Arkirealismia

Ihan tavallinen perjantai. Kiiltokuvaa, inhorealismia vai jotain siltä väliltä?

Liemessä-Jenni haastoi jo hetki sitten bloggaajat kertomaan ihan oikeasta arjestaan. Blogissani ei tunnusteta mitään ruokauskontoa, eikä harrasteta ruokafasismia, mutta jäin Jennin haasteen syyn pohjalta miettimään, milloin syömisestä on tullut suorittamista ja ruoka on alkanut määrittää identiteettiä?

TNS Gallupin tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista arvioi olevansa ruokahifistelijöitä. Verkko on täynnä erilaisia tiukkoja ruokavalioita, jossa elämä pelastetaan syömällä oikein ja joiden noudattaminen vaatii jatkuvaa säätämistä ja vaivannäköä. Olemme alkaneet elää syödäksemme – ja ennenkaikkea syödäksemme oikein. Mitä se oikein sitten itse kenellekin on. Raw, paleo, hyvä karppaus, lähiruoka. Mitä vaan, mutta sitä tehdään täysillä. Onko syömisestä tullut ainoa asia, jota voimme täysin itse hallita? Kannattaa lukea vaikkapa Pastanjauhajien terävänäköinen kirjoitus lähiruokahypestä.

Bloggaajat ovat myös keskustelleet, onko blogeista hävinnyt aitous ja piilotetaanko todellinen arki stailatun kiiltokuvaelämän alle. Kun katsoo lukuisten muiden bloggaajien tavallisia arkipäiviä, kyllä niistä edelleen välittyy kiinnostus ruokaan. Vaikeaa kuvitella, että mikään muu kuin aito innostus asiaan saisi näkemään vaivaa blogin eteen. Tässä oma perjantaini: Inhorealismia vai kiiltokuvaelämää – vai ehkä kenties ihan mukavaa tavallista arkea?

Perjantai 9.11.2012

Aamulla alkaa mennä heti pieleen tämä tavallisen perjantain kuvaaminen. Kokeilunhaluisena ruokabloggaajana syön nimittäin noin 70 % arkiaamuista maustamatonta jogurttia ja mysliä tai marjoja. Niinä kaikkina muina aamuina syön ruisleipää. Kuka pystyy tekemään ruokaa koskevia päätöksiä ennen auringonnousua? Ihminen tarvitsee puoliunessa rutiineja, sanon minä. Mutta tänään niitä rikottiin urakalla: Vispipuuroa ja siskon tuliainen, puolikas maailman noin kolmanneksi parhaasta riisipiirakasta Hanna Partaselta. Syntyperäisenä kuopiolaisena koskee hiukan myöntää, että Joensuun torilta saa parempia.

Hesarin A-osan sijaan Nyt-liite, jonka kannessa mainostettiin poliittista debattia kahden äärilaidoilla sijaitsevan nuoren ääniharavan välillä.  Todellisuudessa juttu on kirjoitettu lähinnä henkilökuvaksi ja debatti jää kliseiden jauhamiseksi. Ehkä nämä nuoresta politiikkaa tehneet ovat vain jo harjaantuneet toistamaan niitä. Jos heidät istutettaisiin kymmenen vuoden päästä vastakkain, toistaisivatkohan he samaa mantraa?

Töihin kieli keskellä suuta kesärenkailla. Viimeistä päivää, tänään on vihdoin talvirenkaiden vaihto. Lähes joka päivä Hietsun läpi ajaessa merimaisema jaksaa ilahduttaa. Kotimatkalla nappaan nopeasti muutaman kuvan. Kunpa vielä joskus selviäisin aamupullalle Regattaan. Radiossa sanotaan, että talvesta ennustetaan todella lauhaa ja vetistä. Eihän tänä vuonna ole vielä riittävästi satanutkaan.

Normiduunipäivä, normilounas. Suomalaisten yleisin ravintola-annos syödään työpaikkaruokalassa. Niin minäkin teen, melkein joka päivä ja mielellään. Parasta ruokalaruokaa, mitä olen saanut. Esimerkiksi pinaattiletut ovat itse paistettuja ja jono on aina sen mukainen. Oikeastaan pinaattilettupäivinä heidän ei muuta ruokaa kannattaisi tehdäkään, kaikki muutamaa höyrähtänyttä lukuunottamatta syövät kuitenkin niitä lettuja. Tänään paistettuja ahvenia, uunipunajuuria ja kumiperunoita. Mahdollisimman nopea kuva kännykällä – kuvaisiko kukaan täysipäinen työpaikkaruokala-annostaan?

Aika talvirenkaiden vaihtoon on alkuiltapäivästä ja olen kotona valoisaan aikaan. Talonmiehemme on merkinnyt viljelylaatikkoni kepeillä, ettei aja niiden päälle lumiauralla. Se mies on mahtava, en kyllä vahingossakaan paljasta nimeä, ettette nappaa meidän kultakimpalettamme. Mansikat ovat vallanneet melkein puolet yhdestä laatikosta, ehkä saan ensi vuonna yli kymmenen marjaakin. Päivänvalo paljastaa laiskan viljelijän, syystoimet näyttävät jääneen retuperälle. Onneksi kohta on niin pimeää päivälläkin, ettei sitä kukaan huomaa.

Vielä reilu tunti töitä kotisohvalla ja kone kiinni. Kerään hyvä vaimo -pisteitä ja heitän laitakokin bändin pikkujouluihin. Luvassa ilta yksin kotona, se on välillä ihanaa luksusta. Ruoaksi eilistä chili con carnea, josta talouden toisen osapuolen mukaan olisi kannattanut jättää kaneli pois. Hämmentävää, miten korvapuusteihin sitä voi hulauttaa reilusti ja maku vaan paranee, lihassa aika pienikin määrä lyö läpi. Ainakin tämän perheen se jakoi ja taidan joutua syömään sitä hävikin vähentämisen hengessä kolme päivää. Toinen menossa. Ruokaseurana Hesari, vaikka äiti on kyllä opettanut, ettei ruokapöydässä saa lukea.

Meillä ei juurikaan syödä eineksiä. Paitsi satunnaisesti valmiskeittoja tuunattuna ja Saarioisten maksalaatikkoa, jälkimmäistä ainoastaan minä. En ole E-koodien vahtaaja, ihmisellä joka tarvitsee viikottaisen kokispullonsa ei taida olla siihen varaa. En ole myöskään ruokasnobi, joka syö ainoastaan puhdasta ja lähellä tuotettua ruokaa, mutta faktisesti valtaosa eineksistä maistuu pahalle. Samaa mieltä taitaa olla joku muukin, einesten kulutuksen kasvu on nimittäin hyytynyt, jopa siinä määrin, että Saarioisten äidit ovat joutuneet yt-neuvotteluihin. Meillä ei todellakaan kokata joka päivä, usein eletään leivillä – kylmillä tai lämpimillä – tai jääkaapin jämistä kokatuilla munakkailla. Jos kokataankin, syödään aika perushelppoa ruokaa: soppaa, pastaa tai muuta joka syntyy kohtuullisen vaivattomasti. Eineksiä ei syöty lapsuudenkodissanikaan. Sitä maksalaatikkoa lukuunottamatta. 70- ja 80-luvulla sitä ei kutsuttu ruokasnobismiksi vaan keittotaidoksi.

Koti-illan keskeyttää miellyttävä yllätys. Saan seuraa iltakävelylle. Pirkkolan metsissä pikkupakkasessa reilu tunti. Siinä ehtii puida aika paljon asioita. Tulisi jo lunta, hellittäisi edes hiukan tämä pimeys.

Iltapalaksi iso kulhollinen pop cornia. Ei ehkä terveellistä, mutta ihanaa. Saan pomoltani paljon hyviä reseptejä, mutta tämä on suosikkini: Pätkistä ja lakua yhtäaikaa suuhun. Ei vaadi keittotaitoa. Jos alkaa ymmärtää, miksi Jari Sillanpäällä on valtavasti innokkaita ihailijoita ja Katri Helena saa liikuttumaan, on varmaan liukumassa tukevasti keski-iän puolelle. Nippu lehtiä perjantai-illan ratoksi. Laitoin Suomen Kuvalehden päällimmäiseksi, jotta se vahvistaisi älykköimagoani. Olisi mielenkiintoista nähdä, millainen vaihtoehtoinen pääkirjoitus päätoimittajalla oli pöytälaatikossa, jos Obama ei olisikaan saanut neljää lisävuotta.

Sohvannurkassa yli puolen yön. Lehtiä ja leffa toisella silmällä. Ja tottakai he saivat lopussa toisensa. Senhän kaikki tiesivät jo ennenkuin elokuva alkoi. Tavallisen hyvä päivä. Vaikka huomenna kuulema sataa. Onhan se selvä, että samantien lauhtuu, kun saan ne talvirenkaat alle. Haluan lunta ja pakkasta – pian.

***

Tavallisen perjantai – tai oikeastaan torstain – chili con carnen resepti on muokattu Lauran Tähden reseptistä. Laitoin kanelia todella vähän, se maistui kuitenkin selvästi. Jos se epäilyttää, jätä suosiolla pois, makua on kyllä muutenkin. Tein chili con carnen rotukarjan jauhelihasta, koska se maistuu hyvälle. Samalla periaatteella valitsen raaka-aineet muutenkin. Hyvistä sesongin raaka-aineista saa parasta ruokaa, mutta kyllä oikein hyvää ruokaa saa myös arkena purkkitomaateista ja -pavuista kuten vaikkapa tämä chili con carne.

Chili con carne
neljälle

1 sipuli
öljyä
400 g naudan jauhelihaa
2 valkosipulin kynttä
1 kuivattu chili (tällä tulee jo aika tulinen, puolikas riittää, jos haluat miedomman)
1 prk säilöttyjä tomaatteja
1 prk kidneypapuja
vajaa 1/2 tl kanelia
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl jauhettua korianteria
1 rkl lihafondia
suola
mustapippuria

1. Kuumenna öljy pannulla, kuullota sipuli.

2. Lisää jauheliha ja ruskista.

3. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Hauduta miedolla lämmöllä 20 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä.

4. Lisää pavut. Kuumenna.

suolaa & hunajaa – arkea ja juhlaa myös Facebookissa.

Hyvän päivän keitto

Kermainen kana-currykeitto
Voimaruokaa hyvän päivän iltaan. Lokakuun teeman mukaisesti tämäkin soppa syntyy noin puolessa tunnissa – ja muutamalla eurolla.

Oli satanut viikon putkeen, melkein joka päivä. Ensin vettä, sitten jotain lumentapaista ja sitten taas vettä. Autossa ei ollut talvirenkaita, mutta minulla oli uudet, ihanat fuksianpunaiset kumpparit ja kaivoin kellarista lämpimät kengät. Kuljin koko viikon kuivin ja lämpimin jaloin.  Työnsin kummipojan vaunuja puolitoista tuntia ulkona. Sain palkinnoksi paljon hampaattomia hymyjä. Ostin matkalla Mumusta suosikkileipääni. Illalla keitin lämmittävän keiton. Tiskikoneen hajoaminen oli väärä hälytys. Chris Cleavelta oli suomennettu uusi kirja, täydellinen ilma lukea surevan äidin kirjettä Osama bin Ladenille sohvannurkassa. Hyvä päivä.

Onnellisuustutkijoiden mukaan onnesta kuulema 50 prosenttia on geneettistä, 10 prosenttia johtuu ulkoisista tekijöistä kuten rahasta tai terveydestä, 40 prosenttiin voi vahvasti vaikuttaa itse elämäntavoillaan, asenteellaan tai teoillaan. Tämän yritän muistaa silloinkin, kun ei ole yhtä hyvä päivä.

******

Illan keitto oli kanakeittoa, monien kulttuurien ’comfort foodia’, voimaruokaa. Tästä pomolta saadusta reseptistä tehdään meillä kahta versiota: Pehmeästi currylle maistuvaa tai röörit auki -soppaa. Ero on pienenpieni. Pehmeämmän version saat käyttämällä curryjauhetta, flunssan estoversiossa voit vaihtaa curryn keltaiseen (tai jonkun muun väriseen) valmiiseen currytahnaan ja lisää lisäksi joukkoon pieni pala inkivääriä. Erityisesti pidän siitä pehmeän currynmakuisesta, lempeästä versiosta. Jos haluat ruokaisamman keiton, voit hyvin lisätä riisiä tai nuudeleita soppaan.

Lokakuussa blogissa on kokattu arkeen sopivaa ruokaa, sellaista on tämäkin. Kaupan grilattu broileri antaa keittoon hyvän maun. Pilkot pari porkkanaa ja sipulin, paloittelet broilerin ja keittelet reilu puoli tuntia. Onnistuu vähän kiireisempänäkin päivänä.

Kermainen curry-kanakeitto
kahdelle

2 rkl voita
1 pieni sipuli
1 porkkana
1 tl currya (mieto versio) tai
1 reilu tl keltaista currytahnaa ja pieni pala tuoretta inkivääriä raastettuna
4 dl kanalientä
1 iso kanankoipi tai broilerin rintafilee
1 1/2 dl pakastemaissia
1/2-1 dl kermaa
(ruokaisaan keittoon lisäksi riisiä)

1. Pilko sipulit ja porkkana pienenpieniksi kuutioiksi

2. Sulata voi kattilassa lisää sipuli, porkkana ja curry ja hauduttele erittäin miedolla lämmöllä kannen alla 25 minuuttia.

3. Jos haluat keittoon riisiä, kuullota sitä hetki tässä vaiheessa ja lisää sen jälkeen kanaliemi. Lisää kana paloiteltuna. Keitä kunnes riisi on melkein kypsää (10-15 min.) ja lisää sen jälkeen maissi. Keitä kunnes maissi on kypsää ja lisää lopuksi kerma. Kuumenna vielä keitto.

Psst… Kurkkaa myös Facebookiin.

Viikon ateriat kotiovelle

Kuinka paljon arkea helpottaa, jos joku toinen suunnittelee arjen ruokaostokset ja huolehtii ostokset puolestasi? Päätin kokeilla. Sain kokeiltavaksi viikon ruokakassin Middagilta. Valmiit ruokalistat ja raaka-aineet saapuivat kotiovelle kannettuna maanantai-iltana. 

Tiedättekö, että tutkimuksissa Suomi on ainoa maa, jossa ruoan verkkokaupan kasvun esteenä on ollut kuluttajien pelko siitä, että heille toimitetaan huonoa tavaraa? Voi tosin olla, että asenteet ovat muuttuneet viime vuosien aikana. Luin suomalaisten tuntemasta epäluulosta tutkimuksesta, joka julkaistiin jo muutama vuosi sitten. Muistan silloin miettineeni, kertooko tulos enemmän suomalaisesta kansanluonteesta vai silloisesta tuoretavaran laadusta. Middag läpäisi tämän testin kirkkaasti, kaikki raaka-aineet kasviksia myöten olivat ensiluokkaisia. Kassissa suositaan yrityksen mukaan luomua ja lähiruokaa ja reseptit pyritään rakentamaan sesongin mukaisesti. Ainakin omalla testiviikollamme molemmat lupaukset toteutuivat.

Sain kassin maanantai-iltana puoli kahdeksan aikaan ja meillä kahden aikuisen taloudessa se on vielä oikein hyvä päivällisaika. Puoli tuntia odottelua, noin kymmenen minuuttia aktiivista ruoanlaittoa ja lautasella oli paistettua kuhaa salviavoilla paahdetun kukkakaalin, broccolin ja punasipulin kera. Juuri yksinkertaisempi resepti ei olisi voinut olla, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan maistui meille erinomaisesti. Sopivan kevyt ateria työpäivän päätteeksi.

Sama linja jatkui myös viikon muina päivinä. Ateriat syntyivät suunnilleen luvatussa puolessa tunnissa ja ruokalista oli huomattavasti tavallista arkiviikkoamme monipuolisempi: Kuhaa ja paahdettuja kaaleja, kanasalaattia, possuwokkia, hernesosekeittoa ja pannukakkua. Tavallisena viikkona meillä lipsahdetaan yleensä ainakin kerran leipälinjalle.

Resepteissä oli hienoja pieniä oivalluksia, jotka kohottivat perusarkea: Kanasalaatin broileri leivitettiin pankojauhoissa, pannukakku tehtiin speltistä, wokissa ja salaatissa oli tuoretta ananasta ja molemmissa myös Spoon Maman kastikkeet. Pääosin reseptit olivat toimivia, mutta esimerkiksi possuwokia muokkasin omaan makuumme. Se oli alkuperäisessä muodossaan vähän mauton. Samalla tavoin kuitenkin sovellan reseptejä ylipäänsä, aika harvoin kokkaan mitään kovin orjallisesti reseptin mukaan.

Kovin nirsoa valmiiksi suunniteltu ruokaviikko saattaa kauhistuttaa. Kassia eivoi tuunata omien toiveiden mukaan, mikä sulkee palvelun ulkopuolelle esimerkiksi kasvissyöjät. Kaltaisillemme suhteellisen kaikkiruokaisille sekasyöjille palvelu toimii. Ruokalistan pystyy tarkistamaan verkosta ennen tilausta, jolloin inhokkiviikkoina kassin voi jättää väliin. Meillä raaka-aineista jäi käyttämättä ainoastaan kanasalaattiin tarkoitettu varsiselleri, jota karsastan, lisäksi salaattikastiketta oli reilunpuoleisesti. Ihastuttavan pieni ruokahävikki siis.

Paljon hyvää
+ hyvät, pääosin toimivat ja helpot reseptit
+ helppoa ja vaivatonta, mutta ei kuitenkaan mautonta valmisruokaa, vaan hyvistä raaka-aineista valmistettua kunnon ruokaa.
+ mukavasti vaihtelua: Ruokaviikkomme mahtui kaksi kasvisruokapäivää, kerran kalaa, kerran kanaa ja kerran possua
+ raaka-aineiden määrä oli optimoitu niin, ettei hävikkiä jäänyt. Tarpeen mukaan niitä oli myös ketjutettu, esimerkiksi tuoretta ananasta käytettiin sekä kanasalaatissa että possuwokissa.
+ hyvälaatuiset, kunnolliset raaka-aineet, joissa suositaan luomua ja lähiruokaa.

Muutama pieni kehitystoive
– neljän tunnin aikaikkuna toimituksille on aika pitkä aika odottaa kotona. Ymmärrän, että logistiikkassa on omat haasteensa, kun jokainen kassi tilataan erikseen ilman jatkuvaa tilausta. Ainakin minun ostokynnystäni madaltaisi kuitenkin merkittävästi se, että vaikkapa edellisenä päivänä saisin tarkemman tiedon kuljetusajasta esimerkiksi tunnin tarkkuudella. Mieluummin tekisin pienen happihyppelyn, enkä viettäisi iltaa neljän seinän sisällä odottamassa ruokakassia.
– Osasta resepteistä puuttuivat ihan perusmausteetkin kuten vaikkapa suola ja pippuri. Lisäksi esimerkiksi possuwokki kaipasi hiukan reippaampaa maustamista. Kun ruoka suunnitellaan monenlaisten perheiden tarpeisiin, makuja on toki monia, mutta ehkä resepteissä voisi olla ehdotuksia sopiviksi lisämausteiksi.

Halpa vai kallis, se on toki jokaisen henkilökohtainen näkemys. Minusta hinta viidestä ateriasta neljälle hengelle on varsin kohtuullinen 99 euroa. Varsinkin kun raaka-aineet olivat todella laadukkaita.  Meidän taloudellemme sopivampi koko on kolmen aterian setti, josta kahden hengen talous syö kyllä melkein viikon. Se maksaa 79 euroa.

Summasummarum, palvelun hyvät puolet voittivat. Sain tällä kertaa kassin Middagilta, mutta kiireviikkoina maksaisin kassista mielellään pyydetyn hinnan. Arkikokkaaminen ei ole nautinnoista suurimpia varsinkaan, jos aika on kortilla. Tilaan kassin varmasti joskus tulevaisuudessakin helpottamaan tiukkoja viikkoja – ainakin, jos kuljetusaikataulusta saa tarkemman arvion.

Mites te muut: Olisitko itse valmis tilaamaan vastaavan ruokakassin helpottamaan arkea – tai helpottaisiko se ylipäänsä?

Viikon ruokakassin lahjoitti kokeiltavaksi Middag.

Täydellinen maa-artisokkakeitto

Maa-artisokkakeitto
Antto Melasniemen ohjetta seuraten keitin t-ä-y-d-e-l-l-i-s-e-n maa-artisokkakeiton. 

Kaikista syksyn antimista odotan eniten maa-artisokkaa. Samaan aikaan olen kuitenkin jumiutunut sen osalta pelkkään soppaan eli kovin monipuolisesti ei maa-artisokkaa minun keittiössäni hyödynnetä. Tässä asiassa minua komppaavat myös Peppi Aralehto ja Ari Ruoho. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä kuukauden raaka-aineena oli maa-artisokka ja kokkipariskunnan mukaan maa-artisokka ei todellakaan ole kovin monikäyttöinen raaka-aine. Se tarvitsee kylkeensä kermaa tai maitoa, jotta ruokaan saa oikeanlaisen samettisen rakenteen. Aion kyllä syksyn mittaan kokeilla vielä Ruohon Kuukausiliitteessä kokkaamia muhennettuja maa-artisokkia, mutta sitä ennen kuitenkin se jokasyksyinen tähtihetki: Ensimmäinen maa-artisokkakeitto. Maitoa ja kermaa säästämättä.

Olen elänyt siinä uskomuksessa, että maa-artisokkakeittoon tarvittaisiin perunaa rakenteen takia. Olen myös aina keittänyt sen kasvisliemeen ja lopuksi vaan lorauttanut kermaa mukaan. Antto Melasniemi romutti molemmat tavat ensimmäisessä (1/2011) Mondo Ruoka&Viini -lehdessä julkaistussa ohjeessaan. Hänen keitossaan on viisi ainesosaa: Maa-artisokkaa, kermaa, maitoa, suolaa ja valkopippuria. Muuta ei tarvita: Tämä on nimittäin täydellinen keitto. Varmemmaksi vakuudeksi totean, että tämä taitaa olla blogihistoriani ensimmäinen kerta, kun käytän sanaa täydellinen.

Olen keventänyt keittoa reippaalla kädellä. Melasniemen ohjeessa kermaa ja maitoa käytetään yhtä paljon. Minä olen todennut, että 1:2 on tarpeeksi kermainen omaan makuuni. Lisäksi käytän hiukan vähemmän nestettä kuin Melasniemi. Annos ei ole suurensuuri, mutta keitto on sen verran tuhti, että pieni määrä riittää varsinkin, jos tarjoat keiton alkuruokana.

Blogissa on myös perinteisempi ohje (lue: kevyempi, mutta ei yhtä taivaallinen ohje) maa-artisokkakeitolle ja maa-artisokasta kannattaa tehdä myös maukasta muhennosta. Komppaa kalaa täydellisesti.

Maa-artisokkakeitto Antto Melasniemen tapaan
pieni alkupalakeitto kolmelle-neljälle (neljälle keittäisin pikkuisen isomman satsin, on nimittäin petollisen hyvää)

500 g maa-artisokkia
2 dl kermaa
4 dl maitoa (varaa hiukan enemmän, jotta voit tarvittaessa ohentaa keittoa)
suolaa
valkopippuria

1. Kuori ja paloittele maa-artisokat.

2. Laita kattilaan maito ja kerma. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Lisää maa-artisokat ja keitä, kunnes ne ovat kypsiä.

3. Soseuta samettisen sileäksi. Lisää tarvittaessa maitoa, jos keitto on liian paksu.

Vääräoppista pastaa

Pasta All’amatriciana
Mistä sitä kiistelemään ellei makuasioista? Italiassa kaikki tietävät, mikä on ainoa oikea tapa valmistaa pasta All’amatriciana. Tämä olkoon minun oikea tapani – olkoon vaikka jonkun toisen mielestä täysin väärä.

Tosielämässä italialaiset eivät kuitenkaan itsekään osaa päättää, tuleeko all’amatricianaan sipulia vai ei, chilistä nyt puhumattakaan. Roomassa vannotaan sipulin nimeen ja vajaan sadan kilometrin päässä Amatricessä sitä ei vahingossakaan sotketa mukaan. Kumpikin tapa on tietenkin se ainoa oikea. Edes kastikkeen kanssa tarjottavasta oikeasta pastalaadusta ei ole syntynyt yhteisymmärrystä, bucatini lienee kuitenkin yleisin – tai siis useimpien mielestä se ainoa oikea. Ainoa asia, josta ei synny kiistaa on guanciale eli kuivattu sianposki: Siitä tunnistaa aidon All’amatricianan.

Suomessa pieleen alkaa mennä jo sen ainoan asian kanssa, josta Italiassa on päästy yhteisymmärrykseen: Guancialea ei meikäläisiltä tiskeiltä juurikaan saa, joten vaihdoin sen pancettaan. Ja siitä eteenpäinkin päästin mopon irti ihan kunnolla: Sipulia, valkosipulia, kuivattua chiliä ja lopullisena niittinä alkuperäisreseptille sardelleja ja tomaattipyrettä. Nuo yrtit tuossa päällä ovat varsinainen kerettiläisyyden huipentuma, mutta onneksi makuasioista jos mistä kannattaa kiistellä. Minä väitän, että lopputuloksena oli pirun maukas tomaattikastike. Vääräoppinen kyllä, mutta onko sillä nyt niin väliä.

Jos kaipaat arkeen pientä luksusta, näin saat sitä edullisesti: Hae Pasta Factorystä Teurastamolta samana päivänä tehtyä tuorepastaa ja valitse muutama ihanan kypsä tomaatti. Käytä pekonin sijaan pancettaa. Tähän kaikkeen luksukseen et saa montaa euroa tuhlattua – ja maku on joka sentin arvoinen. Todella maukkaaseen lopputulemaan pääsee kyllä myös hyvillä tölkkitomaateilla, kuivapastalla ja pekonilla eli ei huolta vaikka et sattuisi asumaan Helsingissä tai lähikauppasi valikoimassa ei ole pancettaa.

Ja kuten olen luvannut: Lokakuussa arkiruoka valmistuu noin puolessa tunnissa, eikä vaadi kahta kattilaa tai pannua enempää.

Pasta All’amatriciana (tai tomaatti-pekonipasta)
neljälle

500 g tuorepastaa tai 400 g kuivapastaa (esim. bucatini tai spagetti)

6-8 siivua pancettaa tai pekonia
1 rkl tomaattipyrettä
3 sardellifilettä (tai anjovista)
4 valkosipulin kynttä
1 pieni kuivattu chili (tai makusi mukaan) tai kuivattuja chilihiutaleita
1-2 sipulia
1 prk hyviä kokonaisia tölkkitomaatteja tai 8 kypsää tomaattia
ripaus ruokosokeria
suolaa, mustapippuria
pecorinoa tai parmesania

1. Hiero morttelissa sardellifileet, valkosipuli, tomaattipyree ja chili tahnaksi.

2. Paista pancetta tai pekoni rapeaksi ja kullanruskeaksi kuumalla pannulla. Nosta se pois pannulta.

3. Laske lämpöä ja kuullota sipuli pannulle jääneessä rasvassa kullankeltaiseksi. Älä päästä palamaan. Lisää sardelli-valkosipuli-tomaattipyree-chilitahna ja kuullota muutama minuutti.

4. Lisää kaltatut tomaatit pienehköinä paloina ja ripaus ruokosokeria. Leikkaa pancetta pieniksi paloiksi ja lisää kastikkeen joukkoon. Hauduta puolisen tuntia. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

5. Sekoita kastike keitetyn pastan joukkoon ja raasta päälle reippaasti pecorinoa tai parmesania.

Lähteet: NY Times, Saku Tuomisen Aglio & Olio, Wikipedia. Reseptin pohjana olevan tahnan lainasin Dash and Bella -blogin kastikkeesta.

Kurkkaa myös suolaa&hunajaa-sivulle Facebookissa

Parempaa arkiruokaa

Jättikatkarapu-inkivääripasta
Hanna ja Alexander Gullichsenin uusi kirja lupaa parempaa arkiruokaa ja lunastaa lupauksensa.

Safkaa – parempaa arkiruokaa ilmestyi elokuussa ja ilmeisesti laatua arjen ruokahetkiin on kaivattu monissa kodeissa: Kirja on esimerkiksi Akateemisen myydyimpiä tietokirjoja. Sain kirjan Otavalta heti ilmestymisen jälkeen ja se on kulunut meillä ahkerasti varsinkin sohvannurkkalukemisena. Sen resepteistäkin testaukseen on päätynyt jo jokunen ja vielä useampi on kokeilulistalla.

Maxillia ja Raflaa pyörittävä pariskunta on takakannen tekstin mukaan koonnut kirjaan  parhaat ohjeet äidin aarteista, täydellisiä makuja ulkomaanmatkoilta ja omien ravintoloiden klassikoita. Viruksen lailla verkossa on kiertänyt mm. kirjan avokadopasta, joka on jättänyt varjoonsa muut kirjan ruoat. Viimeistään reseptin julkaisu Hesarissa tyhjensi ainakin pääkaupunkiseudulla hyllyt avokadoista ja pecorinosta.

Kaikkiaan kirjassa on yli 60 reseptiä, joista ilahduttavan moni houkuttaa kokkaamaan. Ohjeissa on uskallettu pysyä perusasioiden äärellä. Vaikka ohessa julkaisenkin kirjasta kokkaamani pastan, erityisesti sormiani syyhyttää kirjan klassikkoanti kuten haukimurekepihvit, Lindströmin pihvit ja tietenkin se Raflan kuuluisa lohi-avokadosalaatti.

Pidän kirjan tärkeilemättömyydestä. Resepteissä ei turhia kikkailla ja kuvat näyttävät uskottavasti siltä, että ne on otettu pääosin arjessa. Aitouden tunnetta lisää myös se, että samasta kirjasta löytyy yhtä lailla ohje merimiespihviin ja suklaafondanttiin. Kirjasta välittyy tunne, että tämä todella on kertomus yhden perheen ruokasuosikeista. Reseptit ovat Alexanderin, kuvat ja tekstit Chicling-blogistakin tunnetun Hannan.

Pidän myös Hanna Maulan taitosta – ja ihanasta mattapaperista. Varsinkin aukeamat, joilla kuva ja resepti ovat saaneet arvoisensa tilan hivelevät silmää. Ainoa mitättömän pieni asia, mikä minua häiritsi oli muutamat aukeamat, joihin oli laitettu monia reseptejä. Sivun yläreunaan varattu kapea kuvapaikka on haastava. Niihin laitettuina esimerkiksi varhaiskaalisalaatti (joka muuten on ihanaa kirjan reseptillä toteutettuna) tai pinaattilisuke eivät pääse oikeuksiinsa. Niistä on valittu kirjaan todella läheltä otetut kuvat. Mutta kuten todettu, tämä on pienenpieni kauneusvirhe. Muut kuvat ovatkin sitten sitäkin parempia: Ei ylenmääräistä stailausta, vaan kauniin yksinkertaisia kuvia, joissa ruoka nousee pääosaan.

Kokonaisuutena kirja on ehdottomasti suosittelemisen arvoinen ja valtaosa resepteistä sopii luvatusti arkeen. Ja myös sellaisille kokeille, jotka eivät jaksa ylenmäärin käyttää aikaa ruoanlaittoon. Hyvistä raaka-aineista kun saa maukasta vähän pienemmälläkin vaivalla.

Valitsin kirjan monista resepteistä julkaistavaksi oheisen pastan, koska se jos mikä on parempaa arkiruokaa. Valmistuu puolessa tunnissa ja vaikka jättikatkaravut nyt eivät hintansa puolesta ihan arkiruokaa ole, ohjeella kruunaa helposti työviikon perjantaina, kun haluaa vähän parempaa – mutta nopeasti. Tässä oma versioni – muutokset ovat minimaalisia ja niitä ohjasivat lähinnä puutteet keittiökaappieni valikoimassa.

Jättikatkarapu-inkivääripasta
kahdelle

1 pkt tuorepastaa tai noin 200 g kuivapastaa

1 prk hyviä säilöttyjä tomaatteja
2 valkosipulin kynttä
muutaman sentin pala tuoretta inkivääriä
1 pieni punainen chili (käytin peperoncinoa öljyssä)
ripaus ruokosokeria
6-8 raakaa jättikatkarapua tai tiikerirapua
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
kourallinen silolehtipersiljaa (ohjeen mukaan basilikaa)

1. Laita pastan keitinvesi kiehumaan

2. Pilko valkosipuli ja chili. Raasta inkivääri.

3. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota hetki valkosipulia, chiliä ja inkivääriä pannulla.

4. Lisää säilötyt tomaatit, mausta suolalla, mustapippurilla ja ripauksella sokeria. Hauduta kannen alla kymmenisen minuuttia miedolla lämmöllä.

5. Kuumenna toinen pannu, lisää öljy ja paista rapuja kuumassa öljyssä noin minuutti kummaltakin puolelta.

6. Lisää ne kastikkeen joukkoon. Lisää joukkoon kourallinen yrttejä ja sekoita kastikkeen sekaan pasta.

Palvelukseen halutaan: Personal farmer

Ruusukaalipaistos
Kurkkumätä, etanainvaasio, citykanit ja tomaattien raskausarvet. Rutkasti yrttejä, pinaattia ja porkkanoita. Siinäpä lyhyesti ensimmäisen viljelykesäni sato.

Toukokuussa raahasimme naapurin kanssa viljelylaatikot kerrostalomme pihaan. Toivoa täynnä tyhjensin taimimyymälän, kannoin säkkikaupalla luomumultaa laareihin, istutin lajikkeen jos toisenkin ja aloin odottaa satoa. Kuvittelin lähteväni nöyrästi liikkeelle ja tiedostin rajalliset kykyni. Vihertumpelona tartuin kirjoihin ja päätin selättää vähäiset taitoni.

Nyt lienee jo korkea aika todeta, että  kesän hehkein satokausi alkaa olla ohitse ja tyydyn listaamaan tappiot. Kukkakaali – kanin ruoaksi. Kesäkurpitsa – kurkkumädän uhri. Kyssäkaali, meirami, muutamat salaattilajikkeet ja moni muu kasviparka – etanoiden rei’ittämiä. Tomaatti – hirvittävä määrä raakileita, jotka eivät kypsy millään. Olin jo hakemassa niitä sisälle turvaan, kypsymään omenan kylkeen, kun löysin osan niistä haljenneina kuin raskausarvilla. Kylmä taisi voittaa tomaattiparat, kymmenistä tomaateista yksi on hailakanoranssi, mutta sitäkään ei hyvällä tahdollakaan voi kypsäksi sanoa. Kukkaa ja uutta raakiletta vuodenajoista sekaisin mennyt taimipolo kuitenkin edelleen pukkaa tulemaan ahkerasti.

Kyllä eivät nyt puolelle suvulle perunat kasvattaneet isovanhempani katsoisi hyvällä pojantyttären avuttomia ponnisteluja. Montaa kokemusta, mutta ei kovin montaa mansikkaa tai kesäkurpitsaa rikkaampana siirrytään syksyn viettoon. Ei kasvanut täällä paljon mitään porkkanoita ja yrttejä kummempaa. Mutta onneksi niitä sentään sitten puskittain. Tunsin itseni  hetkellisesti suurtilalliseksi, kun jaoin sisarelleni retiisejä, yrttejä, porkkanoita ja kesäkurpitsoja – no, ollakseni tarkka kesäkurpitsan. Yhden niistä kolmesta kurkkumädältä välttyneestä.

Kesän aikana opin yhtä sun toista, opeista tärkeimmän ainakin eli vähemmän on enemmän. Vähemmän lajeja, harvempaan istutettuna tarkoittaa vähemmän harventamista ja vähemmän kosteita piilopaikkoja etanoille. Pari pientä vinkkiä voisin tarvita ensi kesää varten edelleen, sillä uskokaa tai älkää ensi kesänä aion taas mennä taimimyymälään ja multakauppaan. Onni loppumattomista omista yrteistä, läjistä pinaattia ja monista muista yksittäisemmistä onnistumisista kantaa nimittäin ensi kesän – tai ainakin kevään suunnitteluvaiheen. Into saattaa tosin olla kovilla, jos ensi vuonnakin noukin sadoittain etanoita yksitellen pois viljelysteni kimpusta. Voiko turhauttavampaa hommaa olla? Ei niitä muuten tunnu pois saavan kuin käsipelillä. Vaikka muuta väitetään, vain pieni osa populaatiosta on riittävän perso alkoholille hukkuakseen olueen.

Luin Herttoniemen noin sadan hengen ruokapiiristä, joka oli vuokrannut pellot ja palkannut personal farmerin hoitamaan niitä puolestaan. Saisikohan sellaisen myös kolmelle viljelylaatikolle? Vai joko sitä voisi kutsua viljelyuusavuttomuuden huipentumaksi?

*****

Tänäkin vuonna meidän perheen pitivät ruoassa ammattiviljelijät. Mutta tämän Kokit & potit -blogista löytämäni ruusukaalilisukkeen ruusukaalit ovat ihan itse kasvattamiani. Paistos on helppo ja nopea. Meillä tämän kylkeen paistettiin kalaa, mutta liha ja esimerkiksi riistalinnut olisivat tämän kanssa kyllä toimiva kombo. Kalalla tai ilman, tämä täyttää erinomaisesti arkiruoalle asetetut vaatimukset: Ateria syntyy helposti alle puolessa tunnissa, ei maksa maltaita ja bonuksena tiskivuori ei tästä juuri kasva.

Vaikka etanat olivat tehneet osasta kasvin lehtiä kuin tilataideteoksia, oli joukossa onneksi muutama ihan oikea ruusukaalikin – juuri sen verran, että saatiin tämä lisuke kasaan. Jatkossa aion ostaa ruusukaalit kaupasta. Ruusukaali vaatii sen verran tilaa, että se vie kohtuuttoman tilan pienistä laatikoistani. Lopetan siis tämän postauksen näihin sadonkorjuutunnelmiin ja yritän säilyttää ne ensi kesään, jotta ensimmäisestä kesästäni hyötyviljelijänä jäisi muistoksi muutakin kuin suunnaton kiitollisuus suomalaisia maanviljelijöitä kohtaan.

Ruusukaalipaistos (resepti Kokit & potit)
2 hengelle lisukkeena

2 siivua pekonia
noin 10-15 ruusukaalia
2 rkl kermaa
suolaa
pippuria
kourallinen pähkinöitä tai pinjansiemeniä

1. Poista ruusukaaleista kanta, siisti mahdolliset huonot lehdet, irrottele päällimmäisiä lehtiä ja puolita ruusukaalit. Ei ole niin nuukaa, vaikka kaikki eivät olisi juuri samankokoisia.

2. Saksi paistinpannulle pekoni ja ruskista hetki.

3. Lisää ruusukaalit (myös irtolehdet). Ruskista niihin kaunis pinta, mutta varo polttamasta. Lisää kerma ja hauduta muutama minuutti.

4. Lisää lopuksi pähkinä. Kuumenna hetki.

Psst… Päivitykset ja pienet ruokauutiset suolaa & hunajaa -sivuilla Facebookissa

Iha(na)n tavallista arkea

Kana-cashewcurry
Lokakuussa blogissa ylistetään arkea ja kokataan hyvää, edullista ja nopeasti valmistuvaa arkiruokaa.

En ole pätevä edes keittiöpsykologiksi, mutta olen silti kunnianhimoisesti analysoinut onnellisuuden salaisuuden. Se on arjensietokyky. Siksi olen pyrkinyt rakentamaan arjestani sellaisen, että useimpina päivinä on vähintäänkin mukavaa ja huonoinakin päivinä siedettävää. Jos viisi päivää viikosta odottaa niitä kahta jäljelle jäävää, tuhlaa paljon aikaa odottamiseen. Ehkä arjensietokyvyn salaisuus onkin riittävän matalat odotukset: Joka päivä ei tarvitse tavoitella taivaita ja silti voi olla ihan hyvä päivä.

Kunnianosoituksena arjensietokyvylle blogissa vietetään kuukausi mukavaa arkea. Sen sijaan, että odotettaisiin viikonloppua, tehdään arjen pieniä asioita ja kokataan hyvää arkiruokaa.  Aion siis kokata ainakin kerran viikossa hyvää ja maukasta arkiruokaa. Minun määritelmäni mukaan sopiva arkiruoka valmistuu noin puolessa tunnissa, ei maksa omaisuuksia ja raaka-aineet säilyvät ongelmitta useamman päivän jääkaapissa. Arkeen ei nimittäin kaivata jokapäiväistä kauppareissua – eikä massiivisia tiskivuoria. Siksi tavoitteena on selvitä aina korkeintaan kahdella kattilalla tai paistinpannulla.

Arkiruoat aloittakoon kana-cashewcurry. Olen napannut ohjeen joskus BBC:n ruokasivustolta. Nimestään huolimatta se on mausteisen sijaan maultaan pehmeänlempeä – ja sellaisena sopivaa voimaruokaa pimeisiin syysiltoihin.

Kana-cashewcurry
neljälle

3 broilerin rintafilettä
1 sipuli
1 lime
2 valkosipulin kynttä
3 dl kookosmaitoa
1 rkl garam masalaa
1 rkl kalakastiketta
5 sentin pala tuoretta inkivääriä
1 tl palmu- tai ruokosokeria
1 rkl öljyä
60 g cashew-pähkinöitä kevyesti rouhittuna ja paahdettuna
tuoretta korianteria

täysjyvänuudeleita tai basmatiriisiä

1. Paahda kevyesti rouhitut pähkinät.

2. Paloittele broilerin fileet. Kuumenna öljy pannussa ja ruskista broileripalat kevyesti. Siirrä kanat syrjään.

3. Lisää pannulle viipaloitu sipuli, pilkottu valkosipuli ja raastettu inkivääri. Kuullota pehmeiksi.

4. Lisää pannulle raastettu limen kuori, garam masala ja pähkinät. Paista muutama minuutti.

5. Lisää broilerinpalat, sokeri, limemehu, kalakastike ja kookosmaito. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä maltillisella lämmöllä kymmenen minuuttia.

6. Mausta suolalla ja tarjoile nuudelin tai riisin sekä limelohkojen kera. Nuudelit voit sekoittaa myös curryn joukkoon. Lisää lopuksi halutessasi korianteria.

Psst… Kurkkaa myös blogin Facebook-sivuille

Herkkuperät

Kalapihvit nieriästä
Nieriän pyrstöpäät taipuivat kalapihveiksi, joista koottiin sunnuntaipäivän parempi hampurilainen ruisleivän päälle salaatin, tomaatin, punasipulin ja tartarkastikkeen
kanssa.

Olemme aika huonoja syömään kovin montaa päivää putkeen samaa ruokaa. Sen takia yritän jo ennen kauppareissua miettiä, miten saan samasta raaka-aineesta jalostettua pari eri ruokaa, jos juuri sopivaa määrää ei voi ostaa. Nyt niin kävi nieriän kanssa: Yksi filee ei olisi riittänyt meille kaikille ja kahdessa oli turhan paljon syötävää. Edellisenä päivänä ruokavieraille tarjottiin hiillostettua nieriää sitruuna-pinaattirisoton kanssa. Leikkasin jo ennen pannulle päätymistä nieriästä hännät pois ja säästin ne seuraavaksi päiväksi kalapihveihin. Sama kala, täysin eri maku ja koko kala tuli viimeistä palaa myöten hyötykäyttöön.

Aiemmin arastelin kalapihvejä, koska minulla ei ole myllyä, jolla voi jauhaa kalan. Ainakin pienemmät erät saa kuitenkin hyvin tasaiseksi massaksi myös sauvasekoittimen leikkurilla ja tietenkin monitoimikoneella. Vaihtelemalla yrttejä sama perustaikina taipuu moneksi: Tillillä ja ruohosipulilla pysytään perinteisillä laduilla, itämaisen vivahteen saa korianterilla, sitruunaruoholla ja vaihtamalla sitruunan limeen. Pihvit pyöräyttää helposti arkenakin, vaikka joutuisi vähän ruotimaankin annos on pöydässä puolessa tunnissa.

Kalapihvit
kaksi kookasta pihviä

180 g lohta tai nieriää
2 rkl kuivasta leivästä raastettua korppujauhoa
muutaman sentin pala purjoa
1 rkl kermaa
1 rkl sitruunamehua
1 kananmuna
reilusti tuoreita yrttejä (tilliä, persiljaa, ruohosipulia)
suolaa
musta- tai valkopippuria

1. Poista kalasta nahka ja ruodot. Pilko se muutamaksi palaksi.

2. Pilko purjo ja yrtit.

3. Laita kaikki ainekset monitoimikoneen tai sauvasekoittimen hienonnuskulhoon (tai miksi ihmeeksi sitä osaa kutsutaankaan, jossa on sellainen hienontava terä) ja aja tasaiseksi massaksi.

4. Muotoile pihveiksi ja paista voi-öljyseoksessa kullanruskeiksi.


Psst… Ruokauutisia ja ravintolavinkkejä myös suolaa & hunajaa -sivuilla Facebookissa.

Tomaattisesongin maanantaisoppa

Tomaattikeitto tuoreista tomaateista
Tämä on mitä parhainta maanantaisoppaa – voit ostaa ainekset jo perjantaina tai lauantaina ja ne vain paranevat kypsyessään.  Lisää siis kilo tomaatteja  viikonlopun kauppalistalle, niin ensi maanantai on paljon mukavampi.

Minusta maanantai on todella ankea kauppapäivä. Maha täynnä viikonlopun herkkuja ei sunnuntai-iltana jaksa miettiä kauppalistaa. Maanantain kauppakäynnit menevätkin yleensä päämäärättömän haahuilun puolelle. Jo tiistaina olen huomattavasti suunnitelmallisempi ja päämäärätietoisempi.

Sen vuoksi tämä Kauhaa ja rakkautta -blogista napattu, tuoreista tomaateista valmistettu tomaattikeitto on mitä parasta maanantairuokaa näin tomaattisesongin aikana. Maku vain paranee, kun tomaatit kypsyvät entisestään muutaman päivän huoneen lämmössä. Tuoreista tomaateista syntyy suloisen pehmeä soppa, montaa raaka-ainetta ei tarvita, aikaa menee alle puoli tuntia ja kattilallinen soppaa syntyy noin viidellä eurolla. Voiko arkiruoalta enää enempää toivoa?

Tomaattikeitto tuoreista tomaateista
4 annosta

1 iso sipuli
1 porkkana
reilu loraus öljyä (mieluiten hyvää oliiviöljyä)
2-3 valkosipulin kynttä
1 kg oikein kypsiä tomaatteja
4-5 dl kasvislientä (fondista, kuutiosta tai valmiina)
1/2 dl valkoviiniä
1 rkl sokeria
2 rkl tomaattipyreetä
1/2 dl kermaa
reilusti tuoretta basilikaa
suolaa, mustapippuria

1. Kuori ja silppua sipuli, valkosipuli ja porkkanat. Lohko tomaatit. Halutessasi voit myös kaltata ne, mutta kuoret menevät pieneksi silpuksi, kun soseutat keiton.

2. Kuumenna oliiviöljy kattilassa. Lisää porkkana, sipuli ja valkosipuli. Kuullota, kunnes sipuli on läpikuultavaa.

3. Lisää tomaatit, kasvisliemi, valkoviini, sokeri ja tomaattipyree. Keitä kunnes tomaatit ja porkkanat ovat kunnolla pehmeitä.

4. Soseuta ja lisää kerma. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää lopuksi basilika.

Psst… Kurkkaa suolaa & hunajaa myös Facebookissa