Muuttopuuhissa – blogi muuttaa Divaaniblogeihin

Käännän nyt uuden lehden, pakkaan blogin kainaloon ja muutamme osaksi Divaaniblogeja. Toivottavasti sinäkin seuraat mukana. 

Muutto tuo mukanaan uusia tuulia, joita odotan innolla. Vähän myös vatsanpohjassa pyörii perhosia, mutta hyvä tästä tulee.

Jotain uutta, vähän mustikansinistä, jotain lainattua ja paljon vanhaa: Blogissa kokataan edelleen rakkaudesta hyvään ruokaan, iloitaan onnistumisista, opitaan virheistä, innostutaan arjesta, herkutellaan pitkän kaavan mukaan, kippistellään pienimmästäkin syystä, odotetaan sormien työntämistä multaan ja toivotaan sormet ristissä satoa.

Olen myös silmät ristissä väkertänyt blogille uutta ulkoasua. Muutto oli hyvä syy tehdä pitkään kypsytellyt muutokset senkin suhteen. Ihan valmis se ei vielä ole, pääsen sen kimppuun todenteolla tänä iltana ja uusimmat postaukset siirtyvät sinne tämän päivän aikana. Esimerkiksi sivupalkki suosikkeineen kaipaa vielä työtä ja muutenkin pientä fiilausta on vielä luvassa. Mutta odotan jo innolla, mitä mieltä olette uudesta ilmeestä. Onko fontti luettava, erottuvatko linkit ja mitä pidätte yleisilmeestä? Se on aika erilainen kuin nykyinen: Olen näemmä löytänyt pehmeän puoleni. Ehkä se on tämä orastavan kevään valo, joka panee halajamaan vaaleita värejä ja kevyttä ilmettä.

Muuttolaatikot on nyt pakattu. Vanhat ja uudet kirjoitukset löydät jatkossa osoitteesta www.divaaniblogit.fi/suolaajahunajaa. Olisin hurjan iloinen, jos korjaisitte uuden osoitteen suosikkilistauksiinne.

Sain myös mukavat terveiset Divaanin toimitukselta suolaa & hunajaa -blogin uusille ja vanhoille lukijoille: Ruoka kuuluu kotiin, siksi myös Divaaniin. Kuten esteetikoille on tyypillistä, Divaanissa tärkeää on, miltä ruoka maistuu mutta myös se, miltä ruoka näyttää. Tärkeää on myös se, että ruokaa on tarjolla usein ja riittävästi. Siksi on ihanaa saada Divaaniblogeihin erityisesti ruokaan keskittyvä blogi.

Vanhat ja uudet ystävät, tulettehan mukana. Mitäpä tämä olisikaan ilman teitä!

uusi-osoite-final

Mainokset

20 kommenttia artikkeliin ”Muuttopuuhissa – blogi muuttaa Divaaniblogeihin

  1. Onnittelut, hienoa! Uusi ulkoasu näyttää tosi kauniilta (lukuun ottamatta sitä valtavaa divaanin mainosta yläbannerissa :D). Minä ainakin seuraan mukana uuteenkin osoitteeseen 🙂

  2. Hahah, arvasin tämän! Sain jonkun ihmeellisin linkin blogiini, joka vei jo uusille sivuille viikko sitten. 🙂

    Onnea uuteen osoitteeseen! Jatkan sun seuraamista ihan ehdottomasti. 🙂

  3. Upeaa! onneksi olkoon uudesta blogikodista 🙂 kauniilta näyttää blogisi jatkossakin ja täällä roikutaan perässä, muutit blogisi kanssa minne tahansa. Ihana suolaajahunajaa on piristänyt minua usein kauniilla kuvillaan ja kivoilla tarinoillaan.

Vastaa käyttäjälle Mona Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s