtoavat.

Laita fileeseen paistolämpömittari. Paista 175 asteessa, kunnes lihan sisälämpötila on 55 astetta. Arvioitu aika on fileen paksuudesta riippuen 10-20 minuuttia. Meidän suhteellisen ohut filee kypsyi vartissa.

Kääri filee folioon ja anna vetäytyä hetki.

Lanttu-duchesseperunat
4 annosta

10 puikulaperunaa
300 g lanttua
50 g voita
3 keltuaista
suolaa ja valkopippuria

1. Keitä perunat ja lanttu kypsiksi. Kannattaa huomioida, että lanttu kypsyy hitaammin eli pieni se pienemmiksi paloiksi.

2. Kun juurekset ovat kypsiä, lisää voi ja soseuta perunat ja lantut. Jos haluat pursottaa kauniin tasaisia duchesseja, kannattaa laittaa sose vielä siivilän läpi. Lantulla on paha tapa jäädä suuremmiksi paloiksi ja tukkia pursotin.

3. Anna jäähtyä hetki, lisää keltuaiset ja mausta. Pursota uunipellille ja paista uunissa ylätasolla, kunnes saavat kauniin kullanruskean värin. Tässä meni minulla ainakin varttitunti noin 200 asteessa.

Karpalokastike

3 rkl ruokosokeria
1 dl karpaloita
2 dl punaviiniä
2 dl poron paistolientä
1 sipuli
1 porkkana
tuoretta timjamia
1 rkl riistafondia
suolaa ja mustapippuria
suurehko nokare voita kiillottamaan kastike

1. Sulata sokeri pannulla. Ole tarkkana. Kun sokeri on sulanut, lisää karpalot ja pyörittele niitä sulaneessa sokerissa, kunnes ne alkavat mehustua.

2. Lisää pannulle punaviini, paistinneste, sipuli, porkkana, tuore timjami ja riistafondi sekä mausteet. Keittele kokoon ainakin 20 minuuttia. Siivilöi kastike ja kiillota reilulla voinokareella.